Lue keskustelun säännöt.
Onko tuo totta, että sairaanhoitajia lähtee alalta nyt ryminällä? Onko hoitoalalla oikeasti niin kamalaa?
21.07.2021 |
Miksi? Voisitteko laittaa kokemuksianne. Mietin tosissaan alaa ja nyt en ole ollenkaan enää varma.
Kommentit (1642)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja
fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että
sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
Tiesitkö että työpaikat missä pelkkä päivätyö on mahdollista sairaanhoitajalle on vielä vähemmistössä. Suurin osa meistä työskentelee erikoissairaanhoidossa ja kaupunginsairaala tasoisessa sairaalassa jossa sairaanhoitajat tekevät yhä yövuoroa.
Terveisin sh joka tehnyt päivätyötä 15 vuotta eli koko työhistoriansa eikä kuitenkaan elä kuplassa ja kuvittele että kaikkilla siihen olisi mahdollisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.
Nyt käsi sydämelle ja katse peiliin. Älä petä itseäsi. Totuus on, että yliopistosairaaloissa vain osa sairaanhoitajan työstä on vaativaa ja vielä pienempi osa on tosi vaativaa. Iso osa työstä on edelleen sitä potilaan palvelemista. Sen vuoksi palkkakin on sitä, mitä se on. Jos tähän halutaan muutosta, niin ensin pitäisi tunnustaa faktat. Muuten tämä ei muutu koskaan, vaan teet loppuun saakka lähihoitajan töitä ja valitat pienestä palkasta ja arvostuksen puutteesta. Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret sairaanhoitajat ei ole yhtä tyhmiä ja suostu samaan.
No kun se totuus sattuu. Ja voi sitä ärinän ja pärinän määrää, mitä se aiheuttaa ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne hyeenalaumaan töihin.
🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.
Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.
Tuollaiseksi varmaan tulee kun tekee koko ikänsä vuorotyötä. Työkokemusta sinulla kertomasi mukaan kohta 30 vuotta yliopistosairaalasta ja lisäksi myös psyk.siraalasta, vanhainkodista, aluesairaalasta, tervesykeskuksen vuodeosastolta ja kaupungin sairaalasta. Kielenkäyttökin muuttuu rumaksi, tai ehkä se on aina ollutkin tuollaista white trash -tyylistä. Alalta varmaan kohta poistumassa?
Eli tuon edellisen kirjoittajan puheet näköjään osui ja upposi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin,
lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka
pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Tää on just se asenne ongelma erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon välillä, erikoissairaanhoidossa kuvitellaan että missään muualla. ei työtä tehdä ollenkaan tai sitten jos tehdään niin sillä ei ole mitään arvoa. Tämä valitettavasti näkyy tuolla kentällä todella selkeästi myös potilaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja
fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että
sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
Tiesitkö että työpaikat missä pelkkä päivätyö on mahdollista sairaanhoitajalle on vielä vähemmistössä. Suurin osa meistä työskentelee erikoissairaanhoidossa ja kaupunginsairaala tasoisessa sairaalassa jossa sairaanhoitajat tekevät yhä yövuoroa.
Terveisin sh joka tehnyt päivätyötä 15 vuotta eli koko työhistoriansa eikä kuitenkaan elä kuplassa ja kuvittele että kaikkilla siihen olisi mahdollisuus
En tiennyt. Onko jossain jotain faktaa siitä, missä sairaanhoitajat työskentelevät ja millaisia vuoroja tekevät? Yövuoroista siis oli kyse, ei niinkään pelkästä 8-16 päivätyöstä, koska kaksivuorotyötä esim 8-20 välillä sairaanhoitajat tekee melko usein.
Uskon, että jotkut vaan uhriutuvat ja valittavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenta hyvät trollit. Nyt ois aika taas jatkaa tätäkin taistelua. "Kyllä palkan pitäisi olla 5000" vs. "Ei teidän arvo ole kuin hädin tuskin nykyinen palkka" vs. "Pitäkää lähärit turpanne kiinni, olette meidän alapuolella ja teidän 1800 palkka on ruhtinaallinen"
Mee jo muualle täältä. Toistan nyt tässä faktat, jos et niitä vielä ketjusta onnistunut poimimaan. Missään, siis korostan MISSÄÄN maailmassa ei sairaanhoitajien palkat ole näin matalia suhteessa man elintasoon. Lähihoitajien ja lääkärien palkat ovat ihan suhteessa muiden maiden palkkatasoon. Sairaanhoitajien palkkoja pitäisi nostaa noin 1000-1500 euroa, jotta oltaisiin kilpailussa muiden maiden tasolla. Aikamoinen palkkakuoppa siis, mutta katsos kun naisvaltainen ala... Rrrgghhh...
