Lue keskustelun säännöt.
Sain äsken niin pahan paniikkikohtauksen ja tajusin..
02.08.2014 |
..että minun on haettava apua.
Saan joka päivä viimeistään nukkumaan mennessä lievän paniikkikohtauksen. Sydän hakkaa, hengitys kiihtyy ja en saa nukuttua koska ahdistaa.
Joskus saan hieman pahempia paniikkikohtauksia, jossa ahdistun pahasti, en kykene tekemään mitään ja hengitys kiihtyy. En voi syödä, juoda, nukkua saati keskittyä mihinkään.
Tänään kohtaus oli pahimmasta päästä. Hyperventiloin, itketti mutta en kyennyt itkemään, oksentelin, tärisin. Olin ihan sekaisin ja en tiennyt mitä voisin tehdä.
Miten hakeudun "hoitoon"? Olen YTHS terveydenhuollon piirissä. Soitanko vain ajanvaraukseen ja sanon, että saan päivittäin paniikkikohtauksia?
En jaksa kirjoittaa tarinaani tähän, kysyä kyllä saa ja lupaan vastata.
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:25"]
Jos on aikaisemmin ollut huonoja kokemuksia lääkäreistä, niin kynnys avun hakemiselle on varmasti tosi iso. Iso se on jo muutenkin.. Mutta jokainen on oikeutettu saamaan apua, jos sitä tarvitsee. Ihan turha vertailla, kuka sitä tarvitsee eniten, niin kuin varmasti tiedätkin.
Ihan oikeasti, mene juttelemaan lääkärin kanssa. Kerro kaikki, myös tuo, ettet koe ansaitsevasi apua. Älä jää ajatustesi kanssa yksin.
[/quote]
Mä pelkään tavallaan sitäkin, että mut leimataan jotenkin jos kerron kaiken. Mun menneisyydessä nyt on raiskaus, syömishäiriö, vanhempien hylkäys, väkivaltaa, muuttoa, itsemurhia, läheisten kuolemia, alkoholismia, äidin sairastuminen, veljen mielenterveysongelmat yms. Moni olisi varmaan hakeutunut hoitoon jo murto-osan noista kokeneena. Jotenkin musta vaan tuntuu, että mun pitäis kaunistella totuutta.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:24"]
Äh en jaksa teitä, menkää hoitoon ja lääkitys kuntoon niin ei tarvii kitistä täällä ja vedota joka asiassa paniikkikohtauksiin. "En voi siivota kun saan paniikkikohtauksia" vitut. Maailmassa on pahempiakin sairauksia joista ei huudella ja haeta sääliä.
[/quote]
Kaikista niistä sairauksista, joita olen elämäni aikana sairastanut (ja joukossa löytyy vakaviakin), paniikkihäiriö on ollut ehdottomasti pahin. Se on pahasti invalidisoiva sairaus ja olen aina tehnyt kaikkeni salatakseni sen muilta. Uskon että valtaosa paniikkihäiriötä sairastavista haluaa salata sairautensa, eikä missään nimessä halua hakea sääliä, niinkuin väität. Pahinta paniikkihäiriössä on se, että fyysiset oireet ovat todellisia, mitattavissa olevia. Silti sairautta sairastava yrittää käyttäytyä niinkuin mitään ei tapahtuisi. Se on raskasta.
Ap:tä suosittelen hakemaan apua. Sitä on saatavilla. Päivystykseen ei välttämättä kannata hakeutua. Siellä voi olla liian kiireistä.
Itse menin jo ensimmäisen paniikkikohtauksen jälkeen YTHS:lle (sain ajan seuraavalle aamulle). Todellakin ansaitset avun!
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:30"]
Ei sinun ongelmasi ole paniikkikohtaukset, vaan kaikki tuo tarpeeton ja vahingollinen ahdistus, joka niitä aiheuttaa.
