Omaa työtään vihaavat, miksi ette tee rohkeita ratkaisuja?

Kaikki valittajat näköjään vaikenivat...

Minä en vihaa työtäni mutta on äärimmäisen haastavaa hypätä tyhjän päälle, varsinkaan jos ei ole kummoisempaa koulutusta tai pääomaa. Ihailen kyllä ihmisiä, joilla on tähän rohkeutta.

Aloitan lääkityksen jotta uskallan lähteä. Ihmiskammo on niin paha että en pysty toimimaan ilman sitä. Toivon todella että työpaikkani menee konkurssiin tai palaa maan tasalle.

Työkaveri selkeästi vihaa työtään mutta on itsekin sanonut, että mitä muuta hän voisi tehdä? Kyseessä yli 55-vuotias mies, jolla ei ole mitään muuta koulutusta tai työkokemusta. Tietää itsekin että vaikka kouluttautuisi johonkin muuhun hommaan niin jo iän puolesta tulisi olemaan vaikeaa saada toista työpaikkaa.

Monia syitä.

Minulla ei ole varsinaista koulutusta työhöni. Olen vuosien saatossa oppinut. Joka paikkaan on kymmenittäin myös koulutettuja ja nuorempia (45) hakijoita.

Palkkani on kuitenkin kohtuullinen. Olisi vaikea saada vastaavaa muualta.

Perheemme elanto lepää varassani. Nykyinen työnantaja on kohtuullisen vakaa, muualla yt jokapäiväisiä.

En nyt varsinaisesti vihaa, mutta kaipaisin uutta virtaa ja tiedän että minulla olisi paukkuja enempää kun. Muut asiat vaan painavat vaakakupissa myös.

Koska kahden lapsen yh:lla on perhe yksin elätettävänä eikä ole varaa heittäytyä tyhjän päälle. Palkka on ihan ok. En tee koulutustani vastaavaa työtä, mutta jos tekisin, minulle jäisi kuukaudessa 300-800 euroa vähemmän käteen kuin nyt. Tykkään nykyisestä työstäni. Mutta se on vaan raskasta ajoittain ja tuntuu, ettei jaksa.

Siinä olet oikeassa, että rohkeutta vaatii heittäytyä yhteiskunnan elätiksi. Sillä tavalla kun saa varmasti av-mammojen vihat päällensä.

Uusia töitä ei niin vain löydy.

Minä olen tehnyt osa-aikatöitä tonnin palkalla jo useamman vuoden, mutta minulla onkin velaton asunto. Mitään yhteiskunnan tukia en saa. Nyt keski-ikäisenä tiedän, etten voi koskaan nostaa elintasoani tästä. Välillisesti tilanteestani kärsivät muutkin: minulla ei ole varaa ostaa tavaroita eikä palveluja, jotka työllistäisivät muita ihmisiä.

No eipä kaikilla ole rahaa jättäytyä tyhjän päälle. Hyvin harva haluaa olla mikään elätti mutta tajuaa senkin ettei uutta työtä ehkä noin vain löydy tai siitä ei saa ehkä samaa palkkaa tai että sekään ei välttämättä ole yhtään sen parempi viihtyvyydeltään. 

Jos kerran ei tee mitään muutosta itse, niin sitten pitää lopettaa myös valittaminen ja muutettava asioiden sijasta omaa asennetta....

Asuntolaina jää maksamatta ja ehkäpä syömättäkin jos jättäisin työni. Vaikka en haluaisi sinne huonon ilmapiirin takia palatakaan lomalta.

Mitä rohkeita ratkaisuja? Rohkea ratkaisu on heittäytyä yhteiskunnan elätiksi ja siihen mun moraali ei taivu. Etsin koko ajan toista työtä, mutta luuletko että niiden löytäminen on kovin helppoa näinä aikoina? Olen useamman lapsen yh, joten pakko mun on valita työnikin palkan mukaan. Ei ole mitään järkeä vaihtaa toiseen työhön, jos palkka vielä tästä tippuu. Samasta syystä en voi lähteä opiskelemaankaan minne tahansa, koska opintotukiuudistus on tehnyt sen, ettei minulla käytännössä ole enää tukikuukausia kuin yliopisto-opintoihin vain. Mä en voi ajatella vain omaa napaani, mun pitää myös huolehtia lapsistani ja tehdä valinnat sen mukaisesti.