Tää on yleinen ongelma Suomessa. Koulutettujen naisvaltaisten alojen palkat on kuopassa. Ehkä sairaanhoitajien kannattaisi tehdä seuraavissa palkkaneuvotteluissa enemmänkin yhteistyötä kirjastonhoitajien ja lastentarhanopettajien kanssa eikä lähihoitajien kanssa? Miten olis jos Taja ottais enemmän koppia? Nyt kun Tehy on huseerannut julkisuudessa, niin yleinen käsitys on että sairaanhoitajat on kaikki korkeintaan AMK-tasoisia ja vähän sama asia kuin lähihoitaja tai ainakin melkein, vaikka oikeastaan aika monella sairaanhoitajalla on YAMK tai maisterin koulutus.
Taja on vielä munattomampi kuin Tehy.
Kyllä ne jäsenet on munattomia. Hoitajien palkat, työolot ja johtaminen olisi saatu jo aikoja sitten kuntoon, joshoitajat ei itse olisi munattomia lampaita. Kun kukaan ei suostuisi vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä, niin asiat korjaantuisi parissa kuukaudessa.
No niin. Nyt Tehy syyttää sairaanhoitajia siitä, että niitten palkat on huonot.
Olen se joka kirjoitti tuon, enkä kuulu Tehyyn vaan vanhaan, aikaisempaa ammattiani edustavaa liittoon. Olen omakohtaisesti nähnyt miten pyöritellään silmiä ja nostellaan nokkaa kahvihuoneessa jos yrittää saada ihmisiä tekemään jotain muuta työolosuhteiden hyväksi kuin työpaikan vaihto. Esim. kieltäytyminen ylimääräisistä vuoroista. Ei kai ne AKT:t ja vastaavat ole pelkän liiton voimin saaneet palkkojaan ja tilannettaan parannettua, kyllä siihen työntekijöitäkin tarvitaan.
Täältä löytyi myös tällainen omiin muroihin kusija. Kuuluu varmaan johonkin Superiin. Teksti ainakin sitä tasoa, kun selittää jostain ylityökielloista ja työntekijöistä. Ei sitten tullut mieleen edes että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä. Ei hyvänen aika näitä määkijöitä!
Ei ihme, että näitä kusetetaan. Näähän on ihan pihalla.
Tuo on yksi selkeästi mt-häiriöinen henkilö joka milloin kieltää muita puhumasta, milloin veikkailee näitä milloin miksikin, sairaanhoitajia ei saa kutsua hoitajiksi jne.
Tuo hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä-kommentti taisi kyllä paljastaa, että kyseessä on aivan selkeä trolli jonka tarkoitus on mustamaalata sairaanhoitajia ja saada näyttämään typerältä. Kohta noita lainaillaan muilla palstoilla, hävettää.
Miksi sinua hävettää, jos joku toteaa että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija?
Yleensä häpeän tunteen taustalla on jokin aiemmin koettu nöyryytys, josta jäänyt trauma nousee esiin. Kyllähän naisia usein nöyryytetään, milloin milläkin tavalla. Se kannattaisi käsitellä, ettei olisi esteenä kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin,
lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka
pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Tää on just se asenne ongelma erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon välillä, erikoissairaanhoidossa kuvitellaan että missään muualla. ei työtä tehdä ollenkaan tai sitten jos tehdään niin sillä ei ole mitään arvoa. Tämä valitettavasti näkyy tuolla kentällä todella selkeästi myös potilaalle.
Hei, olen itse töissä yliopistosairaalassa, en ole tuo joka kirjoitti tuon. Mutta ei tuossa puhuta mitään muuta kuin että vuorotyötä tehdään, ei siinä sanota tai arvostella muiden työn sisältöä. Itse tulkitset tuon asian näin. Etkö itse arvosta omaa työtäsi, kun noin puhut? Vuorotyötä teen itsekin ja suurin osa sairaanhoitajista/ lähihoitajisya myös- taitaa olla vain poliklinikoilla päivätyötä. Että ihmettelen tosissaan näitä, jotka väittää, että.sairaanhoitajat tekee vain päivätyötä. Ehkä heidän työpaikkansa ovat olleet jossain hoivakodeissa, joissa sh:t eivät tee kuin päivätyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne töihin.
🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.
Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.
Tuollaiseksi varmaan tulee kun tekee koko ikänsä vuorotyötä. Työkokemusta sinulla kertomasi mukaan kohta 30 vuotta yliopistosairaalasta ja lisäksi myös psyk.siraalasta, vanhainkodista, aluesairaalasta, tervesykeskuksen vuodeosastolta ja kaupungin sairaalasta. Kielenkäyttökin muuttuu rumaksi, tai ehkä se on aina ollutkin tuollaista white trash -tyylistä. Alalta varmaan kohta poistumassa?
Sivusta: sinä näytät itse olevan hyvä esimerkki mainitsemastasi tyylistä. =D
Sivusta: se on tuo vanha sh, joka käyttää rumaa kieltä: "missä kermapersetyössä olette", "omaa jorinaasi", "vtuttaa" jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin,
lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka
pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Tää on just se asenne ongelma erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon välillä, erikoissairaanhoidossa kuvitellaan että missään muualla. ei työtä tehdä ollenkaan tai sitten jos tehdään niin sillä ei ole mitään arvoa. Tämä valitettavasti näkyy tuolla kentällä todella selkeästi myös potilaalle.
Anteeksi? Laitapa tähän nyt jotain faktaa väitteellesi, tai muuten on vain mutua. Tuntuu, että yrität tässä väkisin kylvää riitaa tms. Minulla työkokemusta perusyerveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta- ei siellä kyllä kukaan mollaa toisten työtä. Ei ole halua, eikä aikaa eikä tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne töihin.
🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.
Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.
Tuollaiseksi varmaan tulee kun tekee koko ikänsä vuorotyötä. Työkokemusta sinulla kertomasi mukaan kohta 30 vuotta yliopistosairaalasta ja lisäksi myös psyk.siraalasta, vanhainkodista, aluesairaalasta, tervesykeskuksen vuodeosastolta ja kaupungin sairaalasta. Kielenkäyttökin muuttuu rumaksi, tai ehkä se on aina ollutkin tuollaista white trash -tyylistä. Alalta varmaan kohta poistumassa?
Sivusta: sinä näytät itse olevan hyvä esimerkki mainitsemastasi tyylistä. =D
Sivusta: se on tuo vanha sh, joka käyttää rumaa kieltä: "missä kermapersetyössä olette", "omaa jorinaasi", "vtuttaa" jne.
Koeta nyt pysyä asiassa. Keskustellaan nyt tästä asiasta, eli miksi sairaanhoitajat poistuu alata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin,
lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka
pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Tää on just se asenne ongelma erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon välillä, erikoissairaanhoidossa kuvitellaan että missään muualla. ei työtä tehdä ollenkaan tai sitten jos tehdään niin sillä ei ole mitään arvoa. Tämä valitettavasti näkyy tuolla kentällä todella selkeästi myös potilaalle.
Vaihdoin elämäntilanteen takia kaupunkia ja työpaikkaa tk:n vuodeosastolta yliopistosairaalaan. Entiset työkaverit alkoi kuittailemaan, että oletko nyt "böttre folkia", ja kun tavattiin, ja kerroin työstäni, niin alkoi kettuilu myös siitä, että luulen työtäni hienommaksi. Siis mitä? Itselle tulee mieleen, että itse eivät arvosta omaa työtään. Missään vaiheessa en ole kehunut tai haukkunut tai vertaillut. Itse arvostan työtä kuin työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin,
lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka
pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Tää on just se asenne ongelma erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon välillä, erikoissairaanhoidossa kuvitellaan että missään muualla. ei työtä tehdä ollenkaan tai sitten jos tehdään niin sillä ei ole mitään arvoa. Tämä valitettavasti näkyy tuolla kentällä todella selkeästi myös potilaalle.