[/quote]
Kyllä ne kohtauksetkin ovat ihan todellisia ja ongelmallisia. Ne voivat tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka miten järkeilisi ja yrittäisi tulla sinuiksi ahdistuksen kanssa. Älä sano paniikkihäiriötä sairastavalle, mikä on hänen ongelmansa tai mikä ei ole. Hän kyllä tietää itse, mikä on hänen ongelmansa. Ongelmiin on saatavissa apua. Paniikkihäiriötä ja paniikkikohtauksia ei tule vähätellä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:29"]
Mä pelkään tavallaan sitäkin, että mut leimataan jotenkin jos kerron kaiken. Mun menneisyydessä nyt on raiskaus, syömishäiriö, vanhempien hylkäys, väkivaltaa, muuttoa, itsemurhia, läheisten kuolemia, alkoholismia, äidin sairastuminen, veljen mielenterveysongelmat yms. Moni olisi varmaan hakeutunut hoitoon jo murto-osan noista kokeneena. Jotenkin musta vaan tuntuu, että mun pitäis kaunistella totuutta.
-Ap
[/quote] Mikään noista ei ole sinun vika. Älä kaunistele mitään. Oot kokenut tosia rankkoja asioita ja parhaimman avun niiden käsittelyyn saat, kun lääkäri tietää kaiken taustastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:33"]
Tietenkin hankit lääkkeet, jotta saat hoidettua mielenterveytesi kuntoon.
[/quote]
Lääkäri määrää lääkkeet, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Niitä lääkkeitä ei niin vain "hankita".
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:24"]
Äh en jaksa teitä, menkää hoitoon ja lääkitys kuntoon niin ei tarvii kitistä täällä ja vedota joka asiassa paniikkikohtauksiin. "En voi siivota kun saan paniikkikohtauksia" vitut. Maailmassa on pahempiakin sairauksia joista ei huudella ja haeta sääliä.
[/quote]
Kaikista niistä sairauksista, joita olen elämäni aikana sairastanut (ja joukossa löytyy vakaviakin), paniikkihäiriö on ollut ehdottomasti pahin. Se on pahasti invalidisoiva sairaus ja olen aina tehnyt kaikkeni salatakseni sen muilta. Uskon että valtaosa paniikkihäiriötä sairastavista haluaa salata sairautensa, eikä missään nimessä halua hakea sääliä, niinkuin väität. Pahinta paniikkihäiriössä on se, että fyysiset oireet ovat todellisia, mitattavissa olevia. Silti sairautta sairastava yrittää käyttäytyä niinkuin mitään ei tapahtuisi. Se on raskasta.
Ap:tä suosittelen hakemaan apua. Sitä on saatavilla. Päivystykseen ei välttämättä kannata hakeutua. Siellä voi olla liian kiireistä.
[/quote]
Joo. Mulla saattaa ihmisten seurassakin olla todella paha paniikkikohtaus meneillään, mutta ei sitä kukaan huomaa koska oon oppinut peittämään sen niin hyvin. Jos tilanne menee pahaksi, lähden aina jollain tekosyyllä.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:35"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:29"]
Mä pelkään tavallaan sitäkin, että mut leimataan jotenkin jos kerron kaiken. Mun menneisyydessä nyt on raiskaus, syömishäiriö, vanhempien hylkäys, väkivaltaa, muuttoa, itsemurhia, läheisten kuolemia, alkoholismia, äidin sairastuminen, veljen mielenterveysongelmat yms. Moni olisi varmaan hakeutunut hoitoon jo murto-osan noista kokeneena. Jotenkin musta vaan tuntuu, että mun pitäis kaunistella totuutta.
-Ap
[/quote] Mikään noista ei ole sinun vika. Älä kaunistele mitään. Oot kokenut tosia rankkoja asioita ja parhaimman avun niiden käsittelyyn saat, kun lääkäri tietää kaiken taustastasi.
[/quote]
Kyllä mä tiedän, että ei ole mun vika. Silti mä syytän itseäni jatkuvasti. Jotenkin tää mun tilanne on mun omasta mielestänikin niin absurdi, ei kenellekään oo voinu sattua niin paljon pahaa kun mulle. Mä oon jotenkin etäännyttänyt itseni niin pahasti noista tapahtumista, että mä oikeasti joskus ajattelen, että onko tää oikeesti tapahtunut mulle. Mulla on myös muistihäiriöitä joissain asioissa. Esimerkiksi muistan erään ajan, jolloin koin erityisen paljon väkivaltaa avopuolisoltani. En silti pysty kuollaksenikaan muistamaan, mitä minulle on tehty. Muistan vaan ne tunteet ja sen pelon.
