Psykiatrisessa sairaalassa hoitajana oleva vastaa - saa kysyä

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:46"]

Miksei sähköhoidon pysyviä ja äärimmäisen traumaattisia haittavaikutuksia oteta vakavasti?

[/quote]

Kerrotko tarkemmin mitä haittavaikutuksia? Minä olen nähnyt vaan tapauksia joissa sähköstä on joko suuri apu tai sitten ei oikein mitään, myöhemmin potilaita tavattua ei ole ainakaan puheeksi tullut että tästä pienestä joukosta olisi kukaan huomannut pysyviä haittoja?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:57"]

Onko joillain potilasryhmillä huono maine hoitohenkilöstön keskuudessa? Esimerkiksi syömishäiriöiset, epävakaat jne.

[/quote]

Jokaisella hoitajalla on varmaan omat ajatuksensa siitä mitä ryhmiä kokee hankalana hoitaa ja onneksi näin onkin, kaikilla kun ei ole ne samat niin ei tule tiettyä ryhmää "tuomittua" mahdottomaksi.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 13:21"]

Minulla on alkamassa harjoittelu akuutilla aikuisten psykiatrisella osastolla, kuinka voisin valmistautua siihen? :) Jännittää!

-Sh-opiskelija

[/quote]

itse olen ollut potilaana yli puoli vuotta kuntoutusosastolla, sitä ennen akuutilla. Meillä oli muutama harjoittelija sinä aikana ja koin sen myönteisenä asiana. Teette hienoa työtä, tsemppiä harjoitteluun! Neuvoisin menemään avoimin mielin ja jättämään pelon pois :) Suurin osa meistä hulluista on ihan kivoja :) 

t. Yks bipopää

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 09:49"]

1. Yöt on nukkumista varten, ei silloin keskustella

2. Pershäiriöiset ja anorektikot rasittaa

3. Kannattaa sisätautish kysellä keikkaa, työvoimapulaa on paikoitellen

ei ap

[/quote]

Tämä kuulostaa enemmän sellaiselta tyypiltä, joita mielisairaaloissa on töissä.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 04:42"]

Ensinnäkin kiitos kaikille hyville, kultaisille mt-alan ihmisille. Läheisiä ihmisiä on elossa ja hyvillä mielin teidän ansiostanne. Itselläni on myös hyvät kokemukset siitä, miten läheiset otetaan mukaan. Yllätyin siitä, miten minuakin kuunneltiin kun esim eksä vietti tovin osastolla.

Miten yleistä päihteiden käyttö on potilaillasi, ns. itselääkitys alkoholilla tai muulla?

Miten saat selville, että mikä on totta potilaan kertomuksissa? Miten paljon luotat siihen, että toinen puhuu totta? Eksäni aluksi valehteli osastolla, sitten kaunisteli paljon asioita ehkä säilyttääkseen kasvonsa ja minäkin aluksi vaikenin häpeästä esimerkiksi juomiseen liittyvistä asioista.

Miten paljon alalle tulee ihmisiä, jotka itse tarvitsisivat terapiaa? Joistakin hoitajista kun tämä ikävä kyllä tulee mieleen, että käsittelisipä ensin omat traumansa.

Mikä on terveen ja "hullun" ero? :)

Kiitos vielä paljon.

[/quote]

Kivalta kuulostaa sinun kokemus omaisten huomioinnista, kiva kuulla! :)

Päihteiden käyttö on hyvin yleistä, määriä ja käyttötiheyttä helposti vähätellään. Niitäkin on jotka on hoitanut sairauttaan alkoholilla mutta kun sopiva lääkitys löytyy niin juominenkin vähentyy paljon.

Aina en tiedäkään mikä on totta ja mikä ei. Monesti alkuun kaunistellaan mutta hoidon edetessä voidaan puhua vapaammin kun luottamus syntyy. Vaisto monesti sanoo että nyt ei ehkä ole ihan totta, mutta harvempi haluaa tahallaan kusettaa vaan ehkä enemmänkin sanotaan toiveita ääneen ja toivotaan että se olisi totta.

