Taitaa meidän avioliitto vedellä viimeisiään.. :( Pakko kait se on jo katsoa totuutta silmiin.
Yhtä riitelyä vaan kaikki päivät. Pari vuotta ollaan jo vetkuteltu. Lapsen takia ollaan yhdessä, molemmat rakastaa sitä aivan mielettömästi. Välillä tuntuu, että rakastan miestä vieläkin, välillä taas, että vihaan vihaan vihaan.
Mitään seksuaalisia tunteita ei enää mun puolelta ole. Oikeastaan ne katosivat lapsen myötä. En kyllä tunne mitään himoa muihinkaan miehiin, ei vaan tee mieli. Mies jaksaa odottaa, mutta on totta kai turhautunut. Jotain kaksi kertaa kuussa rakastellaan.
Ainakin kerran viikossa riidan aikana mies uhkaa erolla, mutta ei kuitenkaan tee asian eteen mitään. Lepyttyään sanoo, ettei oikeasti halua erota. Minä olen jo niin kypsynyt tähän uhkailuun, että en oikeastaan enää välittäisi vaikka hakisikin eroa. Mutta toisaalta en kuitenkaan halua erota.
Kaipaan kovasti sitä millaisia oltiin silloin alussa kuusi vuotta sitten. Mutta olen pettynyt niin monesti tässä välillä, että ei voida enää palata siihen viattomuuden aikaan. Varmasti mieskin on pettynyt minuun. Kummatkin ollaan muututtu, omastakin mielestä minusta on tullut v*ttumainen kyllästynyt akka. Mies taas on pettänyt luottamukseni (ei pettämistä) niin monta kertaa, etten enää jaksa uskoa sen puheisiin.
Huuhh.... pakko oli päästä purkautumaan jonnekin. En ole mitään päiväkirjan kirjoittaja -tyyppiä.
Onko joku muu ollut tässä tilanteessa? Miten on käynyt? Erositteko vai pysyittekö yhdessä? Millaista on elämänne nyt?
Kommentit (35)
No, päivä kerrallaan tässä mennään. Omasta puolestani voin sanoa, että meidän suhteen kuoletti juuri tuo luottamuksen puute ja yhteisen ajan puute. Siis ei mitään yhteistä, paitsi lapsi.
mutta jotenkin ei haluais kuitenkaan. mutta toisaalta mulla on niin ääretön mitä-vittua-mä-oikein-elämältäni-haluan-kriisi menossa että tekis mieli pistää heti ekana ukko vaihtoon. tai ei oikeestaan vaihtoon, mä en halua toista tilalle, haluun vaan päästä eroon tuosta. mutta, mutta.. en kuitenkaan saa tehtyä asialle mitään, unelmoin vaan elämästä ilman miehiä. niin ja meillä kaks lasta, jotka niin iskän muksuja että nehän sais traumoja loppuelämäkseen jos mä repisin ne pois isältään. ei tiiä.. ehkä tähän vielä joku ratkaisu löytyy.
Päättäisitte vaikka että menisitte jonnekin viikonlopuksi tai edes päiväksi ja yöksi ilman lapsia ratkomaan ongelmia, ja katsoisitte sitten, miltä näyttää. Huom! luonnollisesti minimimäärällä alkoholia.
Nyt haluankin kysäistä, että minkäs ikäsiä ootte? Mä oon 29, eli voisko tää olla sitä 30 kriisiä ja kantsis vaan oootella....vähän puuduttaa kyllä tää oottelu ku meilläkin ollu pari vuotta enemmän riitelyä ku sopuista yhteiseloa.
marraskuussa tulee 30 täyteen ja jotenkin se hirvittää mua kaikilla mahdollisilla tavoilla. -en nyt muista mikä numero mä olin, mutta yks noista yllä-olevista :P
Vierailija:
Nyt haluankin kysäistä, että minkäs ikäsiä ootte? Mä oon 29, eli voisko tää olla sitä 30 kriisiä ja kantsis vaan oootella.....
riita taas alkoi. Niin ja alkoholia molemmat käytetään tosi minimaalisesti. Sen kerran kun otetaan, ollaan molemmat tosi hellyyden kipeitä ja rakastuneita... pitäisköhän meidän olla aina päissämme... ;) Joo, no ei ole mikään ratkaisu. Tuntuu vaan, että suhteemme on niin tulehtunut, että yksikin väärä sana toiselta saa toisen räjähtämään. Ja myönnän, että minä räjähdän helpommin.
