Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (166)

Vierailija

Itse kävin nämä kyllä ohimennen läpi jokaisilla treffeillä, koska ei olisi ollut mieltä jatkaa enempää, jos asia ei olisi tullut vielä selväksi. Eli etten tule koskaan hankkimaan lapsia ja että minulla on koira ja tulee olemaan niin kauan kuin vain pystyn sellaista pitämään. Lastenhankinnasta tuli yllättävän vihamielisiä kommentteja miehiltä ja yksi jopa oli ignoorannut sen asian aiemmissa keskusteluissa, koska "kaikilla muuttuu mieli kuitenkin".

  • ylös 10
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja demiseksuaali jatkaa, kyllä olen kokenut ainakin Tinder-deittailun itselleni epäsopivaksi. En osaa sitoutua ihmiseen parin tapaamisen perusteella ja miehet tuntuvat ihastuvan saman tien ja haluavan seksiä pian. Tinderin ulkopuolella taas on helpompi tutustua luontevasti kaveripohjalla ja tehdä aloitetta kun tunteita herää (olen tehnyt niitä myös itse onnistuneesti). 

Yhden demiksi itseään väittävän kanssa olin vähän aikaa ja tämä oli kyllä melko auliisti sekstaillut puheidensa mukaan ympäriinsä ja meilläkin seksiä olisi pitänyt olla harrastamassa heti toisella tapaamisella. Jälkeeni löytyi välittömästi uusi tampattava joten vähän jäi epäilyttämään tuo demiys. Yleensä ihmiset ei ole yhtään sitä mitä sanovat tai sitten omaavat itse sen "dealbreaker"-jutun kuten tässäkin ketjussa ilmentynyt.

Aika moni mies, joka haluaa kumppaninsa nielevän spermaa, ei kuitenkaan itse haluaisi niellä (toisen miehen) spermaa. Minusta aika normaalia, että kumppanilta haetaan eri ominaisuuksia, mitä itseltä on. Minä olen esimerkiksi ylipainoinen mutta kävin treffeillä vain hyvin hoikkien naisten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jonka kanssa luulin olevan mahdollisuus johonkin vakavampaankin, ilmoitti dealbreakeriksi, että suuhommien yhteydessä tulee aina niellä. Hän ei voisi elää naisen kanssa, joka ei niele.

Pidän itse suuhommista, mutta oma raja kulkee nielemisessä. Tästäkin toki olisin voinut joskus harkita joustavani, mutta se miten tärkeä tämä tietty asia oli, muutti mielikuvani koko henkilöstä. Suhde kaatui silti heti alkuunsa.

Hyvä vain, että mies vältti tämän tyypillisen naisten ansan, että ei oikeasti pidetä jostakin seksiaktista, mutta kuitenkin lupaillaan, että mieli voi muuttua, ja ehkä jopa miehen vuoksi kokeillaan muutaman kerran, kunnes juttu jää kokonaan pois.

Jos jokin seksijuttu on itselle tärkeä, ei siitä kannata joustaa. Kannattaa valita sellainen kumppani, joka syttyy samoista asioista.

No miten sen nyt ottaa. Kuten sanoin, pidän ja nautin suuhommista. Nielemisestä en nauti. Jos miehen tärkein kriteeri parinvalinnassa on se, että nainen nielee, olen mielestäni minä se joka väisti luodin.

Toki olen kanssasi samaa mieltä, että kannattaa valita ihminen, joka syttyy samoista asioista. Tämä henkilö ei sellainen selvästi ollut.

Ei kai se, että nainen nielee, ole tärkein kriteeri, vaikka se olisikin välttämätön kriteeri. Kyllä minäkin edellytän naiselta lapsettomuutta, mutta ei se ole lähellekään tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Kynnyskysymys ei ole sama asia kuin tärkein kysymys.

Eikös kynnyskysymys nimenomaan tarkoita asiaa, joka on niin tärkeä, että ilman sitä ei parisuhdetta synny? Kyllä silloin sen sinne tärkeimpiin kriteereihin laskisin.

Esimerkiksi, jos vastaasi tulisi täydellinen nainen, jolla on lapsia, et silti voisi hänen kanssaan parisuhteeseen alkaa, koska sinulle lapsettomuus on välttämättömyys eli lopulta se tärkein kriteeri?

