Miksi prinssi Harry jauhaa asioistaan ihan jatkuvasti julkisuudessa,
kun väittää kuitenkin haluavansa yksityisyyttä? Mikä on logiikka?
Kommentit (275)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harry puhuu asioistaan, koska hänellä on trauman käsittely vielä alkuvaiheessa. Pelkästään terapeutille ja julkisuudessa puhumalla niistä ei ikinä eroon pääsekään. On ihan tavallista, että perhesuhteet kärsivät (näin olisi tapahtunut luultavasti ilman Harryn nykyistä vaimoakin). Perinteisesti ajatellaan, että trauma käsitellään niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa se on syntynytkin eli Charlesilla olisi tässä merkittävä rooli. Ehkä joskus koittaa päivä, että kaikki ovat valmiita puhdistamaan haavoja.
Olen itse elänyt samantapaisessa perhekuviossa kuin Harry ja William, katkeruus isän uutta vaimoa kohtaan on pitänyt peittää ja esittää kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Epäilen, että pojat eivät ole uskaltaneet tuoda julki todellisia tunteitaan, vaikka juuri avoimuus ja rehellisyys on se, mitä kaikissa kriiseissä tarvittaisiin.
Aivan turha epäillä, etteivät olisi saaneet tuoda julki tunteitaan. Kyllä ovat. Molemmat ovat puhuneet erittäin lämpimästi Camillasta, todenneet miten valtavasti onnea ja iloa Camilla on tuonut heidän isänsä elämään. Elämänsä loppuvaiheessa jopa Diana totesi Camillan olevan hyvä ja oikea Charlesille sekä toimivan aivan oikein Wiliamin ja Harryn kanssa. Diana ja Charleshan olivat loppuaikoina hyviä ystäviä keskenään.
Harry on ollut jo vuosikausia terapiassa. Se oli likainen ja todistettu valhe, että muka vasta Megs sai hänet terapiaan. Ei saanut. William sai pitkällisellä suostuttelulla. Harry on tämän itse TVssä todennut ennen Megsin aikaa ja kertoi, että terapia auttoi häntä valtavasti. Harry oli siis fixattu, mutta sitten tuli Meghan joka systemaattisesti horjuttu Harryn mielenterveyttä. USAssa hän sitten aloitti "terapiat" uudelleen ja päätyi ilmiselvästi puoskareitten käsiin. Tyyppi on revitty lopullisesti riekaleiksi, eikä kukaan ole sittemmin koonnut.
Nykyisin käyttää sitten mediaa itsensä terapointiin, vaikka se on se vihonviimeinen teko. Typerys ei ymmärrä, että media ei ole hänen puolellaan eli sitä ei kiinnosta hänen "hyvänsä", vaan sympatiseeraavat ja innostavat yhä suurempaan hulluuteen niin kauan kuin voivat tehdä hänellä rahaa. Seuraukset eivät mediaa kiinnosta, vaan niiden kanssa jätkä jää sitten ihan yksin.
Tämä. Harry on new age kirkon uhri.
the Agape International Spiritual Center
Vierailija kirjoitti:
Meg myy harryä rahasta kirjoitti:
Harry on huumattu huumeilla se on yleistä noissa new age joga piireissä.
Tai sitten on lakannut ottamasta oikeiden terapeuttien määräämiä lääkkeitä, koska Meghanin puoskarit uskoo taputteluun…
Huumeidenkäytöstä on juoruja paljonkin ja julkisia esiintymisiäkin on, joissa vaikuttaa olevan ai eissa.
Miten juorut on totta. Miten sinun vaikuttaminen on totta.. Totta on se että Harry oli patsaanpaljastuksessa kovin iloinen ja hyvin terveen näköinen. Oli ilo katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin Ellu, ottaisin pariskunnalta tittelit pois saman tien.
Tarvittaessa ampuisin valheelliset väittämät alas: kova kovaa vastaan. En antaisi enää yhtään siimaa, en milliäkään.
Yhden väittämänhän hovi jo ampui alas eli tuon Harryn väitteen, että olisivat kysyneet luvan "ryöstää" Lilibet-nimen. Siksi parille ilmeisesti onkin niin tärkeää, että lapsi kastettaisiin Wndsorin linnassa ja että kuningatar olisi ristiäisissä läsnä. Näin pari arvioi ilmeisesti putsaavansa imagohaitan ja muka tekevänsä selväksi, että nimiasia on sovittu yhdessä.
Tuon nimijupakan aikanahan mediassa kerrottiin, että hovi aikoo muuttaa käytäntöä, ja poksautella parin valheet eikä enää salli heidän levitellä valheita rauhassa. - Ja ei nyt ole parin taholta mitään sensaatiomaista sen jälkeen kuulunutkaan, joten ehkä meni perille.

