Tilanne, jolloin mietit, onko keskustelukumppani tynnyrissä kasvanut
-Mainitsin kaverilleni (minua nuorempi, 22-vuotias nainen) jotakin Star Warsista, elokuvista siis keskusteltiin. Tämä kysyi, että mikä se on.
Kommentit (300)
Jotkut niputtaa kaikki uskovaiset yhteen pakettiin ymmärtämättä että myös uskovaisia on moneen junaan. (Vaikka ne junteimmat kyllä huutavat kovimpaan ääneen, myös uskovaisissa)
Se, jos mikä, on tynnyrissä kasvanutta.
Sellaisissa keskusteluissa tulee vähän urpo olo, kun toisen perustelut ovat mututuntumaa. Yleensä nämä ihmiset myös vain jankkaavat omaa hokemaansa ja kuvittelevat sen hokeman olevan mitä oivallisin perustelu hokemalle. Se myös ärsyttää, kun henkilökohtaiset mielipiteet esitetään faktoina. On hankalaa keskustella vaikka kuusen oksista, kun toinen väittää havujen olevan matoja. Tuo oli siis vain esimerkki, en ole onneksi koskaan moista keskustelua käynyt. Monia samantapaisia kylläkin.
Tämmöisiä ihmisiä pidän vähän tynnyreissä kasvaneina. Vielä kun keksisi, miten ne saisi pois sieltä tynnyristä :)
Kaverille tuli yllätyksenä, että Kanada on maa, eikä osa Yhdysvaltoja. Ikää n. 30.
Työkaverin kanssa keskustellaan laihduttamisesta. Mainitsen, että ykkösoluessa on paljonkin vähemmän kaloreita kuin neloskaljassa ( jota hän hakee Tallinnasa ja juo kopan viikonlopun aikana). Ei kuulemma ollut mun jutuissa mitään perää. Olut on olutta.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 23:00"]
OKei, sä et sitten meikkaa lainkaan kuten minä tai sitten olet mies. Miehen matkalle pakkaaminen onkin helpompaa kuin naisten.
[/quote]
Ei kai sen meikkipussin siirtäminen kylppäristä matkalaukkuun nyt naisten pakkaamista niin paljon vaikeammaksi tee?
Itseasiassa moni on sitä mieltä että maailmansota alkoi vuonna 1914 ja on turha erotella I ja II vaihetta. Versaillesin rauhassa varmistettiin jatkumo. Välissä oli vain vähän pidempi tulitauko, jonka aikana saivat rakenneltua uudet pyssyt kuntoon.
Kaikki ne naisvihamieliset ihmiset, jotka on sitä mieltä että kun perheellinen nainen eroaa, niin sen ihmisarvo alenee tasan sillä samalla hetkellä: "yksinhuoltajaäidit on yhteiskunnan pohjasakkaa", mutta eronneella miehellä se ihmisarvo pysyy samana. Tuo ajatus on peräisin niiltä ajoilta, jolloin naisilla ei ollut vielä edes äänioikeutta ja itsenäistä naista pidettiin uhkana yhteiskuntajärjestykselle.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 06:55"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 02:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 02:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 02:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 01:55"]
Eräs Lapin peräkylällä asuva sukulaisnainen väittää ihan vakavissaan että lapset ovat kokosisaruksia, jos niillä on sama isä - vaikka eri äidit, ja puolisisaruksia, jos niillä on sama äiti mutta eri isät. Tämä siksi että miehen geenit ovat merkitsevämpiä kuin naisen :D
[/quote]
Heh, mä olen kuullut tän saman ihan täällä Turussakin moneltakin eri suunnalta + myös tällä palstalla! Vähänkö typerä väite! Joskus kun olin kahdelta ihmiseltä kuullut tän väitteen, mun piti oikein itse tarkistaa, olinko pudonnut jostain, koska siitä sai oikein väitellä..:D :D
[/quote]
Plus toinen ikivihreä on se, että kaksosia tulee kun kaksi siittiötä menee yhteen munasoluun.