Jotenkin se, että mä meen kertomaan nää asiat jollekin tekee ne todellisiks.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:24"]
Äh en jaksa teitä, menkää hoitoon ja lääkitys kuntoon niin ei tarvii kitistä täällä ja vedota joka asiassa paniikkikohtauksiin. "En voi siivota kun saan paniikkikohtauksia" vitut. Maailmassa on pahempiakin sairauksia joista ei huudella ja haeta sääliä.
[/quote]
Kaikista niistä sairauksista, joita olen elämäni aikana sairastanut (ja joukossa löytyy vakaviakin), paniikkihäiriö on ollut ehdottomasti pahin. Se on pahasti invalidisoiva sairaus ja olen aina tehnyt kaikkeni salatakseni sen muilta. Uskon että valtaosa paniikkihäiriötä sairastavista haluaa salata sairautensa, eikä missään nimessä halua hakea sääliä, niinkuin väität. Pahinta paniikkihäiriössä on se, että fyysiset oireet ovat todellisia, mitattavissa olevia. Silti sairautta sairastava yrittää käyttäytyä niinkuin mitään ei tapahtuisi. Se on raskasta.
Ap:tä suosittelen hakemaan apua. Sitä on saatavilla. Päivystykseen ei välttämättä kannata hakeutua. Siellä voi olla liian kiireistä.
[/quote]
Joo. Mulla saattaa ihmisten seurassakin olla todella paha paniikkikohtaus meneillään, mutta ei sitä kukaan huomaa koska oon oppinut peittämään sen niin hyvin. Jos tilanne menee pahaksi, lähden aina jollain tekosyyllä.
-Ap
[/quote]
Tämä kuulostaa hyvin tyypilliseltä paniikkihäiriöstä kärsivän käyttäytymiseltä. Olet varmaankin herkkä ja muiden tunteista välittävä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että olet YTHS:n hoidon piirissä. YTHS:llä on omat mielenterveysyksikkönsä, joissa paniikkihäiriöt yms. ovat tuttua kauraa. Opiskeluaika on käsittääkseni yleinen aika paniikkihäiriön puhkeamiselle, joten tilanteesi ei ole mitenkään harvinainen. Oman kokemukseni mukaan YTHS:n hoito on asiallista ja hyvää. Olen itse asioinut Tampereen yksikössä ahdistuneisuushäiriön kanssa. Ota vaan rohkeasti YTHS:öön yhteyttä niin saat apua. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 03:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 12:28"]
Huh heijaa tätä oloa. Olin eilen yöllä fiksuna juomassa pari kaljaa ja taas ihan kamala paniikki. Varmaan 5 tuntia makasin sängyssä paniikissa, en tiedä edes syytä miksi. Oli niin kamala olo ja mitään en voinut tehdä, heilutin sitten jalkaa kuin mikäkin hullu kun johonkin piti keskittyä ettei se paniikki valtaa ihan kokonaan. Sellainen paha paniikki ja ahdistus, oksettaa ja ei pystynyt olla. Vieläkin vähän päällä. Hyi että tätä oloa!
-Ap
[/quote]
Pystyisitkö jättämään alkoholinkäytön kokonaan? Alkoholi pahentaa ongelmaasi.
[/quote]
En. Sosiaaliseen piiriini ja opiskeluuni kuuluu niin vahvasti alkoholinkäyttö ja bileissä ravaaminen, että en siitä voi luopua. Jäisin aika pitkälti yksin, ja loppupeleissä alkoholin ja hauskan illan aiheuttama rentoutuminen on paljon suurempaa kuin se seuraavan päivän muutaman tunnin paniikki.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 09:54"]
Hyvä, että olet YTHS:n hoidon piirissä. YTHS:llä on omat mielenterveysyksikkönsä, joissa paniikkihäiriöt yms. ovat tuttua kauraa. Opiskeluaika on käsittääkseni yleinen aika paniikkihäiriön puhkeamiselle, joten tilanteesi ei ole mitenkään harvinainen. Oman kokemukseni mukaan YTHS:n hoito on asiallista ja hyvää. Olen itse asioinut Tampereen yksikössä ahdistuneisuushäiriön kanssa. Ota vaan rohkeasti YTHS:öön yhteyttä niin saat apua. Tsemppiä!
