Miksi sinkut eivät etsi aktiivisesti kumppania?

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 11:53"]

Kysymys kuuluukin; miksi ihmeessä parisuhdetta tosissaan haluava sinkkunainen tai mies ei etsi aktiivisesti kumppania eri kanavia pitkiä? Pidetäänkö aktiivista kumppanin etsintää jotenkin nolona juttuna? Kuitenkin valtaosa haluaa itselleen sen vakkariparisuhteen ja ei kai sen myöntämisessä mitään hävettävää ole.

[/quote]

- Lisääntyneet valinnanmahdollisuudet ovat toiselle siunaus, toiselle kirous. Miettii, että mikä kumma tekisi itsestään niin erinomaisen, että olisi toivoa erottua sieltä parempien joukosta. Siellä kun on joka toisella läkähdyttävä määrä harrastuksia, kiinnostuksen kohteita ja eksoottisia matkakohteita ansioluettelossa. Myös odotuspuolella on kovat kriteerit.

- Kyllä, tietyllä tavalla nolottaa lähteä hakemaan seuraa, kun on niin paljon helpompi koettaa vaan vakuutella sekä itselle että muille, että sinkkuus on oma valinta ja sen kanssa voi elää suhtkoht tyytyväisenä.

- Ja toisaalta aavistelee joutuvansa selittelemään, miksi sen löytyminen on ollut niin vaikeaa ja mikä minussa siis on vikana.

- Aika ujolle ihmiselle se ventovieraan kohtaaminen kaksin on vähän kiusallinen tilanne muutenkin, saati että pitäisi siinä kyetä iskemään toiselta jalat alta. Suorituspaineita pukkaa. Jotenkin edelleen toivoo, että vaan sattuisi tapaamaan luonnollisemmissa oloissa sellaisen ihmisen, josta heti huomaa että yhdessäolo on luontevaa.

Mielestäni tarvittavan aktiivisuustason pitäisi ihan suoraan korreloidan sen kanssa, mitä haluaa. Tätä mielestäni ap:kin aloituksessaan korosti. Jos siis on ihan onnellinen sinkkunakin, mutta saattaisi olla kiinnostunut, jos joku sopiva kohdalle osuu, tämä ei sellaista tilannetta koske.

Kerron omasta elämästäni: Erosin 27-vuotiaana pitkästä parisuhteesta, koska exäni näkemykset suhteen etenemisen aikatauluista (muutto suurempaan omistusasuntoon, naimisiinmeno ja lapset) alkoivat erota omistani liikaa. Tein eroa henkisesti jo sen verran pitkään, että suhteesta lähtemisen jälkeen pistin tuulemaan: kävin lähes joka viikonloppu baareissa, missä kävi sopivaan kohderyhmään kuuluvia miehiä, kävin lukuisilla nettitreffeillä ja tapailin paria työkuvioista tuttua miestä. 

Eron jälkeen auttoi tässä realismi - haluan ennen kolmeakymppiä olla naimisissa ja ainakin yhden lapsen äiti. Koska tämä on minulle tärkeää, mietin ne asiat, mitkä ovat minulle miehessä ehdottoman tärkeitä, mitkä kivaa plussaa, mitkä miinusta ja mitkä ehdoton no-no, sitten vaan etsintään. Deittailu on kuluttavaa, sen myönnän täysin, mutta mikäli kumppanin löytäminen on oikeasti tärkeää, täytyy sen eteen yleensä tehdä hieman töitä.

Minulle kävi hyvin, tapasin ihan baarissa miehen, ja alle 1,5 vuoden päästä edellisestä erosta asuin yhdessä tämän nykyisen mieheni kanssa. Hän ei ollut ensivaikutelmalta unelmieni prinssi, mutta onneksi olin avoimin mielin ja annoin hänelle mahdollisuuden, sillä olen onnellisempi kuin koskaan.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 05:57"]

Ja nettideiteillä vähänkin siedettävämmät naiset saavat satoja viestejä. Miksi helvetissä pitäisi tuhlata aikaansa siihen ettei koskaan saa mitään vastauksia? Parempi vaikka opiskella ja keskittyä rahan tekemiseen. Voi sitten katkeruudenpuuskassa roiskutella jonkun naisen päälle kurat viitossarjan bemarilla. 