[/quote]
Kokosisarusväite on aika syvän sovinistinen :D
[/quote]
Minä haluan nyt tähän sisaruusasiaan kommentoida, koska tuo käsitys ei ole ihan niin tuulesta temmattu, kuin voisi kuvitella.
Ennen vanhaan, kun kirkko ja valtio olivat huomattavasti tiiviimmin yhteydessä keskenään kuin nykyisin, ja kirkon kannalla oli kovastikin merkitystä, (luterilaisen) KIRKON kanta sisaruuteen oli se, että saman isän lapset ovat aina sisaruksia keskenään, mutta saman äidin eivät.
Tästä syystä varsinkin vanhempi väki usein puhuu tästä sisaruudesta vain isän mukaan määräytyvänä.
Olen itse aikanaan perehtynyt asiaan paljon, koska rippileirilläni eräs hyvinkin fundamentalistinen pappisopiskelija kertoi minulle, ettei isoveljeni olekaan oikeasti veljeni, mutta pikkuveljeni on. Kimpaannuin tästä väitteestä niin kovasti, että lähdin selvittämään moisen aivopierun taustoja :)
Isoveljen kanssa on siis sama äiti, ja olen lapsuuteni asunut hänen kanssaan. Pikkuveljeni kanssa minulla on sama isä, muttemme ole koskaan asuneet saman katon alla. Lain silmissä he toki molemmat ovat velipuoliani, mutta minulle veljiä.
[/quote]
Eli toi siis perustuu siihen raamatunaikaiseen uskomukseen että mies on kokonaisempi ihminen kuin nainen...Ihminen joka mulle väitti tätä kokosisarjuttua, on vanhoillislestadiolainen, eli heidän parissaan tuo uskomus vielä elää. Aika paljon on vielä näitä naisia vähätteleviä uskomuksia ja väitteitä liikkeellä ihan tavallisen kansan parissa.
Pelasin aliasta mieheni, hänen kaverin ja minun uuden, opiskelun ohessa tutustuneeseen naisen kanssa. Tämä opiskelijakaveri oli kyllä jotain ihmeellistä... Myötähäpeä oli läsnä koko illan.
Minun piti selittää sana kohtu hänelle. Selvästi sanoin, että se naisen kehossa oleva asia, jossa vauva kehittyy, hän vastasi emätin...
Pelin jälkeen juttelimme sitten maailman menosta ja jostain syystä keskustelu kääntyi Utoyan tradegiaan. Ei hän ollut kuullutkaan koko tapahtumasta ja loppujen lopuksi kysyi, että kuuluuko Norja Eurooppaan. Ei tiennyt, että Suomen presidentti ei ole enää Tarja Halonen.
Kollegani, 50+ sh järkyttyi kun aloimme puhua thaihierontapaikkojen määrästä kotikaupungissamme, niitä on paljon. Hän ei suostunut uskomaan että niissä tapahtuisi mitään "tuhmaa" (käytti tätä sanaa :D) koska "eihän Suomessa ole bordelleja".
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 05:23"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 00:38"]
Mä taas pidän tynnyrissä kasvaneena ihmistä, joka ei osaa nähdä omaa napaa pidemmälle ja jolla on hyvin vahvat negatiiviset ennakkoasenteet kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Ihmisestä tulee myös herkästi tynnyrissä kasvanut, jos koko elämänsä viettää samassa kylässä/kaupunginosassa. Mun korviin kuulostaa myös todella omituiselta, jos ihminen kertoo, ettei ole koskaan käynyt vaikka ulkomailla tai edes harrastanut oikein kotimaanmatkailuakaan.