[/quote]
Rohkaisevaa kuulla! :) Mä veikkaan että mulla tää puhkesi pääasiallisesti siksi, että erosin pitkästä ja väkivaltaisesta parisuhteesta, jossa mua myös petettiin. Ihan älyttömät pelkotilat jäänyt, pelkään esimerkiksi ihan silmittömästi sitä, että exäni suuttuu minulle vieläkin jostain menneisyyden asiasta ja hakkaa minut :( Olen kuitenkin tehnyt asioita, mistä ex voisi suuttua todella pahasti. En edes tiedä, miks mulla nyt tulee ihan älyttömiä paniikkikohtauksia ton takia, kun ei se ex enää edes pääse mua satuttamaan kun olen turvassa omassa kodissani.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:41"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:24"]
Äh en jaksa teitä, menkää hoitoon ja lääkitys kuntoon niin ei tarvii kitistä täällä ja vedota joka asiassa paniikkikohtauksiin. "En voi siivota kun saan paniikkikohtauksia" vitut. Maailmassa on pahempiakin sairauksia joista ei huudella ja haeta sääliä.
[/quote]
Kaikista niistä sairauksista, joita olen elämäni aikana sairastanut (ja joukossa löytyy vakaviakin), paniikkihäiriö on ollut ehdottomasti pahin. Se on pahasti invalidisoiva sairaus ja olen aina tehnyt kaikkeni salatakseni sen muilta. Uskon että valtaosa paniikkihäiriötä sairastavista haluaa salata sairautensa, eikä missään nimessä halua hakea sääliä, niinkuin väität. Pahinta paniikkihäiriössä on se, että fyysiset oireet ovat todellisia, mitattavissa olevia. Silti sairautta sairastava yrittää käyttäytyä niinkuin mitään ei tapahtuisi. Se on raskasta.
Ap:tä suosittelen hakemaan apua. Sitä on saatavilla. Päivystykseen ei välttämättä kannata hakeutua. Siellä voi olla liian kiireistä.
[/quote]
Joo. Mulla saattaa ihmisten seurassakin olla todella paha paniikkikohtaus meneillään, mutta ei sitä kukaan huomaa koska oon oppinut peittämään sen niin hyvin. Jos tilanne menee pahaksi, lähden aina jollain tekosyyllä.
-Ap
[/quote]
Tämä kuulostaa hyvin tyypilliseltä paniikkihäiriöstä kärsivän käyttäytymiseltä. Olet varmaankin herkkä ja muiden tunteista välittävä ihminen.
[/quote]
Niin olenkin! En mä mun omista ongelmista välitä, mutta muiden ongelmat vaikuttaa muhun tosi vahvasti. En ikinä itke omia murheitani, mutta olen kyllä todella empaattinen ja itken helposti jos joku kertoo mulle jostain kamalasta.
Ulkokuori mulla on todella vahva. Yleisimmin mua kuvaillaan äänekkääksi ja iloiseksi. Oon todella sosiaalinen ja nauravainen ja joo, äänekäskin. Mutta sen ulkokuoren alla on oikeasti yksi pieni ihminen, joka pelkää kaikkea.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:41"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:35"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:29"]
Mä pelkään tavallaan sitäkin, että mut leimataan jotenkin jos kerron kaiken. Mun menneisyydessä nyt on raiskaus, syömishäiriö, vanhempien hylkäys, väkivaltaa, muuttoa, itsemurhia, läheisten kuolemia, alkoholismia, äidin sairastuminen, veljen mielenterveysongelmat yms. Moni olisi varmaan hakeutunut hoitoon jo murto-osan noista kokeneena. Jotenkin musta vaan tuntuu, että mun pitäis kaunistella totuutta.
-Ap
[/quote] Mikään noista ei ole sinun vika. Älä kaunistele mitään. Oot kokenut tosia rankkoja asioita ja parhaimman avun niiden käsittelyyn saat, kun lääkäri tietää kaiken taustastasi.