Välttämättömilläkin asioilla on usein tärkeys- tai merkityksellisyysjärjestys suhteen kannalta. Tuolle miehelle oli varmaankin välttämätöntä myös, että puoliso ei puukota tai lyö häntä tupakalla, ja että yhdessä keksitään jotakin mielenkiintoista yhteistä puhuttavaa ja tehtävää. Näillä asioilla on parisuhteessa varmasti enemmän merkitystä kuin sperman nielemisellä. Se, että hän mainitsi vain nielemisen, ei tarkoita sen olevan tärkein asia vaan asia, joka ei välttämättä ole samanlainen itsestäänselvyys.

No tuo nyt menee jo saivarteluksi. Eikös tässä puhuttu kynnyskysymyksistä eikä itsestäänselvyyksistä? Taisit itse ajaa itsesi tässä pussiin, kun et parempaa vastausta esimerkkiini täydellisestä naisestä keksinyt. Mutta annetaan tilaa muille vastauksille ja lopetetaan jankkaus.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itse kävin nämä kyllä ohimennen läpi jokaisilla treffeillä, koska ei olisi ollut mieltä jatkaa enempää, jos asia ei olisi tullut vielä selväksi. Eli etten tule koskaan hankkimaan lapsia ja että minulla on koira ja tulee olemaan niin kauan kuin vain pystyn sellaista pitämään. Lastenhankinnasta tuli yllättävän vihamielisiä kommentteja miehiltä ja yksi jopa oli ignoorannut sen asian aiemmissa keskusteluissa, koska "kaikilla muuttuu mieli kuitenkin".

Naisethan harrastaa tuota paljonkin. Mies sanoo, ettei ehkä koskaan halua lapsia ja silti pysyvät rinnalla kunnes ikä tulee vastaan. Sitten kysellään täälläkin mitä teen, kun haluan lapsen.

Jos ei halua lapsia, on vaan reilua sanoa se ääneen, jotta lapsia haluava ei tuhlaa aikaansa. Tietty on myös niitä lapamatoja, jotka ei saa sanottua suoraan: ”Emmätiiä, ehkä joskus, myöhemmin, myöhemmin.”

  • ylös 10
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jo treffi-ilmoituksessa, että jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu. Oli helppo filtteröidä pois aseksuaalit, matalalibidoiset, estoiset ja seksikielteiset ihmiset. Eihän tuo mitään takaa, mutta ainakin yhden ison ongelmakohdan sai mahdollisesti ennaltaehkäistyä. Varmaan joku piti tuota outona, mutta olen ennemmin outo ja onnellinen kuin tavallinen ja onneton.

Toi pätee tietty jos ei kumpikaan elämänsä varrella esim sairastu tai vaikka joudu sairaalaan vetolaitteisiin kolmeksi kuukaudeksi. Ainoastaan hyvin nuori ja kokematon ihminen selittää jotain tuollaista.

Minä en ole lähellekään tarpeeksi monogaaminen, että olisin monta kuukautta ilman seksiä vain siksi, ettei se toiselta onnistu.

Toivottavasti ilmoitat jo heti alussa, että sinusta ei saa luotettavaa kumppania.

Hyvä, että sinä ilmoitat suoraan ja rehellisesti tapailun alkuvaiheessa, että tulet vaatimaan kumppaniltasi selibaattia, jos sinua lakkaa seksi kiinnostamasta.

Hyvää polysheimaamista myös sinulta.

Polysheimaamista, et oo tosissasi?! Sullakin aamupäivä vilahtanut poolilla ja sen jälkeen pitää lähteä dinnerille. Voi hyvä luoja. 

Aa, anteeksi, en edes koettanut keksiä mitään vastausta esimerkkiisi. En halunnut kirjoittaa maratoniviestiä, joten koetin selventää, miksi se, että nostaa yhden asian kynnyskysymykseksi treffeillä, ei vielä tarkoita, että se on tärkein yksittäinen asia parisuhteessa, tai tärkein kriteeri parinvalinnassa.

Se lapsia haluava voi varmaan myös itse ottaa vastuuta omasta elämästään. Ihminen voi tuhlata vain omaa aikaansa loppujen lopuksi. Kannattaa avata itse se suu, ja jos vastaukset eivät miellytä, tai käytäntö ei vastaa puheita, täytyy itse olla valmis lähtemään.