[/quote] aamen! Pikkuserkkuni on asunut 46vuotta samalla kadunpätkällä etelä-pohjanmaalla. Tai on Se ollut joskus poi,kävi armeijan niinisalossa. Ei ole koskaan käynyt esim.helsingissä mutta Tampereella on käynyt kerran. Ei ole ikinä matkustanut edes Tallinnaan tai Tukholmaan. Eikä häntä edes kiinnosta,hän on ihan tyytyväinen elämäänsä noin. Hän käy pikkupitäjän paikallisessa ja siellä on ne samat ihmiset vuodesta toiseen. Toki hänen kanssaan ei voi juuri mistään keskustella ja hänellä on Se asenne että Seinäjoki on ainoa kaupunki ja Vaasa toinen mutta kun Se vaasakin on niin iso.... Joo,siis tälläinen ihminen on mielestäni tynnyrissä kasvanut.
[/quote][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 05:23"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 00:38"]

[/quote] olen kasvanut ja syntynyt lakeuksilla. Muutin heti lukion jälkeen pois. Lähdin au-pairiksi ja sitten opiskelemaan,vaihtoon ja myöhemmin työharjoitteluun. Kun käyn kotikulmilla niin yllättävän moni on jäänyt jumittamaan kotiympyröihin. Ollaan ennemmin työttöminä kuin lähdetään muualle töiden perässä (sinkut). Ja tosi moni vanhoista koulukavereista ei ole juurikaan matkustellut tai edes käynyt opiskelemassa muualla ja kyllä,on hiukka sellainen asenne että Seinäjoki on "ainut" kaupunki kun ei muusta tiedetä.

Taisin olla yläastekäinen eikä minulla ollut hajuakaan, mikä dildo on. Kaveri ei kehdannut minulle asiaa omin sanoin selventää niin lähdettin etsimään tietoa sivistyssanakirjasta. Vieläkin naurattaa, että kuinka tynnyrissä sitä onkaan voinut elää.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 22:44"]
Afrikka on maa jonka pääkaupunki on Kongo. Tästä väännettiin kättä 37v. (!) DI-miehen kanssa.
[/quote]
Heh, toi "Afrikka on maa" on aika yleinen. Itseäni tosin kiinnostaa maantieto, eikä se mikään vaatimus sivistyneestä olemuksesta ole osata Kenian pääkaupungin nimeä, mut jotenki huuhhhuuh jos tiedot on tolla tasolla.
Yksi miespuolinen opiskelukaverini uskoi että jos synnytys on nopea, niin se tarkoittaa sitä että naisen alapää on tosi väljä, mutta tiukkapimppisillä synnytys kestää kauan. Tämä selvisi kun hän alkoi kertoa kaverinsa vaimosta, joka ei ollut ehtinyt synnärille, vaan synnytti kotiin. Hän nauroi ettei ois kaverinaan kehdannut kertoa asiasta kaikille tutuille, nyt kaikki tietää että vaimollaan on VÄLJÄ tavara. Argh hän oli niin ärsyttävä! Asiasta sai hänen kanssaan väitellä ihan tosissaan ja hän silti jäi uskomaan olevansa oikeassa.
Eräs miespuolinen ystäväni luuli että kuukautiset kestävät kuukauden. Taidettiin silloin olla 18 v. Ei osannut vastata kun kysyin kuinka monta kertaa vuodessa naisella sitten on kuukautiset :p
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 05:23"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 00:38"]
Mä taas pidän tynnyrissä kasvaneena ihmistä, joka ei osaa nähdä omaa napaa pidemmälle ja jolla on hyvin vahvat negatiiviset ennakkoasenteet kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Ihmisestä tulee myös herkästi tynnyrissä kasvanut, jos koko elämänsä viettää samassa kylässä/kaupunginosassa. Mun korviin kuulostaa myös todella omituiselta, jos ihminen kertoo, ettei ole koskaan käynyt vaikka ulkomailla tai edes harrastanut oikein kotimaanmatkailuakaan.