[/quote]
Kyllä mä tiedän, että ei ole mun vika. Silti mä syytän itseäni jatkuvasti. Jotenkin tää mun tilanne on mun omasta mielestänikin niin absurdi, ei kenellekään oo voinu sattua niin paljon pahaa kun mulle. Mä oon jotenkin etäännyttänyt itseni niin pahasti noista tapahtumista, että mä oikeasti joskus ajattelen, että onko tää oikeesti tapahtunut mulle. Mulla on myös muistihäiriöitä joissain asioissa. Esimerkiksi muistan erään ajan, jolloin koin erityisen paljon väkivaltaa avopuolisoltani. En silti pysty kuollaksenikaan muistamaan, mitä minulle on tehty. Muistan vaan ne tunteet ja sen pelon.
Jotenkin se, että mä meen kertomaan nää asiat jollekin tekee ne todellisiks.
-Ap
[/quote]
On luonnollista, että kroppasi reagoi niinkuin reagoi sen kaiken jälkeen, mitä olet kokenut. Olisi pikemminkin epänormaalia, jos et reagoisi mitenkään. Olisi hyvä, että pääsisit puhumaan ulos tuota kaikkea moskaa, mitä olet joutunut kokemaan, jollekin luotettavalle ammatti-ihmiselle. Kenties hänen avullaan voisit kääntää ajan kanssa kaiken kokemasi jopa vahvuudeksesi. Sinä kykenet kenties joskus tukemaan jotakuta muuta kovia kokeneita, sillä sinä olet itse käynyt läpi helvetin.
Ap, hae apua. Sinä olet tärkeä. Minullakin on menneisyydessä monia vaikeita asioita ja kärsin masennuksesta ja muista ongelmista vuosia, ennen kuin hain apua. Myös lääkärikokemukset olivat huonoja, mikä nosti entisestään kynnystä. Mutta sitten minulle tuli omalääkäriksi todella ihana lääkäri, ja sain lääkkeet ja tarvitsemani avun. Jälkeenpäin ajatellen odotin liian kauan, mutta toisaalta aikaisempien lääkärien kanssa eivät vain kemiat kohdanneet, enkä halunnut puhua heille henkisen puolen asioista kuten depressiosta tai ahdistuksesta mitään. Onneksi siihen ei tarvita kuin yksi oikea ihminen oikealla hetkellä, niin asiat alkavat parantua huomattavasti.
Mene rohkeasti sinne YTHS:lle, tai jos kamalasti ahdistaa ensi viikolla, voit varmaan soittaa myös paikalliseen terveyskeskukseen, kun YTHS on kiinni. Ei sinun tarvitse pelätä itkemistä, lääkärit näkevät itkeviä masennuspotilaita joka päivä, ja mitä sitten, jos olisit sitten itkettyneen näköinen? Mitä sillä on väliä? Itkeminen on täysin luonnollista. Luulen, että Suomessa syötäisiin vähemmän masennuslääkkeitä, jos itkeminen olisi hyväksytympää, tai tunteiden näyttäminen ylipäätään.
Itsekin monesti ajattelen, että on muita potilaita, joilla on asiat huonommin ja jotka tarvitsevat enemmän apua, mutta en pysty itse auttamaan ketään, jos olen aivan hajalla. Työni kautta sillä on kerrannaisvaikutuksia. Eikä henkistä tai emotionaalista kipua voi vähätellä. Itselläni on ollut myös vakavia fyysisiä sairauksia ja vammoja, mutta henkinen tuska on ilman muuta ollut pahempaa ja vaikeampaa kestää. Ne, jotka eivät sitä ole kokeneet (tai joilta puutuu empatiaa) eivät voi asiaa ymmärtää.
Sinä tarvitset varmasti sekä lääkityksen että terapiaa. Toivottavasti kohdalle osuu hyvä ja ymmärtäväinen lääkäri. Jos on vaikeaa muistaa mitä sanoa tai esität reippaampaa kuin olet, kirjoita lapulle mitä sanoa, ja anna se vaikka sille lääkärille. Millaisia oireita ja mitä tunteita.
