Pitkäaikaistyötön /työkyvytön, oletko ok sen kanssa ettet ole työelämässä?

Olen. Tyhmä töitä tekee. Täällä elätetään sekalaista muuttajajoukkoa joten saattee sitten elättää minutkin.

En. Tuntuu kamalalta ja arvottomalta. Erityisesti lasteni saama esikuva ahdistaa. Yritän aina ryhdistäytyä, mutta se ei oikein meinaa m-sairauksien kanssa onnistua.

Olen. Pelkästään kissanikin ovat parempaa seuraa kuin mikään työyhteisö. Myöskin tuyelämästä on vuosien kokemus enkä halua enää takaisin jos sen jotenkin voin välttää.

Itse en ole tällä hetkellä työtön, mutta olen kokenut pitkäaikaistyöttömyyden moneen kertaan.

En näe syytä varsinaisesti hävetä sitä että on työtön, koska en pidä sitä yksilön vikana, koska totuus on se, ettei kaikkia vaan palkata vaikka miten haluaisivat töihin. Töitä ei koskaan enää tule riittämään kaikille, siis palkallista työtä. Ilmaistöitä taas riittää yllin kyllin kaikille.

Sitten tuo yhteiskunnan osana oleminen. Sen voi hoitaa monella muullakin tavalla, ei työ ole ainoa asia millä osallistutaan yhteiskuntaan ja sen pyörittämiseen. Suomi on yhdistysten luvattu maa, ja täällä voi tehdä ihan kaikkea maan ja taivaan välillä joka edesauttaa yhteiskuntaa. Vapaaehtoistyötä tekevät monet työttömät, ja myös politiikkaan osallistuminen on erittäin hyvä ja tärkeä keino osallistua. Myös omien läheisten auttaminen, lasten hoitaminen jne. on hyödyllistä yhteiskunnalle.

En voi sanoa silti että olisin työttömyyden kanssa ollut ok koska aina olen halunnut töihin koko ajan. Ainainen hylkääminen rassaa henkistä puolta ja ainainen rahapula rassaa sitten jo parisuhteesta lähtien ihan kaikkia elämänalueita, jatkuva stressi vie jopa terveyden. Kieltämättä on tuntunut monesti pahalta kun on törmännyt jossain töissä olevaan henkilöön joka ei hoida työtään hyvin. Kun alkaa ajatella että tuollekin maksetaan ihan palkkaa tuosta eikä tee edes hyvin työtään ja minua ei suostu kukaan palkkaamaan. Onhan se epäreilua.

Vierailija kirjoitti:

En. Tuntuu kamalalta ja arvottomalta. Erityisesti lasteni saama esikuva ahdistaa. Yritän aina ryhdistäytyä, mutta se ei oikein meinaa m-sairauksien kanssa onnistua.

Hei, katso isompaa kuvaa, kotiäitiys on arvostettua varmaan kaikkialla muualla maailmassa paitsi luterilaisissa maissa ja siellä missä tämä nykyisenkaltainen kulttuurimarxismi-sukupuolia on 30 ja mies voi synnyttää - vedätys on käynnisssä. Sinä olet läsnä lapsillesi, se tärkeämpää kuin työssäkäynti.

Olen. Tämä on elämänkatsomus kysymys, aika on ihmisen tärkein pääoma, jota hän vaihtaa työn muodossa rahaan. Olen velaton, omistan oman taloni, lapseton yksineläjä jne. Edellytykset pitkäaikaistyöttömyydelle ovat täydelliset, etenkin kun olen lentopelkoinen.

Tuossa olisi ollut työpaikka tiedossa, josta olisi saanut vajaan 3k kuukaudessa mutta 160h/kk ei ole sen arvoista. Sitten jos löydän jonkun osa-aikatyön, jolla tienaa sen vajaa 500e kuukaudessa, niin luultavasti ryhdyn siihen.

Tässä iässä (melkein 50v) ei enää kiinnosta oravanpyörä. Oma aika on itselleni arvokkaampaa.

Kyllä se koville otti, kun työkyky meni, mutta ei se auttanut kuin lopulta hyväksyä. Kun työkykyä ei ole, sitä ei ole eikä tilanne ainakaan sillä parane, että asiaa märehtii ja häpeää. Olen kiitollisena ottanut vastaan kaiken avun, mitä olen saanut, ja alkanutkin taas tervehtymisen myötä saada jalkaa oven väliin työelämään. Hyvä tästä vielä tulee.

En ole kyllä ok, haluaisin pystyä sitä rahaa tienaamaan ja elämänpiiri tuntuu usein liian pieneltä.

Kyllä, en missään tapauksessa jaksaisi työelämää edes ajatuksen tasolla.

"ihminen syvällä tasolla tiedostaa, että yhteisön osana hänenkin tulee kantaa kortensa kekoon, ja kun hän ei voi tehdä niin, ristiriita aiheuttaa kriisin."

Minulta ilmeisesti puuttuu tuo syvä taso. Miltähän se tuntuu? Kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan siis. Varmaan todella stressaavaa.

