äidit jotka ette pärjää ilman omaa aikaa

Meillä on kolme lasta pienin ikäeroin. Kahteen piti tyytyä, mutta kolmas ei ns. kysellyt lupaa. Rakas on, mutta vauva-aika on ollut todella raskasta. Nyt, kun vauva on 4-kuinen, pääsen kerran viikossa 2-3 tunniksi yksin pois kotoa kaupoille tms. Noin joka toinen viikko jään yksin kotiin vastaavaksi ajaksi, kun mies menee lasten kanssa kyläilemään vanhempiensa luo. (Joka toinen viikko menen mukaan.) Lisäksi yritän joka ilta, kun lapset nukkuvat, rauhoittaa tunnin-puolitoista niin, etten tee kotihommia tms. vaan koomaan täällä aaveellä, luen blogeja yms.

Vauvani on nyt 9kk ja kaksi kertaa olen käynyt ulkona ystävien kanssa.

Toki joka päivä saan rauhassa kirjoittaa/ommella tms. kun mies iltaisin hoitaa lasta. Mutta ei mulla juuri ole tarvetta poistua kotoa itsekseen, vaikka onkin vaativa refluksivauva.

Ongelma on nimenomaan siinä, että sukulaiset eivät enää ole yhtä tiiviisti mukana perheiden elämässä. Ei kotiäitinä olo ennen ollut tälläinen yksinäisyyshäkki. On aika raskasta, kun lähin sukulainen asuu 400 km päässä ja ystäviä ei juurikaan ole. Onneksi sentään on hyvä mies.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 10:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 09:16"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 06:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:34"]

Oon kotona 2v pojan kanssa, mies käy töissä 14h/pvä 6/pv/vko. Yhtenä vapaapäivänä miehen esikoinen on meillä. Mulla ei ole tänä vuonna ollut tuntiakaan omaa aikaa jos sitä ei lasketa kun poika nukkuu jo. Pikkasen pinnaa alkaa kiristää, anoppi ei auta eikä muita tukiverkkoja ole.

[/quote]

Oma aika uusperheessä ansaitsisi varmasti kokonaan oman keskustelunsa. Meillä ei sentään mies tee noin pitkiä päiviä ja on kotona ollessaan tosi paljon tuon meidän 2v:n kanssa. Mutta joka toinen viikonloppu lasten määrä kolminkertaistuu, ja vaikka mies tuolloin hoitaakin pitkälti kaikki lapsensa ja minulle jää lähinnä ruuanlaitto, on minulla monesti kaikesta härdellistä johtuen noina viikonloppuina niin uupunut olo ja pinna kireällä, ettei edes huvita tehdä mitään hauskaa vaikka sitä omaa aikaa olisikin. Ja "vapaa" viikonloppuina taas sitä omaa aikaa ei raaski ottaa, kun sitä yhteistä laatuaikaa (ts. viikonloppuaikaa, arki-illat kun menevät useimmiten ihan tähän arjen pyörittämiseen) on muutenkin niin vähän.

Kieltämättä käy välillä kateeksi miehen exää, jolla on ihan kokonaan lapsivapaata (lepo)aikaa joka toinen viikonloppu ja kesälläkin monta viikkoa. Mutta siksipä se taisi sen eronkin haluta, jotta ehtii kunnolla keskittyä vain niihin omiin juttuihinsa.

[/quote]Kirjoituksesi alku oli hyvä, mutta olisit jättänyt tuo kateellisuuskappaleen pois. Miehesi exän erojärjestelyjen syyt eivät ole sinun ongelmasi, itsepä otit perheellisen miehen ja aloit hänen kanssaan lapsia puuhaamaan. Syyttelepä siis ihan vain itseäsi nykyisestä tilanteestasi. Varmaan miehelläsikin on tosi mukavaa olla tuollaisen katkeran ja kateellisen naisen kanssa, eipä hän saanut sinustakaan mukavaa ja asiallista vaimoa...

[/quote]

En ottanut ketään, ihan yhteistuumin tähän miehen kanssa lähdettiin. Miehellä ei enää ollut perhettä, kun löimme hynttyyt yhteen, lapset vaan. Ja miehen exän erojärjestelyiden syyt (ts. eron syyt?!) eivät ole millään muotoa minulle ongelma, kukin saa priorisoida asiat elämässään ihan haluamallaan tavalla. Ja on kuulemma mukavaa, mukavampaa kuin sen exän kanssa, jolle mies oli tärkeysjärjestyksessä nro 100.

Mutta kiitos arviosta, arvostan.

