Psykiatrisessa sairaalassa hoitajana oleva vastaa - saa kysyä

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:45"]

Oletko koskaan ihastunut potilaaseesi?

Mikä on työssäsi parasta ja mikä huonointa?

[/quote]

Olin kerran vähän ihastunut. Ei ollut oma potilaani, en tehnyt asialle mitään.

Parasta on se, kun potilaan vointi paranee ja se että voi olla luottamuksen arvoinen, ja ikävintä se kipu, mitä ei saa pois. OMa avuttomuus.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:34"]Siellä olleena voin kertoa kokemukseni. Mielestäni siellä on hoitajilla todella löysää. Juurikin yöllä, kun potilaan ahdistus on suurimmillaan, ei voi kenellekään puhua. Hoitajat haluavat katsoa telkkua ja juoda kahvia. Käskevät nukkumaan, vaikka tuntuu että sydän repeää. Päivisin pakotetaan erilaisiin aktiviteeteihin Esim että jos et joko suostu leipomaan muffinssaja tiistain päiväkahville tai vaihtoehtoisesti suostu olemaan viikkokokouksen puheenjohtaja, niin sinulta evätään ulkoilulupa. Jne muuta karmeaa.... Työ sopii sairaanhoitajille, jotka haluavat olla työaikansa netissä ja katsoa telkkua. Työn on sivuseikka, kunhan kellokortti pysyy plussalla. Se "hoito" on niin hirveää, että täällä ulkomaailmassakin on parempaa :( Ei ole pakko leipoa, ja voi mennä kävelylle ulos ihan vapaasti jos haluaa.

[/quote]

Se riippuu niin paljon osastosta. Itse aikoinani nuoriso-osastolla monta kuukautta olleena voin sanoa, että ei siellä ainakaan mitään yllä kuvaamistasi asioista tapahtunut. Toki oli huonoja ja tiukkojakin hoitajia, mutta suurin osa kyllä sydämmellisiä ja koin hoidon olleen laadukasta. Osastolla oli paljon parempi olla kuin "ulkomaailmassa" siinä elämäntilanteessa.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:59"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:34"]Siellä olleena voin kertoa kokemukseni. Mielestäni siellä on hoitajilla todella löysää. Juurikin yöllä, kun potilaan ahdistus on suurimmillaan, ei voi kenellekään puhua. Hoitajat haluavat katsoa telkkua ja juoda kahvia. Käskevät nukkumaan, vaikka tuntuu että sydän repeää. Päivisin pakotetaan erilaisiin aktiviteeteihin Esim että jos et joko suostu leipomaan muffinssaja tiistain päiväkahville tai vaihtoehtoisesti suostu olemaan viikkokokouksen puheenjohtaja, niin sinulta evätään ulkoilulupa. Jne muuta karmeaa.... Työ sopii sairaanhoitajille, jotka haluavat olla työaikansa netissä ja katsoa telkkua. Työn on sivuseikka, kunhan kellokortti pysyy plussalla. Se "hoito" on niin hirveää, että täällä ulkomaailmassakin on parempaa :( Ei ole pakko leipoa, ja voi mennä kävelylle ulos ihan vapaasti jos haluaa.

[/quote]

Se riippuu niin paljon osastosta. Itse aikoinani nuoriso-osastolla monta kuukautta olleena voin sanoa, että ei siellä ainakaan mitään yllä kuvaamistasi asioista tapahtunut. Toki oli huonoja ja tiukkojakin hoitajia, mutta suurin osa kyllä sydämmellisiä ja koin hoidon olleen laadukasta. Osastolla oli paljon parempi olla kuin "ulkomaailmassa" siinä elämäntilanteessa.

[/quote]

Uskon sinua, ja todellakin sydämestäni haluan uskoa hyvään hoitoon. Olen itse toisen alan ammattiauttaja, mutta tietyssä elämäntilanteessa tapahtui romahdus. Jouduin kahdesti osastolle. Siitä on melkein 8 vuotta. Valitettavasti mun kokemus oli tuo, ei mitään keskusteluapua saanut vaikka juuri sitä olisin tarvinnut. Olihan siellä olosta se hyöty, että yritettiin lääkitä yöksi tajuttomaksi, nukkumaan. Mutta kun en nukahtanut, vaan vaeltelin yöllä eksyksissään kaivaten puhumista niin sanottiin, että mene nukkumaan. Että ehtii jutella huomenna virka-aikaan. Ja kun kieltäydyin leipomasta, kun en leivo muutenkaan niin en päässyt ulos :( Siis tämäkö on hoitoa??