[/quote]

Tämä on niin totta. Nettideittipalveluissa on navismiehenä käsittämättömän vaikea erottua siitä viestien massasta mitä naisten inboxeihin sataa. Jos inboxissa on päivässä 275 viestiä niin siitä erotu edes otsikoon panostamalla.

Mä voin myöntää, että mulla suurin este on pelko. Mulle on tapahtunut ikäviä juttuja, ja mua on kohdeltu miesten taholta tosi ikävästi. Olen luonteeltani aika masennukseen taipuvainen ja saatan surra jotain vanhaa juttua vuosia. Ikävien kokemusten takia olen alkanut pelätä ihan kauheasti kaikenlaisia treffikuvioita. Menen ihan jumiin ja pelkään kohdanneeni taas jonkun pelimiehen, joka haluaa vaan pelleillä kanssani. Haluaisin tavata miehen jossain neutraaleissa ympyröissä tyyliin töiden, ystävien tai harrastusten kautta niin että tutustuisimme ensin jossain muissa merkeissä. Jos menen jonnekin tinderiin tai minnelie deittipalveluun, tulen vaan siihen tulokseen etten osaa enkä pysty menemään niin selvästi parinhakutarkoituksissa tapaamaan uutta ihmistä. Nyt vaan kun ikää on jo yli 30, niin ei niitä uusia ihmisiä vaan oikein tapaa enää missään ilman kammoksumiani nettideittejä.

Ongelma on varmasti valtaosin omassa päässäni, eikä mua varmasti kukaan tule kotoakaan hakemaan. Mutta pelko on niin vahva voima mun elämässäni, etten just nyt pysty voittamaan sitä tämän asian osalta. Ei se aina ole niin yksinkertaista, että menee vaan ja hommaa sen parisuhteen.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 05:57"]

Ja nettideiteillä vähänkin siedettävämmät naiset saavat satoja viestejä. Miksi helvetissä pitäisi tuhlata aikaansa siihen ettei koskaan saa mitään vastauksia? Parempi vaikka opiskella ja keskittyä rahan tekemiseen. Voi sitten katkeruudenpuuskassa roiskutella jonkun naisen päälle kurat viitossarjan bemarilla. 

[/quote]

Nauroin tälle kommentille mutta samalla täytyy todeta, että tässä on myös mukana totuuden siemen

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 04:45"]

Miksi vitussa pitäisi miehenä tuhlata aikaansa pakkien saamiseen? Varsinkin kun olen vain 175cm pitkä ja vain keskituloinen, en Teemu Selänne. Plus olen niin täynnä katkeruutta ja vihaa, ettei ole ihme vaikka tekisinkin joskus jotain sellaista, joka päätyy iltalehden lööppeihin. M30. Sekoamista odotellessa. 

[/quote]

Iltapäivälehtien lööppeihin päätyy myös paljon ihmisten - myös miesten - hyviä tekoja. Toivottavasti myös sinun tapauksessasi.

Elä suotta katkeroidu, ole itsellesikin armollinen. Ei tämä elämä ole mikään pistekisailu. Terv. nelikymppinen, pienituloinen ja 172 cm pitkä mies.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 16:55"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 16:39"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 16:27"]Minä etsin hyvin aktiivisesti kaikkialta, netistä, harrastuksista, yöelämästä. Mutta ei vaan onnistu, koska yli kolmekymppiset sinkkunaiset ovat aivan uskomattoman nirsoja. Jos mies ei ole täydellinen, ei kelpaa. Enkä ole mikään luuseri, vaan työssäkäyvä, urheilullinen, älykäs, mukava ja keskustelu/kuuntelutaitoinen (näin naispuoleiset ystäväni luonnehtivat minua). Olen tavannut monta mukavaa naista, joiden kanssa olisin ollut valmis aloittamaan suhteen, mutta heille en ole kelvannut.   [/quote] No tämä. Tulkintani mukaan 30+ ihan tavikset sinkkunaiset lataa heti alkuun aivan järjettömiä vaatumuksia ja odotuksia miehille. Itsekkin 187 cm 84jg ihan hyväkroppainen kundi ja keskiluokkaisessa ammatissa, mutta tavisnaisille en kelpaa pitkäksi aikaa. Okei, seksiä yleensä pääsee harrastamaan, jos tapaa jonkun, mutta haluaisin nykyään niin paljon enemmänkin..... Ja siis olen se kaveri joka tuossa avautui, että raastavaa puuhaa.