Osalla lienee tarve "hoitaa että tulisi itse hoidetuksi". Joillain saattaa lapsuudesta jäädä päälle hoivaajarooli vaikka oma itse on rikki. Toisaalta kovia kokeneesta voi tulla hyvä hoitaja jolla löytyy ymmärrystä toisten tilanteelle, ja toisaalta siinä kunnossa pitää olla että voi hoitaa muita.

Terveen ja hullun ero... Siinäpä kysymys, eikö kaikki terveetkin hetkittäin tee asioita jotka voidaan tulkita "hulluksi"... ;)

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 08:05"]

Onko sinulla tietoa miten voisin päästä psykiatriseen sairaalaan tai avopuolelle töihin? Olen siis sairaanhoitaja, mutta suuntautuminen oli aikoinaan sisätauteihin, ja nyt olen jo vuosia ollut kotona hoitamassa lapsia ja muissakin hommissa välillä. Sairaanhoitajan töitäkin olen tehnyt silloin tällöin keikkatyönä, lähinnä vanhuspuolella. Psykiatrinen puoli kiinnostaisi, mutta työpaikkailmoituksissa aina mainitaan että pitäisi olla psyk. suuntautuminen ja kokemusta jo entuudestaan ainakin vuoden parin verran ja minulla on vain yksi harjoittelu takana, ja siitäkin on aikaa jo yli kymmenen vuotta. 

[/quote]

Jätä yhteystietoja sairaalaan johon haluat, keikkalaisille tarvetta enemmän ja vähemmän ja kerran kun saa jalan oven väliin nii pääsee uudelleenkin helposti ja tiedä vaikka pitemmän pestin saisi... :) Tiedän, että on valittu virkaan niitäkin, joilla ei ole psyk. puolen suuntautumista, ovat vaan tehneet pitkään töitä sairaalassa ja halunneet kouluttautua sitten lisää. Harvinaisempaa se kyllä on mutta ei poissuljettua kuitenkaan, jotkut on niin "kotonaan" tuolla että siinä ei sitten enää se muodollinen pätevyys paina.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:23"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 17:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:59"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:34"]Siellä olleena voin kertoa kokemukseni. Mielestäni siellä on hoitajilla todella löysää. Juurikin yöllä, kun potilaan ahdistus on suurimmillaan, ei voi kenellekään puhua. Hoitajat haluavat katsoa telkkua ja juoda kahvia. Käskevät nukkumaan, vaikka tuntuu että sydän repeää. Päivisin pakotetaan erilaisiin aktiviteeteihin Esim että jos et joko suostu leipomaan muffinssaja tiistain päiväkahville tai vaihtoehtoisesti suostu olemaan viikkokokouksen puheenjohtaja, niin sinulta evätään ulkoilulupa. Jne muuta karmeaa.... Työ sopii sairaanhoitajille, jotka haluavat olla työaikansa netissä ja katsoa telkkua. Työn on sivuseikka, kunhan kellokortti pysyy plussalla. Se "hoito" on niin hirveää, että täällä ulkomaailmassakin on parempaa :( Ei ole pakko leipoa, ja voi mennä kävelylle ulos ihan vapaasti jos haluaa.

[/quote]

Se riippuu niin paljon osastosta. Itse aikoinani nuoriso-osastolla monta kuukautta olleena voin sanoa, että ei siellä ainakaan mitään yllä kuvaamistasi asioista tapahtunut. Toki oli huonoja ja tiukkojakin hoitajia, mutta suurin osa kyllä sydämmellisiä ja koin hoidon olleen laadukasta. Osastolla oli paljon parempi olla kuin "ulkomaailmassa" siinä elämäntilanteessa.

[/quote]

Uskon sinua, ja todellakin sydämestäni haluan uskoa hyvään hoitoon. Olen itse toisen alan ammattiauttaja, mutta tietyssä elämäntilanteessa tapahtui romahdus. Jouduin kahdesti osastolle. Siitä on melkein 8 vuotta. Valitettavasti mun kokemus oli tuo, ei mitään keskusteluapua saanut vaikka juuri sitä olisin tarvinnut. Olihan siellä olosta se hyöty, että yritettiin lääkitä yöksi tajuttomaksi, nukkumaan. Mutta kun en nukahtanut, vaan vaeltelin yöllä eksyksissään kaivaten puhumista niin sanottiin, että mene nukkumaan. Että ehtii jutella huomenna virka-aikaan. Ja kun kieltäydyin leipomasta, kun en leivo muutenkaan niin en päässyt ulos :( Siis tämäkö on hoitoa??