[/quote]Ole hyvä, mutta älä sitten kirjoittele tuollaisia kateellisuus- ja exäjuttuja kun ne eivät kerran sinua olevinaan häiritse. Voin vaan kuvitella minkälainen olet ystäviesi kanssa: kalkatat koko ajan miehesi exästä, omasta vaikeasta osuudestasi miehen lasten kanssa, miehesi hankalista ja haastavista lapsista, ja olet niin marttyyri kuin olla voi. Ja miehelläsi on perhe, lapset ovat miehen perhe, oli jo ennen sinua ja ovat tästä eteenpäinkin vaikka sinä kuinka kapuloita rattaisiin pistäisitkin. Ja muuten, älä nosta itseäsi jalustalle noin pienistä jutuista. Muista myös, että jos miehesi puhuu pahaa exästään, hän voi hyvin herkästi puhua pahaa myös sinusta, kelkkaa on helppo kääntää...

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 03:50"]Mites se psykologi selittää sen, että lapsia on kasvatettu maailman sivu ilman vähäisintäkään omaa aikaa? Ainoastaan yläluokan naisilla oli aikaa huokailla oman tilantarpeensa kanssa, kun palkolliset hoitivat lapset. Ja kai sitä aikaa oli liikaa fundeeraamiseen heilläkin, kun niin moni kärsi ahdistuneisuushäiriöstä, ns. hysteriasta.  Nää oman ajan vaatimukset on parin viime vuosikymmenen juttu ja sitä ennenkin on pystytty elämään kaiketi ihan normaalia elämää sekoamatta.[/quote]

Itseasiassa ennen kaupungistumista oli ihan yleistä, että useampi sukupolvi asui samassa talossa, ja isovanhemmat auttoivat lastenhoidossa. Työn ja koulutuksen perässä ei tarvinnut muuttaa aina kovin kaus saati useita kertoja elämän aikana, joten sukua ja ystäviä oli lähellä. Yhteisöllisyyttä oli enemmän. Täällä maalla vielä 80-luvulla oli jokseenkin yleistä, että talo jaettiin edellisen sukupolven kanssa tai samaan pihaan rakennettiin "syytinkitupa", nykyään on jo todella harvinaista. Nuorempi polvi muuttaa koulutuksen ja työn perässä mahdollisesti satojen kilometrien päähän, tai jos tilalle jääkin jatkaja, halutaan yleensä omaa tilaa.

Tokikaan ne "ennevanhaiset" äidit eivät ehtineet missään shoppailu/kahvittelureissuilla tai zumbissa juosseet, mutta näin maatillisena, edellisen sukupolven kanssa yhteisessä pihapiirissä asuvana voin sanoa, että hermo kyllä lepää kun pääsee aina välillä heiluttelemaan talikkoa ihan omassa rauhassa, kun mummo tai isoisä katsoo lasten perään :) Tekee hyvää niin keholle kuin nupille, kun saa liikkua ja tehdä jotakin keskeytyksettä, vaikka varsinaista lomailua tuo "oma aika" ei olekaan.

Iltaisin, kun lapsi on mennyt nukkumaan, on minulla vapaa-aikaa ja se riittää ihan kivasti. Mutta sellaista vapaa-aikaa, että saan mennä ja tulla miten haluan on yhteensä 24h viikossa, kun lapsi menee isänsä luokse. Välillä tuntuu, että tarvitsen sen, välillä tuntuu, että en.

Nro. 63 vielä jatkaa, että ennenhän oli ihan yleistä, että tosi pienetkin lapset olivat keskenään sillä aikaa kun äiti pyykkää käsin tai käy lypsyllä. Nykyään mietitään, tuleeko lapselle tarumoja, jos se itkee sitterissä pari minuuttia kun äiti täyttää tiskikoneen, ja lasten keskenään jättämisestä saisi äkkiä lastensuojeun peräänsä. Yhteiskunta ja vaatimukset ovat muuttuneet. Osittain hyvään, osittain huonoon.

Omaa aikaa tai ei, pakko tähän keskusteluun huomauttaa ettei lasten kanssa tarvitse linnottautua kotiin höperöitymään. Minä olen lasten kanssa lenkkeillyt, kerhoillut, jumpannut, käynyt museoissa, kahviloissa, vauvakinossa (silloin, kun lapsen/lasten ikä sen salli) ja ostoksilla. Jos kerran menee huonommin, niin se ei tarkoita, että joka kerta menisi -kokeilkaa.

Tämä ei siis ole arvostelua, eikä korvikkeeksi ihan omalle ajalle heille, joilla on sen tarve, vaan kannustus kokeilemaan sitä, mikä ei ehkä heti juolahda mieleen.  

Joo, totaaliyhärien on pakko harrastaa muutakin kuin lapsilähtöistä vapaa-aikaa lasten kanssa, koska muuten hajoo pää.

Eihän joku näyttely juosten katsottuna yhtä hyvä ole, mutta tyhjää parempi!