Varmaankin silloin aineissa. Koheltaahan se sielläkin olisi halunnut. William kuunteli tarkoin ohjeita, miten riepu tulee poistaa niin, että se lähtee kerralla kauniisti. Mutta Harryhan se vain aineissaan touhasi "iloisesti", että "tosta vaan riuhtaistaan". Williamia ei naurattunut, vaan hän halusi kunnioittaa äitinsä muistoa ja kaikkia niitä ihmisiä, joille hetki oli tärkeä. Hän sitten totesi Harrylle asiallisesti, että "Haluan, että tämä tehdään kunnolla ja oikein, ettei tule mitään mokia". - Yes, näin on huuliltalukija tulkannut.
Ehkä huomasit, miten tämän paljaustuksen jälkeen, Dianan sisar asettui veljesten väliin. Sai hyvin pian tarpeekseen "iloisesta Harrystasi" ja sen höpötyksistä ja käänsikin selkänsä Harrylle puhuen vain Williamille.
Lopulta tämä "iloisen Harrysi" touhu häiritsi niin paljon, että täti siirtyi kokonaan pois Harryn läheltä Williamin toiselle puolelle. "Iloinen Harrysi" se sitten huuteli muille ja oli mielestään lystikäs vissiin.
Se onkin mielenkiintoinen kysymys, kuinka paljon "iloista" Megsin ja Harryn perheessä käytetäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meg myy harryä rahasta kirjoitti:
Harry on huumattu huumeilla se on yleistä noissa new age joga piireissä.
Tai sitten on lakannut ottamasta oikeiden terapeuttien määräämiä lääkkeitä, koska Meghanin puoskarit uskoo taputteluun…
Huumeidenkäytöstä on juoruja paljonkin ja julkisia esiintymisiäkin on, joissa vaikuttaa olevan ai eissa.
Miten juorut on totta. Miten sinun vaikuttaminen on totta.. Totta on se että Harry oli patsaanpaljastuksessa kovin iloinen ja hyvin terveen näköinen. Oli ilo katsoa.
Hysteerisen ja iloisen välillä on vissi ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin Ellu, ottaisin pariskunnalta tittelit pois saman tien.
Tarvittaessa ampuisin valheelliset väittämät alas: kova kovaa vastaan. En antaisi enää yhtään siimaa, en milliäkään.
Yhden väittämänhän hovi jo ampui alas eli tuon Harryn väitteen, että olisivat kysyneet luvan "ryöstää" Lilibet-nimen. Siksi parille ilmeisesti onkin niin tärkeää, että lapsi kastettaisiin Wndsorin linnassa ja että kuningatar olisi ristiäisissä läsnä. Näin pari arvioi ilmeisesti putsaavansa imagohaitan ja muka tekevänsä selväksi, että nimiasia on sovittu yhdessä.
Tuon nimijupakan aikanahan mediassa kerrottiin, että hovi aikoo muuttaa käytäntöä, ja poksautella parin valheet eikä enää salli heidän levitellä valheita rauhassa. - Ja ei nyt ole parin taholta mitään sensaatiomaista sen jälkeen kuulunutkaan, joten ehkä meni perille.
He haluaa sen kastetilaisuuden koska ilman sitä Lilibet ei pääse kruununperimyslistalle.

Ei ollenkaan hysteerinen,vaan vapautunut kun ei tarvitse etiketissä pönöttää nii kuin Viljami. Hyvää on tehnyt kun elää nyt vapaudessa. Saa nauraa jos naurattaa.

Hän oli keski-ikäinen perheenisä arvokkaassa tilaisuudessa, jossa oli tarkoitus käyttäytyä kunnioittavasti sen hänen äitivainaansa muistoa kunnioittaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meg myy harryä rahasta kirjoitti:
Harry on huumattu huumeilla se on yleistä noissa new age joga piireissä.
Tai sitten on lakannut ottamasta oikeiden terapeuttien määräämiä lääkkeitä, koska Meghanin puoskarit uskoo taputteluun…
Huumeidenkäytöstä on juoruja paljonkin ja julkisia esiintymisiäkin on, joissa vaikuttaa olevan ai eissa.
Miten juorut on totta. Miten sinun vaikuttaminen on totta.. Totta on se että Harry oli patsaanpaljastuksessa kovin iloinen ja hyvin terveen näköinen. Oli ilo katsoa.
Hysteerisen ja iloisen välillä on vissi ero.
Ei ollenkaan hysteerinen,vaan vapautunut kun ei tarvitse etiketissä pönöttää nii kuin Viljami. Hyvää on tehnyt kun elää nyt vapaudessa. Saa nauraa jos naurattaa.
Tämä. Juuri näin. Ei enää tarvitse pitää leukaa maaston suuntaisesti..... 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin Ellu, ottaisin pariskunnalta tittelit pois saman tien.
Tarvittaessa ampuisin valheelliset väittämät alas: kova kovaa vastaan. En antaisi enää yhtään siimaa, en milliäkään.
