Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki ja oma aika - miten jakaa?
21.07.2021 |
Olisi kiva kuulla, miten muut ovat jakaneet vastuuta ja vapaata vauvaperheissä vanhempien kesken? Millä perusteella? Miten saatu toimimaan?
Olen itse varsin kuormittunut tällä hetkellä ja lisäksi risoo, että mies "ottaa" jatkuvasti omaa aikaa sovittujen aikojen ulkopuolelta. Meillä siis sovittiin, että molemmille on automaattisesti yksi vapaa ilta viikossa. Nyt kesällä miehellä on kuitenkin muka välttämättömiä menoja ollut lähes joka viikonloppu. Lisäksi hän saattaa aloittaa etätyöt kymmeneltä ja huomaamattomasti ottaa itselleen vapaan aamun, kun minä puolestani olen vauvan kanssa heti aamusta. Myös iltaisin mies katsoo leffoja jne. kun minä lähden väsyneenä aikaisin sänkyyn vauvan kanssa. Ärsyttää niin pirusti! Asiasta on riidelty, mutta mihinkään järkevään tulokseen ei olla päästy. Näen että minulla on vapaita pankissa päivätolkulla, mutta pääsen varmaan viettämään niitä marraskuun sadepäivinä, kun miehen kesäkiireet helpottavat.
Kommentit (98)
Ihan yhtä paljon se lapsi sen isänkin on ja se on ihan yhtä pätevä siitä huolehtimaan kuin äitikin. Joten äiti, miksi et vaan lähde ja ota sitä omaa aikaa? Varaat vlopuks hotellin vaikka ja vaivihkaa livahdat hatkoille. Mitä ihmeen turhaa valitusta. Kyllä jokainen tarvii omaa aikaa. Ja sinulla parisuhteellinen on siihen vielä mahdollisuus toisinku yh:illa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikista pahin asia parisuhteen kannalta on tuo laskeminen. Että nyt mies on käynyt kolme kertaa kavereilla niin minulla on pankissa myös kolme kertaa. Tuollainen laskeminen johtaa ainoastaan katkeruuteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että mies saa tulla ja mennä miten haluaa. Keskustele sen miehesi kanssa. Voi ihan oikeasti olla, ettei hän vaan ole tajunnut/sisäistänyt kuinka paljon hän on poissa ja kuinka paljon se sinua kuormittaa. Meillä kävi vähän samalla tavalla kun lapsi oli 4kk kesän alussa. Otin asian puheeksi ja mies vasta silloin tajusi että on tosiaan tullut aika paljon oltua poissa. Ei ne miehet ajatuksenlukijoita ole ja välillä myös vähän palikoita kaikessa ihanuudessaan😅
Mies saa käydä kalastamassa ja salilla sekä toisinaan omilla reissuillaan yksin. Hän kaipaa yksinoloa minua enemmän, mutta järjestää minulle aikaa treenata aina halutessani eli monta kertaa viikossa. Hän tekee kotitöitäkin oma-aloitteisesti. Ne eivät mene aivan 50/50, mutta hän maksaa yhteisistä menoista enemmän.
Mies tarttui toimeen jo vauvavuonna. Poika oli 2 kk ikäisestä alkaen pulloruokinnalla, joten hänet oli helppo jättää isänsä hoiviin. Poika oli jo vauvana helppo ja tyytyväinen lapsi, joten hänen kanssaan oli helppo olla. Minä hoidin yöherätykset, mutta sain välillä nukkua aamulla pitkään. Miehellä on raskas vuorotyö, jossa voisi tulla vaaratilanteita univelkaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Entiset äidit löysi ketjun...
Entiset äidit? Olen ollut äiti hieman yli 20 vuotta ja tulen olemaan äiti tästä eteenpäinkin.