Hei, olen itse töissä yliopistosairaalassa, en ole tuo joka kirjoitti tuon. Mutta ei tuossa puhuta mitään muuta kuin että vuorotyötä tehdään, ei siinä sanota tai arvostella muiden työn sisältöä. Itse tulkitset tuon asian näin. Etkö itse arvosta omaa työtäsi, kun noin puhut? Vuorotyötä teen itsekin ja suurin osa sairaanhoitajista/ lähihoitajisya myös- taitaa olla vain poliklinikoilla päivätyötä. Että ihmettelen tosissaan näitä, jotka väittää, että.sairaanhoitajat tekee vain päivätyötä. Ehkä heidän työpaikkansa ovat olleet jossain hoivakodeissa, joissa sh:t eivät tee kuin päivätyötä.
En ole tuo joka kirjoitti tässä yllä olevan kommentin. Täällä on ilmeisesti useampia kirjoittajia. Minusta tuossa oli kyse eri asiasta kuin siitä, tekeekö joku yötyötä vai päivätyötä. Siinä oli kyse pth.n ja esh: välisestä arvostuksesta.
Olen siis se, joka kertoi että teen opiaattikorvaushoitoa enkä ole koskaan tehnyt yötyötä. Meillä ei työskentele ollenkaan lähihoitajia. Ja vaikka olen aina tehnyt päivätyötä, niin ole silti koskaan työskennellyt hoivakodissa. Tottakai osa sairaanhoitajista tekee yövuoroja, sekä erikoissairaanhoidon että pth:n sairaaloiden vuodeosastoilla tarvitaan sairaanhoitajia myös yövuoroissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne töihin.
🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.
Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.
Tuollaiseksi varmaan tulee kun tekee koko ikänsä vuorotyötä. Työkokemusta sinulla kertomasi mukaan kohta 30 vuotta yliopistosairaalasta ja lisäksi myös psyk.siraalasta, vanhainkodista, aluesairaalasta, tervesykeskuksen vuodeosastolta ja kaupungin sairaalasta. Kielenkäyttökin muuttuu rumaksi, tai ehkä se on aina ollutkin tuollaista white trash -tyylistä. Alalta varmaan kohta poistumassa?
Sivusta: sinä näytät itse olevan hyvä esimerkki mainitsemastasi tyylistä. =D
Sivusta: se on tuo vanha sh, joka käyttää rumaa kieltä: "missä kermapersetyössä olette", "omaa jorinaasi", "vtuttaa" jne.
Arvon mieleltäsi järkkynyt kollega. Täällä on useita keskustelijoita etkä voi mitenkään tietää kuka kommentoi ilman nimimerkkiä. Voisitko rauhoittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenta hyvät trollit. Nyt ois aika taas jatkaa tätäkin taistelua. "Kyllä palkan pitäisi olla 5000" vs. "Ei teidän arvo ole kuin hädin tuskin nykyinen palkka" vs. "Pitäkää lähärit turpanne kiinni, olette meidän alapuolella ja teidän 1800 palkka on ruhtinaallinen"
Mee jo muualle täältä. Toistan nyt tässä faktat, jos et niitä vielä ketjusta onnistunut poimimaan. Missään, siis korostan MISSÄÄN maailmassa ei sairaanhoitajien palkat ole näin matalia suhteessa man elintasoon. Lähihoitajien ja lääkärien palkat ovat ihan suhteessa muiden maiden palkkatasoon. Sairaanhoitajien palkkoja pitäisi nostaa noin 1000-1500 euroa, jotta oltaisiin kilpailussa muiden maiden tasolla. Aikamoinen palkkakuoppa siis, mutta katsos kun naisvaltainen ala... Rrrgghhh...
Tää on yleinen ongelma Suomessa. Koulutettujen naisvaltaisten alojen palkat on kuopassa. Ehkä sairaanhoitajien kannattaisi tehdä seuraavissa palkkaneuvotteluissa enemmänkin yhteistyötä kirjastonhoitajien ja lastentarhanopettajien kanssa eikä lähihoitajien kanssa? Miten olis jos Taja ottais enemmän koppia? Nyt kun Tehy on huseerannut julkisuudessa, niin yleinen käsitys on että sairaanhoitajat on kaikki korkeintaan AMK-tasoisia ja vähän sama asia kuin lähihoitaja tai ainakin melkein, vaikka oikeastaan aika monella sairaanhoitajalla on YAMK tai maisterin koulutus.
Taja on vielä munattomampi kuin Tehy.
Kyllä ne jäsenet on munattomia. Hoitajien palkat, työolot ja johtaminen olisi saatu jo aikoja sitten kuntoon, joshoitajat ei itse olisi munattomia lampaita. Kun kukaan ei suostuisi vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä, niin asiat korjaantuisi parissa kuukaudessa.