Jep, juurikin näin. En haluaisi puolisoksi kiihkouskovaista uskonnosta riippumatta, en alkoholiongelmaista, en eläintenvihaajaa, en lapsia haluavaa. En vaikka treffeillä nostin esiin suuseksin kynnyskysymyksenä. Se suuseksin puheeksi ottaminen kun samalla vei treffien tunnelmaa haluamaani suuntaan :D

Mikä on pooli?

Tuota juuri tarkoitin. Moni nainen ignooraa saamansa viestin, koska ”kyllä se kuitenkin mieli muuttuu”.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Eikö olekin outoa, että meille naisille vttuillaan, jos haluamme pitkän miehen, ja syytetään pinnalliseksi.

Naisille pitää ilmeisesti vääntää taas rautalangasta tämä ratkaiseva ero pituus- ja painovaatimuksen suhteen. Lukekaa tarkasti: pituuteen et voi itse vaikuttaa, painoon taas voit. Minä olen geeneiltäni lihomiseen taipuvainen ja olin pullukka aina teini-ikään saakka, kunnes päätin etten enää halua olla. Sen jälkeen olenkin ollut hoikka/normaalipainoinen. Jos saisin samalla tavalla päättää pituudestani ja hiusten kasvusta, niin mulla olisi pituutta 10 senttiä enemmän ja tuuheat hiukset. Mutta kun en voi, niin näillä mennään. Painonhallinassa puhutaan itsekurista, ja lihavuus todistaa että sitä ei paljoa ole.

Ylipainoinen ystäväni on pohtinut tätä asiaa paljon. Lopputulemaksi tuli, että ei ole mitään järkeä kitua nälässä vuodesta toiseen miellyttääkseen jotain randomia miestä, kun voi sen asemesta myös elää normaalia elämää. Niin vain tapasi miehen, joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on - ja hänhän on ihana ihminen, kun ei ole nälästä ja itseruoskinnasta raivo vaan oma iloinen itsensä.

Johtopäätös: Kaikille hoikkana pysyminen ei ole yhtä helppoa. Ihan älytöntä moralisoida ja paheksua heitä, joille se on yhtä vaikeaa kuin sinulle olisi kasvaa ne puuttuvat 10 senttiä.

Paitsi ettei tällaisia ihmisiä ole olemassa.

10cm lisäkasvu on mahdotonta, painon pudottaminen ei ole.

Olisit nuorena huolehtinut elintavoistasi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin nämä kyllä ohimennen läpi jokaisilla treffeillä, koska ei olisi ollut mieltä jatkaa enempää, jos asia ei olisi tullut vielä selväksi. Eli etten tule koskaan hankkimaan lapsia ja että minulla on koira ja tulee olemaan niin kauan kuin vain pystyn sellaista pitämään. Lastenhankinnasta tuli yllättävän vihamielisiä kommentteja miehiltä ja yksi jopa oli ignoorannut sen asian aiemmissa keskusteluissa, koska "kaikilla muuttuu mieli kuitenkin".

Naisethan harrastaa tuota paljonkin. Mies sanoo, ettei ehkä koskaan halua lapsia ja silti pysyvät rinnalla kunnes ikä tulee vastaan. Sitten kysellään täälläkin mitä teen, kun haluan lapsen.

Jos ei halua lapsia, on vaan reilua sanoa se ääneen, jotta lapsia haluava ei tuhlaa aikaansa. Tietty on myös niitä lapamatoja, jotka ei saa sanottua suoraan: ”Emmätiiä, ehkä joskus, myöhemmin, myöhemmin.”

Se lapsia haluava voi varmaan myös itse ottaa vastuuta omasta elämästään. Ihminen voi tuhlata vain omaa aikaansa loppujen lopuksi. Kannattaa avata itse se suu, ja jos vastaukset eivät miellytä, tai käytäntö ei vastaa puheita, täytyy itse olla valmis lähtemään.

Tuota juuri tarkoitin. Moni nainen ignooraa saamansa viestin, koska ”kyllä se kuitenkin mieli muuttuu”.

Siitä vain. Sehän on vain hyvä asia, jos tuon seurauksena jää edes yksi lapsi syntymättä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jonka kanssa luulin olevan mahdollisuus johonkin vakavampaankin, ilmoitti dealbreakeriksi, että suuhommien yhteydessä tulee aina niellä. Hän ei voisi elää naisen kanssa, joka ei niele.