2-3 kertaa viikossa n. 1,5-2 h vapaata. siihen päälle baarireissut parin kuukauden välein. omalla ajalla käyn juoksemassa.

paljonko vaadit?

Meillä lastenhoitoon osallistuu hyvin aktiivisesti mun ja miehen lisäksi mun sisko ja meidän kummankin äidit, näin ollen omaa aikaa ei tarvitse eriksen järjestää. Suunilleen vkl per kk ja satunnaisia iltavapaita siinä välissä 2-5.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:53"]Onhan sulla omaa-aikaa vauvasta kun se nukkuu... en minäkään ole ollut erossa vauvasta tuntiakaan vaikka en ole paperilla yh mutta köytännössä olen ja vauva on jo 1v3kk. Aina on kuitenkin omaa-aikaa kun vauva nukkuu.

[/quote]

Vauvan nukkuessa (jos siis käy niin hyvä tuuri, että hän nukkuu yli 20min päikkäreitä) olen kuitenkin aina valmiudessa jos vauva tarvitsee minua. Se on täysin erilaista omaa aikaa kuin se, ettei tarvitse miettiä mitään tai ketään vaan voi itsekkäästi ajatella vain omaa napaansa, kuunnella musiikkia juuri niin kovalla kuin tykkää, tehdä mitä itse haluaa. Äläkä käsitä väärin, vauva on äärimmäisen rakas ja nautin elämästäni hänen kanssaan suunnattomasti, mutta toisinaan on ihana olla itsekäs sen kaksi tuntia.

T. 11, se yh

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:49"][quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:39"]

Olen vauvan yh. Olen enemmän kuin iloinen jos noin joka toinen viikko saan muutaman tunnin täysin itselleni. Välillä venyy kuukauteenkin etten ole tuntiakaan erossa vauvasta, tämä alkaa jo tuntumaan raskaalta mutta jo pari tuntia vain itsekseni palauttaa voimavarat.

[/quote]

Pyydä apua neuvolasta, he voivat varmaan auttaa sinua saamaan kunnan perhetyöntekijän käymään vaikka kerran viikossa. Itse tein näin vastaavassa tilanteessa ja kyllähän helpotti! Nyt kun lapsi jo 4v. ei ole enää tarvetta, kun hoitaminen ei ole niin intensiivistä.

[/quote]

Kiitos vinkistäsi, neuvolan kautta olenkin saanut apuja ja pärjään siis pääosin oikein hyvin vaikka vietänkin kaiken ajan vauvan kanssa. Riittää siis että noin kerran kahdessa viikossa saan sitä kuuluisaa omaa aikaa :) ja onneksi se lähes aina järjestyykin!

T. Taas 11

Mieheni on kuutena päivänä viikossa töissä, arkisin iltaseitsemään saakka ja lauantaisin puoli neljään. Olen kotiäitinä kahden lapsen kanssa. Haluaisin viikossa pari kertaa kaksi tuntia omaa aikaa, mutta haluaisin olla yksin kotona enkä lähteä mihinkään. Ei ole kesän aikana järjestynyt kerran. Tunnen miten tarvitsisin hengähdystaukoa, mutta mieheni ei ymmärrä kun olen kotona koko ajan.

Oon kotona 2v pojan kanssa, mies käy töissä 14h/pvä 6/pv/vko. Yhtenä vapaapäivänä miehen esikoinen on meillä. Mulla ei ole tänä vuonna ollut tuntiakaan omaa aikaa jos sitä ei lasketa kun poika nukkuu jo. Pikkasen pinnaa alkaa kiristää, anoppi ei auta eikä muita tukiverkkoja ole.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:48"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 22:34"]

Mä en ymmärrä tätä "omaa aikaa".

Olen kasvattanut 2 omaani, 3 miehen sekä yhden sijoitetun lapsen. Mies oli ko.ajan merillä töissä. Kotona n.2-3kk vuodessa.

Tiesin tehdessäni lapset ja naimisiin mennessä että on jo 3 ennestään että omaa aikaa en tule saamaan. Sitouduin asiaan jo silloin. Yhdessä ollaan oltu 20 v ja enää yksi alaikäinen. Kaikki on hoidettu! Nyt alkaa jäämään tätä kuuluisaa omaa aikaa, yhdessä miehen kanssa. Älkää tehkö muksuja jos ette niitten kanssa jaksa.