Niin minulla kuin miehellänikin on lapsiin todella hyvät välit ja luulen, että se johtuu juuri siitä, että me olimme oikeasti läsnä lastamme kanssa. Meillä ei ollut edes telkkaria silloin kun ensimmäisemme syntyi ja oli pieni, tietokonettakaan meillä ei ollut, eikä tietenkään älykännyköitä. Lapsemme oli muutenkin toivottu ja rakastettu lapsi, jonka kanssa oli todella ihanaa olla.
Nykyään liian monessa perheessä lasten eniten kuulema lausahdukset ovat varmasti "ihan kohta", "odota vähän" tai vain "joo joo", eikä äiti tai isä edes vilkaise lapsen suuntaan. Se "ihan kohta" voi kestää sitten helposti viisi minuuttia, vartin tai pitempääkin. Jo pienille lapsille työnnekään käteen jotkut älylaitteet ja siinähän se päivä mukavasti meneekin. Olipa raskasta.
On se hyvä että tiedät tasan tarkkaan mitä kaikissa nykyperheissä tapahtuu. Itse sain myös kerran huudot niskaani tällaiselta oman sädekehänsä kiillottajalta bussissa. Kovaan ääneen ihmetteli että pitääkö oikeasti tuon ikäisellä jo olla oma puhelin🙄 Olin pysäkkiä aiemmin antanut _ekaa kertaa ikinä_ oman puhelimeni hetkeksi kolmivuotiaalleni näperrettäväksi kun hän karjui naama punaisena bussissa eikä rauhoittunut ja meillä oli kiire neuvolaan eli en voinut jäädä bussista pois häntä rauhoittamaan muilla tavoin. Mutta toki olin p*ska äiti kun a) hiljensin bussissa huutavan lapseni älylaitteella b) tämä automaattisesti tarkoitti että kolmevuotiaani on _aina_ älylaitteella. Nainen näki arjestamme yhden bussimatkan ajan ja heti osasi leimata minut ja varmasti kaikki nykyäidit lusmuiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Noniin, eli nyt joku itseään jalustalle nostava superäiti taas avautuu siitä miten nykyäidit on kaikki kykenemättömiä typeryksiä. Varmaan kostaa kun itse sai nuorena kuulla kuinka oma äiti kyllä synnytti pellon laidalle ja jatkoi heti hommia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin lapsista on tullut näin iso rasite vanhemmille?
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsista on tullut näin iso rasite vanhemmille?
Silloin kun käsitteet vanhemmuudesta muuttuivat. Se "vanhemmuus" mitä oli vielä 90-luvulla, olisi tänäpäivänä lastensuojeluasia ja heitteille jättö. Nykyvanhemman tulee olla läsnä, kiintymyssuhteet, opettaminen, ei telkkaria, ei pädiä, pitää sormiruokailla jne jne jne. Vaatimukset ovat tähtitieteelliset ja kaikki ilman tukiverkkoa. Useimmilla ei ole edes omien vanhempien apua, puhumattakaan sukulaisista tai kyläyhteisöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei olla sovittu mitään tarkkoja päiviä tai aikoja, että montako vapaata kummallakin on kuukaudessa ja minä päivinä. Välillä on enemmän ja välillä ei yhtään. Mies lähtee silloin tällöin viikonlopuksi reissuun kavereille ja vastaavasti katsoo lasta silloin kun itse haluan jonnekin ilman lasta. Mikään pakko minulla ei ole joka viikko tai edes kuukausi saada lapsivapaata, teen pari vuoroa viikossa töitä ja käyn välillä yksin kaupassa tai asioilla, se riittää minulle. Kotona yritetään jakaa lapsen hoito mahdollisimman tasapuolisesti, mutta siivoaminen, kodin hoito ja ruuanlaitto jää aika pitkälti minulle koska mies tekee kokopäiväisesti töitä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että molemmat saavat halutessaan välillä omaa aikaa. Toinen ei voi olla koko ajan menossa omiin menoihinsa jos toinenkin haluaisi. Nämä pitäisi yrittää jakaa suurinpiirtein tasapuolisesti, mutta ei niin että lasketaan kellon kanssa jokainen minuutti ja päivä, että menee varmasti tasan. Eihän sen pitäisi olla mikään riitelyn aihe, että kumpi saa viettää enemmän aikaa ilman lasta, vaan kyllähän lapsen kanssa olostakin pitäisi nauttia.