[/quote]

Naisilla on sisäänrakennettu halu löytää itseään parempitasoinen mies. Kun suurin osa naisista on nykyään taloudellisesti itsenäisiä, koulutettuja ja monella tapaa menestyviä, miehen on vaikea olla naista "parempi". Pitäisi kai olla joku rikas ammattiurheilija, näyttelijä, laulaja, kuninkaallinen tai muuten poikkeuksellisen yksilö, jotta nainen voisi katsoa ylöspäin. Tavallinen keskiluokkainen mies on ilmaa naisillle. 

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan ne on kyllä miehet, jotka nirsoilee. 30+ naisella pitäisi olla 20vee fitnesspimun kroppa ja naama niinkuin miss universum kisojen kilpailijoilla. Ei miehille kelpaa tavalliset naiset, valitettavasti.

Itse en "etsi aktiivisesti" monesta syystä.

Ensinnäkin olen aika introvertti ja ujo ja kyllä, koen jonkun nettideitti-ilmon laittamisen nolona. En koe sitä nolona, jos vaikka kaverini  näin tekevät, mutta että itse laittaisin..no way. Enkä ylipäätään hirveästi usko nettideittirakkauteen. Uskon siihen, että ennemminkin noissa kuvioissa kaksi parisuhdetta ja perheenperustamista palavasti haluavaa vaan päättää lyödä hynttyyt yhteen kun viimein löytyy se paperilla sopiva, jonka seura on ihan ok. Pistetään pystyyn sellainen järkisuhde. Itse en ylipäätään voisi kuvitella ihastuvani keneenkään tilanteessa, jossa ollaan vähän niin kuin karjamarkkinoilla, kumpikin arvioi toistaan koko ajan kiivaasti pohtien sopisiko tuo lasteni isäksi/äidiksi, haluanko herätä tuon vierestä seuraavat 40 vuotta vai haluanko herätä ennemmin sen viime viikon deitin vierestä jne.

En myöskään usko olevani ihmistyyppiä, joka menestyy noissa nettideittikuvioissa. Ulkonäkö ei riitä ja koska en viehätä miehiä siviilielämässäkään niin tuskinpa netissäkään. (Kerran laitoin kokeeksi ilmoituksen, sain 1 vastauksen, joka oli tällainen kiertoviestityyppinen ratkaisu joka massapostitetaan kaikille palstan naisille.) JaMitä olen ilmoituksiin ja sivustoihin vuosien varrella tutustunut, niin siellä luonnossa liikkumisesta ja vauvoista tykkäävät rauhalliset alkottomat ja savuttomat tanssitaitoiset hakevat toisiaan. Ja toisaalta taas palstoilla on paljon wt-henkistä väkeä, joiden ilmoituksia on tuskallista lukea niiden lukuisien yhdys sana virheiden vuoksi. Eikä itse ilmoitusten sisältökään juuri innosta ("moro oon make järvespääst, muutama lapsen isä haluutko nähä?!! onks sun pillu ajeltu") Juu ei kiitos, en koe samaistuvani kumpaankaan porukkaan. Eivätkä minuun vetoa myöskäään "seksihunksit" tai hevarit tai ...tiedän että olen niin uniikki lumihiutale, että mahdollisuuteni kumppa nin löytämiseen ovat pienet. Ja en tiedä edes kelpuuttaisinko kumppaniksi miestä, joka roikkuu jossain deittisaitilla. En varmaan. Ja ex-kumppaniani, joka oli mija on minulle rakas en varmasti olisi noteerannut missään deittisaitilla, koska hän ei olisi sopinut kriteereihini millään tavalla.