[/quote]

En ole ap, mutta toinen psyk.sh ja kerron oman ajatukseni tuosta yökeskusteluasiasta.

Yleisesti ottaen pidän keskustelua tärkeänä hoitona ja sovin omien potilaiden kanssa tunnin keskustelut aina kun olen päivävuorossa. Yöllä keskustelemisessa ei kuitenkaan ole järkeä, jollein mitään todella akuuttia nimenomaan siihen yöhön liittyvää ole. Psykiatrisista potilaista suurin osa kärsii unihäiriöistä ja riittävän yöunen takaaminen on tärkeä osa hoitoa ja paranemisen edellytys. Jos ei yöllä saa nukuttua, ei yleensä päivällä ole voimavaroja keskusteluihin ja muihin hoitoihin. Näkisin jokseenkin ristiriidan siinä, että hoitajat rupattelisivat yökaudet potilaiden kanssa ja näin nimenomaan aktivoisivat unihäiriöisiä potilaita väärään vuorokausirytmiin.

Toinen seikka on osaston turvallisuus. Yöhoitajat ovat vastuussa koko osaston turvallisuudesta. Heidän täytyy olla kuulolla siitä, mitä osastolla tapahtuu. Tämän vuoksi ei yöaikaan ole edes mahdollisuutta vetäytyä potilaan kanssa kahden kesken juttelemaan.

[/quote]

Kiitos tästä vastauksesta. Sehän todistaa vain kokemukseni oikeaksi. Anteeksi kauheasti, mutta olet mielestäni ammattitaidoton. Luuletko sinä, että ahdistunut potilas on huvikseen sinne tullut sinne sinun riesaksesi, ja vieläpä häiritsee sinua yöllä haluamalla tulla "rupattelemaan"? Mitäpäs sitä nyt tyhjään vaivautua, olethan antanut hänelle keskusteluajan huomenna klo 13. Kuulepas, jos ihminen on todella sairas, masentunut, ahdistunut niin silloin haluaa keskustella (Huom! ei "rupatella") ihan kellonajasta riippumatta. Onneksi omalla kohdallani tuosta teidän "hoidosta" on jo 8 vuotta, ja pystyn käymään töissä auttamassa muita. Anteeksi vaan, mutta olette sokaistuneet omille ikikantaisille "hoitokäytäntöillenne". Nyt teillä on peiliinkatsomisen paikka. Jaksamista sinne silti. Minullakin eräs koulutuksistani on sairaanhoitaja, joten tiedän mitä potilastyö on. 

"Yleisesti ottaen pidän keskustelua tärkeänä hoitona ja sovin omien potilaiden kanssa tunnin keskustelut aina kun olen päivävuorossa. Yöllä keskustelemisessa ei kuitenkaan ole järkeä, jollein mitään todella akuuttia nimenomaan siihen yöhön liittyvää ole. Psykiatrisista potilaista suurin osa kärsii unihäiriöistä ja riittävän yöunen takaaminen on tärkeä osa hoitoa ja paranemisen edellytys. Jos ei yöllä saa nukuttua, ei yleensä päivällä ole voimavaroja keskusteluihin ja muihin hoitoihin. Näkisin jokseenkin ristiriidan siinä, että hoitajat rupattelisivat yökaudet potilaiden kanssa ja näin nimenomaan aktivoisivat unihäiriöisiä potilaita väärään vuorokausirytmiin."

Totta nämäkin. Hoitosuhdekeskustelut käydään pääpiirteittäin päiväaikaan muttakuten aiemmin mainitsin niin ensiapu yölläkin annetaan edes lyhyesti keskustellen, tilanteesta riippuen. Yöllä tehdään pienemmillä vahvuuksilla mutta ainakin sen verran ollaan aina pyritty tekemään (vaikka joutuisikin ensin sanomaan että odota hetki) että kuunnellaan se huoli ja mietitään yhdessä, millä yö saadaan rauhoitettua.

"1. Yöt on nukkumista varten, ei silloin keskustella." 