Jotenkin ikävää, kun sanomisia käännellään esimerkiksi siihen, ettei oman lapsen seurasta muka nauttisi, jos haluaa välillä omaa aikaa ja jos kokee, etteivät vapaat jakaudu tasan.
Tällä hetkellä kaipaan ihan lepoa vastuusta ja unta. Mutta kyllä minulla on myös monta muuta asiaa, johon haluan käyttää "omaa aikaa". Haluan harrastaa ja nähdä ystäviä.
Tuntuu oudolta, että näin monen mielestä naisen pitäisi lapsen saamisen myötä luopua harrastuksista jne, mutta mies saa porskuttaa samaan tapaan kuin ennenkin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ikävää, kun sanomisia käännellään esimerkiksi siihen, ettei oman lapsen seurasta muka nauttisi, jos haluaa välillä omaa aikaa ja jos kokee, etteivät vapaat jakaudu tasan.
Tällä hetkellä kaipaan ihan lepoa vastuusta ja unta. Mutta kyllä minulla on myös monta muuta asiaa, johon haluan käyttää "omaa aikaa". Haluan harrastaa ja nähdä ystäviä.
Tuntuu oudolta, että näin monen mielestä naisen pitäisi lapsen saamisen myötä luopua harrastuksista jne, mutta mies saa porskuttaa samaan tapaan kuin ennenkin?
Ap
Tämä on yksi lisäsyy siihen miksi äidit uupuvat, koska harva oikeasti kehtaa ääneen sanoa, että lapsen kanssa on hirveän rankkaa ja että kaipaa sitä vanhaa omaa minää, koska median ja muiden mukaan niin ei saa sanoa, koska silloin olet huono äiti. Olet huono äiti, joka ei rakasta omaa lastaan, jos mitään negatiivista sanot tai toivot itsellesi jotain. Yksi hyvä esimerkki tästä naisten syyllistämisestä oli instassa kommentti, jossa lääkäriltä (äiti) oli tuhat kertaa kysytty missäs sun lapset on kun sä olet töissä ja hänen puolisoltaan, niin ikään lääkäri (isä), tätä asiaa ei oltu kysytty häneltä kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ikävää, kun sanomisia käännellään esimerkiksi siihen, ettei oman lapsen seurasta muka nauttisi, jos haluaa välillä omaa aikaa ja jos kokee, etteivät vapaat jakaudu tasan.
Tällä hetkellä kaipaan ihan lepoa vastuusta ja unta. Mutta kyllä minulla on myös monta muuta asiaa, johon haluan käyttää "omaa aikaa". Haluan harrastaa ja nähdä ystäviä.
Tuntuu oudolta, että näin monen mielestä naisen pitäisi lapsen saamisen myötä luopua harrastuksista jne, mutta mies saa porskuttaa samaan tapaan kuin ennenkin?
Ap
Olen samaa mieltä kaikesta tässä kommentissasi. Erityisesti lepo vastuusta ja uni on omakin toiveeni "omalla ajalla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen miten vauvan kanssa on niin raskasta? Ei ainakaan aloituksesta tullut ilmi, että vauvalla olisi mitään vaivoja jonka takia se huutaisi kaiket päivät tai nukkuisi todella huonosti. Meillä ei ollut mitään kinaa omasta ajasta, kun kumpikin todella halusi olla vauvan kanssa, se oli ja on meille rakkainta! Tottakai vauva muuttaa elämää, mutta tehtiin paljon samoja juttuja mistä ennenkin tykättiin. Käytiin ravintolassa syömässä, kyläiltiin sukulaisilla ja kavereilla, ulkoiltiin... vauvan kanssa. Illat katsottiin yhdessä niitä leffoja kun vauva meni nukkumaan.
