Mihin ikään asti vanhempasi tekivät sinulle ruokaa?
Tältä palstalta olen käsittänyt, että aika moni äiti kokkaa koko perheelle aina ruoat. Itselleni tuo on täysin vieras ajatus. Siitä lähtien kun menin ekalle luokalle tein myös itse ruoat. Niin aamiaiset ja kaiken mitä sitten koulun jälkeen söinkään. Äiti saattoi hyvin harvoin tehdä jonkun ruoan (ehkä muutamia kertoja kuukaudessa, lähinnä viikonloppuisin), jota me lapset ja äiti söimme. Emme edes syöneet ruokapöydässä yhtaikaa vaan kaikki jakautuivat eri paikkoihin syömään. Itse yleensä tv:n ääressä.
Kun täältä olen lukenut, että äidit kokkaavat jopa yläkouluikäisille lapsilleen, pidän sitä jotenkin omituisena. Ehkä jopa kadehdin. Miksi minä jouduin tekemään itse ruokani, vaikka äiti olisi voinut tehdä meille kaikille ihan hyvin ruoan? Hänellä kuitenkin oli normaali työaika. Samalla vaivalla hän olisi melkein kokannut jonkun lämpimän ruoan, kun teki itselleen jotain voileipää syötäväksi. Ei ihme, että aloin lihomaan juuri noina aikoina, kun aloin tekemään itse kaikki ruoat. Söin lähinnä kaikenlaista paskaa valmisruokaa, joka oli rasvaista ja epäterveellistä, mikrossa lämmitettyä. Ne harvat ruoat, mitä osasin itse oikeasti tehdä oli myöskin rasvaisia ja aika epäterveellisiä nekin.
Kommentit (23)
Äiti oli vuorotöissä. Aloin ala-asteen vikoilla luokilla tekemään joskus itse ruokaa, mulle ja iskälle, joka tuli kotiin jälkeeni. Siskoni teki ruokaa myös kun asui vielä kotona mutta muutti pois kun olin 10vuotias, meillä ikäeroa 7vuotta. Joskus siis äiti oli kotona ja teki ruuan, joskus lämmitettiin edellisen päivän ruokia ja joskus minä tein tai iskä. Tärkeintä kuitenkin että ruuanlaittoa oli opeteltu vanhempien kanssa ja osasin tehdä ihan perusruokia. Joskus oli myös eineksiä lämmitettävänä. Aamupalaa olin huono silloin syömään mutta itse taisin laittaa kun vaihtelevasti oli joku kotona kun lähdin tai olin yksin.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:03"]Tältä palstalta olen käsittänyt, että aika moni äiti kokkaa koko perheelle aina ruoat. Itselleni tuo on täysin vieras ajatus. Siitä lähtien kun menin ekalle luokalle tein myös itse ruoat. Niin aamiaiset ja kaiken mitä sitten koulun jälkeen söinkään. Äiti saattoi hyvin harvoin tehdä jonkun ruoan (ehkä muutamia kertoja kuukaudessa, lähinnä viikonloppuisin), jota me lapset ja äiti söimme. Emme edes syöneet ruokapöydässä yhtaikaa vaan kaikki jakautuivat eri paikkoihin syömään. Itse yleensä tv:n ääressä.
Kun täältä olen lukenut, että äidit kokkaavat jopa yläkouluikäisille lapsilleen, pidän sitä jotenkin omituisena. Ehkä jopa kadehdin. Miksi minä jouduin tekemään itse ruokani, vaikka äiti olisi voinut tehdä meille kaikille ihan hyvin ruoan? Hänellä kuitenkin oli normaali työaika. Samalla vaivalla hän olisi melkein kokannut jonkun lämpimän ruoan, kun teki itselleen jotain voileipää syötäväksi. Ei ihme, että aloin lihomaan juuri noina aikoina, kun aloin tekemään itse kaikki ruoat. Söin lähinnä kaikenlaista paskaa valmisruokaa, joka oli rasvaista ja epäterveellistä, mikrossa lämmitettyä. Ne harvat ruoat, mitä osasin itse oikeasti tehdä oli myöskin rasvaisia ja aika epäterveellisiä nekin.
[/quote]
Höh, meillä ainakin isä tehnyt ruoan koko perheelle aina (sillä on todella taitava ruoanlaittaja), vaikka nuorin lapsista onkin jo 15-vuotias. Ei se toki mitään aamupaloja, iltapaloja, välipaloja jne tee (ne kaikki tekee ihan itse), mutta perus päivälliset tekee(ei tosin joka päivä, koska ruokaa riittää yleensä useammalle päivälle). Viikonloppuisin yleensä tekee vielä vähän erikoisempaa ruokaa ja syödään koko perhe yhdessä :) Hyvää aikaa treffailla koko perheen kesken ja puhua kaikesta!