Että oisko sulla ideoita, mitkä ne "rohkeat ratkaisut" on, joita sä peräänkuulutat?

terveisin työhönsä väsynyt sh

Tämäpä oli taas jonkun rahakkaan apinan provo. Mukava söhiä murkkupesään kun itsellä on asiat hyvin. Aina on hyvä syyttää ihmistä itseään vaikeuksista. Jos ei ole opiskellut huippuhyvän ammattiin, on se oma syy, jos pysyy huonossa työssä, on se oma syy, jos tekee lapset väärään aikaan, on se oma syy. Ärsyttää tuollainen ajattelemattomuus, sillä kyllähän asioissa on aina monta puolta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja välillä on onneakin ( tai epäonnea) mukana. Tulee muutoksia elämän varrella, saattaa jäädä lasten kanssa yksin, saattaa sairastua, vanhemmat kuolevat, lapset voivat kuolla ja on monenmoista kriisiä. Tuliko muuten mieleen että kaikki eivät pysty aikuisena enää opiskelemaan koska eivät tulisi opiskelun aikana toimeen? Ei saa lainaa. Tai jospa onkin yksinkertaisesti sen verran heikkolahjainen ettei opiskelusta tule mitään ? Jos minä nyt lähtisin tästä inhoamastani siivoojan duunista, saisin ensinnäkin karenssia jonka jälkeen työkkäri edellyttäisi että haen samantien uudestaan noita töitä, viimeinen vaihtoehto on sitten sossu. Tosi rohkea päätös? Ajattelua peliin ennenkuin tullaan tänne soittelemaan suuta !

Itselläni tuli mitta täyteen nyt kesän aikana nykyistä hoitotyötä. Siellä yövuoroissa pyörittelin yksin yli 100 kiloisia liikkumattomia vanhuksia ranteet ja selkä kipeänä koko osaston läpi. Lopulta oivalsin ettei ole normaalia että vituttaa lähteä töihin. Tuon tunteen koin JOKA PÄIVÄ. Sitten irtsisanouduin ja nyt teen keikkaa sen verran että saa pakolliset menot maksettua. Mutta KOKOPÄIVÄSESTI en enään koskaan tee. Maksimissaan 10 vuoroa kk:ssa siihen asti kunnes löydän toisen alan työn. Menen vaikka kaupan kassalle!

Olen kuullut monelta hoitajalta saman, alkaa olla mitta täynnä kaikilla ja kaikki loppu. Tsemppiä etenkin hoitsuille! <3 En kyllä tiedä hirveämpää alaa...

Olisin pitänyt alasta, jota alunperin opiskelin, mutta opinnot venyivät ja en päässyt töihin. Nyt myöhemmin  opiskellut uutta alaa ja ollut kesän töissä ja huomaan että tämä ala ei sovi minulle. Pakko silti jatkaa koska en saa tukea enää mihinkään muuhun.

Ei ole rahaa. 

Pakko olla nykyisessä työssä.

Hei sinä hoitsu, joka irtisanouduit ja ryhdyit keikkailemaan! Vaikuttaako tuo jotenkin kertyviin eläkkeisiin tai muihin vastaaviin? Entä ne päivät kun et ole töissä, nostatko työttömyyspäivärahaa vai elätkö ansaituilla rahoilla? Keikkailevanahan palkan pitäisi olla hieman suurempi kuin vakisijaisilla, onko näin? Pelottaako sua koskaan, että eräänä päivänä töitä ei vain enää olekaan?

Asutko jossain suuremmalla paikkakunnalla? Miten helposti keikkaa löytyy? Teetkö useaan eri paikkaan? itsenäisesti vai vuokrafirman kautta? Kumpi ois kannattavampaa?

Itseääkin ehkä houkuttaisi tuo, saisi sanella itse koska tekee töitä ja koska ei. Ainoa, mikä pelottaa on tosiaan se, että mitäs jos jonain päivänä töitä ei enää olekaan tai mitä jos esim. eläkettä ei kerry ja sitten vanhana saa kituutella jollain satasella per kuukausi.

t. väsynyt sh

Koska olen pelkuri. Tuttu inhottava työ on sentään tuttu. Tuntematon pelottaa. Voi päätyä ojasta allikkoon.

Ensin etsitään uusi työ ja allekirjoitetaan työsopimus. Sitten irtisanoudutaan vanhasta työstä. Aika kaukana tyhjän päälle jättäytymisestä, eikö?

Täälläpä tämä irtisanoutunut hoitaja vastailee.

Siirryin tekemään keikkaa Seuren kautta nyt aluksi. Soitin myös lähimpiin palvelutaloihin ja heti kutsuivat haastatteluun ja sovittiin keikat. Ekasta paikasta buukattiin suoraan heti 10 keikkaa itselleni. Tykkään tehdä keikkaa tutussa paikassa ettei aina tarvitse mennä uuteen paikkaan niin siksi hommasin nämä paikat varalle. Eli kannattaa olla itse myös aktiivinen ja katsella muutakin kuin mollin sivua jos kiinnostaa.

Rekryfirmat maksavat paremmin kuin jos tekisi suoraa keikkaa eli sinänsä kannattaa tehdä sen kautta jos ei haittaa mennä aina eri paikkaan.

Työ on paljon helpompaa keikkalaisena. Ei tarvitse murehtia työasioita vapaalla tai raataa niskalimassa. Ei hoitosuunnitelmien tekoa tms!

Eläke kertyy normaalisti :)

Sain hyvät rahat irtisanouduttuani eli vielä elelen niillä rahoilla ja tarvittaessa mies sitten tukee. Mitään työttömyysrahoja en saa tai muutakaan. Niin ja asun Helsingissä eli täällä kyllä töitä olis enemmän kuni tekijöitä.

Ei löydy muita töitä. Millaisia rohkeita ratkaisuja tarkoitat?