Pidän itse suuhommista, mutta oma raja kulkee nielemisessä. Tästäkin toki olisin voinut joskus harkita joustavani, mutta se miten tärkeä tämä tietty asia oli, muutti mielikuvani koko henkilöstä. Suhde kaatui silti heti alkuunsa.

Hyvä vain, että mies vältti tämän tyypillisen naisten ansan, että ei oikeasti pidetä jostakin seksiaktista, mutta kuitenkin lupaillaan, että mieli voi muuttua, ja ehkä jopa miehen vuoksi kokeillaan muutaman kerran, kunnes juttu jää kokonaan pois.

Jos jokin seksijuttu on itselle tärkeä, ei siitä kannata joustaa. Kannattaa valita sellainen kumppani, joka syttyy samoista asioista.

No miten sen nyt ottaa. Kuten sanoin, pidän ja nautin suuhommista. Nielemisestä en nauti. Jos miehen tärkein kriteeri parinvalinnassa on se, että nainen nielee, olen mielestäni minä se joka väisti luodin.

Toki olen kanssasi samaa mieltä, että kannattaa valita ihminen, joka syttyy samoista asioista. Tämä henkilö ei sellainen selvästi ollut.

Ei kai se, että nainen nielee, ole tärkein kriteeri, vaikka se olisikin välttämätön kriteeri. Kyllä minäkin edellytän naiselta lapsettomuutta, mutta ei se ole lähellekään tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Kynnyskysymys ei ole sama asia kuin tärkein kysymys.

Eikös kynnyskysymys nimenomaan tarkoita asiaa, joka on niin tärkeä, että ilman sitä ei parisuhdetta synny? Kyllä silloin sen sinne tärkeimpiin kriteereihin laskisin.

Esimerkiksi, jos vastaasi tulisi täydellinen nainen, jolla on lapsia, et silti voisi hänen kanssaan parisuhteeseen alkaa, koska sinulle lapsettomuus on välttämättömyys eli lopulta se tärkein kriteeri?

Välttämättömilläkin asioilla on usein tärkeys- tai merkityksellisyysjärjestys suhteen kannalta. Tuolle miehelle oli varmaankin välttämätöntä myös, että puoliso ei puukota tai lyö häntä tupakalla, ja että yhdessä keksitään jotakin mielenkiintoista yhteistä puhuttavaa ja tehtävää. Näillä asioilla on parisuhteessa varmasti enemmän merkitystä kuin sperman nielemisellä. Se, että hän mainitsi vain nielemisen, ei tarkoita sen olevan tärkein asia vaan asia, joka ei välttämättä ole samanlainen itsestäänselvyys.

No tuo nyt menee jo saivarteluksi. Eikös tässä puhuttu kynnyskysymyksistä eikä itsestäänselvyyksistä? Taisit itse ajaa itsesi tässä pussiin, kun et parempaa vastausta esimerkkiini täydellisestä naisestä keksinyt. Mutta annetaan tilaa muille vastauksille ja lopetetaan jankkaus.

Aa, anteeksi, en edes koettanut keksiä mitään vastausta esimerkkiisi. En halunnut kirjoittaa maratoniviestiä, joten koetin selventää, miksi se, että nostaa yhden asian kynnyskysymykseksi treffeillä, ei vielä tarkoita, että se on tärkein yksittäinen asia parisuhteessa, tai tärkein kriteeri parinvalinnassa.

Jep, juurikin näin. En haluaisi puolisoksi kiihkouskovaista uskonnosta riippumatta, en alkoholiongelmaista, en eläintenvihaajaa, en lapsia haluavaa. En vaikka treffeillä nostin esiin suuseksin kynnyskysymyksenä. Se suuseksin puheeksi ottaminen kun samalla vei treffien tunnelmaa haluamaani suuntaan :D

Miehen esittämä kynnyskysymys onkin siis ainoastaan kikka saada nainen nopeasti vällyjen väliin? Mielenkiintoista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Eikö olekin outoa, että meille naisille vttuillaan, jos haluamme pitkän miehen, ja syytetään pinnalliseksi.