No niin. Nyt Tehy syyttää sairaanhoitajia siitä, että niitten palkat on huonot.
Olen se joka kirjoitti tuon, enkä kuulu Tehyyn vaan vanhaan, aikaisempaa ammattiani edustavaa liittoon. Olen omakohtaisesti nähnyt miten pyöritellään silmiä ja nostellaan nokkaa kahvihuoneessa jos yrittää saada ihmisiä tekemään jotain muuta työolosuhteiden hyväksi kuin työpaikan vaihto. Esim. kieltäytyminen ylimääräisistä vuoroista. Ei kai ne AKT:t ja vastaavat ole pelkän liiton voimin saaneet palkkojaan ja tilannettaan parannettua, kyllä siihen työntekijöitäkin tarvitaan.
Täältä löytyi myös tällainen omiin muroihin kusija. Kuuluu varmaan johonkin Superiin. Teksti ainakin sitä tasoa, kun selittää jostain ylityökielloista ja työntekijöistä. Ei sitten tullut mieleen edes että sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä. Ei hyvänen aika näitä määkijöitä!
Ei ihme, että näitä kusetetaan. Näähän on ihan pihalla.
Tuo on yksi selkeästi mt-häiriöinen henkilö joka milloin kieltää muita puhumasta, milloin veikkailee näitä milloin miksikin, sairaanhoitajia ei saa kutsua hoitajiksi jne.
Tuo hoitotyön asiantuntija eikä työntekijä-kommentti taisi kyllä paljastaa, että kyseessä on aivan selkeä trolli jonka tarkoitus on mustamaalata sairaanhoitajia ja saada näyttämään typerältä. Kohta noita lainaillaan muilla palstoilla, hävettää.
Näin ulkopuolelta keskusteluun tulevana kysyn, että eikö sairaanhoitaja sitten sinusta ole hoitotyön asiantuntija, vai mitä tarkoitat kommentillasi?
Tottakai sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija. Lainatkaa vaan ihan vapaasti.
Koneenhoitaja ja joskus sairaankun kirjoitti:
Teen töitä vuodeosastolla ja hoidan aikuisia syöpäpotilaita. Työ on fyysisesti melko kevyttä, mutta potilaiden voinnin seuranta, lääkehoito, ohjaaminen ja tukeminen, tutkimusten koordinointi ja tilaaminen vievät paljon aikaa. Ja se on ihan ok, koska se on sitä ”ydintyötä”, millä on oikeasti merkitystä potilaan hoidon onnistumisen kannalta.
Se mikä syö hoitajaa on työnantajan tuoma toimimaton teknologia ja hölmöt kirjaamisvaatimukset.
Mobiilikirjaamista edellytetään käytettävän, mutta laite hukkaa verkon jatkuvasti.
Älylääkekaappi on ehkä tyhmin tietokone mihin voi törmätä. Hidastaa valtavasti lääkkeenjakoa, ja sillä voi työskennellä vain yksi hoitaja kerrallaan. Siinähän kurkit ovelta että koska on minun vuoroni jakaa lääkkeet omille potilailleni. Tai jos on kiire viedä potilaalle kipulääkettä, niin keskeytän kaverin työn, että saan sen lääkkeen vietyä.
Potilaan kotiutuessa osastolta hänelle pitää kirjoittaa hoitotyön yhteenveto lääkärin epikriisin lisäksi. Näin tehdään kuulemma hoitotyö näkyväksi. Todellisuudessa siinä luetellaan itsestäänselvyyksiä: sai sytostaattihoitoa, verensiirtoja, infektio hoidettiin suonensisäisillä antibiooteilla, pahoinvointia hoidettiin pahoinvoinninestolääkkeillä, ravitsemusta tuettiin lisäravinteilla tai suonensisäisesti, nestelastia purettiin nesteenpoustolääkkeillä, kuumetta alennettiin kuumelääkkeillä, verensokeria seurattiin ja tarvittaessa hoidettiin insuliinilla jne jne. Samat asiat löytyvät kyllä lääkärin lopputekstistä. Yhteenveto pitää kirjoittaa joka tapauksessa oli kyseessä 30-vuotias nuori hyväkuntoinen ihminen joka tietää kaikki asiansa tai 90-vuotias hauras vanhus, joka siirtyy meiltä jatkohoitoon ja siellä hoitajakollega varmasti hyötyykin hyvin kirjoitetusta yhteenvedosta.