No joo, olen naiivi ja romantikko. Jos ei kohtalo tielleni ketään kuljeta niin sitten ei. Yksin tänne ollaan synnytty ja yksin täältä lähdetään, parisuhde ei ole koko elämä.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 14:09"]

Tuossa iässä ei olla vielä niin vanhoja että oltaisiin epätoivoisia. Varsinkaan miehet, joiden viehätysvoima on enemmän kiinni sosiaalisesta statuksesta kuin nuoruudesta ja ulkonäöstä. Mies voi muuttaa itsensä hylkiöstä suhteellisen suosituksi puolessa vuosikymmenessä yksinkertaisesti opiskelemalla "hyvän ammatin". Lisäksi jos esimerkiksi opiskelee toista tutkintoa, tai on töissä alalla jossa on suuri vaihtuvuus ja paljon nuoria tulijoita, voi nainenkin hämääntyä omasta iästään ja pitää 34-vuotiaana itseään enemmän parikymppisenä kuin keski-ikäisenä, jolla olisi jo kiire pariutua. Ja "toinen kierros" taitaa alkaa toden teolla 35-40-vuotiaana, kolmenkympin korvilla kaikki hyvät tahtoo olla jo tai vielä varattuja. Tilanne oli toisin viisi vuotta aiemmin ja tulee olemaan toisin taas viiden vuoden päästä!

[/quote]

Kyllä mieskin herää kolmekymppisenä siihen että aikaa ei ole luputtomiin jos tahtoo perheen.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 11:53"]

Tunnen useita "ikisinkkuja", jotka ovat jo vuosia haikailleet kumppania itselleen. Ikää näillä on 26-34v ja suurin biletysinnostus on karissut jo. Baarista sitä kumppania ei siis jakseta metsästää, vaan ollaan jääty täysin odottamaan, että se Elämän rakkaus tulee hakemaan kotiovelta tai tulee ruokakaupassa vastaan. Ei voida laittaa kokeilla mitään apuvälineitä tähän parinmuodostamiseen, vaan jäädään kotiin suremaan kohtaloaan.

En vaan pysty ymmärtämään tätä, en vaikka miten koitan ajatella. Olen itse ollut pitkään jo parisuhteessa, joten en tiedä tämän päivän deittailusta kauheasti mitään, myönnän sen täysin. Tiedän kuitenkin sen, että nykyisin treffipalveluita ja sinkkutapaamisia sun muita on ihan pilvin pimein ja niiden käyttäjät eivät ole enää mitään 200kg kotona asuvia nörttejä.

Kysymys kuuluukin; miksi ihmeessä parisuhdetta tosissaan haluava sinkkunainen tai mies ei etsi aktiivisesti kumppania eri kanavia pitkiä? Pidetäänkö aktiivista kumppanin etsintää jotenkin nolona juttuna? Kuitenkin valtaosa haluaa itselleen sen vakkariparisuhteen ja ei kai sen myöntämisessä mitään hävettävää ole.

[/q

Se sun ongelmas oli???

Miksi vitussa pitäisi miehenä tuhlata aikaansa pakkien saamiseen? Varsinkin kun olen vain 175cm pitkä ja vain keskituloinen, en Teemu Selänne. Plus olen niin täynnä katkeruutta ja vihaa, ettei ole ihme vaikka tekisinkin joskus jotain sellaista, joka päätyy iltalehden lööppeihin. M30. Sekoamista odotellessa. 

Pitkän parisuhteen jälkeen muutamia vuosia jo sinkkuna (kai 5v). Ei vaan jaksa sitä alkuhässäkkää. Kelpaisi kyllä joku tuohon kainaloon katsomaan esim. juuri nyt nhl:ää tai vaan nukkumaan, tyyny ei aina riitä.
Jos ei tarvitse käydä treffeillä eikä olla siinä kauheassa epätietoisuudessa tykkääkö vai ei, niin sitten mun arkeen pääsee mukaan.
Mies35

Mä allekirjoitan täysin tuon saman, ei jaksa loputtomiin niitä pakkeja plus että nettideitit on täynnä hörhöjä. Jos ei kumppania live-elämässä sattumalta tule vastaan, niin olen sitten sinkku loppuelämäni. Ei mulla tästäkään valittamista ole, vaikka joskus tulee toisen ihmisen kosketuksen kaipuu.