Naisille pitää ilmeisesti vääntää taas rautalangasta tämä ratkaiseva ero pituus- ja painovaatimuksen suhteen. Lukekaa tarkasti: pituuteen et voi itse vaikuttaa, painoon taas voit. Minä olen geeneiltäni lihomiseen taipuvainen ja olin pullukka aina teini-ikään saakka, kunnes päätin etten enää halua olla. Sen jälkeen olenkin ollut hoikka/normaalipainoinen. Jos saisin samalla tavalla päättää pituudestani ja hiusten kasvusta, niin mulla olisi pituutta 10 senttiä enemmän ja tuuheat hiukset. Mutta kun en voi, niin näillä mennään. Painonhallinassa puhutaan itsekurista, ja lihavuus todistaa että sitä ei paljoa ole.

Hohhoijaa. Pitää taas miehelle vääntää rautalangasta: lihavuus ei mitenkään automaattisesti todista, että henkilöllä ei ole itsekuria, ehkä häntä ei vaan kiinnosta olla laiha, arvostaa enemmän hyvää ruokaa kuin laihuutta jne. 

Vähintäänkin yhtä pinnallista on siis vaatia laihuutta kuin pituutta, koska tosiaan siihen painoon voi vaikuttaa, jos itse kokee sen tärkeäksi. Siitä huolimatta miehelle ei kelpaa punkero, joka mahdollisesti voisi laihduttaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta kun tuossa tapauksessa jopa normaalipainon alaraja tarkoitti miehelle lihavaa. Kuulostaako tämä kohtuulliselta? Kuinka sairaan laiha sitä pitää oikein olla, että olisi riittävä? No, nimenomaan sairaan laiha.

Tuon kokemuksen jälkeen en edes harkitse miestä, joka on samaa kokoa itseni kanssa. Reilusti isompi mies ei taatusti olisi heitellyt samanlaista kommenttia.

Älä viitsi, onhan meillä miehillä silmät päässä. Naisten "normaalipaino" on nykyään sitä luokkaa, että 160-senttiset painavat 70 kiloa ja 170-senttiset 80 kiloa. Se on ylipainoa eikä se selittämällä muuksi muutu.

Ja aiemmalle kommentoijalle: jos ylipainoinen ystäväsi opettelisi syömään oikeaa ruokaa, joka pitää nälkää, niin nälkää ei todellakaan tarvitsisi nähdä. Minun peruskulutukseni on yli 2000 kcal päivässä ja kyllä tuohon määrään saa oikeaa ruokaa syödä ihan riittävästi. Ja kun vähän liikkuu niin vielä enemmän. Ei ole kyllä tarvinnut nälässä olla. Ja lisäksi moni länsimaalainen ihminen ei edes tiedä oikeasta nälästä, vaan ongelma taitaa olla lähinnä korvien välissä, toimimattomassa nälänsäätelyjärjestelmässä ja tosiaan epäsopivassa ruoassa.

Jos miehen peruskulutus on yli 2000 kcal, mutta alle 3000, pitäisi sun kyllä kasvaa enemmän kuin 10 cm ja aika lailla enemmän harrastaa myös jotain liikuntaa. Et ole oikea ihminen kommentoimaan naisten normaalipainoa millään muotoa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jo treffi-ilmoituksessa, että jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu. Oli helppo filtteröidä pois aseksuaalit, matalalibidoiset, estoiset ja seksikielteiset ihmiset. Eihän tuo mitään takaa, mutta ainakin yhden ison ongelmakohdan sai mahdollisesti ennaltaehkäistyä. Varmaan joku piti tuota outona, mutta olen ennemmin outo ja onnellinen kuin tavallinen ja onneton.

Toi pätee tietty jos ei kumpikaan elämänsä varrella esim sairastu tai vaikka joudu sairaalaan vetolaitteisiin kolmeksi kuukaudeksi. Ainoastaan hyvin nuori ja kokematon ihminen selittää jotain tuollaista.

Minä en ole lähellekään tarpeeksi monogaaminen, että olisin monta kuukautta ilman seksiä vain siksi, ettei se toiselta onnistu.

Toivottavasti ilmoitat jo heti alussa, että sinusta ei saa luotettavaa kumppania.

Hyvä, että sinä ilmoitat suoraan ja rehellisesti tapailun alkuvaiheessa, että tulet vaatimaan kumppaniltasi selibaattia, jos sinua lakkaa seksi kiinnostamasta.