Loputtomia klikkauksia töihin mennessä ja eri järjestelmiin kirjautumista. Kaikki nämä syövät aikaa siltä ydintyöltä, mikä aidosti hyödyttäisi potilasta ja omaisia.
En nyt varmaan enää yli viisikymppisenä alaa tule vaihtamaan, mutta aika paljon meillä sellaista näennäistyötä verovaroin teetetään.
Puhut niin asiaa! Hirveässä kiireessä täytyy vääntää noita mitäänsanomattomia yhteenvetoja ja hoitoisuusluokitteluja, joista jälkimmäisiä voisi tehdä isoista aineistoista vaikka viikoittain tai kuukausittain joku erikseen palkattu. Samoin lääkärin määräyksiä kopioidaan hoitokertomukseen ja mittauksia samoin.
Käytettäisiin tuokin aika vaikka lisäkoulutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin,
lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka
pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Tää on just se asenne ongelma erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon välillä, erikoissairaanhoidossa kuvitellaan että missään muualla. ei työtä tehdä ollenkaan tai sitten jos tehdään niin sillä ei ole mitään arvoa. Tämä valitettavasti näkyy tuolla kentällä todella selkeästi myös potilaalle.
Vaihdoin elämäntilanteen takia kaupunkia ja työpaikkaa tk:n vuodeosastolta yliopistosairaalaan. Entiset työkaverit alkoi kuittailemaan, että oletko nyt "böttre folkia", ja kun tavattiin, ja kerroin työstäni, niin alkoi kettuilu myös siitä, että luulen työtäni hienommaksi. Siis mitä? Itselle tulee mieleen, että itse eivät arvosta omaa työtään. Missään vaiheessa en ole kehunut tai haukkunut tai vertaillut. Itse arvostan työtä kuin työtä.
Hmm, eli on ihan pth:n työntekijöiden oma vika, jos kokevat niin, että esh ei arvosta heidän työtään? kiitos tästä näkemyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Koneenhoitaja ja joskus sairaankun kirjoitti:
Teen töitä vuodeosastolla ja hoidan aikuisia syöpäpotilaita. Työ on fyysisesti melko kevyttä, mutta potilaiden voinnin seuranta, lääkehoito, ohjaaminen ja tukeminen, tutkimusten koordinointi ja tilaaminen vievät paljon aikaa. Ja se on ihan ok, koska se on sitä ”ydintyötä”, millä on oikeasti merkitystä potilaan hoidon onnistumisen kannalta.
Se mikä syö hoitajaa on työnantajan tuoma toimimaton teknologia ja hölmöt kirjaamisvaatimukset.
Mobiilikirjaamista edellytetään käytettävän, mutta laite hukkaa verkon jatkuvasti.
Älylääkekaappi on ehkä tyhmin tietokone mihin voi törmätä. Hidastaa valtavasti lääkkeenjakoa, ja sillä voi työskennellä vain yksi hoitaja kerrallaan. Siinähän kurkit ovelta että koska on minun vuoroni jakaa lääkkeet omille potilailleni. Tai jos on kiire viedä potilaalle kipulääkettä, niin keskeytän kaverin työn, että saan sen lääkkeen vietyä.
Potilaan kotiutuessa osastolta hänelle pitää kirjoittaa hoitotyön yhteenveto lääkärin epikriisin lisäksi. Näin tehdään kuulemma hoitotyö näkyväksi. Todellisuudessa siinä luetellaan itsestäänselvyyksiä: sai sytostaattihoitoa, verensiirtoja, infektio hoidettiin suonensisäisillä antibiooteilla, pahoinvointia hoidettiin pahoinvoinninestolääkkeillä, ravitsemusta tuettiin lisäravinteilla tai suonensisäisesti, nestelastia purettiin nesteenpoustolääkkeillä, kuumetta alennettiin kuumelääkkeillä, verensokeria seurattiin ja tarvittaessa hoidettiin insuliinilla jne jne. Samat asiat löytyvät kyllä lääkärin lopputekstistä. Yhteenveto pitää kirjoittaa joka tapauksessa oli kyseessä 30-vuotias nuori hyväkuntoinen ihminen joka tietää kaikki asiansa tai 90-vuotias hauras vanhus, joka siirtyy meiltä jatkohoitoon ja siellä hoitajakollega varmasti hyötyykin hyvin kirjoitetusta yhteenvedosta.
Loputtomia klikkauksia töihin mennessä ja eri järjestelmiin kirjautumista. Kaikki nämä syövät aikaa siltä ydintyöltä, mikä aidosti hyödyttäisi potilasta ja omaisia.
En nyt varmaan enää yli viisikymppisenä alaa tule vaihtamaan, mutta aika paljon meillä sellaista näennäistyötä verovaroin teetetään.
Puhut niin asiaa! Hirveässä kiireessä täytyy vääntää noita mitäänsanomattomia yhteenvetoja ja hoitoisuusluokitteluja, joista jälkimmäisiä voisi tehdä isoista aineistoista vaikka viikoittain tai kuukausittain joku erikseen palkattu. Samoin lääkärin määräyksiä kopioidaan hoitokertomukseen ja mittauksia samoin.
Käytettäisiin tuokin aika vaikka lisäkoulutukseen.
Mä luen kannasta aina ne yhteenvedot. Kun potilas käy esh:ssa ja sitten tulee takaisin perusterveydenhoitoon, niin on tosi mukava jos siitä hoitojaksosta on tehty yhteenveto. Helpottaa tosi paljon meidän työtä. Voiko sen sitten tehdä joku muu erikseen palkattu työntekijä, muu kuin sairaanhoitaja, en tiedä. Mut hyvä kun se on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olin kerran harkassa yliopistosairaalassa. Siellä oli töissä juuri tuollaisia "minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa" -tyyppejä. Oli ihan kamala kokemus, koska ne oli niin itseään täynnä, tiesi niin omasta mielestään kaiken parhaiten ja luuli niin olevansa parempia kuin kukaan muu, koska olivat töissä erikoissairaanhoidossa. Silti suurin osa niistä töistä, mitä ne teki, oli sellaisia (peruspesuja, sängyn petaamisia ja ruuan jakeluja kärrystä), että ei ne vaatineet sairaanhoitajan koulutustakaan, vaan ne olisi voinut tehdä ihan ammattikoulutasoisella koulutuksella. Ne tiesi sen, ja se oli niille arka paikka. Kuitenkin ne valitti koko ajan, miten heillä on huonot palkat. - No niin olikin huonot, mutta kun puolet hommistakin oli ihan simppeleitä. Melkein lopetin sairaanhoitajaopinnot kesken sen takia. En voisi kuvitella, että koskaan menisin sinne töihin.
🤣🤣🤣🤣 sanoinko noin? En sinä sanoit. Sanoin vain, että olen ollut töissä yliopistosairaalassa, jossa koko urani tehnyt vuorotyötä. Tuo loppu oli ihan sinun omaa jorinaasi. Ja tuo jorinasi kertoi vain sinusta, ei mistään muusta. Siitä, että itselläsi on jotain itsetunto- ongelmia tai ehkäpä vtuttaa olla töissä tai elämä muuten vaan, niin pakko päästä sitä purkamaan vttuilemalla muille.
Hoitotyön peruspilarit on samoja, oli töissä missä tahansa, eri asiat vain painottuvat. Työn vaativuus tulee eri paikoissa eri asioista. Minulla on kokemusta myös muista työpaikoista, kuin yliopistosairaalasta. Yhtä vaativaa on ollut työ niin psyk.sairaalassa, vanhainkodissa, aluesairaalassa, kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla, kuin kaupungin sairaalassa. Itse kunnioitan ja arvostan kaikkia kollegoirani ja työkavereitani ja heidän työtään, surullista on se, että kaikki eivöt tee niin- sinun kirjoituksesi on valitettava esimerkki siitä.
Tuollaiseksi varmaan tulee kun tekee koko ikänsä vuorotyötä. Työkokemusta sinulla kertomasi mukaan kohta 30 vuotta yliopistosairaalasta ja lisäksi myös psyk.siraalasta, vanhainkodista, aluesairaalasta, tervesykeskuksen vuodeosastolta ja kaupungin sairaalasta. Kielenkäyttökin muuttuu rumaksi, tai ehkä se on aina ollutkin tuollaista white trash -tyylistä. Alalta varmaan kohta poistumassa?
Sivusta: sinä näytät itse olevan hyvä esimerkki mainitsemastasi tyylistä. =D
Sivusta: se on tuo vanha sh, joka käyttää rumaa kieltä: "missä kermapersetyössä olette", "omaa jorinaasi", "vtuttaa" jne.
