Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki ja oma aika - miten jakaa?
21.07.2021 |
Olisi kiva kuulla, miten muut ovat jakaneet vastuuta ja vapaata vauvaperheissä vanhempien kesken? Millä perusteella? Miten saatu toimimaan?
Olen itse varsin kuormittunut tällä hetkellä ja lisäksi risoo, että mies "ottaa" jatkuvasti omaa aikaa sovittujen aikojen ulkopuolelta. Meillä siis sovittiin, että molemmille on automaattisesti yksi vapaa ilta viikossa. Nyt kesällä miehellä on kuitenkin muka välttämättömiä menoja ollut lähes joka viikonloppu. Lisäksi hän saattaa aloittaa etätyöt kymmeneltä ja huomaamattomasti ottaa itselleen vapaan aamun, kun minä puolestani olen vauvan kanssa heti aamusta. Myös iltaisin mies katsoo leffoja jne. kun minä lähden väsyneenä aikaisin sänkyyn vauvan kanssa. Ärsyttää niin pirusti! Asiasta on riidelty, mutta mihinkään järkevään tulokseen ei olla päästy. Näen että minulla on vapaita pankissa päivätolkulla, mutta pääsen varmaan viettämään niitä marraskuun sadepäivinä, kun miehen kesäkiireet helpottavat.
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Nythän sinulla on omaa aikaa, kun luuhaa täällä av:lla. Kuinka paljon vietätä yleensäkin aikaasi netissä? Veikkaan, että hoitelee vauvaa lähinnä toisella kädellä ja teet kyllä ne pakolliset, mutta ajatukset ovat muualla ja kännykkä on kädessä suurimman osan aikaa.
Oletko siis seurannut kuinka paljon siis vietät aikaasi netissä? Sitä pystyy seuraamaan, jos haluaa.
Onneksi kaikki kolme lastani ovat syntyneet aikaa ennen älykännyköitä. Vietin aikaani heidän kanssaan, viihdyin todella hyvin ja en laskenut minuutteja siihen, että "saan tehdä muutakin". Lapseni olivat silloin ja ovat vielä nytkin, kun ovat jo aikuisia, tärkeitä. Mieheni teki pitkää päivää ja työmatkoja paljon, mutta ei meillä mitään hätää ollut koskaan kotona.
Tottakai tähän tulee alapeukkuja, kun kaikki mammat pitävät omaa aikaa tärkeämpänä kuin ikiomaa vauvaansa.
Ja nyt elämäsi on mennyt siihen pisteeseen, että purat vihaasi muihin ihmisiin anonyymisti vauva palstalla. Hyvin meni ja onnellista on. Miten menee tällä hetkellä miehen kanssa? Kukoistaako liitto, jossa mies jätti perheensä usein pärjäilemään keskenään? Kun nyt sinulla näemmä on halua ja intoa roikkua netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta osa ongelmaa ovat muuten isoäidit, joiden mielestä vauvanhoito on 100% äidin vastuulla. Itsekin kuunnellut sivusta, kun eräs isoäiti kauhisteli miten miniä pakottaa miehen olemaan vauvan kanssa raskaan työpäivän jälkeen.
Ap
Meillä minä hoidan vauvaa aamusta klo 15 asti, silloin mies tulee töistä kotiin ja minä lähden töihin, palaan klo 22 tienoilla. Näin molemmat saavat yhtä paljon omaa aikaa ja aikaa olla vauvan kanssa.
Jos mies käy töissä ja maksaa perheen kulut, niin hänellekö kuuluu lisäksi töiden ulkopuolella vauvanhoito ja kotityöt? Miehen kannattaa juosta ja lujaa, helpommalla selviää, kun maksaa elarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Entiset äidit löysi ketjun...
Entiset äidit? Olen ollut äiti hieman yli 20 vuotta ja tulen olemaan äiti tästä eteenpäinkin.