Yhden väittämänhän hovi jo ampui alas eli tuon Harryn väitteen, että olisivat kysyneet luvan "ryöstää" Lilibet-nimen. Siksi parille ilmeisesti onkin niin tärkeää, että lapsi kastettaisiin Wndsorin linnassa ja että kuningatar olisi ristiäisissä läsnä. Näin pari arvioi ilmeisesti putsaavansa imagohaitan ja muka tekevänsä selväksi, että nimiasia on sovittu yhdessä.
Tuon nimijupakan aikanahan mediassa kerrottiin, että hovi aikoo muuttaa käytäntöä, ja poksautella parin valheet eikä enää salli heidän levitellä valheita rauhassa. - Ja ei nyt ole parin taholta mitään sensaatiomaista sen jälkeen kuulunutkaan, joten ehkä meni perille.
He haluaa sen kastetilaisuuden koska ilman sitä Lilibet ei pääse kruununperimyslistalle.
Los Angelesissa on anglikaaninen kirkko, joten ei mitään syytä tunkea UKhin kastetta varten. - Sinänsä ko kirkko tuntuu olevan vain romanttista rekvisiittaa parin PRlle, koska muutenhan ovat täälläkin mainitun New Age -paikan asiakkaita ja sen oppien seuraajia.
Kaste ei liene se syy, miksi lapsi ei ole kruununperimysjärjestyksessä mainittuna. Ei Augustkaan (Eugenien vauva) kuulemma ole vielä kastetteella käynyt, mutta listalla kyllä on.
Ehkä syntymätodistus auttaisi asiaa (lapsi on kyllä rekisteröity, mutta syntymätodistus...)
Päästäkseen sinne kruununperimysjörjestykseen, kaste pitää olla Windsorissa.
Lapsellahan on syntymätodistus.
Ausgust syntyi Englannissa, Lilibet ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meg myy harryä rahasta kirjoitti:
Harry on huumattu huumeilla se on yleistä noissa new age joga piireissä.
Tai sitten on lakannut ottamasta oikeiden terapeuttien määräämiä lääkkeitä, koska Meghanin puoskarit uskoo taputteluun…
Huumeidenkäytöstä on juoruja paljonkin ja julkisia esiintymisiäkin on, joissa vaikuttaa olevan ai eissa.
Miten juorut on totta. Miten sinun vaikuttaminen on totta.. Totta on se että Harry oli patsaanpaljastuksessa kovin iloinen ja hyvin terveen näköinen. Oli ilo katsoa.
Hysteerisen ja iloisen välillä on vissi ero.
Ei ollenkaan hysteerinen,vaan vapautunut kun ei tarvitse etiketissä pönöttää nii kuin Viljami. Hyvää on tehnyt kun elää nyt vapaudessa. Saa nauraa jos naurattaa.
Tämä. Juuri näin. Ei enää tarvitse pitää leukaa maaston suuntaisesti..... 😂
Jos olisin ollut Harryn asemassa niin kyllä minuakin olisi vapudestakäsin naurattanut kun katselee pakkopönötystä jälkeenpäin. Miten naurettavien Ellu määräysten alla muurien sisällä tuli elettyä. 😂
Puheripuli .eikä tajua että vuotaa julkisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Puheripuli .eikä tajua että vuotaa julkisuuteen.
Kellä, sulla vai..
Hän on traumatisoitunut lapsuudestaan ja on nyt omien lasten myötä herännyt asiaan.. On myös päässyt vapaaksi hovista, joten uskaltaa vähän enemmän avautua.
Vierailija kirjoitti:
Hän on traumatisoitunut lapsuudestaan ja on nyt omien lasten myötä herännyt asiaan.. On myös päässyt vapaaksi hovista, joten uskaltaa vähän enemmän avautua.
Se on totta, että omien lasten myötä alkaa peilata omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
Mutta harvempi sillä sitten rahastaa ja muokkaa siitä elannon.
Ja se että menee haukkumaan vanhempiaan ja isovanhempiaan julkisesti on lähinnä teiniä ja tulee kostautumaan 15 vuoden päästä, kun omat lapset alkaa tehdä samaa...
Niinhän viljamikin sanoi että ei halua että hänen poika kasvaa muurien sisällä. Tietää tasan mistä puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän viljamikin sanoi että ei halua että hänen poika kasvaa muurien sisällä. Tietää tasan mistä puhuu.
Kuka Viljami?
Enemmänhän se Harryn lapsi vankilassa kasvaa. Mt-ongelmaisten vanhempien vankina, ilman ihmiskontakteja, compoundissa. Ainoastaan silloin pääsevät ulkomaailmaan, kun vanhemmat rahastaa heillä.
Tämä Harryn veli Villiami sanoi että haluaa eetei hänen poika kasva hovin muurien sisällä. Se on isän kunnon puhetta.
Näin unta että Britannia hjosi..
Raha ratkaisee, sitten ollaan ongelmissa kun ex-kuninkaalliset statuksella ja Diana muisteloilla ei enää voi kupata.