Kiitos, kun neuvoit dementoituneen potilaan hoidosta. Olen ollut yhteydessä sukulaiseni yksityispuolella olevaan lääkäriin jo pari vuotta sitten. Lääkäri totesi, ettei hän voi ohjata potilasta pakkohoitoon. Ohjaus onnistuisi hänen mukaansa vain julkiselta puolelta.

Sukulainen muutti toiselle paikkakunnalle. Soitin muistihoitajalle, joka lupasi puhua tilanteesta terveyskeskuslääkärille. Sukulainen on käynyt lääkärin vastaanotolla, mutta tilanne ei ole edistynyt. Sukulainen kiistää ongelmansa, joten asiat eivät edisty.

Sukulaiseni on lapseton. Onneksi vielä muutama sukulainen pitää häneen yhteyttä saamistamme solvaavista kommenteista huolimatta.

Tilanne on vaikea, koska hän todella tarvitsisi apua.

Ulkopuoliset huomaavat hänen ongelmansa.

"Uskon sinua, ja todellakin sydämestäni haluan uskoa hyvään hoitoon. Olen itse toisen alan ammattiauttaja, mutta tietyssä elämäntilanteessa tapahtui romahdus. Jouduin kahdesti osastolle. Siitä on melkein 8 vuotta. Valitettavasti mun kokemus oli tuo, ei mitään keskusteluapua saanut vaikka juuri sitä olisin tarvinnut. Olihan siellä olosta se hyöty, että yritettiin lääkitä yöksi tajuttomaksi, nukkumaan. Mutta kun en nukahtanut, vaan vaeltelin yöllä eksyksissään kaivaten puhumista niin sanottiin, että mene nukkumaan. Että ehtii jutella huomenna virka-aikaan. Ja kun kieltäydyin leipomasta, kun en leivo muutenkaan niin en päässyt ulos :( Siis tämäkö on hoitoa??"

Meillä on perinteenä, että alkuvaiheessa varsinkin (ja jos on keskusteluun pystyvä henkilö) jutellaan vaikka yölläkin. Edes lyhyesti, tarkoitus on käydä keskustelua omahoitajan kanssa mutta ensiapu aina annetaan.

Lääkehoidosta päättää potilas itse, kun on siinä kunnossa, että pystyy päätöksiä tekemään. Joskus suositellaan nukkumiselle vahvoja lääkkeitä jos unettomuus kovasti vaivaa, joskus potilaan toiveiden mukaisesti ei lääkitä yölle ollenkaan. Aika vähän muutenkin lääkitään "tokkuraan" ja hyvin maltillisia ollaan. Paljon pyritään lääkkeettömiä konsteja hyödyntämään kun mahdollista.

Jos kuulee harhoja, aloitetaanko poikkeuksetta lääkitys?

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 17:11"]

Kiitos, kun neuvoit dementoituneen potilaan hoidosta. Olen ollut yhteydessä sukulaiseni yksityispuolella olevaan lääkäriin jo pari vuotta sitten. Lääkäri totesi, ettei hän voi ohjata potilasta pakkohoitoon. Ohjaus onnistuisi hänen mukaansa vain julkiselta puolelta.

Sukulainen muutti toiselle paikkakunnalle. Soitin muistihoitajalle, joka lupasi puhua tilanteesta terveyskeskuslääkärille. Sukulainen on käynyt lääkärin vastaanotolla, mutta tilanne ei ole edistynyt. Sukulainen kiistää ongelmansa, joten asiat eivät edisty.

Sukulaiseni on lapseton. Onneksi vielä muutama sukulainen pitää häneen yhteyttä saamistamme solvaavista kommenteista huolimatta.

Tilanne on vaikea, koska hän todella tarvitsisi apua.

Ulkopuoliset huomaavat hänen ongelmansa.

[/quote]

Jos en ihan väärässä ole, niin tällä hetkellä ainakin M1-lähetteeseen tarvitaan tosiaan julkisen puolen virkalääkäri, toisin kuin vaikka Ruotsissa. Vaikka ongelmat kiistäisi, jotenkin voisi tulla lyhyessä jututuksessakin esille jotain, ja lähetteeseen riittää epäily psykoottistasoisesta sairaudesta. Sitten sairaalassa psykiatri arvioi uudelleen.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 17:25"]

Jos kuulee harhoja, aloitetaanko poikkeuksetta lääkitys?

[/quote]

Jos pystyy erottamaan harhat harhoiksi ja ne ei ole ahdistavia, niin siinä tapauksessa ei pitäisi teoriassa ainakaan pystyä pakottamaan. Mutta tämänhetkisen tiedon mukaan kyseessä on aivojen häiriötila ja sitä pyritään aktiivisesti hoitamaan, ettei harhat jää pysyviksi ja lääkehoitoa suositellaan.