Minullakin on hyvin yöllä nukkuva vauva, mutta päivällä ottaa vain 2-3 kertaa puolen tunnin unet. Mitä omaa siinä pitäisi ehtiä tehdä? Kotitöitä teen vauvan hereillä ollessa sen minkä pystyn, ruoan sitten kun mies on tullut kotiin, ettei pala mitään liedelle, jos juuri silloin vauva vaatii huomiota.
Joskus yritän katsoa ohjelmaa tai videoita vauvan kanssa, mutta yhteen 30min ohjelmaan/videoon voi mennä lähemmäs kolme tuntia, kun joutuu niin usein laittamaan pauselle, pahimmillaan alle minuutin välein. En voi keskittyä, kun lapsi marisee. Ja mies sanoo, että siinähän sinä olet kahtonut videoita jo pari tuntia, että eikö se ole omaa aikaa. Joo, olen kahtonut YHTÄ 30 minuutin videota 15 minuutin edestä KAHDEN TUNNIN aikana. Todella rentouttavaa.
Se, mikä tekee tästä raskasta, on se, että et voi keskittyä täysillä mihinkään. Omia juttuja ei voi tehdä lapsen kanssa kuin puolivillaisesti kotosalla, ja kun en saa ladattua akkuja tekemällä jotain itseäni varten, en ole täysillä lapsenkaan kanssa -> ollaan noidan kehässä, jossa jokainen päivän aikana suoritettu asia on tehty puolivillaisesti ja perfektionistina se ärsyttää loputtomasti.
Samaan aikaan mies pelaa 12 h koneella vapaalla ollessaan, vahtii lasta vartin tai siivoaa puoli tuntia keittiötä kerran viikossa ja olettaa, että ehdin sen puolen tunnin aikana rentoutua. Jos hoitaa yhden ruokailun päivässä, minä joudun loput 3 kiinteää ruokaa ja 8 imetystä hoitamaan vuorokaudessa. Kertaakaan ei mies ole päivälenkillä lapsen kanssa käynyt ja vaikka nautin siitä, ei se ole minulle omaa aikaa, koska en tee sitä vain itseäni varten.
Joo, kävisin minäkin mielelläni ravintoloissa ym. lapsen kanssa, mutta en aja autoa ja mies ei lähde, vaikka olisi kotona. Oli jo työn ja tuskan takana saada mies helteillä viemään meidät uimaan edes puoleksi tunniksi ja tästä vastineeksi sitten pelasi tuntikaupalla.
Eli ei tuo muutu mihinkään, kannattaa erota. Minäkin harkitsen sillä erotuksella, että huoltajuutta en jaa miehen kanssa, joka ei lasta hoida. Omaa aikaa minulla ei ole nytkään, niin väliäkö sillä vaikka ei myöhemminkään. Ainakin sitten kehtaa pyytää äidin hoitamaan lasta pariksi tunniksi, että saan omaa aikaa vaikka kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aika perhekeskeinen ihminen, joten en ehkä ymmärrä noita vapaa-aikajuttuja niinkuin pitäisi. Se kuitenkin kiinnostaa, että jos sovitaan, että perheen molemmilla aikuisilla on ainakin yksi vapaa ilta viikossa, niin mitä silloin vapailla oikein tehdään? Mennään baariin vai pungerretaan salilla vai miten? Jos menee vaikka kävelylenkille, niin eikö se ole kivointa tehdä kumppanin kanssa yhdessä, vauvahan kulkee siinä vaunuissa samalla? Tottakai joskus pitää käydä vaikka ostoksilla tai hammaslääkärissä, ja tuollaiset jutut voi hoitaa parhaiten yksinään, mutta noin niinkuin pääsääntöisesti, mitä sitä vapailla tehdään? Olen ilmeisesti vanhanaikainen.