Hyvää polysheimaamista myös sinulta.

Voitko ystävällisesti kertoa mitä ihmettä on polysheimaaminen?

eri

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vähintäänkin yhtä pinnallista on siis vaatia laihuutta kuin pituutta, koska tosiaan siihen painoon voi vaikuttaa, jos itse kokee sen tärkeäksi. Siitä huolimatta miehelle ei kelpaa punkero, joka mahdollisesti voisi laihduttaa.

Koska me tiedämme, että he eivät koskaan laihduta. Etenkään sitten, jos saavat itselleen miehen ja kokevat, että kelpaavat sellaisenaankin. Jos jotain saa vähälläkin vaivalla niin mitä sitä enempiä panostamaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jo treffi-ilmoituksessa, että jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu. Oli helppo filtteröidä pois aseksuaalit, matalalibidoiset, estoiset ja seksikielteiset ihmiset. Eihän tuo mitään takaa, mutta ainakin yhden ison ongelmakohdan sai mahdollisesti ennaltaehkäistyä. Varmaan joku piti tuota outona, mutta olen ennemmin outo ja onnellinen kuin tavallinen ja onneton.

Toi pätee tietty jos ei kumpikaan elämänsä varrella esim sairastu tai vaikka joudu sairaalaan vetolaitteisiin kolmeksi kuukaudeksi. Ainoastaan hyvin nuori ja kokematon ihminen selittää jotain tuollaista.

Minä en ole lähellekään tarpeeksi monogaaminen, että olisin monta kuukautta ilman seksiä vain siksi, ettei se toiselta onnistu.

Toivottavasti ilmoitat jo heti alussa, että sinusta ei saa luotettavaa kumppania.

Hyvä, että sinä ilmoitat suoraan ja rehellisesti tapailun alkuvaiheessa, että tulet vaatimaan kumppaniltasi selibaattia, jos sinua lakkaa seksi kiinnostamasta.

Hyvää polysheimaamista myös sinulta.

Voitko ystävällisesti kertoa mitä ihmettä on polysheimaaminen?

eri

Sheimaaminen tai häpäisy (engl. shaming) on sitä, että toisen tietyt ominaisuudet nimetään syyksi sille, että tämä on huono, epäilyttävä tai kelpaamaton, ja koetataan saattaa tämä pilkan, halveksunnan tai nolostumisen kohteeksi. Noin suurin piirtein. Tästä voisin päätellä, että polysheimaaminen on yritys häpäistä toista siitä, että tämä on polyamorinen.

Ihan ymmärrettävä termi ainakin minulle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Eikö olekin outoa, että meille naisille vttuillaan, jos haluamme pitkän miehen, ja syytetään pinnalliseksi.

Naisille pitää ilmeisesti vääntää taas rautalangasta tämä ratkaiseva ero pituus- ja painovaatimuksen suhteen. Lukekaa tarkasti: pituuteen et voi itse vaikuttaa, painoon taas voit. Minä olen geeneiltäni lihomiseen taipuvainen ja olin pullukka aina teini-ikään saakka, kunnes päätin etten enää halua olla. Sen jälkeen olenkin ollut hoikka/normaalipainoinen. Jos saisin samalla tavalla päättää pituudestani ja hiusten kasvusta, niin mulla olisi pituutta 10 senttiä enemmän ja tuuheat hiukset. Mutta kun en voi, niin näillä mennään. Painonhallinassa puhutaan itsekurista, ja lihavuus todistaa että sitä ei paljoa ole.

Hohhoijaa. Pitää taas miehelle vääntää rautalangasta: lihavuus ei mitenkään automaattisesti todista, että henkilöllä ei ole itsekuria, ehkä häntä ei vaan kiinnosta olla laiha, arvostaa enemmän hyvää ruokaa kuin laihuutta jne. 

Vähintäänkin yhtä pinnallista on siis vaatia laihuutta kuin pituutta, koska tosiaan siihen painoon voi vaikuttaa, jos itse kokee sen tärkeäksi. Siitä huolimatta miehelle ei kelpaa punkero, joka mahdollisesti voisi laihduttaa.

Hyvä idea valita kumppani sillä ajatuksella, että kyllä hän nyt minun mielikseni muuttuu aivan toisenlaiseksi. ;D

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla