Onko tuo totta, että sairaanhoitajia lähtee alalta nyt ryminällä? Onko hoitoalalla oikeasti niin kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

vanhakyynikko kirjoitti:

Kuvioon kuuluu, että me ollaan kaikki hoitajia ja solidaarisia toisillemme. Sekä lähihoitajat että sairaanhoitajat. Samassa veneessä ollaan. 

Samassa veneessä ollaan. Vanha sanonta, jota käytetään silloin kun yritetään saada joku porukka myöntymään johonkin, joka on heidän etujensa vastaista.

Realismia: samassa veneessä ollaan, mutta toiset soutaa ja toiset lyö rummulla tahtia.

Mikä on tämä solidaarisuusvaatimus. Mihin perustuu? Ei sairaanhoitajat todellakaan ole samassa veneessä kuin lähihoitajat tai laitoshuoltajat.

Tässäkin ketjussa on äänekäs esimerkki, miten vanha, jo alalta poistumassa oleva sairaanhoitaja ärisee nuorille sairaanhoitajille, jotka haluavat tuoda esiin oman ammattikuntansa epäkohtia ja suorastaan vaatii, että samaan veneeseen otetaan sotkemaan tahtia myös sote-alan ammattikoulutasoiset työntekijät. Ei kyllä kannattaisi tuolla tavalla kusta omiin muroihin. 

Mikä taho ajaa sairaanhoitajien asioita? 

Mikäli viittaat tuolla vanhalla poistuvalla minuun, niin olen keski-ikäinen alanvaihtaja joka on lähinnä kritisoinut vain autistista jankutustasi. Tosin viimeksi veikkasit lähäriksi. Äänekäs olet itseään toistavien viestien määrässä sinä.

Ja taas puhut itsestäsi me-muodossa. Tästä oli jo puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta hyvät trollit. Nyt ois aika taas jatkaa tätäkin taistelua. "Kyllä palkan pitäisi olla 5000" vs. "Ei teidän arvo ole kuin hädin tuskin nykyinen palkka" vs. "Pitäkää lähärit turpanne kiinni, olette meidän alapuolella ja teidän 1800 palkka on ruhtinaallinen"

Mee jo muualle täältä. Toistan nyt tässä faktat, jos et niitä vielä ketjusta onnistunut poimimaan. Missään, siis korostan MISSÄÄN maailmassa ei sairaanhoitajien palkat ole näin matalia suhteessa man elintasoon. Lähihoitajien ja lääkärien palkat ovat ihan suhteessa muiden maiden palkkatasoon. Sairaanhoitajien palkkoja pitäisi nostaa noin 1000-1500 euroa, jotta oltaisiin kilpailussa muiden maiden tasolla. Aikamoinen palkkakuoppa siis, mutta katsos kun naisvaltainen ala... Rrrgghhh...

Tää on yleinen ongelma Suomessa. Koulutettujen naisvaltaisten alojen palkat on kuopassa. Ehkä sairaanhoitajien kannattaisi tehdä seuraavissa palkkaneuvotteluissa enemmänkin yhteistyötä kirjastonhoitajien ja lastentarhanopettajien kanssa eikä lähihoitajien kanssa? Miten olis jos Taja ottais enemmän koppia? Nyt kun Tehy on huseerannut julkisuudessa, niin yleinen käsitys on että sairaanhoitajat on kaikki korkeintaan AMK-tasoisia ja vähän sama asia kuin lähihoitaja tai ainakin melkein, vaikka oikeastaan aika monella sairaanhoitajalla on YAMK tai maisterin koulutus. 

Taja on vielä munattomampi kuin Tehy. 

Kyllä ne jäsenet on munattomia. Hoitajien palkat, työolot ja johtaminen olisi saatu jo aikoja sitten kuntoon, joshoitajat ei itse olisi munattomia lampaita. Kun kukaan ei suostuisi vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä, niin asiat korjaantuisi parissa kuukaudessa.

No niin. Nyt Tehy syyttää sairaanhoitajia siitä, että niitten palkat on huonot. 

Olen se joka kirjoitti tuon, enkä kuulu Tehyyn vaan vanhaan, aikaisempaa ammattiani edustavaa liittoon. Olen omakohtaisesti nähnyt miten pyöritellään silmiä ja nostellaan nokkaa kahvihuoneessa jos yrittää saada ihmisiä tekemään jotain muuta työolosuhteiden hyväksi kuin työpaikan vaihto. Esim. kieltäytyminen ylimääräisistä vuoroista. Ei kai ne AKT:t ja vastaavat ole pelkän liiton voimin saaneet palkkojaan ja tilannettaan parannettua, kyllä siihen työntekijöitäkin tarvitaan.

Täältä löytyi myös tällainen omiin muroihin kusija. Kuuluu varmaan johonkin Superiin. Teksti ainakin sitä tasoa, kun selittää jostain ylityökielloista ja työntekijöistä. Ei sitten tullut mieleen edes että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä. Ei hyvänen aika näitä määkijöitä! 

Ei ihme, että näitä kusetetaan. Näähän on ihan pihalla.

Tuo on yksi selkeästi mt-häiriöinen henkilö joka milloin kieltää muita puhumasta, milloin veikkailee näitä milloin miksikin, sairaanhoitajia ei saa kutsua hoitajiksi jne.

Tuo hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä-kommentti taisi kyllä paljastaa, että kyseessä on aivan selkeä trolli jonka tarkoitus on mustamaalata sairaanhoitajia ja saada näyttämään typerältä. Kohta noita lainaillaan muilla palstoilla, hävettää.

vanhakyynikko kirjoitti:

Mua inhottaa Tehy, joka kusettaa sairaanhoitajia 6-0. Lisäksi mua ällöttää vanhempien sairaanhoitajien lammasmaisuus. Määkivät laumassa mutta mitään konkreettista eivät tee asioiden eteen, ja Tehyyn ne kuuluvat tietysti kaikki. Miten ne voi olla niin tyhmiä, arrgh. En halua kuulua siihen laumaan. En halua olla sairaanhoitaja, jos se tarkoittaa, että loppuelämän ajan pitää olla samanlainen mitätön ja säälittävä pelle. 

Ihastuttavasti kirjoitettu. Enpä olisi uskonut.

Näin karmea juopa jopa sairaanhoitajien välillä. Ei ihme ettette saa asioitanne kuntoon.

Yrittäkää nyt tulla toimeen keskenänne vaikka tiedättekin toistenne käsitykset toisistanne.

Painu Kyynikko ihan oikeasti POIS.

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta hyvät trollit. Nyt ois aika taas jatkaa tätäkin taistelua. "Kyllä palkan pitäisi olla 5000" vs. "Ei teidän arvo ole kuin hädin tuskin nykyinen palkka" vs. "Pitäkää lähärit turpanne kiinni, olette meidän alapuolella ja teidän 1800 palkka on ruhtinaallinen"

Mee jo muualle täältä. Toistan nyt tässä faktat, jos et niitä vielä ketjusta onnistunut poimimaan. Missään, siis korostan MISSÄÄN maailmassa ei sairaanhoitajien palkat ole näin matalia suhteessa man elintasoon. Lähihoitajien ja lääkärien palkat ovat ihan suhteessa muiden maiden palkkatasoon. Sairaanhoitajien palkkoja pitäisi nostaa noin 1000-1500 euroa, jotta oltaisiin kilpailussa muiden maiden tasolla. Aikamoinen palkkakuoppa siis, mutta katsos kun naisvaltainen ala... Rrrgghhh...

Tää on yleinen ongelma Suomessa. Koulutettujen naisvaltaisten alojen palkat on kuopassa. Ehkä sairaanhoitajien kannattaisi tehdä seuraavissa palkkaneuvotteluissa enemmänkin yhteistyötä kirjastonhoitajien ja lastentarhanopettajien kanssa eikä lähihoitajien kanssa? Miten olis jos Taja ottais enemmän koppia? Nyt kun Tehy on huseerannut julkisuudessa, niin yleinen käsitys on että sairaanhoitajat on kaikki korkeintaan AMK-tasoisia ja vähän sama asia kuin lähihoitaja tai ainakin melkein, vaikka oikeastaan aika monella sairaanhoitajalla on YAMK tai maisterin koulutus. 

Taja on vielä munattomampi kuin Tehy. 

Kyllä ne jäsenet on munattomia. Hoitajien palkat, työolot ja johtaminen olisi saatu jo aikoja sitten kuntoon, joshoitajat ei itse olisi munattomia lampaita. Kun kukaan ei suostuisi vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä, niin asiat korjaantuisi parissa kuukaudessa.

No niin. Nyt Tehy syyttää sairaanhoitajia siitä, että niitten palkat on huonot. 

Olen se joka kirjoitti tuon, enkä kuulu Tehyyn vaan vanhaan, aikaisempaa ammattiani edustavaa liittoon. Olen omakohtaisesti nähnyt miten pyöritellään silmiä ja nostellaan nokkaa kahvihuoneessa jos yrittää saada ihmisiä tekemään jotain muuta työolosuhteiden hyväksi kuin työpaikan vaihto. Esim. kieltäytyminen ylimääräisistä vuoroista. Ei kai ne AKT:t ja vastaavat ole pelkän liiton voimin saaneet palkkojaan ja tilannettaan parannettua, kyllä siihen työntekijöitäkin tarvitaan.

Täältä löytyi myös tällainen omiin muroihin kusija. Kuuluu varmaan johonkin Superiin. Teksti ainakin sitä tasoa, kun selittää jostain ylityökielloista ja työntekijöistä. Ei sitten tullut mieleen edes että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä. Ei hyvänen aika näitä määkijöitä! 

Ei ihme, että näitä kusetetaan. Näähän on ihan pihalla.

Tuo on yksi selkeästi mt-häiriöinen henkilö joka milloin kieltää muita puhumasta, milloin veikkailee näitä milloin miksikin, sairaanhoitajia ei saa kutsua hoitajiksi jne.

Tuo hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä-kommentti taisi kyllä paljastaa, että kyseessä on aivan selkeä trolli jonka tarkoitus on mustamaalata sairaanhoitajia ja saada näyttämään typerältä. Kohta noita lainaillaan muilla palstoilla, hävettää.

Näin ulkopuolelta keskusteluun tulevana kysyn, että eikö sairaanhoitaja sitten sinusta ole hoitotyön asiantuntija, vai mitä tarkoitat kommentillasi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta hyvät trollit. Nyt ois aika taas jatkaa tätäkin taistelua. "Kyllä palkan pitäisi olla 5000" vs. "Ei teidän arvo ole kuin hädin tuskin nykyinen palkka" vs. "Pitäkää lähärit turpanne kiinni, olette meidän alapuolella ja teidän 1800 palkka on ruhtinaallinen"

Mee jo muualle täältä. Toistan nyt tässä faktat, jos et niitä vielä ketjusta onnistunut poimimaan. Missään, siis korostan MISSÄÄN maailmassa ei sairaanhoitajien palkat ole näin matalia suhteessa man elintasoon. Lähihoitajien ja lääkärien palkat ovat ihan suhteessa muiden maiden palkkatasoon. Sairaanhoitajien palkkoja pitäisi nostaa noin 1000-1500 euroa, jotta oltaisiin kilpailussa muiden maiden tasolla. Aikamoinen palkkakuoppa siis, mutta katsos kun naisvaltainen ala... Rrrgghhh...

Tää on yleinen ongelma Suomessa. Koulutettujen naisvaltaisten alojen palkat on kuopassa. Ehkä sairaanhoitajien kannattaisi tehdä seuraavissa palkkaneuvotteluissa enemmänkin yhteistyötä kirjastonhoitajien ja lastentarhanopettajien kanssa eikä lähihoitajien kanssa? Miten olis jos Taja ottais enemmän koppia? Nyt kun Tehy on huseerannut julkisuudessa, niin yleinen käsitys on että sairaanhoitajat on kaikki korkeintaan AMK-tasoisia ja vähän sama asia kuin lähihoitaja tai ainakin melkein, vaikka oikeastaan aika monella sairaanhoitajalla on YAMK tai maisterin koulutus. 

Taja on vielä munattomampi kuin Tehy. 

Kyllä ne jäsenet on munattomia. Hoitajien palkat, työolot ja johtaminen olisi saatu jo aikoja sitten kuntoon, joshoitajat ei itse olisi munattomia lampaita. Kun kukaan ei suostuisi vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä, niin asiat korjaantuisi parissa kuukaudessa.

No niin. Nyt Tehy syyttää sairaanhoitajia siitä, että niitten palkat on huonot. 

Olen se joka kirjoitti tuon, enkä kuulu Tehyyn vaan vanhaan, aikaisempaa ammattiani edustavaa liittoon. Olen omakohtaisesti nähnyt miten pyöritellään silmiä ja nostellaan nokkaa kahvihuoneessa jos yrittää saada ihmisiä tekemään jotain muuta työolosuhteiden hyväksi kuin työpaikan vaihto. Esim. kieltäytyminen ylimääräisistä vuoroista. Ei kai ne AKT:t ja vastaavat ole pelkän liiton voimin saaneet palkkojaan ja tilannettaan parannettua, kyllä siihen työntekijöitäkin tarvitaan.

Täältä löytyi myös tällainen omiin muroihin kusija. Kuuluu varmaan johonkin Superiin. Teksti ainakin sitä tasoa, kun selittää jostain ylityökielloista ja työntekijöistä. Ei sitten tullut mieleen edes että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä. Ei hyvänen aika näitä määkijöitä! 

Ei ihme, että näitä kusetetaan. Näähän on ihan pihalla.

Tuo on yksi selkeästi mt-häiriöinen henkilö joka milloin kieltää muita puhumasta, milloin veikkailee näitä milloin miksikin, sairaanhoitajia ei saa kutsua hoitajiksi jne.

Tuo hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä-kommentti taisi kyllä paljastaa, että kyseessä on aivan selkeä trolli jonka tarkoitus on mustamaalata sairaanhoitajia ja saada näyttämään typerältä. Kohta noita lainaillaan muilla palstoilla, hävettää.

Miksi sinua hävettää, jos joku toteaa että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vanhakyynikko kirjoitti:

Kuvioon kuuluu, että me ollaan kaikki hoitajia ja solidaarisia toisillemme. Sekä lähihoitajat että sairaanhoitajat. Samassa veneessä ollaan. 

Samassa veneessä ollaan. Vanha sanonta, jota käytetään silloin kun yritetään saada joku porukka myöntymään johonkin, joka on heidän etujensa vastaista.

Realismia: samassa veneessä ollaan, mutta toiset soutaa ja toiset lyö rummulla tahtia.

Mikä on tämä solidaarisuusvaatimus. Mihin perustuu? Ei sairaanhoitajat todellakaan ole samassa veneessä kuin lähihoitajat tai laitoshuoltajat.

Tässäkin ketjussa on äänekäs esimerkki, miten vanha, jo alalta poistumassa oleva sairaanhoitaja ärisee nuorille sairaanhoitajille, jotka haluavat tuoda esiin oman ammattikuntansa epäkohtia ja suorastaan vaatii, että samaan veneeseen otetaan sotkemaan tahtia myös sote-alan ammattikoulutasoiset työntekijät. Ei kyllä kannattaisi tuolla tavalla kusta omiin muroihin. 

Mikä taho ajaa sairaanhoitajien asioita? 

Mikäli viittaat tuolla vanhalla poistuvalla minuun, niin olen keski-ikäinen alanvaihtaja joka on lähinnä kritisoinut vain autistista jankutustasi. Tosin viimeksi veikkasit lähäriksi. Äänekäs olet itseään toistavien viestien määrässä sinä.

Ja taas puhut itsestäsi me-muodossa. Tästä oli jo puhetta.

Katso nyt peiliin ennen kuin lauot noita kommenttejasi. Ei tuollaista kukaan jaksa kuunnella. Ne lähtee, joilla on vaihtoehtoja. 

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.

Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.

Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei. 

Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.

Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne hyeenalaumaan töihin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.

Nyt käsi sydämelle ja katse peiliin. Älä petä itseäsi. Totuus on, että yliopistosairaaloissa vain osa sairaanhoitajan työstä on vaativaa ja vielä pienempi osa on tosi vaativaa. Iso osa työstä on edelleen sitä potilaan palvelemista. Sen vuoksi palkkakin on sitä, mitä se on. Jos tähän halutaan muutosta, niin ensin pitäisi tunnustaa faktat. Muuten tämä ei muutu koskaan, vaan teet loppuun saakka lähihoitajan töitä ja valitat pienestä palkasta ja arvostuksen puutteesta. Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret sairaanhoitajat ei ole yhtä tyhmiä ja suostu samaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.

Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne hyeenalaumaan töihin. 

🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.

Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.

Työskentelen terveyskeskuksessa. Teen akuuttia päivystystyötä päivystyshuoneessa, puhelimessa ja etävastaanottopalvelun kautta sekä pidän omia vastanottoja. Potilaita on vauvasta vaariin ja sairauksia on monia erilaisia. Meidän terveysasema ei ole avoinna yöllä, kuten ei suurin osa Suomen terveysasemista. Siksi ei voi tehdä yötyötä. Onko tämä sinusta kermapersetyötä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.

Nyt käsi sydämelle ja katse peiliin. Älä petä itseäsi. Totuus on, että yliopistosairaaloissa vain osa sairaanhoitajan työstä on vaativaa ja vielä pienempi osa on tosi vaativaa. Iso osa työstä on edelleen sitä potilaan palvelemista. Sen vuoksi palkkakin on sitä, mitä se on. Jos tähän halutaan muutosta, niin ensin pitäisi tunnustaa faktat. Muuten tämä ei muutu koskaan, vaan teet loppuun saakka lähihoitajan töitä ja valitat pienestä palkasta ja arvostuksen puutteesta. Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret sairaanhoitajat ei ole yhtä tyhmiä ja suostu samaan. 

Tuohan sanoi olevansa sairaanhoitaja.

Teen töitä vuodeosastolla ja hoidan aikuisia syöpäpotilaita. Työ on fyysisesti melko kevyttä, mutta potilaiden voinnin seuranta, lääkehoito, ohjaaminen ja tukeminen, tutkimusten koordinointi ja tilaaminen vievät paljon aikaa. Ja se on ihan ok, koska se on sitä ”ydintyötä”, millä on oikeasti merkitystä potilaan hoidon onnistumisen kannalta.

Se mikä syö hoitajaa on työnantajan tuoma toimimaton teknologia ja hölmöt kirjaamisvaatimukset.

Mobiilikirjaamista edellytetään käytettävän, mutta laite hukkaa verkon jatkuvasti.

Älylääkekaappi on ehkä tyhmin tietokone mihin voi törmätä. Hidastaa valtavasti lääkkeenjakoa, ja sillä voi työskennellä vain yksi hoitaja kerrallaan. Siinähän kurkit ovelta että koska on minun vuoroni jakaa lääkkeet omille potilailleni. Tai jos on kiire viedä potilaalle kipulääkettä, niin keskeytän kaverin työn, että saan sen lääkkeen vietyä.

Potilaan kotiutuessa osastolta hänelle pitää kirjoittaa hoitotyön yhteenveto lääkärin epikriisin lisäksi. Näin tehdään kuulemma hoitotyö näkyväksi. Todellisuudessa siinä luetellaan itsestäänselvyyksiä: sai sytostaattihoitoa, verensiirtoja, infektio hoidettiin suonensisäisillä antibiooteilla, pahoinvointia hoidettiin pahoinvoinninestolääkkeillä, ravitsemusta tuettiin lisäravinteilla tai suonensisäisesti, nestelastia purettiin nesteenpoustolääkkeillä, kuumetta alennettiin kuumelääkkeillä, verensokeria seurattiin ja tarvittaessa hoidettiin insuliinilla jne jne. Samat asiat löytyvät kyllä lääkärin lopputekstistä. Yhteenveto pitää kirjoittaa joka tapauksessa oli kyseessä 30-vuotias nuori hyväkuntoinen ihminen joka tietää kaikki asiansa tai 90-vuotias hauras vanhus, joka siirtyy meiltä jatkohoitoon ja siellä hoitajakollega varmasti hyötyykin hyvin kirjoitetusta yhteenvedosta.