Etkö sä halua ikinä olla vaan yksin? En kysy ilkeyttäni vaan introverttina minusta on outoa ettei joku halua ollenkaan omaa aikaa. Rakastan vauvaa ja miestäni, mutta kyllä haluan mennä välillä lenkille/uimaan YKSIN.
Kyllä haluan, mutta ilmeisesti minulle riittää sitten vähempi, ei tarvitse laittaa mitään vuoroja viikottain kalenteriin. Niin me olemme erilaisia. Meillä tulee miehen kanssa luontaisesti sitä yksinoloa, kun jompikumpi ulkoiluttaa koiran, molemmilla on työmatkat päivittäin, käydään vuorotellen ruokakaupassa, minä teen pihatöitä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta osa ongelmaa ovat muuten isoäidit, joiden mielestä vauvanhoito on 100% äidin vastuulla. Itsekin kuunnellut sivusta, kun eräs isoäiti kauhisteli miten miniä pakottaa miehen olemaan vauvan kanssa raskaan työpäivän jälkeen.
Ap
Joo, aivan totta. Isä saa anopin mielestä lähteä hyvin minilomalle kavereiden kanssa, mutta miniän pitää olla lasten kanssa kotona. Tyttöjen risteily? No ei äiti saa sellaisesta edes haaveilla! Koska perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen miten vauvan kanssa on niin raskasta? Ei ainakaan aloituksesta tullut ilmi, että vauvalla olisi mitään vaivoja jonka takia se huutaisi kaiket päivät tai nukkuisi todella huonosti. Meillä ei ollut mitään kinaa omasta ajasta, kun kumpikin todella halusi olla vauvan kanssa, se oli ja on meille rakkainta! Tottakai vauva muuttaa elämää, mutta tehtiin paljon samoja juttuja mistä ennenkin tykättiin. Käytiin ravintolassa syömässä, kyläiltiin sukulaisilla ja kavereilla, ulkoiltiin... vauvan kanssa. Illat katsottiin yhdessä niitä leffoja kun vauva meni nukkumaan.
Minullakin on hyvin yöllä nukkuva vauva, mutta päivällä ottaa vain 2-3 kertaa puolen tunnin unet. Mitä omaa siinä pitäisi ehtiä tehdä? Kotitöitä teen vauvan hereillä ollessa sen minkä pystyn, ruoan sitten kun mies on tullut kotiin, ettei pala mitään liedelle, jos juuri silloin vauva vaatii huomiota.
Joskus yritän katsoa ohjelmaa tai videoita vauvan kanssa, mutta yhteen 30min ohjelmaan/videoon voi mennä lähemmäs kolme tuntia, kun joutuu niin usein laittamaan pauselle, pahimmillaan alle minuutin välein. En voi keskittyä, kun lapsi marisee. Ja mies sanoo, että siinähän sinä olet kahtonut videoita jo pari tuntia, että eikö se ole omaa aikaa. Joo, olen kahtonut YHTÄ 30 minuutin videota 15 minuutin edestä KAHDEN TUNNIN aikana. Todella rentouttavaa.
Se, mikä tekee tästä raskasta, on se, että et voi keskittyä täysillä mihinkään. Omia juttuja ei voi tehdä lapsen kanssa kuin puolivillaisesti kotosalla, ja kun en saa ladattua akkuja tekemällä jotain itseäni varten, en ole täysillä lapsenkaan kanssa -> ollaan noidan kehässä, jossa jokainen päivän aikana suoritettu asia on tehty puolivillaisesti ja perfektionistina se ärsyttää loputtomasti.
Samaan aikaan mies pelaa 12 h koneella vapaalla ollessaan, vahtii lasta vartin tai siivoaa puoli tuntia keittiötä kerran viikossa ja olettaa, että ehdin sen puolen tunnin aikana rentoutua. Jos hoitaa yhden ruokailun päivässä, minä joudun loput 3 kiinteää ruokaa ja 8 imetystä hoitamaan vuorokaudessa. Kertaakaan ei mies ole päivälenkillä lapsen kanssa käynyt ja vaikka nautin siitä, ei se ole minulle omaa aikaa, koska en tee sitä vain itseäni varten.