[/quote]

Tuo on niin rasittava argumentti ja täysin järjetön. Ei kukaan (tai hyvin hyvin harva) jaksa samaa pysyvää olotilaa KOKO AJAN, eikä ole tarkoituskaan. Ihminen virkistyy vaihtelusta. Jos noin perustelee, sama pitäisi sitten päteä asiaan kuin asiaan. Esim. työhön. Ei kukaan jaksa olla töissäkään 24/7 vaan tarvitsee välillä unta/lepoa/vapaa-aikaa. Miksei sitten lapsistaankin. Mulle sanoi yks tuttu psykologi kerran että lastenhoito on työtä. Se on verrattavissa töissä käyntiin rasittavuudessaan. Lapset ovat rakkaita tottakai mutta jatkuva toisten tarpeiden tyydyttäminen koetaan yleensä uuvuttavaksikin (kuten työn teko), miksei siitä saisi haluta vapaata. Miksi ei saisi tehdä lapsia ja levätä heistä välillä ja olla taas sitten jaksavampi äiti? Onko lapsille sitten hyväksi olla koko ajan äitinsä kanssa vai olisiko heidänkin etunsa oppia olemaan muidenkin ihmisten seurassa?

[/quote]

Mites se psykologi selittää sen, että lapsia on kasvatettu maailman sivu ilman vähäisintäkään omaa aikaa? Ainoastaan yläluokan naisilla oli aikaa huokailla oman tilantarpeensa kanssa, kun palkolliset hoitivat lapset. Ja kai sitä aikaa oli liikaa fundeeraamiseen heilläkin, kun niin moni kärsi ahdistuneisuushäiriöstä, ns. hysteriasta.  Nää oman ajan vaatimukset on parin viime vuosikymmenen juttu ja sitä ennenkin on pystytty elämään kaiketi ihan normaalia elämää sekoamatta.

Saahan sitä oman ajan kaipuuta ja omaa aikaakin olla, jos sen elämäntilanne suo, mutta joku suhteellisuudentaju näihin juttuihin.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:34"]

Oon kotona 2v pojan kanssa, mies käy töissä 14h/pvä 6/pv/vko. Yhtenä vapaapäivänä miehen esikoinen on meillä. Mulla ei ole tänä vuonna ollut tuntiakaan omaa aikaa jos sitä ei lasketa kun poika nukkuu jo. Pikkasen pinnaa alkaa kiristää, anoppi ei auta eikä muita tukiverkkoja ole.

[/quote]

Oma aika uusperheessä ansaitsisi varmasti kokonaan oman keskustelunsa. Meillä ei sentään mies tee noin pitkiä päiviä ja on kotona ollessaan tosi paljon tuon meidän 2v:n kanssa. Mutta joka toinen viikonloppu lasten määrä kolminkertaistuu, ja vaikka mies tuolloin hoitaakin pitkälti kaikki lapsensa ja minulle jää lähinnä ruuanlaitto, on minulla monesti kaikesta härdellistä johtuen noina viikonloppuina niin uupunut olo ja pinna kireällä, ettei edes huvita tehdä mitään hauskaa vaikka sitä omaa aikaa olisikin. Ja "vapaa" viikonloppuina taas sitä omaa aikaa ei raaski ottaa, kun sitä yhteistä laatuaikaa (ts. viikonloppuaikaa, arki-illat kun menevät useimmiten ihan tähän arjen pyörittämiseen) on muutenkin niin vähän.

Kieltämättä käy välillä kateeksi miehen exää, jolla on ihan kokonaan lapsivapaata (lepo)aikaa joka toinen viikonloppu ja kesälläkin monta viikkoa. Mutta siksipä se taisi sen eronkin haluta, jotta ehtii kunnolla keskittyä vain niihin omiin juttuihinsa.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:53"]

Onhan sulla omaa-aikaa vauvasta kun se nukkuu... en minäkään ole ollut erossa vauvasta tuntiakaan vaikka en ole paperilla yh mutta köytännössä olen ja vauva on jo 1v3kk. Aina on kuitenkin omaa-aikaa kun vauva nukkuu.

[/quote]

No kiva, jos sä jaksat. Minä ja moni muu ei olisi jaksanut. Äiditkin on erilaisia.

nro 12

Itse olen kotiäiti, käyn jumpassa kahdesti viikossa. Mies aloittaa lähtiessäni lapsen (1,5v) iltatoimet ja se on ollut meillä oikein hyvä, lapsi ei kaipaile vaan käy tyytyväisenä unille. Joskus tapaan ystäviä iltaisin, mutta silloin jätän yleensä toisen jumpan pois.

Kaipaan yksinoloa, en ole niitä, jotka viihtyvät 24/7 lapsensa kanssa. Nuo kaksi iltamenoa riittävät, mutta n. kerran kahdessa kuussa otan vapaapäivän: kierrän kaupungilla, lähden ystävän kanssa messuille tai olen vaan kotona, mies ja lapsi käyvät silloin sukuloimassa. Miehelläkin on omia menojaan silloin tällöin, ja olemme kaikki tyytyväisiä elämäämme.

Poika täyttää kohta 18 vee. Omaa aikaa on nyt ollut pitkän aikaa runsaasti.