No tietenkin. Mutta unettomuus on vaiva siinä missä muutkin, yöunen häiriintyminen kuuluu moniin sairauksiin ja äkillisiin kriiseihin. Näkisin tärkeänä että vaikka ei tietenkään tuntikaupalla ole mahdollista yöllä keskustella eikä järkevääkään niin kuuntelisi sen tilanteen, jos ei heti pysty muiden töiden takia niin kävisi sitten vaikka myöhemmin huoneessa vaihtamassa jokusen sanan. Sekin osaltaan rauhoittaa ja selvitään paremmin siitä yöstä. Enkä tarkoita arvostella muita sairaaloita mutta meillä toimitaan näin. Ei hoitosuhdekeskusteluja mutta potilaan kuuntelu ja hetken pohtiminen yhdessä miten toimitaan. Uni kyllä paranee ajan kanssa, ei olla vielä huomattu että siitä olisi suurta hyötyä että kieltäydytään kuulemasta ja "käskytetään huoneeseen".

"Näkisin jokseenkin ristiriidan siinä, että hoitajat rupattelisivat yökaudet potilaiden kanssa ja näin nimenomaan aktivoisivat unihäiriöisiä potilaita väärään vuorokausirytmiin."

Kyllä näin, ei hoitosuhdekeskusteluja ym yöllä Mutta ahdistus on usein voimakkaimmillaan illalla ja yöllä, vaikka ei "rupattelisikaan" niin helposti siinä mielentilassa tulee jokatapauksessa valvottua ja siihen hetkeen mahdollisuuksien mukaan ensiapujuttelu on minusta hyvä.

Jäi vielä tämä mietityttämään, meillä ehkä on enemmän se että ei uskalleta tulla "häiritsemään" yöhoitajia vaikka siihen kannustetaan että jos on huono olo, niin käy vaihtamassa jokusen sanan. Yöt on pääpiirteissään melko rauhallisia. Osastot on eriluonteisia kyllä mutta hyvä on arvioida käytäntöjä välillä. Välillä on potilaita jotka tarvitsee enemmän apua öisin mutta kun tilanne rauhoittuu niin yötkin nukutaan. Edelleen en tarkoita loukata muita hoitajia, näin toimitaan meillä ja arvelen että se että potilas kertoo että nyt on paha olla on aika suuri luottamuksen osoitus ja käskyttämällä siinä hetkessä huoneeseen kuulematta jättää varmasti paskan maun suuhun. Tämä varmaan ärsyttää joitakin hoitajia mutta silloin on hyvä miettiä mistä se ärsyyntyminen tulee?

Kiitos, vastaaja 94. Olet ihana! Juuri tuollaista hoitajaa olisin aikanaan tarvinnut. Sinä olet oikealla alalla, ja sait valettua hieman uskoa ja vahvuutta minuun. Kun en silloin halunnut vaivata hoitajia "rupattelullani", vaan olisin vain toivonut että joku olisi esim tullut huoneeseen. Olisi hetken kuunnellut ja ollut läsnä, ottanut vaikka kädestä kiinni ja sanonut, että nuku nyt jutellaan huomenna, kyllä kaikki järjestyy ;) Mutta ei, sanoivat että mene pois, mene nukkumaan. Ja meninkin, keskelle painajaisia ja omien ajatusten helvettiä. Seuraavana päivänä oli se keskusteluaika, olin saanut koottua itseni. Hoitaja vilkuili kelloaan kiusaantuneen näköisenä. Otin tekohymyn ja sanoin että kiitos, voin jo paljon paremmin. Ja että kaikki on kunnossa :(

up

Edelleen minä ap täällä, vaikka lähes kaikista kirjoituksista sen olen unohtanut. Kiitos 96, vuosienkin jälkeen on kiva se kuulla :) Jokainen hoitaja on varmaan oman osastonsa ja laajemmin sairaalansa vanki niin hyvässä kuin pahassa. Minun onnekseni olen saanut tulla sairaalaan, jossa on aina ollut uskallusta arvioida tehdäänkö asioita hyvin ja miten niitä parannetaan. Aina ei voida tehdä ratkaisuja joihin kaikki on tyytyväisiä mutta silloinkin pyritään selvittämään mistä on kyse, miksi näin toimitaan. Ja yhdessä muistutellaan kuka on se ihminen ketä varten tätä työtä tehdään , säännöt joustaa tarvittaessa potilaiden tilanteen mukaan.