Mitä pidemmälle tätä ketjua luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että sinun kannattaisi mennä puhumaan asiasta lääkärille. Todellakin ansaitset apua. Ja sitä myös saat, kunhan vaan olet valmis sitä pyytämään.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:45"]
Ap, hae apua. Sinä olet tärkeä. Minullakin on menneisyydessä monia vaikeita asioita ja kärsin masennuksesta ja muista ongelmista vuosia, ennen kuin hain apua. Myös lääkärikokemukset olivat huonoja, mikä nosti entisestään kynnystä. Mutta sitten minulle tuli omalääkäriksi todella ihana lääkäri, ja sain lääkkeet ja tarvitsemani avun. Jälkeenpäin ajatellen odotin liian kauan, mutta toisaalta aikaisempien lääkärien kanssa eivät vain kemiat kohdanneet, enkä halunnut puhua heille henkisen puolen asioista kuten depressiosta tai ahdistuksesta mitään. Onneksi siihen ei tarvita kuin yksi oikea ihminen oikealla hetkellä, niin asiat alkavat parantua huomattavasti.
Mene rohkeasti sinne YTHS:lle, tai jos kamalasti ahdistaa ensi viikolla, voit varmaan soittaa myös paikalliseen terveyskeskukseen, kun YTHS on kiinni. Ei sinun tarvitse pelätä itkemistä, lääkärit näkevät itkeviä masennuspotilaita joka päivä, ja mitä sitten, jos olisit sitten itkettyneen näköinen? Mitä sillä on väliä? Itkeminen on täysin luonnollista. Luulen, että Suomessa syötäisiin vähemmän masennuslääkkeitä, jos itkeminen olisi hyväksytympää, tai tunteiden näyttäminen ylipäätään.
Itsekin monesti ajattelen, että on muita potilaita, joilla on asiat huonommin ja jotka tarvitsevat enemmän apua, mutta en pysty itse auttamaan ketään, jos olen aivan hajalla. Työni kautta sillä on kerrannaisvaikutuksia. Eikä henkistä tai emotionaalista kipua voi vähätellä. Itselläni on ollut myös vakavia fyysisiä sairauksia ja vammoja, mutta henkinen tuska on ilman muuta ollut pahempaa ja vaikeampaa kestää. Ne, jotka eivät sitä ole kokeneet (tai joilta puutuu empatiaa) eivät voi asiaa ymmärtää.
Sinä tarvitset varmasti sekä lääkityksen että terapiaa. Toivottavasti kohdalle osuu hyvä ja ymmärtäväinen lääkäri. Jos on vaikeaa muistaa mitä sanoa tai esität reippaampaa kuin olet, kirjoita lapulle mitä sanoa, ja anna se vaikka sille lääkärille. Millaisia oireita ja mitä tunteita.
[/quote]
Mun ongelmana on ehkä se, että mä oon oikeasti onnellinen. En varmaan samalla tavalla kuin normaali ihminen, mutta mä tunnen itseni onnelliseksi ja hymyilen ja nauran jatkuvasti ihan aidosti.
Mä oon onnellinen todella pienistä asioista. Siitä että mulla on oma kiva koti. Liikunnasta. Siitä kun mä juttelen mun kavereille. Siitä kun mä voin ottaa pitkän suihkun ihan rauhassa. Siitä, kun mä saan jonkun koulutehtävän oikein. Siitä, että mä ostan jotain uutta pientä kivaa. Tänään mä nauroin itsekseni venytellessä kun mun spagaattiyritykset epäonnistu surkeesti. Mä oon todella onnellinen ihan arkipäiväisistä asioista, mitä moni ei osaa arvostaakaan.
En mä oo millään tavalla onneton. Oon itseasiaa nytkin ihan hyvillä fiiliksillä. Mutta sitten tulee paniikkikohtaus ja tää kaikki menee ihan päälaelleen. Siks mun onkin niin vaikea hakea apua. Koska mä oon 95% ajasta onnellinen ja tyytyväinen elämääni.
-Ap
YTHS:lle jos menet, niin älä mene sille jolla on eniten vapaita aikoja.
Sori kun täytyy tämä kertoa, mutta jos se on paniikkikohtauksia tai ahdistuneisuushäiriötä, se ei ikinä lähde mihinkään. Asia jonka kanssa täytyy vain pystyä elämään
Varmaan pääset terapiaankin yths kautta. Hoida homma. Sulla on varmaan ahdistus se päähomma.