Ja nettideiteillä vähänkin siedettävämmät naiset saavat satoja viestejä. Miksi helvetissä pitäisi tuhlata aikaansa siihen ettei koskaan saa mitään vastauksia? Parempi vaikka opiskella ja keskittyä rahan tekemiseen. Voi sitten katkeruudenpuuskassa roiskutella jonkun naisen päälle kurat viitossarjan bemarilla. 

Tavallaan ihan sama kuin että oletusarvoisesti kaikkien pitäisi haluta työpaikka. No minä en halua, eikä tosiaan kiinnosta juosta haastatteluissa kertomassa aina uudestaan ne samat asiat. Itse asiassa työnhaku on vittumaisempaa kuin joku parisuhteen metsästys, ja tasan yhtä tärkeää tai hyödytöntä kuin joku parisuhde.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 02:17"]

Itse en "etsi aktiivisesti" monesta syystä.

Ensinnäkin olen aika introvertti ja ujo ja kyllä, koen jonkun nettideitti-ilmon laittamisen nolona. En koe sitä nolona, jos vaikka kaverini  näin tekevät, mutta että itse laittaisin..no way. Enkä ylipäätään hirveästi usko nettideittirakkauteen. Uskon siihen, että ennemminkin noissa kuvioissa kaksi parisuhdetta ja perheenperustamista palavasti haluavaa vaan päättää lyödä hynttyyt yhteen kun viimein löytyy se paperilla sopiva, jonka seura on ihan ok. Pistetään pystyyn sellainen järkisuhde. Itse en ylipäätään voisi kuvitella ihastuvani keneenkään tilanteessa, jossa ollaan vähän niin kuin karjamarkkinoilla, kumpikin arvioi toistaan koko ajan kiivaasti pohtien sopisiko tuo lasteni isäksi/äidiksi, haluanko herätä tuon vierestä seuraavat 40 vuotta vai haluanko herätä ennemmin sen viime viikon deitin vierestä jne.

En myöskään usko olevani ihmistyyppiä, joka menestyy noissa nettideittikuvioissa. Ulkonäkö ei riitä ja koska en viehätä miehiä siviilielämässäkään niin tuskinpa netissäkään. (Kerran laitoin kokeeksi ilmoituksen, sain 1 vastauksen, joka oli tällainen kiertoviestityyppinen ratkaisu joka massapostitetaan kaikille palstan naisille.) JaMitä olen ilmoituksiin ja sivustoihin vuosien varrella tutustunut, niin siellä luonnossa liikkumisesta ja vauvoista tykkäävät rauhalliset alkottomat ja savuttomat tanssitaitoiset hakevat toisiaan. Ja toisaalta taas palstoilla on paljon wt-henkistä väkeä, joiden ilmoituksia on tuskallista lukea niiden lukuisien yhdys sana virheiden vuoksi. Eikä itse ilmoitusten sisältökään juuri innosta ("moro oon make järvespääst, muutama lapsen isä haluutko nähä?!! onks sun pillu ajeltu") Juu ei kiitos, en koe samaistuvani kumpaankaan porukkaan. Eivätkä minuun vetoa myöskäään "seksihunksit" tai hevarit tai ...tiedän että olen niin uniikki lumihiutale, että mahdollisuuteni kumppa nin löytämiseen ovat pienet. Ja en tiedä edes kelpuuttaisinko kumppaniksi miestä, joka roikkuu jossain deittisaitilla. En varmaan. Ja ex-kumppaniani, joka oli mija on minulle rakas en varmasti olisi noteerannut missään deittisaitilla, koska hän ei olisi sopinut kriteereihini millään tavalla.

No joo, olen naiivi ja romantikko. Jos ei kohtalo tielleni ketään kuljeta niin sitten ei. Yksin tänne ollaan synnytty ja yksin täältä lähdetään, parisuhde ei ole koko elämä.

[/quote]

No mutta olihan sulla joku ex-kumppani.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 12:00"]

Ei kaikilla sinkuilla edes ole halua löytää ketään. Toiseksi, etsimällä ei löydä ja epätoivoinen hakeminen karkoittaa viimeisetkin kiinnostuneet takuuvarmasti.