Niin minulla kuin miehellänikin on lapsiin todella hyvät välit ja luulen, että se johtuu juuri siitä, että me olimme oikeasti läsnä lastamme kanssa. Meillä ei ollut edes telkkaria silloin kun ensimmäisemme syntyi ja oli pieni, tietokonettakaan meillä ei ollut, eikä tietenkään älykännyköitä. Lapsemme oli muutenkin toivottu ja rakastettu lapsi, jonka kanssa oli todella ihanaa olla.
Nykyään liian monessa perheessä lasten eniten kuulema lausahdukset ovat varmasti "ihan kohta", "odota vähän" tai vain "joo joo", eikä äiti tai isä edes vilkaise lapsen suuntaan. Se "ihan kohta" voi kestää sitten helposti viisi minuuttia, vartin tai pitempääkin. Jo pienille lapsille työnnekään käteen jotkut älylaitteet ja siinähän se päivä mukavasti meneekin. Olipa raskasta.
No jotain taisi sitten mennä siinä kasvatuksessa kuitenkin pieleen, kun sinun ikäpolvesi kasvattamat lapset ovat näitä mainitsemiasi mämmikouria, joilla vaan puhelin kädessä ja eivät osaa kasvattaa lapsia.
Aika taitaa jotenkin kuultaa muistot. Aiemmin vanhemmat nimenomaan eivät leikkineet lasten kanssa. Kolmevuotiaat tuupattiin pihalle leikkimään keskenään ja vanhempia ei saanut häiritä jne. Vanhemmuus oli lähinnä sitä, että lapsilla oli sapuska pöydässä tiettyyn aikaan, puhtaat vaatteet päällä. Ruumiillinen kuritus oli ihan normaalia, tukkapöllyn tai piiskaa saattoi saada jos teki jotain tuhmaa.
Siis tarkoitatko nyt 70-lukua, aikaa ennen eskareita? Pärjäisitkö sinä niin, että halutessasi tehdä uunissa kanankoipia aloitat ruuanvalmistuksen kynimällä kanan?
Se vauva vuosi menee niin äkkiä, että älkää hyvät ihmiset käyttäkö sitä siihen, että itsekkäästi vaan penäätte oikeuksianne.
Tiedän ne päivät tuntuvat joskus vuoden pituisilta ja minuutit on pitkiä, kun niiden kulumista odottaa.
Mutta se ajan kulu, vaan kiihtyy ja sitten mietitään, mihkä ne vuodet meni.
Lapsi kasvaa hirmu kyytiä nauttikaa ja seuratkaa kasvua.
Te ikävöitte niitä hetkiä vielä.
Itse olen aika perhekeskeinen ihminen, joten en ehkä ymmärrä noita vapaa-aikajuttuja niinkuin pitäisi. Se kuitenkin kiinnostaa, että jos sovitaan, että perheen molemmilla aikuisilla on ainakin yksi vapaa ilta viikossa, niin mitä silloin vapailla oikein tehdään? Mennään baariin vai pungerretaan salilla vai miten? Jos menee vaikka kävelylenkille, niin eikö se ole kivointa tehdä kumppanin kanssa yhdessä, vauvahan kulkee siinä vaunuissa samalla? Tottakai joskus pitää käydä vaikka ostoksilla tai hammaslääkärissä, ja tuollaiset jutut voi hoitaa parhaiten yksinään, mutta noin niinkuin pääsääntöisesti, mitä sitä vapailla tehdään? Olen ilmeisesti vanhanaikainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Entiset äidit löysi ketjun...
Entiset äidit? Olen ollut äiti hieman yli 20 vuotta ja tulen olemaan äiti tästä eteenpäinkin.
Niin minulla kuin miehellänikin on lapsiin todella hyvät välit ja luulen, että se johtuu juuri siitä, että me olimme oikeasti läsnä lastamme kanssa. Meillä ei ollut edes telkkaria silloin kun ensimmäisemme syntyi ja oli pieni, tietokonettakaan meillä ei ollut, eikä tietenkään älykännyköitä. Lapsemme oli muutenkin toivottu ja rakastettu lapsi, jonka kanssa oli todella ihanaa olla.
Nykyään liian monessa perheessä lasten eniten kuulema lausahdukset ovat varmasti "ihan kohta", "odota vähän" tai vain "joo joo", eikä äiti tai isä edes vilkaise lapsen suuntaan. Se "ihan kohta" voi kestää sitten helposti viisi minuuttia, vartin tai pitempääkin. Jo pienille lapsille työnnekään käteen jotkut älylaitteet ja siinähän se päivä mukavasti meneekin. Olipa raskasta.
No jotain taisi sitten mennä siinä kasvatuksessa kuitenkin pieleen, kun sinun ikäpolvesi kasvattamat lapset ovat näitä mainitsemiasi mämmikouria, joilla vaan puhelin kädessä ja eivät osaa kasvattaa lapsia.
Aika taitaa jotenkin kuultaa muistot. Aiemmin vanhemmat nimenomaan eivät leikkineet lasten kanssa. Kolmevuotiaat tuupattiin pihalle leikkimään keskenään ja vanhempia ei saanut häiritä jne. Vanhemmuus oli lähinnä sitä, että lapsilla oli sapuska pöydässä tiettyyn aikaan, puhtaat vaatteet päällä. Ruumiillinen kuritus oli ihan normaalia, tukkapöllyn tai piiskaa saattoi saada jos teki jotain tuhmaa.
Siis tarkoitatko nyt 70-lukua, aikaa ennen eskareita? Pärjäisitkö sinä niin, että halutessasi tehdä uunissa kanankoipia aloitat ruuanvalmistuksen kynimällä kanan?
Ihan perusmeininkiä tuo on ollut 70-80-luvuilla. Osittain vielä myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Toivoisin että tämän kirjoittanut lukisi tekstinsä uudestaan ja miettisi sitten, sanoisiko näin päin naamaa väsyneelle vauvan äidille, joka ei ole nukkunut kokonaista yötä vauvan syntymän jälkeen ja jonka mies on alkanut pakoilla vastuuta.
Me emme elä enää 1980-luvulla. Nykyään oletuksena on, että miehet osallistuvat lastenhoitoon. Kulut jaetaan useimmissa perheissä tasan. Molemmilla on urat.
Ihan yököttää, että tällaisia ihmisiä on olemassa, jotka kirjoittavat tällaisia kommentteja.
Ja kyllä, kun vauva nukkuu, saatan hyvinkin selata nettiä.
Ap
Olin vuonna 1980 kuusi vuotias, sorry vaan. Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2001 ja kyllä, olin valinnut mieheni lasteni isän hyvin, hän oli ja on vieläkin upea isä. Hän osallistui lasten hoitamiseen hyvin töidn jälkeen ja vapaallaan, sekä hoiti siinä ohessa myös uransa hyvin. Jos mieheni olisi alkanut pakoilla "vastuutaan", niin olisin jutellut asiasta heti hänen kanssaan. Juttelemme yleensäkin kaikki asiat ja emme jätä mitään kaivertamaan mieleen. Se kannattaa, sillä marttyyrinä ei ole kiva olla.
Vauvamme heräsi yöllä noin 2-3 tunnin välein syömään, joskus useamminkin, mutta viimeistään toiselta syötöllä otin hänet viereeni nukkumaan. Seuraava syöttö olikin helppo, kun laitoin vain tissin suuhun ja jatkoin unia. Päivällä saatoin nukkua silloin kuin vauvakin ja elämä oli oikeasti todella leppoisaa. Ensimmäinen vauvamme ei viihtynyt vauvana rattaissa, joten hän kulki minulla rintarepussa. Se olikin hyvä juttu ja sopi minulle mainiosti. Varsinkin imuroinnista vauva piti kovasti ja samoin myös kävelyistä.
Ja kyllä, rahalla sinä saat apua ahdinkoosi. Ihan varmasti löytäsit jonkun hyvän luotettavan ihmisen hoitamaan vauvaa. Ja kannattaa jutella sen miehen kanssa heti tänään. Mies ei ole ajatustenlukija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aika perhekeskeinen ihminen, joten en ehkä ymmärrä noita vapaa-aikajuttuja niinkuin pitäisi. Se kuitenkin kiinnostaa, että jos sovitaan, että perheen molemmilla aikuisilla on ainakin yksi vapaa ilta viikossa, niin mitä silloin vapailla oikein tehdään? Mennään baariin vai pungerretaan salilla vai miten? Jos menee vaikka kävelylenkille, niin eikö se ole kivointa tehdä kumppanin kanssa yhdessä, vauvahan kulkee siinä vaunuissa samalla? Tottakai joskus pitää käydä vaikka ostoksilla tai hammaslääkärissä, ja tuollaiset jutut voi hoitaa parhaiten yksinään, mutta noin niinkuin pääsääntöisesti, mitä sitä vapailla tehdään? Olen ilmeisesti vanhanaikainen.
Etkö sä halua ikinä olla vaan yksin? En kysy ilkeyttäni vaan introverttina minusta on outoa ettei joku halua ollenkaan omaa aikaa. Rakastan vauvaa ja miestäni, mutta kyllä haluan mennä välillä lenkille/uimaan YKSIN.
Mikä oma aika. Etkö tiedä että olet äiti 24 h vähintään lapsen 18 v. Ja äiti siitäkin eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Toivoisin että tämän kirjoittanut lukisi tekstinsä uudestaan ja miettisi sitten, sanoisiko näin päin naamaa väsyneelle vauvan äidille, joka ei ole nukkunut kokonaista yötä vauvan syntymän jälkeen ja jonka mies on alkanut pakoilla vastuuta.
Me emme elä enää 1980-luvulla. Nykyään oletuksena on, että miehet osallistuvat lastenhoitoon. Kulut jaetaan useimmissa perheissä tasan. Molemmilla on urat.
Ihan yököttää, että tällaisia ihmisiä on olemassa, jotka kirjoittavat tällaisia kommentteja.
Ja kyllä, kun vauva nukkuu, saatan hyvinkin selata nettiä.
Ap
Olin vuonna 1980 kuusi vuotias, sorry vaan. Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2001 ja kyllä, olin valinnut mieheni lasteni isän hyvin, hän oli ja on vieläkin upea isä. Hän osallistui lasten hoitamiseen hyvin töidn jälkeen ja vapaallaan, sekä hoiti siinä ohessa myös uransa hyvin. Jos mieheni olisi alkanut pakoilla "vastuutaan", niin olisin jutellut asiasta heti hänen kanssaan. Juttelemme yleensäkin kaikki asiat ja emme jätä mitään kaivertamaan mieleen. Se kannattaa, sillä marttyyrinä ei ole kiva olla.
Vauvamme heräsi yöllä noin 2-3 tunnin välein syömään, joskus useamminkin, mutta viimeistään toiselta syötöllä otin hänet viereeni nukkumaan. Seuraava syöttö olikin helppo, kun laitoin vain tissin suuhun ja jatkoin unia. Päivällä saatoin nukkua silloin kuin vauvakin ja elämä oli oikeasti todella leppoisaa. Ensimmäinen vauvamme ei viihtynyt vauvana rattaissa, joten hän kulki minulla rintarepussa. Se olikin hyvä juttu ja sopi minulle mainiosti. Varsinkin imuroinnista vauva piti kovasti ja samoin myös kävelyistä.
Ja kyllä, rahalla sinä saat apua ahdinkoosi. Ihan varmasti löytäsit jonkun hyvän luotettavan ihmisen hoitamaan vauvaa. Ja kannattaa jutella sen miehen kanssa heti tänään. Mies ei ole ajatustenlukija.
Että niin täydellistä on sun elämä, että pitää tulla anonyymina ilkeilemään väsyneelle äidille. Kirjoitit aiemmassa viestissäsi todella rumasti, mutta et nähtävästi osaa sitä katua.
Tuolla empatiakyvyllä et ole voinut olla kovin hyvä äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Meillä mies ei osallistunut lasten hoitoon ollenkaan. Olisin jaksanut omat pienet lapset, mutta meillä naapurin lapset soitti ovikelloa 12 tuntia päivässä 4 vuoden ajan, jos lähdin kauppaan tai leikkipuistoon omien lasten kanssa niin tuli perässä kiukuttelemaan. Omien lasten päiväunista ei tullut myöskään mitään. Puhe naapurin lasten äideille ei auttanut mitään. Lisäksi meillä anopilla persoonallisuushäiriö ja hänen ilkeitä kommentteja jouduin kuuntelemaan joka viikko. Nyt onneksi lapset jo vanhempia ja anoppiin katkaistiin välit. Tosin kotityöt teet edelleen yksin, vaikka käyn töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aika perhekeskeinen ihminen, joten en ehkä ymmärrä noita vapaa-aikajuttuja niinkuin pitäisi. Se kuitenkin kiinnostaa, että jos sovitaan, että perheen molemmilla aikuisilla on ainakin yksi vapaa ilta viikossa, niin mitä silloin vapailla oikein tehdään? Mennään baariin vai pungerretaan salilla vai miten? Jos menee vaikka kävelylenkille, niin eikö se ole kivointa tehdä kumppanin kanssa yhdessä, vauvahan kulkee siinä vaunuissa samalla? Tottakai joskus pitää käydä vaikka ostoksilla tai hammaslääkärissä, ja tuollaiset jutut voi hoitaa parhaiten yksinään, mutta noin niinkuin pääsääntöisesti, mitä sitä vapailla tehdään? Olen ilmeisesti vanhanaikainen.
Etkö sä halua ikinä olla vaan yksin? En kysy ilkeyttäni vaan introverttina minusta on outoa ettei joku halua ollenkaan omaa aikaa. Rakastan vauvaa ja miestäni, mutta kyllä haluan mennä välillä lenkille/uimaan YKSIN.
En ole se jolta kyselet, mutta olen introvertti ja jos olin vauvani kanssa kahdestaan kotona vaikka klo 7:30-18, niin siinä oli ihan tarpeeksi aikaa olla ilman aikuiskontakteja. Kun mieheni tuli kotiin, niin olimme yhdessä ja yhdessäolo oli mukavaa. Vauva ei ollut minulle mikään työ, vaan rakas lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Toivoisin että tämän kirjoittanut lukisi tekstinsä uudestaan ja miettisi sitten, sanoisiko näin päin naamaa väsyneelle vauvan äidille, joka ei ole nukkunut kokonaista yötä vauvan syntymän jälkeen ja jonka mies on alkanut pakoilla vastuuta.
Me emme elä enää 1980-luvulla. Nykyään oletuksena on, että miehet osallistuvat lastenhoitoon. Kulut jaetaan useimmissa perheissä tasan. Molemmilla on urat.
Ihan yököttää, että tällaisia ihmisiä on olemassa, jotka kirjoittavat tällaisia kommentteja.
Ja kyllä, kun vauva nukkuu, saatan hyvinkin selata nettiä.
Ap
Olin vuonna 1980 kuusi vuotias, sorry vaan. Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2001 ja kyllä, olin valinnut mieheni lasteni isän hyvin, hän oli ja on vieläkin upea isä. Hän osallistui lasten hoitamiseen hyvin töidn jälkeen ja vapaallaan, sekä hoiti siinä ohessa myös uransa hyvin. Jos mieheni olisi alkanut pakoilla "vastuutaan", niin olisin jutellut asiasta heti hänen kanssaan. Juttelemme yleensäkin kaikki asiat ja emme jätä mitään kaivertamaan mieleen. Se kannattaa, sillä marttyyrinä ei ole kiva olla.
Vauvamme heräsi yöllä noin 2-3 tunnin välein syömään, joskus useamminkin, mutta viimeistään toiselta syötöllä otin hänet viereeni nukkumaan. Seuraava syöttö olikin helppo, kun laitoin vain tissin suuhun ja jatkoin unia. Päivällä saatoin nukkua silloin kuin vauvakin ja elämä oli oikeasti todella leppoisaa. Ensimmäinen vauvamme ei viihtynyt vauvana rattaissa, joten hän kulki minulla rintarepussa. Se olikin hyvä juttu ja sopi minulle mainiosti. Varsinkin imuroinnista vauva piti kovasti ja samoin myös kävelyistä.
Ja kyllä, rahalla sinä saat apua ahdinkoosi. Ihan varmasti löytäsit jonkun hyvän luotettavan ihmisen hoitamaan vauvaa. Ja kannattaa jutella sen miehen kanssa heti tänään. Mies ei ole ajatustenlukija.
Miksi tekstisi ei vaikuta siltä että sinulla olisi kaikki hyvin ja onnellinen elämä? Jostain syystä tunnet tarvetta tulla tänne moralisoimaan muita. Syy tuskin on se että välität kaikista lapsista niin paljon ja haluat takoa järkeä päähän kaikille nuorille äideille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se vauvan hoito on niin helppoa ja kevyttä, kuten miehet usein väittää. Niin miksi he itse eivät siihen osallistu enemmän. Kyllähän se pitäisi sujua ihan vasemmalla kädellä töiden jälkeenkin. Jos se taas on heistä niin raskasta, niin miksi ihmeessä he laittavat puolisonsa tekemään sitä ympäri vuorokauden ilman taukoja. Jos on huonosti nukkuva vauva. Eivätkä halua auttaa. Puhumattakaan siitä etteivät halua viettää aikaansa sen OMAN lapsen kanssa. Mikä yleensä on tehty yhdessä. Mun ex kyllä hoiti jonkun verran lapsia, mutta just sillä asenteella, että on suurinkin sankari, kun omia lapsiaan hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Toivoisin että tämän kirjoittanut lukisi tekstinsä uudestaan ja miettisi sitten, sanoisiko näin päin naamaa väsyneelle vauvan äidille, joka ei ole nukkunut kokonaista yötä vauvan syntymän jälkeen ja jonka mies on alkanut pakoilla vastuuta.
Me emme elä enää 1980-luvulla. Nykyään oletuksena on, että miehet osallistuvat lastenhoitoon. Kulut jaetaan useimmissa perheissä tasan. Molemmilla on urat.
Ihan yököttää, että tällaisia ihmisiä on olemassa, jotka kirjoittavat tällaisia kommentteja.
Ja kyllä, kun vauva nukkuu, saatan hyvinkin selata nettiä.
Ap
Olin vuonna 1980 kuusi vuotias, sorry vaan. Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2001 ja kyllä, olin valinnut mieheni lasteni isän hyvin, hän oli ja on vieläkin upea isä. Hän osallistui lasten hoitamiseen hyvin töidn jälkeen ja vapaallaan, sekä hoiti siinä ohessa myös uransa hyvin. Jos mieheni olisi alkanut pakoilla "vastuutaan", niin olisin jutellut asiasta heti hänen kanssaan. Juttelemme yleensäkin kaikki asiat ja emme jätä mitään kaivertamaan mieleen. Se kannattaa, sillä marttyyrinä ei ole kiva olla.
Vauvamme heräsi yöllä noin 2-3 tunnin välein syömään, joskus useamminkin, mutta viimeistään toiselta syötöllä otin hänet viereeni nukkumaan. Seuraava syöttö olikin helppo, kun laitoin vain tissin suuhun ja jatkoin unia. Päivällä saatoin nukkua silloin kuin vauvakin ja elämä oli oikeasti todella leppoisaa. Ensimmäinen vauvamme ei viihtynyt vauvana rattaissa, joten hän kulki minulla rintarepussa. Se olikin hyvä juttu ja sopi minulle mainiosti. Varsinkin imuroinnista vauva piti kovasti ja samoin myös kävelyistä.
Ja kyllä, rahalla sinä saat apua ahdinkoosi. Ihan varmasti löytäsit jonkun hyvän luotettavan ihmisen hoitamaan vauvaa. Ja kannattaa jutella sen miehen kanssa heti tänään. Mies ei ole ajatustenlukija.
Että niin täydellistä on sun elämä, että pitää tulla anonyymina ilkeilemään väsyneelle äidille. Kirjoitit aiemmassa viestissäsi todella rumasti, mutta et nähtävästi osaa sitä katua.
Tuolla empatiakyvyllä et ole voinut olla kovin hyvä äiti.
No voi voi vaan. :(
Ihan sama, pärjäillään tai hajotkaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Entiset äidit löysi ketjun...
Entiset äidit? Olen ollut äiti hieman yli 20 vuotta ja tulen olemaan äiti tästä eteenpäinkin.
Niin minulla kuin miehellänikin on lapsiin todella hyvät välit ja luulen, että se johtuu juuri siitä, että me olimme oikeasti läsnä lastamme kanssa. Meillä ei ollut edes telkkaria silloin kun ensimmäisemme syntyi ja oli pieni, tietokonettakaan meillä ei ollut, eikä tietenkään älykännyköitä. Lapsemme oli muutenkin toivottu ja rakastettu lapsi, jonka kanssa oli todella ihanaa olla.
Nykyään liian monessa perheessä lasten eniten kuulema lausahdukset ovat varmasti "ihan kohta", "odota vähän" tai vain "joo joo", eikä äiti tai isä edes vilkaise lapsen suuntaan. Se "ihan kohta" voi kestää sitten helposti viisi minuuttia, vartin tai pitempääkin. Jo pienille lapsille työnnekään käteen jotkut älylaitteet ja siinähän se päivä mukavasti meneekin. Olipa raskasta.
No jotain taisi sitten mennä siinä kasvatuksessa kuitenkin pieleen, kun sinun ikäpolvesi kasvattamat lapset ovat näitä mainitsemiasi mämmikouria, joilla vaan puhelin kädessä ja eivät osaa kasvattaa lapsia.
Aika taitaa jotenkin kuultaa muistot. Aiemmin vanhemmat nimenomaan eivät leikkineet lasten kanssa. Kolmevuotiaat tuupattiin pihalle leikkimään keskenään ja vanhempia ei saanut häiritä jne. Vanhemmuus oli lähinnä sitä, että lapsilla oli sapuska pöydässä tiettyyn aikaan, puhtaat vaatteet päällä. Ruumiillinen kuritus oli ihan normaalia, tukkapöllyn tai piiskaa saattoi saada jos teki jotain tuhmaa.
Siis tarkoitatko nyt 70-lukua, aikaa ennen eskareita? Pärjäisitkö sinä niin, että halutessasi tehdä uunissa kanankoipia aloitat ruuanvalmistuksen kynimällä kanan?
Ihan perusmeininkiä tuo on ollut 70-80-luvuilla. Osittain vielä myöhemminkin.
Luettelepa huviksesi tuolloin kaupasta ostettavat einekset ja mieti, menikö ruuanlaittoon yhtään enempää aikaa kuin nyt.
Miksi ihmiset ihmettelevät jos äiti tarvitsee omaa aikaa? Eihän tässä ole edes kyse siitä, vaan siitä että äiti ja isä ovat SOPINEET että he kumpikin pitävät vauvasta huolta (ja saavat omaa aikaa) mutta mies ei pidä kiinni lupauksestaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä oma aika. Etkö tiedä että olet äiti 24 h vähintään lapsen 18 v. Ja äiti siitäkin eteenpäin.
Hassua, että mies on kuitenkin isä vain osa-aikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta. Elämä vauvan kanssa on helppoa kun heinänteko. Lenkille voi lähteä rattaiden kanssa. Vauvan voi ottaa mukaan oikeastaan ihan minne vaan. Kun vauva nukkuu voi nukkua itsekkin. Vauvat ovat helppoja. Raskasta on sitten kun lapsi on +2 vuoden ikäinen..
Samaa mietin ja lapsia on meillä kolme. Tosin meillä ei ollut raskasta edes silloin, kun lapset olivat vanhempia, sillä oma asenne on se juttu. Jos oma asenne on täydellisen pielessä ja lapset tekevät lapsia, niin tottakai siinä tulee pahaa mieltä ja itkua turhistakin asioista.
Ap saa apua rahalla halutessaan. Tai sitten lapsen voi antaa adoptoitavaksi.
Toivoisin että tämän kirjoittanut lukisi tekstinsä uudestaan ja miettisi sitten, sanoisiko näin päin naamaa väsyneelle vauvan äidille, joka ei ole nukkunut kokonaista yötä vauvan syntymän jälkeen ja jonka mies on alkanut pakoilla vastuuta.
Me emme elä enää 1980-luvulla. Nykyään oletuksena on, että miehet osallistuvat lastenhoitoon. Kulut jaetaan useimmissa perheissä tasan. Molemmilla on urat.
Ihan yököttää, että tällaisia ihmisiä on olemassa, jotka kirjoittavat tällaisia kommentteja.
Ja kyllä, kun vauva nukkuu, saatan hyvinkin selata nettiä.
Ap
Olin vuonna 1980 kuusi vuotias, sorry vaan. Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2001 ja kyllä, olin valinnut mieheni lasteni isän hyvin, hän oli ja on vieläkin upea isä. Hän osallistui lasten hoitamiseen hyvin töidn jälkeen ja vapaallaan, sekä hoiti siinä ohessa myös uransa hyvin. Jos mieheni olisi alkanut pakoilla "vastuutaan", niin olisin jutellut asiasta heti hänen kanssaan. Juttelemme yleensäkin kaikki asiat ja emme jätä mitään kaivertamaan mieleen. Se kannattaa, sillä marttyyrinä ei ole kiva olla.
Vauvamme heräsi yöllä noin 2-3 tunnin välein syömään, joskus useamminkin, mutta viimeistään toiselta syötöllä otin hänet viereeni nukkumaan. Seuraava syöttö olikin helppo, kun laitoin vain tissin suuhun ja jatkoin unia. Päivällä saatoin nukkua silloin kuin vauvakin ja elämä oli oikeasti todella leppoisaa. Ensimmäinen vauvamme ei viihtynyt vauvana rattaissa, joten hän kulki minulla rintarepussa. Se olikin hyvä juttu ja sopi minulle mainiosti. Varsinkin imuroinnista vauva piti kovasti ja samoin myös kävelyistä.
Ja kyllä, rahalla sinä saat apua ahdinkoosi. Ihan varmasti löytäsit jonkun hyvän luotettavan ihmisen hoitamaan vauvaa. Ja kannattaa jutella sen miehen kanssa heti tänään. Mies ei ole ajatustenlukija.
Että niin täydellistä on sun elämä, että pitää tulla anonyymina ilkeilemään väsyneelle äidille. Kirjoitit aiemmassa viestissäsi todella rumasti, mutta et nähtävästi osaa sitä katua.
Tuolla empatiakyvyllä et ole voinut olla kovin hyvä äiti.
No voi voi vaan. :(
Ihan sama, pärjäillään tai hajotkaa. :)
Osu ja uppos.
No jotain taisi sitten mennä siinä kasvatuksessa kuitenkin pieleen, kun sinun ikäpolvesi kasvattamat lapset ovat näitä mainitsemiasi mämmikouria, joilla vaan puhelin kädessä ja eivät osaa kasvattaa lapsia.
Aika taitaa jotenkin kuultaa muistot. Aiemmin vanhemmat nimenomaan eivät leikkineet lasten kanssa. Kolmevuotiaat tuupattiin pihalle leikkimään keskenään ja vanhempia ei saanut häiritä jne. Vanhemmuus oli lähinnä sitä, että lapsilla oli sapuska pöydässä tiettyyn aikaan, puhtaat vaatteet päällä. Ruumiillinen kuritus oli ihan normaalia, tukkapöllyn tai piiskaa saattoi saada jos teki jotain tuhmaa.