Yksi tärkeimmistä hoidon hoitavista asioista on kumminkin se kuulluksi ei pelkästään kuunnelluksi tuleminen, niinkuin 96 mainitsit niin hetkenkin aito läsnäolo voi tehdä paljon ihmiselle.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:08"]

Ja aika jännä tuo jonkun kommentti Hulluuden historia-sarjasta, jossa kerrottiin mielisairaaloiden olevan kodinomaisia paikkoja. Tiedän varmuudella, että esimerkiksi 70-luvun Suomessa mielisairaalat olivat karuja paikkoja, joissa potilaita kohdeltiin todella epäeettisesti, eläimiäkin alhaisempina olentoina. 

[/quote]

Tuo kodinomaisuus liittyi muistaakseni 50-60-lukuun. Sitä aiemmalta ajalta oli todella karuja kertomuksia, ja ilmeisesti hoitotyyli ja ilmapiiri muuttui myöskin 70-luvulle mentäessä. Kannattaa kuunnella tuo sarja, jos aihe kiinnostaa.

Miten tunnistat mielisairaiden pitämät blogit? Kait oot jo törmännyt aika moneen?

Saanko pyytää sinulta jotain, se ei maksa mitään kuin pienen vaivan.

t se ammattiauttaja, joka oli 8 v sitten osastolla

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 12:53"]

Saanko pyytää sinulta jotain, se ei maksa mitään kuin pienen vaivan.

t se ammattiauttaja, joka oli 8 v sitten osastolla

[/quote]

Saa pyytää.

Pelottaako sinua työsi koskaan ? Työsi hyvät puolet ? Oletko tyytyväinen työhösi/ammattiisi ?

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 11:47"]

Pelottaako sinua työsi koskaan ? Työsi hyvät puolet ? Oletko tyytyväinen työhösi/ammattiisi ?

[/quote]

Pelottaa joskus, jos potilas on vihainen ja kierroksilla eikä todellisuus enää pidä.

Hyviä puolia listasin parissa kohtaa aiemmin, käy kurkkaamassa jos jaksat :)

Olen tyytyväinen työnkuvaan ja ammattiin yleensä. Jos tulee pitempi jakso kun en ole, niin vaihdan paikkaa, sen päätin jo kauan kauan sitten, en halua olla kyllästynyt ja tympääntynyt leipähoitaja.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:15"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:02"]

Kuinka useasti olet joutunut tilanteeseen, jossa mies- ja naispotilas panevat osastolla? Miten toimit tällöin?

[/quote]

En kertaakaan. Säännöissä tehdään selväksi että seurustelu ym. jutut ei kuulu osastolle, pareja toki syntyy mutta osastolla matalalla profiililla ja sitten kotiuduttua jatketaan. Jos näyttää sille että läheisemmät välit muodostuu niin puhutetaan. Ei sillä etteikö ihastuminen ja muut olisi ihania asioita mutta joskus kyse voi olla muustakin ja parit monesti pistää osastolla "pakan sekaisin" joten kotiutumisvaihe on se, millon on hyvä päättää haluaako jotain enemmän osastokaverista. Potilaatkin tämän hyväksyy useimmiten, kyse ei ole kuitenkaan meidän halusta olla ilkeitä vaan mm. suojella niitä jotka eivät ole sillä hetkellä omia itsejään.

[/quote]

Mutta eihän potilaat osastolla lepareissa ole, eli pääsevät liikkumaan. Kyse ei ole suhteesta vaan panemisesta.

Onko potilaille sairaalassa mitään virikkeitä? Esimerkiksi musiikkia, kuvataidetta? 
Oletko huomannut, että potilas sairastuessaan jäisi kiinni sellaisiin harhoihin ja fetisseihin, jotka hänellä on salattuna mielessä? Jotka hän kieltää terveempänä ollessaan?

Ja aika jännä tuo jonkun kommentti Hulluuden historia-sarjasta, jossa kerrottiin mielisairaaloiden olevan kodinomaisia paikkoja. Tiedän varmuudella, että esimerkiksi 70-luvun Suomessa mielisairaalat olivat karuja paikkoja, joissa potilaita kohdeltiin todella epäeettisesti, eläimiäkin alhaisempina olentoina.