Kiitos avustasi. Soitan uudelleen muistihoitajalle.

t. Dementikon sukulainen

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:23"]

"Eikö se nyt ole ihan tervettä varovaisuutta, jos suhtautuu epäilevästi kotiutuneen kykyihin?"

Ei. Mihinkä ne kyvyt siitä katoaa? Toki välittämisen myötä tuleva huoli on sitten asia erikseen, ja voinnin tukeminen, mutta ylläolevasta minulle välittyi melko esineellistävä kuva. Kuin kotiutunut olisi jokin sirkusnorsu.. Sitten taas, maanikoita on hyvä seurata lähteekö vauhtia tulemaan, mutta taas, välittämisen takia eikä uteliaisuuttaan.

[/quote]

No lainaisitko itse autosi juuri kotiinlähtevälle asiakkaalle?

[/quote]

Ohiksena huutelen: Yle Areenasta löytyy radiosarja Hulluuden historia. Sen yhdessä jaksossa kerrottiin mielisairaaloista 50-60-luvuilla. Ne olivat yllättävän kodinomaisia paikkoja, vaikka itse olisin kuvitellut jotain aivan muuta. Sairaalan yhteydessä oli usein maatila, jossa potilaat työskentelivät kykyjensä ja voimiensa mukaan. Hoitajat perheineen asuivat samalla alueella. Eräs haastateltu hoitaja kertoi, että potilaille oli tärkeää, että heihin luotettiin. Eräs nainen kävi usein polkupyörällä hoitamassa pankkiasioita. Ei kuulemma myöskään ollut harvinaista, että vakituinen lastenvahti joutui perumaan tulonsa, jolloin joku potilaista tuli hoitamaan hoitajan lapsia, jotta hoitaja pääsisi työhönsä.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 17:29"][quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 17:25"]

Jos kuulee harhoja, aloitetaanko poikkeuksetta lääkitys?

[/quote]

Jos pystyy erottamaan harhat harhoiksi ja ne ei ole ahdistavia, niin siinä tapauksessa ei pitäisi teoriassa ainakaan pystyä pakottamaan. Mutta tämänhetkisen tiedon mukaan kyseessä on aivojen häiriötila ja sitä pyritään aktiivisesti hoitamaan, ettei harhat jää pysyviksi ja lääkehoitoa suositellaan.

[/quote]

En ole uskaltanut masennusta hoitavalle lääkärille sanoa noista harhoista, kun pelkään joutuvani syömään lääkkeitä. Harhat ilmeni kun olin todella stressaantunut/masentunut.

Mitään lääkettäkö ei ole käytössä? Kannattaa jos mahdollista kertoa harhoista hoitavalle lääkärille ainakin jos on käytössä muuta lääkitystä vaikka mielialalle. Jotkut mielialalääkkeet saattaa aktivoida harhoja!

Mutta muuten en pitäisi välttämättömänä itse aloittaa pysyväislääkitystä tällaisen takia. Äänten kuuleminen on yllättävän yleistä, stressitilanteissa, ennen nukahtamista. Se monestikaan ei ole samaa alkuperää kuin skitsofrenia, vaan ohimenevä reaktio johonkin. Ja lääkäri voi ehdottaa jotakin lääkettä, mutta pakko ei ole suostua.

Mitä psykiatrinen sairaanhoitaja ajattelee diagnoosista epävakaa persoonallisuus? Miksi ihmiseen, jolla on tällainen diagnoosi, suhtaudutaan huonosti terveydenhuollon piirissä? Kuinka eettisenä pidät persoonallisuushäiriön diagnosoimista alaikäiselle (esim. 15-17 vuotiaalle)?

Onko mahdollista, että psykiatri ei huomaa skitsofreniaa, vaan diagnosoi jonkin muun häiriön skitsofreniaa sairastavalle?

Toivottavasti vastaukset on olleet hyödyllisiä ja tieto lisääntynyt. Ennenkaikkea nämä on kuitenkin se miten minä olen meidän sairaalassa asiat kokenut, sekä en varmasti onnistu omia näkemyksiäni vastauksista karsimaan. Asiallinen olen toivottavasti osannut olla ja lakipuolta sivuaviin olen pyrkinyt mahdollisimman selkeästi vastaamaan. Ja ehkä muutamalla sanalla potilaan oikeuksistakin kertomaan, lääkityksiin nyt ei oikein voi ottaa kantaa ilman että menee puoskaroinniksi, mutta tärkeä on tietää, että pääosin nekin sovitellaan yhteisymmärryksessä ja mikäli todellisuudentaju ei täysin petä, ei lääkettä voi pakottaa ottamaan. Vaikka sitten ääniharhojakin olisi.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 18:15"]

Mitä psykiatrinen sairaanhoitaja ajattelee diagnoosista epävakaa persoonallisuus? Miksi ihmiseen, jolla on tällainen diagnoosi, suhtaudutaan huonosti terveydenhuollon piirissä? Kuinka eettisenä pidät persoonallisuushäiriön diagnosoimista alaikäiselle (esim. 15-17 vuotiaalle)?