[/quote] aamen! Pikkuserkkuni on asunut 46vuotta samalla kadunpätkällä etelä-pohjanmaalla. Tai on Se ollut joskus poi,kävi armeijan niinisalossa. Ei ole koskaan käynyt esim.helsingissä mutta Tampereella on käynyt kerran. Ei ole ikinä matkustanut edes Tallinnaan tai Tukholmaan. Eikä häntä edes kiinnosta,hän on ihan tyytyväinen elämäänsä noin. Hän käy pikkupitäjän paikallisessa ja siellä on ne samat ihmiset vuodesta toiseen. Toki hänen kanssaan ei voi juuri mistään keskustella ja hänellä on Se asenne että Seinäjoki on ainoa kaupunki ja Vaasa toinen mutta kun Se vaasakin on niin iso.... Joo,siis tälläinen ihminen on mielestäni tynnyrissä kasvanut.
[/quote][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 05:23"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 00:38"]
Mä taas pidän tynnyrissä kasvaneena ihmistä, joka ei osaa nähdä omaa napaa pidemmälle ja jolla on hyvin vahvat negatiiviset ennakkoasenteet kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Ihmisestä tulee myös herkästi tynnyrissä kasvanut, jos koko elämänsä viettää samassa kylässä/kaupunginosassa. Mun korviin kuulostaa myös todella omituiselta, jos ihminen kertoo, ettei ole koskaan käynyt vaikka ulkomailla tai edes harrastanut oikein kotimaanmatkailuakaan.
[/quote] aamen! Pikkuserkkuni on asunut 46vuotta samalla kadunpätkällä etelä-pohjanmaalla. Tai on Se ollut joskus poi,kävi armeijan niinisalossa. Ei ole koskaan käynyt esim.helsingissä mutta Tampereella on käynyt kerran. Ei ole ikinä matkustanut edes Tallinnaan tai Tukholmaan. Eikä häntä edes kiinnosta,hän on ihan tyytyväinen elämäänsä noin. Hän käy pikkupitäjän paikallisessa ja siellä on ne samat ihmiset vuodesta toiseen. Toki hänen kanssaan ei voi juuri mistään keskustella ja hänellä on Se asenne että Seinäjoki on ainoa kaupunki ja Vaasa toinen mutta kun Se vaasakin on niin iso.... Joo,siis tälläinen ihminen on mielestäni tynnyrissä kasvanut.
[/quote] olen kasvanut ja syntynyt lakeuksilla. Muutin heti lukion jälkeen pois. Lähdin au-pairiksi ja sitten opiskelemaan,vaihtoon ja myöhemmin työharjoitteluun. Kun käyn kotikulmilla niin yllättävän moni on jäänyt jumittamaan kotiympyröihin. Ollaan ennemmin työttöminä kuin lähdetään muualle töiden perässä (sinkut). Ja tosi moni vanhoista koulukavereista ei ole juurikaan matkustellut tai edes käynyt opiskelemassa muualla ja kyllä,on hiukka sellainen asenne että Seinäjoki on "ainut" kaupunki kun ei muusta tiedetä.
[/quote]
Toi on niin tyypillistä Seinäjoella asuville :D ei muuteta koko elämän aikana mihinkään kotikyliltä ja jos kumppani löytyy Alavudelta tai Lapualta, niin se on jo eksoottista :D
Ja sit kuitenkin kivenkovaa kielletään, että sisäsiittoisuudesta johtuvat taudit tuolla alueella (kuten INCL) johtuvat sisäsiittoisuudesta.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 01:43"]
Poikaystävän veli sanoi mua kauan aikaa sen miniäks. Monta kertaa korjannu, ettei musta tuu sen miniää vaan käly jos/kun mentäis tuon kans naimisiin.
Ollaan nyt kolme kertaa lyöty asiasta vetoa ja aina oon voittanu.
[/quote]
3 kertaa :D
Ensimmäinen petikumppanini (17 v, oltiin samanikäiset) luuli että neitsyyden menettämisestä kuuluu naisella poksahdus ja siitä tulee sana "korkkaaminen" :D
mun kaveri (23v.) ei tiennyt kuka on Adolf Hitler :/