Ap
Vierailija:
Päättäisitte vaikka että menisitte jonnekin viikonlopuksi tai edes päiväksi ja yöksi ilman lapsia ratkomaan ongelmia, ja katsoisitte sitten, miltä näyttää. Huom! luonnollisesti minimimäärällä alkoholia.
Mulla oli mielestäni 3kympin kriisi jo pari vuotta sitten, ehkä tämä kriisi on nyt sitten lapsen syntymästä johtuvaa (on alle vuoden ikäinen).
Meillä on menyt ainakin paremmin sen jälkeen kun teimme päätöksen yhdessä, että ero ei ole ratkaisu ja sillä emme enää uhkaile....tuli semmoinen turvallisuuden tunne, että jos vähän puhdistetaan ilmaa ja kinataan, niin ei siitä ero seuraa.
parasta meille on ollut syyttämättä toista ihan nollaksi, sanoa nöyrässä hengessä, että koin asian niin että tuli käytöksestä paha mieli...kiva tehdä sitten sopua...
mä oon 28, joten kenties 30-kriisikin uhittelee. miettii että mitä sitä oikein haluaa, ja onko tämä nyt sit tässä ja tämmöistäkö tämä elämä lopunikää on. mut samanlaista on meilläkin, pieni lapsi varmaan verottaa osansa vanhempien suhteesta, kun ei ole aikaa eikä voimia niin satsata suhteeseen. ehkä itse ainakin vielä sinnittelen, ja katson jospa se aurinko paistaa risukasaan vielä kun aikaa hiukan kuluu.
Vierailija:
Nyt haluankin kysäistä, että minkäs ikäsiä ootte? Mä oon 29, eli voisko tää olla sitä 30 kriisiä ja kantsis vaan oootella....vähän puuduttaa kyllä tää oottelu ku meilläkin ollu pari vuotta enemmän riitelyä ku sopuista yhteiseloa.
Mullakin oli semmonenkin, ollaan oltu yli 11vuotta yhdessä....On tää yhtä kriisiä koko elämä!!!!! Meillä myös alle parivuotias lapsi, joka varmasti myös vaikuttanut parishteeseen, vaikka onkin niiiin ihana!!
toi oli kyllä hyvä pointti joltain et ku osaiski päättää et ei aina laukois kaikkea ku tulee riitaa ja uhkailis erolla....mut sekään ei tällä mun luonteella oikeen onnistu.
T.6
aukesikin uusi elämä - hormonit eivät sopineet minulle, olin ihan vieras ihminen miehelleni sinä aikana. Nykyään parisuhteemme voi hyvin ja ne kondomitkin hylättiin, kun päätettiin, että toinen lapsi on meille tervetullut :)
Joten jos käytät hormoneja, kokeile ensin jättää ne pois. Tämä on minun kokemusperäinen neuvoni.
Vierailija:
Onko joku muu ollut tässä tilanteessa? Miten on käynyt? Erositteko vai pysyittekö yhdessä? Millaista on elämänne nyt?
Joku sanoi tuosta, että pitää vaan lopettaa erolla uhkailu... Joo-o, mies on luvannut jotain sata kertaa ja yhtä monta kertaa on rikkonut lupauksensa. Se onkin suurin syy miksen minä usko enää mitään mitä se lupaa. Kaikkea muutakin se lupaa ja yhtä helposti rikkoo. Nykyään " sopuisana aikana" jos se sanoo, että teen näin niin olen monta kertaa sanonut, että älä lupaa kun et kuitenkaan lupaustasi pidä. Se ottaa siitä nokkiinsa sitten. Ottaisin varmaan itsekin.
Ap
Mutta jos sulla on tuollaisia kokemuksia niin pitää varmaan yrittää... Mikähän meille sitten ehkäisyksi kun kondoomit käy niin pirun kipeää vaikka käytettäis tuubi liukastetta? Gynelläkin olen käynyt tän takia ja se on joku sairaus tms (herkistynyt iho). Myös kuukautiset on älyttömän epätarkat ilman pillereitä, mutta siihen vissiin auttaa keltarauhashormoni? Mutta aiheuttaako sekin mielialan vaihtelua?