Joo, kävisin minäkin mielelläni ravintoloissa ym. lapsen kanssa, mutta en aja autoa ja mies ei lähde, vaikka olisi kotona. Oli jo työn ja tuskan takana saada mies helteillä viemään meidät uimaan edes puoleksi tunniksi ja tästä vastineeksi sitten pelasi tuntikaupalla.
Eli ei tuo muutu mihinkään, kannattaa erota. Minäkin harkitsen sillä erotuksella, että huoltajuutta en jaa miehen kanssa, joka ei lasta hoida. Omaa aikaa minulla ei ole nytkään, niin väliäkö sillä vaikka ei myöhemminkään. Ainakin sitten kehtaa pyytää äidin hoitamaan lasta pariksi tunniksi, että saan omaa aikaa vaikka kerran viikossa.
Juuri se keskeytyksetön oman jutun tekeminen lataisi parhaiten akkuja. Olin itse ihan sekaisin vauva aikana kun koskaan en saanut omaa hommaa loppuun tehtyä.
Toi peliriippuvuus on yllättävän yleistä nuorilla miehillä. Mun miehellä se pikku hiljaa aina riistäytyy käsistä. Ensin on peli silloin tällöin ja kohta taas pelataan joka hetki kun mahdollista. Kiukuttelee ne ajat kun ei pelaa kun esim pakotan meidän kanssa välillä puistoon. Ei se ole mtn oikeaa perhe elämää Minusta. Noi pelit sais mun puolesta poistaa kolo maailmasta. Niin koukuttavia ne on ja kuinkahan monen eron takana ovatkaan!?!?! Mutta sulle neuvoksi: sanot miehelle suoraan että olet miettinyt eroa asian vuoksi. Luulisi havahtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aika perhekeskeinen ihminen, joten en ehkä ymmärrä noita vapaa-aikajuttuja niinkuin pitäisi. Se kuitenkin kiinnostaa, että jos sovitaan, että perheen molemmilla aikuisilla on ainakin yksi vapaa ilta viikossa, niin mitä silloin vapailla oikein tehdään? Mennään baariin vai pungerretaan salilla vai miten? Jos menee vaikka kävelylenkille, niin eikö se ole kivointa tehdä kumppanin kanssa yhdessä, vauvahan kulkee siinä vaunuissa samalla? Tottakai joskus pitää käydä vaikka ostoksilla tai hammaslääkärissä, ja tuollaiset jutut voi hoitaa parhaiten yksinään, mutta noin niinkuin pääsääntöisesti, mitä sitä vapailla tehdään? Olen ilmeisesti vanhanaikainen.
Etkö sä halua ikinä olla vaan yksin? En kysy ilkeyttäni vaan introverttina minusta on outoa ettei joku halua ollenkaan omaa aikaa. Rakastan vauvaa ja miestäni, mutta kyllä haluan mennä välillä lenkille/uimaan YKSIN.
Kyllä haluan, mutta ilmeisesti minulle riittää sitten vähempi, ei tarvitse laittaa mitään vuoroja viikottain kalenteriin. Niin me olemme erilaisia. Meillä tulee miehen kanssa luontaisesti sitä yksinoloa, kun jompikumpi ulkoiluttaa koiran, molemmilla on työmatkat päivittäin, käydään vuorotellen ruokakaupassa, minä teen pihatöitä jne.