Onko mahdollista, että psykiatri ei huomaa skitsofreniaa, vaan diagnosoi jonkin muun häiriön skitsofreniaa sairastavalle?

[/quote]

Itse ajattelen, että diagnoosin taakse on joskus helppo hoitajan mennä piiloon. Olla kohtaamatta ihmistä ihmisenä. Persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin lähinnä joustamattomia tapoja kohdata asioita ja ympäristöään, epävakauteen varmaan heti liitetään leima "hankalasta" potilaasta. Tässäkin tiedon lisääminen on varmaan paikallaan kaikille hoitotyötä tekeville. Ei nähtäisi sitä yksittäistä päivystyskäyntiä vaan kokonaisuus. Myös se, että monesti häiriössä käytös on dramaattista ja poikkeaa totutusta, voi luoda edellytyksiä "huonoille kokemuksille" molemminpuolin. Minä en itse diagnooseja tee, mutta pitäisin erittäin arveluttavana persoonallisuushäiriön diagnoosia alaikäisellä: siitä voi tulla itseään toteuttava ennustus. Viitteitä siihen voi olla, mutta hyvä ja pysyvä hoitosuhde voi auttaa korjaamaan persoonaa eheäksi.

On aina mahdollista, että diagnoosi on "väärä", joissakin sairauksissa varsinkin kuten skitsofrenia se tarkentuu ajan myötä. Näihin on tietyt kriteerit + lääkärin oma harkinta. Diagnoosikeskeisyydestä olisi hyvä mennä lähemmäs sitä, mitä jokaisen kohdalla oireisto on, kaksi skitsofreenikkoa voi olla keskenään täysin erilaiset. Ymmärrän kyllä myös että moni haluaa sairaudelleen nimen.

1. Yöt on nukkumista varten, ei silloin keskustella

2. Pershäiriöiset ja anorektikot rasittaa

3. Kannattaa sisätautish kysellä keikkaa, työvoimapulaa on paikoitellen

ei ap

Mikä sairaus tai häirö voisi olla kyseessä? Aikuisen ihmisen (alle 40v) toimintakyky menee hitaasti huonompaan esim. ei osaa enää ajaa autoa, laittaa ruokaa tai kykene nostamaan rahaa pankkiautomaatista (on osannut/kyennyt aiemmin). Ei jaksa pitää huolta ulkonäöstään. On todella hidas, mutta ei varsinaisesti vaikuta masentuneelta.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:08"]

Onko potilaille sairaalassa mitään virikkeitä? Esimerkiksi musiikkia, kuvataidetta? 
Oletko huomannut, että potilas sairastuessaan jäisi kiinni sellaisiin harhoihin ja fetisseihin, jotka hänellä on salattuna mielessä? Jotka hän kieltää terveempänä ollessaan?

[/quote]

Osastosta varmaan paljolti riippuu onko minkä verran virikkeitä. Yleisesti ottaen voisin kuvitella että erilaiset taidemuodot osataan hyödyntää virikkeinä ja terveyttä tukevina sekä eri terapiamuotoina.

Varmasti sairastuessa vakavammin kun estot häviää, niin tulee mielenpohjalta asioita jotka normaalisti sulkee pois. Kun lääkitys alkaa auttaa moni kamppailee häpeän kanssa kun on paljastanut sairaammassa kunnossa ollessaan asioita jotka haluaisi varmasti yksityisinä pitää.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:47"]

hei olen miettinyt ottavani tatuoinnit ranteisiin.mitä tästä ollaan mieltä mt-alallla?olisivat näkyvät,kuulin että aika tarkkaa kun varsinkin vanhat potilaat voivat provosoitua.t.mt-opiskelija

[/quote]

Tämäkin on varmaan melko paikkakohtainen asia ja jokaisen itsensä ratkaistavissa paljonko haluaa omaa minäänsä tuoda töihin. Itse en ole huomannut että kukaan olisi provosoitunut hoitajien näkyvistä tatuoinneista, joskus joku sairaampi on saattanut säikähtää alkuun tatuoitua hoitajaa.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:30"]

Miten teillä suhtauduttiin siihen tapaukseen, kun jorvissa mieshoitaja harrasti seksiä alaikäisen potilaan kanssa toistuvasti?

[/quote]

Ainoalla tavalla miten siihen minun mielestäni voi suhtautua, tuomiten törkeänä luottamuksen ja kaiken eettisen säännöstön rikkomisena. Harva asia maailmassa menee alhaisempaan kastiin kuin tällaiset.