Minulla on työeläke riittävä ettei tarvitse tehdä enää töitä. m46

Olin ihan mielelläni työtön, vähän kyllä häiritsi pettymyksen tuottaminen esim. äidille vaikkei se koskaan mitään negatiivista siitä sanonutkaan. Nyt opiskelen, mutta jos työttömänä saisi enemmän rahaa niin en rehellisesti haluaisi koskaan käydä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Tyhmä töitä tekee. Täällä elätetään sekalaista muuttajajoukkoa joten saattee sitten elättää minutkin.

Olen tavannut useamminkin ulkomaalaistaustaisen joilla on hyvä työmoraali ja kenties koulutus mutta ei sitä vastaavaa työtä. Puurtavat sitten ns paskaduuneissa osa jopa tehden kahta työtä. Eivät valita ja pyrkimys on eteenpäin. Mitä sinä olet tehnyt yhteiskunnan eteen jotta sinua pitäisi täällä elättää verovaroin?

Olen koko elämäni tehnyt pätkätöitä pienellä palkalla. Työtahti on ollut aivan järjetön suurimmassa osassa työpaikoistani.

Aina kun määräaikainen työsuhteeni loppuu niin nautin täysin avoimesti liiton päivärahoista  useita kuukausia enkä tunne siitä huonoa omaatuntoa. 

Vierailija kirjoitti:

"ihminen syvällä tasolla tiedostaa, että yhteisön osana hänenkin tulee kantaa kortensa kekoon, ja kun hän ei voi tehdä niin, ristiriita aiheuttaa kriisin."

Minulta ilmeisesti puuttuu tuo syvä taso. Miltähän se tuntuu? Kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan siis. Varmaan todella stressaavaa.

Joo mullekaan ei kyllä ole tollaista kriisiä tullut :D

Olen, mutta koin kyllä kriisin ja kriiseilen välillä edelleen. Mua on helpottanut opiskelu ekonomiasta, yhteiskuntatieteestä ja psykologiasta. Mitä enemmän ymmärrän yhteiskuntajärjestelmiä ja sen ilmiöitä, sen vähemmän haluan olla osa tai antaa esim. rahalle painoarvoa.

Pyrin tekemään pieniä hyviä juttuja muussa muodossa. Autan ystäviä, teen taideprojekteja, otan keikkahommia ja pidän itseni muutenkin kiireisenä. Jaan tietämystäni. En 'loisi' kotona vaikka en työsuhteessa olekaan. Mulle ei sovi mikään 8-16 työ enkä pysty vastaamaan työelämän kiireisyyteen. Se verottaa liikaa elinvoimaani ja onnellisuuttani. Mutta vastineeksi pyrin antamaan vastineeksi yhteiskunnalle jotain muuta.

Nyt töissä, mutta kokemusta on "lyhyestä pitkäaikaistyöttömyydestä", jolloin oli kyllä kädet täynnä omia, perheen ja muiden hommia. Meinasin työttömänä palaa loppuun, kun aina kysyttiin ja suostuin ties mihin talkoo- ja hyväntekeväisyysjuttuihin. Eli henkisesti olin työttömyyteni kanssa ok, mutta rahallisesti en. Etenkin, kun koko ajan oli hommaa. Mielelläni olisin taas työttömänä, sillä nyt palkka & pomo ovat surkeat.

En ole työtön, mutta minulla on isoja oppimisvaikeuksia ja epäilen olevani ihan suoraan sanottuna heikkolahjainen. Olen epäonnistunut kaikissa opinnoissani ja minulla on vaikeuksia selvitä monista yksinkertaisistakin työtehtävistä. Jos menetän nykyisen työni, niin tiedän, etten saa uutta. Olen jo sen ikäinenkin, että minun on jo hyvin vaikeaa yrittää vielä jotain tilanteen korjaamiseksi. Monet ovet ovat jo sulkeutuneet. Tätä on vaikea hyväksyä. Olen myös yrittänyt päästä työkyvyn arviointiin, mutta en pääse koska olen tällä hetkellä työssä. Minun pitäisi olla työtön jotta työkykyäni voitaisiin alkaa julkisella puolella selvittämään. Koska teen matalapalkka-alaksikin huonosti palkattua työtä, ei minulla tietenkään ole varaa yksityisiin tutkimuksiin.

Vaikka kyse ei ole asiasta jonka olen itse valinnut, niin kuitenkin mietin, että olenko silti yrittänyt tarpeeksi. Vaikka minulla selvästi on ihan oikeita oppimisvaikeuksia, niin välillä olen miettinyt, että josko vain käytän niitä itsellenikin selityksenä laiskuudelle ja saamattomuudelle. Tuntuu myös pahalta, että kaltaiselleni ei oikeastaan ole paikkaa nykyisessä työelämässä. En kuitenkaan ole kehitysvammainen eikä minulla ole mitään työkykyä rajoittavaa fyysistä sairautta. Mutta silti en pärjää kunnolla oikein missään.

Olen kuntoutustuella vakavien mt-ongelmien takia ja kärsin siitä suuresti. Ahdistaa, kun en pysty mihinkään, tarvitsisin psykoterapiaa, mutta kun en jaksa edes sitä. Iloni on fiksut lapseni, jotka tekevät elämästäni elämisen arvoista. Olen tehnyt edes jotain oikein.

Ei mun työpanokseni kelvannut kenellekkään. Ja vaikka millaisia töitä tuli kokeiltua. Ei sitten. Olenko ok sen kanssa? No kyllä ja ei. Fiilis vaihtelee aina välillä.