Itse eronnut, 40 v sinkku, ja en etsi yhtään mitään. Jos jonkun on tarkoitus tulla elämääni, se tapahtuu. Usko tai älä ap, jotkut osaavat olla onnellisia yksinkin. Minä ainakin olen ollut eroni jälkeen onnellisempi kuin koskaan.

[/quote]

Luitko aloitukseni kokonaan? En sanonut missään, että kaikki sinkut haluaa löytää kumppanin. Puhuin vain ja ainoastaan sinkuista, jotka tosissaan haluaisivat sen parisuhteen itselleen. Onhan se nyt itsestään selvää, että jotkut viihtyvät yksin paremmin.

[/quote]

Mistä haluat, kuka haluaa mitäkin "tosissaan"? Moni sinkku esittää vain odottavansa sitä oikeaa, vaikka oikeasti eivät mitään parisuhdetta tai lapsia edes halua. On helpompi sulautua kaveriporukkaan kuin kertoa, että ihan kivoja nuo teidän lapset ja omakotitalot, mutta en itse halua sellaista elämää itselleni. Osa ns. kavereista kun tuomitsisi välittömästi. Ihan riittävän aggressiivisesti vapaaehtoiseen sinkkuuteen suhtaudutaan netissäkin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 06:04"]Tavallaan ihan sama kuin että oletusarvoisesti kaikkien pitäisi haluta työpaikka. No minä en halua, eikä tosiaan kiinnosta juosta haastatteluissa kertomassa aina uudestaan ne samat asiat. Itse asiassa työnhaku on vittumaisempaa kuin joku parisuhteen metsästys, ja tasan yhtä tärkeää tai hyödytöntä kuin joku parisuhde.
[/quote]

Näin miehenä se työnhaku ainakin on vain paljon helpompaa.... Ainakin jos on koulutus.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 02:49"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 14:09"]

Tuossa iässä ei olla vielä niin vanhoja että oltaisiin epätoivoisia. Varsinkaan miehet, joiden viehätysvoima on enemmän kiinni sosiaalisesta statuksesta kuin nuoruudesta ja ulkonäöstä. Mies voi muuttaa itsensä hylkiöstä suhteellisen suosituksi puolessa vuosikymmenessä yksinkertaisesti opiskelemalla "hyvän ammatin". Lisäksi jos esimerkiksi opiskelee toista tutkintoa, tai on töissä alalla jossa on suuri vaihtuvuus ja paljon nuoria tulijoita, voi nainenkin hämääntyä omasta iästään ja pitää 34-vuotiaana itseään enemmän parikymppisenä kuin keski-ikäisenä, jolla olisi jo kiire pariutua. Ja "toinen kierros" taitaa alkaa toden teolla 35-40-vuotiaana, kolmenkympin korvilla kaikki hyvät tahtoo olla jo tai vielä varattuja. Tilanne oli toisin viisi vuotta aiemmin ja tulee olemaan toisin taas viiden vuoden päästä!

[/quote]

Kyllä mieskin herää kolmekymppisenä siihen että aikaa ei ole luputtomiin jos tahtoo perheen.

[/quote]

Niin, vain joku 15 vuotta. Naisellakin.

Yksi syy voi olla se, että vaatimustaso ja mukavuudenhalu kasvaa iän myötä, kun oma elämä on jo aika vakiintunutta ja se, mitä kumppanilta ja suhteelta haluaa, on paremmin selvillä. Esimerkiksi nuorena opiskelijana pystyi helposti olemaan välittämättä vaikkapa potentiaalisen kumppanin kämpän sotkuisuudesta, mutta vanhempana se on todellinen turn off. Toistuva tulokseton deittailu myös aiheuttaa kyynistymistä. Ei vain jaksaisi kerta toisensa perään lähteä kahville tai drinkille uuden ihmisen kanssa, käydä samoja keskusteluja työstä, perheestä ja harrastuksista vain huomatakseen, ettei taaskaan natsannut. Yli kolmekymppisillä alkaa myös olla kaikenlaista painolastia, riitaisia eroja, hankalia eksiä, lapsia aiemmasta suhteesta. Sellaiseen on korkea kynnys hypätä mukaan, ja pitää olla tosi varma tunteistaan.