Loputtomia klikkauksia töihin mennessä ja eri järjestelmiin kirjautumista. Kaikki nämä syövät aikaa siltä ydintyöltä, mikä aidosti hyödyttäisi potilasta ja omaisia.

En nyt varmaan enää yli viisikymppisenä alaa tule vaihtamaan, mutta aika paljon meillä sellaista näennäistyötä verovaroin teetetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.

Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?

Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta. 

En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.

Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne hyeenalaumaan töihin. 

🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.

Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.

Tuollaiseksi varmaan tulee kun tekee koko ikänsä vuorotyötä. Työkokemusta sinulla kertomasi mukaan kohta 30 vuotta yliopistosairaalasta ja lisäksi myös psyk.siraalasta, vanhainkodista, aluesairaalasta, tervesykeskuksen vuodeosastolta ja kaupungin sairaalasta. Kielenkäyttökin muuttuu rumaksi, tai ehkä se on aina ollutkin tuollaista white trash -tyylistä. Alalta varmaan kohta poistumassa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.

Nyt käsi sydämelle ja katse peiliin. Älä petä itseäsi. Totuus on, että yliopistosairaaloissa vain osa sairaanhoitajan työstä on vaativaa ja vielä pienempi osa on tosi vaativaa. Iso osa työstä on edelleen sitä potilaan palvelemista. Sen vuoksi palkkakin on sitä, mitä se on. Jos tähän halutaan muutosta, niin ensin pitäisi tunnustaa faktat. Muuten tämä ei muutu koskaan, vaan teet loppuun saakka lähihoitajan töitä ja valitat pienestä palkasta ja arvostuksen puutteesta. Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret sairaanhoitajat ei ole yhtä tyhmiä ja suostu samaan. 

Tuohan sanoi olevansa sairaanhoitaja.

Nimenomaan. Ja tekee siellä osastolla myös sellaisia töitä, jotka voisi tehdä huomattavasti vähemmälläkin koulutuksella. Ei kannata ihmetellä, miksi työn palkka ja arvostus ovat niin huonoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vanhakyynikko kirjoitti:

Kuvioon kuuluu, että me ollaan kaikki hoitajia ja solidaarisia toisillemme. Sekä lähihoitajat että sairaanhoitajat. Samassa veneessä ollaan. 

Samassa veneessä ollaan. Vanha sanonta, jota käytetään silloin kun yritetään saada joku porukka myöntymään johonkin, joka on heidän etujensa vastaista.

Realismia: samassa veneessä ollaan, mutta toiset soutaa ja toiset lyö rummulla tahtia.

Mikä on tämä solidaarisuusvaatimus. Mihin perustuu? Ei sairaanhoitajat todellakaan ole samassa veneessä kuin lähihoitajat tai laitoshuoltajat.

Tässäkin ketjussa on äänekäs esimerkki, miten vanha, jo alalta poistumassa oleva sairaanhoitaja ärisee nuorille sairaanhoitajille, jotka haluavat tuoda esiin oman ammattikuntansa epäkohtia ja suorastaan vaatii, että samaan veneeseen otetaan sotkemaan tahtia myös sote-alan ammattikoulutasoiset työntekijät. Ei kyllä kannattaisi tuolla tavalla kusta omiin muroihin. 

Mikä taho ajaa sairaanhoitajien asioita? 

Mikäli viittaat tuolla vanhalla poistuvalla minuun, niin olen keski-ikäinen alanvaihtaja joka on lähinnä kritisoinut vain autistista jankutustasi. Tosin viimeksi veikkasit lähäriksi. Äänekäs olet itseään toistavien viestien määrässä sinä.

Ja taas puhut itsestäsi me-muodossa. Tästä oli jo puhetta.

Miksi luulet, että tässä tarkoitettiin sinua, jos et ole pitkän kokemuksen jälkeen alalta poistumassa vaan keski-ikäinen alanvaihtaja?  En ole veikannut lähäriksi ... omasta mielestäni en jankuta. 

T. nuori sairaanhoitaja