Minulle ruokakauppakäynnit ja pihatöiden tekeminen ilman lasta olisivat olleet luksusta vauva-aikana, mutta lapsen isä ei suostunut olemaan hetkeäkään yksin lapsen kanssa. Jopa suihkusta karjui pois, kun ei muka pärjännyt lapsen kanssa. Ei varmaan tarvitse sanoa, että ollaan erottu. Eron jälkeen tuntui ihmeelliseltä, kun lapsi oli pari tuntia viikossa isällään, ja sain siivota rauhassa. Ei siis todellakaan ole itsestäänselvyys, että äiti saa edes kaupankäynnin ajaksi rauhaa omille ajatuksilleen. Ja tein kyllä kaikkeni ennen eroa, mutta kun toinen ei halunnut vastuuta ottaa, en voinu kiduttaa lasta jättämällä hänet karjuvan isän hoiviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ihmettelen miten vauvan kanssa on niin raskasta? Ei ainakaan aloituksesta tullut ilmi, että vauvalla olisi mitään vaivoja jonka takia se huutaisi kaiket päivät tai nukkuisi todella huonosti. Meillä ei ollut mitään kinaa omasta ajasta, kun kumpikin todella halusi olla vauvan kanssa, se oli ja on meille rakkainta! Tottakai vauva muuttaa elämää, mutta tehtiin paljon samoja juttuja mistä ennenkin tykättiin. Käytiin ravintolassa syömässä, kyläiltiin sukulaisilla ja kavereilla, ulkoiltiin... vauvan kanssa. Illat katsottiin yhdessä niitä leffoja kun vauva meni nukkumaan.
Minullakin on hyvin yöllä nukkuva vauva, mutta päivällä ottaa vain 2-3 kertaa puolen tunnin unet. Mitä omaa siinä pitäisi ehtiä tehdä? Kotitöitä teen vauvan hereillä ollessa sen minkä pystyn, ruoan sitten kun mies on tullut kotiin, ettei pala mitään liedelle, jos juuri silloin vauva vaatii huomiota.
Joskus yritän katsoa ohjelmaa tai videoita vauvan kanssa, mutta yhteen 30min ohjelmaan/videoon voi mennä lähemmäs kolme tuntia, kun joutuu niin usein laittamaan pauselle, pahimmillaan alle minuutin välein. En voi keskittyä, kun lapsi marisee. Ja mies sanoo, että siinähän sinä olet kahtonut videoita jo pari tuntia, että eikö se ole omaa aikaa. Joo, olen kahtonut YHTÄ 30 minuutin videota 15 minuutin edestä KAHDEN TUNNIN aikana. Todella rentouttavaa.
Se, mikä tekee tästä raskasta, on se, että et voi keskittyä täysillä mihinkään. Omia juttuja ei voi tehdä lapsen kanssa kuin puolivillaisesti kotosalla, ja kun en saa ladattua akkuja tekemällä jotain itseäni varten, en ole täysillä lapsenkaan kanssa -> ollaan noidan kehässä, jossa jokainen päivän aikana suoritettu asia on tehty puolivillaisesti ja perfektionistina se ärsyttää loputtomasti.
Samaan aikaan mies pelaa 12 h koneella vapaalla ollessaan, vahtii lasta vartin tai siivoaa puoli tuntia keittiötä kerran viikossa ja olettaa, että ehdin sen puolen tunnin aikana rentoutua. Jos hoitaa yhden ruokailun päivässä, minä joudun loput 3 kiinteää ruokaa ja 8 imetystä hoitamaan vuorokaudessa. Kertaakaan ei mies ole päivälenkillä lapsen kanssa käynyt ja vaikka nautin siitä, ei se ole minulle omaa aikaa, koska en tee sitä vain itseäni varten.
Joo, kävisin minäkin mielelläni ravintoloissa ym. lapsen kanssa, mutta en aja autoa ja mies ei lähde, vaikka olisi kotona. Oli jo työn ja tuskan takana saada mies helteillä viemään meidät uimaan edes puoleksi tunniksi ja tästä vastineeksi sitten pelasi tuntikaupalla.
Eli ei tuo muutu mihinkään, kannattaa erota. Minäkin harkitsen sillä erotuksella, että huoltajuutta en jaa miehen kanssa, joka ei lasta hoida. Omaa aikaa minulla ei ole nytkään, niin väliäkö sillä vaikka ei myöhemminkään. Ainakin sitten kehtaa pyytää äidin hoitamaan lasta pariksi tunniksi, että saan omaa aikaa vaikka kerran viikossa.