Arvon mieleltäsi järkkynyt kollega. Täällä on useita keskustelijoita etkä voi mitenkään tietää kuka kommentoi ilman nimimerkkiä. Voisitko rauhoittua.
Miksi pitää olla noin ilkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koneenhoitaja ja joskus sairaankun kirjoitti:
Teen töitä vuodeosastolla ja hoidan aikuisia syöpäpotilaita. Työ on fyysisesti melko kevyttä, mutta potilaiden voinnin seuranta, lääkehoito, ohjaaminen ja tukeminen, tutkimusten koordinointi ja tilaaminen vievät paljon aikaa. Ja se on ihan ok, koska se on sitä ”ydintyötä”, millä on oikeasti merkitystä potilaan hoidon onnistumisen kannalta.
Se mikä syö hoitajaa on työnantajan tuoma toimimaton teknologia ja hölmöt kirjaamisvaatimukset.
Mobiilikirjaamista edellytetään käytettävän, mutta laite hukkaa verkon jatkuvasti.
Älylääkekaappi on ehkä tyhmin tietokone mihin voi törmätä. Hidastaa valtavasti lääkkeenjakoa, ja sillä voi työskennellä vain yksi hoitaja kerrallaan. Siinähän kurkit ovelta että koska on minun vuoroni jakaa lääkkeet omille potilailleni. Tai jos on kiire viedä potilaalle kipulääkettä, niin keskeytän kaverin työn, että saan sen lääkkeen vietyä.
Potilaan kotiutuessa osastolta hänelle pitää kirjoittaa hoitotyön yhteenveto lääkärin epikriisin lisäksi. Näin tehdään kuulemma hoitotyö näkyväksi. Todellisuudessa siinä luetellaan itsestäänselvyyksiä: sai sytostaattihoitoa, verensiirtoja, infektio hoidettiin suonensisäisillä antibiooteilla, pahoinvointia hoidettiin pahoinvoinninestolääkkeillä, ravitsemusta tuettiin lisäravinteilla tai suonensisäisesti, nestelastia purettiin nesteenpoustolääkkeillä, kuumetta alennettiin kuumelääkkeillä, verensokeria seurattiin ja tarvittaessa hoidettiin insuliinilla jne jne. Samat asiat löytyvät kyllä lääkärin lopputekstistä. Yhteenveto pitää kirjoittaa joka tapauksessa oli kyseessä 30-vuotias nuori hyväkuntoinen ihminen joka tietää kaikki asiansa tai 90-vuotias hauras vanhus, joka siirtyy meiltä jatkohoitoon ja siellä hoitajakollega varmasti hyötyykin hyvin kirjoitetusta yhteenvedosta.
Loputtomia klikkauksia töihin mennessä ja eri järjestelmiin kirjautumista. Kaikki nämä syövät aikaa siltä ydintyöltä, mikä aidosti hyödyttäisi potilasta ja omaisia.
En nyt varmaan enää yli viisikymppisenä alaa tule vaihtamaan, mutta aika paljon meillä sellaista näennäistyötä verovaroin teetetään.
Puhut niin asiaa! Hirveässä kiireessä täytyy vääntää noita mitäänsanomattomia yhteenvetoja ja hoitoisuusluokitteluja, joista jälkimmäisiä voisi tehdä isoista aineistoista vaikka viikoittain tai kuukausittain joku erikseen palkattu. Samoin lääkärin määräyksiä kopioidaan hoitokertomukseen ja mittauksia samoin.
Käytettäisiin tuokin aika vaikka lisäkoulutukseen.
Mä luen kannasta aina ne yhteenvedot. Kun potilas käy esh:ssa ja sitten tulee takaisin perusterveydenhoitoon, niin on tosi mukava jos siitä hoitojaksosta on tehty yhteenveto. Helpottaa tosi paljon meidän työtä. Voiko sen sitten tehdä joku muu erikseen palkattu työntekijä, muu kuin sairaanhoitaja, en tiedä. Mut hyvä kun se on tehty.
Eikun tarkoitin että luokittelut voisi koota joku muu kuin sen päivän kenttähoitaja. Yhteenvedot vain tarpeen mukaan ja tietysti hoitaja tekisi.
Sivusta: sinä näytät itse olevan hyvä esimerkki mainitsemastasi tyylistä. =D