Menetän kyllä malttini aivan liian helposti :(
Ap
Vierailija:
aukesikin uusi elämä - hormonit eivät sopineet minulle, olin ihan vieras ihminen miehelleni sinä aikana. Nykyään parisuhteemme voi hyvin ja ne kondomitkin hylättiin, kun päätettiin, että toinen lapsi on meille tervetullut :)Joten jos käytät hormoneja, kokeile ensin jättää ne pois. Tämä on minun kokemusperäinen neuvoni.
Vierailija:
Onko joku muu ollut tässä tilanteessa? Miten on käynyt? Erositteko vai pysyittekö yhdessä? Millaista on elämänne nyt?
Sille ei vaan voi mitään kun hermot menee ni suoltaa kaiken suusta ulos mitä mieleen tulee ja millä vois toista loukata. Kyllä muokin aina jälkeenpäin kaduttaa enkä TODELLAKAAN tarkoita sanomaani ja haluaisin parantaa tapani ja pystyä hillitsemään sanojani, mutta miten? Saa antaa neuvoja?
T.6 ja 14
Jos se nyt edes vähän auttais niin olisin kyllä valmis siihen. Taidan varata ajan gynelle jo heti maanantaina.
18: se on kyllä aivan älyttömän ärsyttävää tuo erolla uhkailu. Ja usko pois, toinen turtuu siihen. Ainakin minä turrun enkä edes välitä vaikka sanoo niin. Joku kerta mies on muka ottanut matkalaukunkin esille ja sanonut, että nyt lähden. Olen sanonut, että herra on hyvä vaan. Siihen se sitten jää olkkarin sohvalle istumaan ja riiteleen. En siis oikein edes usko sen juttuja, kunhan esittää. Olisin tosi yllättynyt jos joskus lähtis ihan oikeesti. Ja mulla kuitenkin sydämessä riitelynkin aikana kaihertaa hätä, että mitä jos se tällä kertaa toteuttaakin uhkauksensa ja ottaa eron/lähtee pois. Ja toisaalta ei mitään väliä... Onkohan musta tullut jotenkin skitso?
Sitä varten se viisas pappisetä tai -täti siellä alttarilla kyselee sitä, että TAHDOTKO sekä myötä- että VASTOINkäymisissä... Varsinkin jos perheessä on pieni(ä) lapsi(a), parisuhde jää vähän hunningolle. ei kannata moisen takia ainakaan erota, vaan yrittää muistaa että se puoliso on hieno ja arvokas ihminen (miksi muuten olisit juuri hänet itsellesi valinnut?) ja että ei ole häpeä " palvella" puolisoaan. toisin sanoen, pidä miestäsi hyvänä ilman että odotat vastapalvelusta heti. Se kyllä tulee aikanaan. Eli kohtele puolisoasi niin kuin haluat hänen kohtelevan sinua, ihan pyytettömäsi ja vilpittömästi. Äläkä laske pisteitä siitä kumpi on enemmän kiva toiselle...
Itse totesin taannoin (tuli 15 vuotta avioliittoa täyteen ja matkaan on mahtunut sekä ylä- että alamäkiä) että tämä taitaa olla minun puoleltani sitä tosirakkautta, sillä mieluiten minä juuri omalle miehelleni nalkutan kuin kenellekään muulle :-)
Vierailija:
Sitä varten se viisas pappisetä tai -täti siellä alttarilla kyselee sitä, että TAHDOTKO sekä myötä- että VASTOINkäymisissä... Varsinkin jos perheessä on pieni(ä) lapsi(a), parisuhde jää vähän hunningolle. ei kannata moisen takia ainakaan erota, vaan yrittää muistaa että se puoliso on hieno ja arvokas ihminen (miksi muuten olisit juuri hänet itsellesi valinnut?) ja että ei ole häpeä " palvella" puolisoaan. toisin sanoen, pidä miestäsi hyvänä ilman että odotat vastapalvelusta heti. Se kyllä tulee aikanaan. Eli kohtele puolisoasi niin kuin haluat hänen kohtelevan sinua, ihan pyytettömäsi ja vilpittömästi. Äläkä laske pisteitä siitä kumpi on enemmän kiva toiselle...
jotain pitäisi todella saada muuttumaan ja paremmaksi.