Juuri se keskeytyksetön oman jutun tekeminen lataisi parhaiten akkuja. Olin itse ihan sekaisin vauva aikana kun koskaan en saanut omaa hommaa loppuun tehtyä.
Toi peliriippuvuus on yllättävän yleistä nuorilla miehillä. Mun miehellä se pikku hiljaa aina riistäytyy käsistä. Ensin on peli silloin tällöin ja kohta taas pelataan joka hetki kun mahdollista. Kiukuttelee ne ajat kun ei pelaa kun esim pakotan meidän kanssa välillä puistoon. Ei se ole mtn oikeaa perhe elämää Minusta. Noi pelit sais mun puolesta poistaa kolo maailmasta. Niin koukuttavia ne on ja kuinkahan monen eron takana ovatkaan!?!?! Mutta sulle neuvoksi: sanot miehelle suoraan että olet miettinyt eroa asian vuoksi. Luulisi havahtuvan.
Oi voi, kun olen sanonutkin monesti, että jos ei vähennä, niin erotaan, mutta meillä on ollut tämän suhteen aikana niin monia erouhkauksia, ettei ota tosissaan. Tai ottaa sen aikaa, kun "tilanne" on päällä, mutta aamulla, kun molemmat on rauhoittuneet, mies on taas unohtanut. Pyysin äitinsä yhden pahan riidan jälkeen tulemaan kylään, eikä mies ymmärtänyt, että mikä riita. Olen siis hakenut apua jo appivanhemmiltakin, jotka on samaa sanoneet kuin kaikki muutkin, että pelaamista vähennettävä, mutta ei... Ei tunnista riippuvuudeksi ja suuttuu, jos sellaiseksi väittää. Raivoaa, ettei kukaan käskytä häntä vaan tekee mitä haluaa. Jos ei tosiaan muutu, niin voi tehdä mitä haluaa eri osoitteessa.
Sanoin jo ottavani asian puheeksi neuvolassakin, jos kysyvät perheen kuulumisia, mutta ei paljoa lotkauttanut eväänsä asialle. Ei varmaan tajua, mitä siitä seuraa kun alan kysellä neuvolakäynnillä miten pitää varautua lastenvalvojalla käyntiin jne. Mutta ainakin, jos olisi täysin puolueeton taho, jolle voisi avautua asiasta, ehkä mieskin joko alkaisi petrata muutenkin kuin hetkellisesti, tai oikeasti viimein ymmärtäisi lähteä elämään sitä omanlaistaan elämää jonnekin muualle.
Meidän tilanteessa ei ole mitään järkeä, että minä ja vauva lähdetään, kun asunto on valittu vauvan tarpeiden perusteella: kolmio lähellä molempia isovanhempia, lähellä päiväkoti ja koulu. Ei ole omistusasunto, joten ei mikään tähän pakota jäämään, mutta suoraan sanottuna ärsyttää jumalattomasti, jos joudutaan lapsen kanssa hylkäämään lasta varten etsitty asunto ja muuttamaan pois tukiverkkojen luota juuri silloin, kun niitä varmasti tarvitsee ja samaan aikaan mies, joka viihtyisi vaikka 15 neliön yksiössä, jossa on sänky, tietokonepöytä, mikro ja kylppäri, jää tähän 90 neliön perheasuntoon. Hip hei.
Joo samaa mieltä. Mulla on useampi äitikaveri, jotka valittava samaa miehistään. Että eivät hoida kotia eivätkä lapsia. Aion omat poikani kasvattaa kyllä paremmiksi aviomiehiksi!!! Yksi ystäväni sanoi että mitäs hän meni haluamaan perheen. Hän sai lapset joten tyytyy kohtaloonsa että mies ei osallistu. Se oli kuulemma sen hinta. Surullista.