Mitä käsityksesi mukaan tapahtuu sinulle kuoleman jälkeen. Perustele.

pääseväni taivaaseen. Muuten elämä täällä olisi todella lohdutonta ja tyhjää, jollei taivasta olisi. Masentuisin varmaan, jos en näin uskoisi. Miten muuten voisi sietää läheistensä menetyksen.

Sen enempää en asiasta tiedä enkä ole oikein pohtinut asiaa.

joten uskon taivaaseen ja ylösnousemukseen. jne. eli taivaassa tavataan, mikäli uskossa olette.

Siis kuolette ja huomaattekin että te oleetkaan oikeassa, ja hindut olivatkin oikeassa ja joudutte johonkin hindujen uudelleen syntymisen kierteeseen???





*aika hupaisa ajatus*

Uskon niin, että kun minä tai kuka tahansa kuolee hän syntyy uudelleen. Kun kuolen niin synnyn uudestaan jossain johonkin perheeseen. Edellinen elämä sanelee sen millainen seuraavasta tulee. Jos tässä elämässä jää jotain kesken niin sitä jatketaan seuraavassa. Eli tavallaan minun MINÄ jatkaa eloaan jossain toisessa ihmisessä. Uskon myös, että taivas on tavallaan olemassa koska on kiduttava ajatus, että läheinen ei odottaisi jossain. Varmaan se on kuitenkin niin, että seuraavassa elämässä tapaa myös tästä elämästä olevia ihmisiä?

haluan uskoa tähän, mikä on helppoa, kun se on Suomen valtiouskonto. En viitsi ryhtyä hakemaan vastausta jostain muualta. Sitten: hyvä uskoa myös varmuuden vuoksi, eli jos oli totta, niin hyvä että pääsi taivaaseeen. Jos ei ollut totta, niin ei ole menettänyt mitään, sillä sai lohtua ajatuksesta täällä eläessään. Jotenkin en sitten jaksa huolestua mahdollisuudesta, että joku hindujen juttu olisikin totta.

ajatus ei kuitenkaan masenna, jäänhän ainaiseksi elämään sukupolvien ketjuun (olen lasteni äiti ja suku jatkuu) ja elän lasten ja heidän jälkeläistensä puheissa ja muistoissa. Myös elämäni aikana tekemäni asiat jäävät elämään, esim. nyt työskentelen lääketutkimuksessa (jos tiimimme keksii jotain mullistavaa, uusi sukupolvi taas jatkaa siitä). Kaikella on aikansa, alku ja loppu. Haluaisinko edes elää ikuisesti? En. Jokainen jättää kuitenkin omat puumerkkinsä elämänsä aikana sukupolvien ketjuun, mielestäni se tarkoittaa ikuista elämää.



Olen ajatellut asiaa paljon, koska menetin isäni keväällä.

Uskon, että kun kuollaan niin siihen kaikki loppuu. Elämän kiertokulku on mielestäni sitä, että osan on kuoltava, että toiset saavat syntyä. Elämä on ainutkertainen tässä ja nyt, kuoleman jälkeen sinua ei ole, mutta läheistesi muistoissa tietysti elät.



Lohduton ajatus ehkä, siksi läheisten kuolema onkin ollut musertavaa, kun tiedän, ettei heitä enää ole, enkä heitä enää koskaan voi tavata. Toisaalta tiedän, etteivät he myöskään koe enää tuskaa.



Minä olen yrittänyt tulla uskoon, olen lukenut raamattua ym. Olisi helpompaa jos voisi uskoa taivaaseen, Jumalaan ja Jeesukseen jne. Mutta kun en usko, niin en usko. Olen iloinen, että osa pystyy heihin uskomaan.



Tämä kuulotsaa nyt aika surulliselta, johtuen siitä, että eräs läheiseni sairastaa nyt haimasyöpää, johon melko varmasti kuolee. Ja kun tiedän, että kun hän kuolee, niin en häntä enää koskaan tapaa. Juuri nyt tuntuu taas siltä, että voisinpa olla uskossa. Sen sijaan joudun myöntämään jälleen sen tosiasian, että elämä on ainutkertaista. Emme me ole kuin pieni osa tätä maailmankaikkeutta, kuolemme siinä missä joku kukkakin kuihtuu. Eikä meitä sen jälkeen enää ole. Tylsä homma, mutta niin se elämä ja luonto vaan toimii.