elämä synnytyksen jälkeen (odottava älä lue)

Nämä on yksilöllisiä juttuja. Riippuu geeneistä, ruumiinrakenteesta, siitä miten on urheillut ennen lasta. Minä olin 27 kun esikoinen syntyi. Mahduin raskautta ennen käyttämiini pillifarkkuihin reilu viikko synnytyksestä. Jälkivuotoa oli kuusi viikkoa ja alapää ihan murskana, siltä ainakin tuntui. En ollut silloin parisuhteessa mutta ei kyllä ollut seksi mielessä. 

Voimia ap! Ole armollinen itsellesi, anna aikaa, tutustu vauvaan, lepää. 

   Meidän poika oli huono nukkumaan ja työnnettiin sitä rattaissa tunti tolkulla että jompikumpi sai nukuttua, 2v univelka on helvetillinen eikä siitä pääse eroon muutaman yön paremmilla unilla, mutta 2v korvilla ruvennut nukkumaan paremmin ja kai se väsytys ja univelka pikkuhiljaa hellittää.

2kk on tosi lyhyt aika synnytyksen jälkeen.

Kaikki muu on normaalia, paitsi ap:n mies! Kuulostaa ihan kauhealta tuollainen ettei mies ole tukena ja kehtaa vieroksua juuri synnyttäneen rakkaansa vartaloa. Miehellä taitaa olla enemmän tarvetta terapiaan kuin ap:lla. 

Ellei sitten ap ole ollut niin hölmö ja oikein 'esitellyt' miehelle surkeana jokaista millimetriä vartalossaan joka on nyt mennyt muka pilalle. Monet naiset eivät tajua, että miehelle ei todellakaan kannata itkeä riippurintojaan tms. koska eivät ne miehet niitä oikeastaan edes kovin huomaa ellei nainen valita niistä kaiken aikaa. 

Mikäli nainen osoittaa miehelle että hänen uusi vartalonsa on upea ja vahva, kauniskin, sillä onhan hänen vartalo tehnyt suorastaan ihmeitä; kasvattanut toisen ihmisen sisällään ja synnyttänyt sen tuskalla, niin mieskin ymmärtää ja ihailee naistaan. 

Palautumiseen menee aikaa, kilot voi karista helposti jne. mutta esim. imetyksen päätyttyä rinnat ovat useimmilla naisilla sellaiset tyhjät läpyskät, joiden palautuminen kestää joitakin vuosia. Fiksu mies ymmärtää, tää tämä kaikki on pariskunnan yhteinen maksu ihanasta lapsesta. 

Ei miehesi sinulle pakkeja ole antanut, vaan pelkää satuttavansa. Oletko itsekään valmis yhdyntään? Minä en ollut tuossa vaiheessa. Puolisosi saattaa olla vain tavallista huomaavaisempi. Eka kerralla sitten paljon liukkaria! Sillon kun 30v sitten synnytin, ei sellaisesta ollut meillä tietoakaan. 

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:46"]

Olen raskaana ja luin silti. Odotin pahempaa. Etkö ollut varautunut muutoksiin kehossasi, tai eikö miehesi ollut? Suurin osa on kuitenkin sellaisia, joihin voi itse vaikuttaa. Voi laihduttaa ja kiinteytyä, alapäänkin saa jumpalla kuntoon. Siinä menee oma aikansa. :) Varmasti, kun juhlitte lapsenne 1-vuotissynttäreitä, tilanne on jo toinen. Se, ettet saa mieheltäsi tukea, on tosi kurjaa. Hänen pitää antaa sulle aikaa toipua, ja sun pitää olla itsellesi vähän armollisempi.

Ja kyllä, ensimmäistä lasta odotan ja en tiedä mistä puhun :D Näistä asioista ollaan kuitenkin keskusteltu miehen kanssa, ja alan jo henkisesti valmistautumaan siihen, että muutoksa tapahtuu. Yritä jaksaa, kyllä kaikki vielä järjestyy. :)

[/quote]

Oivoi. Pistäpä tämä viestisi talteen ja lue uudestaan oman synnytyksesi jälkeen. :D On VÄHÄN eri asia kirjoittaa nämä tähän teoriassa ja sitten oikeasti elää ne.

[/quote]

Oivoi itsellesi, etkö lukenut että tiedostan kyllä etten tiedä mistä puhun. Olen kuitenkin elänyt läskinä ja laihduttanut, lihonut ja laihduttanut, ollut vuosia masentunut ja selvinnyt. Tiedän, että asiat voivat tuntua toivottomilta ja niistä voi silti selvitä, omaa keho voi muuttaa. Uskon, että tuossa tilanteessa kaikki tuntuu toivottomalta ja siihen ei voi varautua.

Yritätkö lannistaa ja latistaa minut jo raskaana ollessa, jotta varaudun siihen miten paskaa kaikki tulee olemaan ja siitä ei selviydy?

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:53"]Naiset ja tytöt ottakaa ihan rauhassa, kyllä me miehet teitä rakastetaan kaikkine ryppyineen ja makkaroineen. Turhaa otta stressiä moisesta, hoitakaa niitä vauvoja vaan ja sitten kun jaksatte, niin sitten itseänne.

M41

[/quote]

Olet aivan ihana, sait tipan linssiini. Kiitos kun piristit päivääni tällä viestilläsi :)

Terv. 6 viikon ikäisen vauvan äiti

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:21"]Ei miehesi sinulle pakkeja ole antanut, vaan pelkää satuttavansa. Oletko itsekään valmis yhdyntään? Minä en ollut tuossa vaiheessa. Puolisosi saattaa olla vain tavallista huomaavaisempi. Eka kerralla sitten paljon liukkaria! Sillon kun 30v sitten synnytin, ei sellaisesta ollut meillä tietoakaan. 

[/quote]

eihän tässä ole kyse välttämättä just yhdynnästä, toistahan voi hyväillä ja pitää lähellä ilman yhdyntää. Toisaalta, palautuminen on yksilöllistä, mä olisin ollu kaikkien seitsemän jälkeen max. Kuukausi synnytyksestä fyysisesti ja henkisesti valmis yhdyntäänkin, tosin aina ei oo ollu tilaisuutta.. Eniten on kuitenkin ollu tarve kokea itsensä edelleen puolison mielestä haluttavaksi, jos olisin tullu torjutuksi, olisin kokenu sen mun naiseuden mitätöimiseksi..

Toisaalta on paljon niitä naisia, jotka saa kosketuskiintiön täyteen hoitaessaan vauvaa, eikä sit kaipaakaan kuin tilaa..

Hei vau, pakko mainita että oot ap saanut paljon upeita, kannustavia ja ymmärtäväisiä vastauksia - AV:lla, ja näin arasta aiheesta!

Mulla samanlainen olo, toinen lapsi nyt kuukauden vanha. Mutta muistan, että ekan jälkeen kesti pari vuotta, että aloin tuntea olevani taas oma itseni. Eikä se jälkikäteen ajateltuna ollut niin pitkä aika, kuten joku kirjoitti ylempänäkin. Nyt tosin aion ruveta treenaamaan aiemmin, kun se tuo ainakin ryhtiä vartaloon vaikka arvet eivät häviäkään.

Miehen haluttomuus synnytyksen jälkeen... Voi olla, että hän heijastelee omaa suhtautumistasi itseesi? Muistan, kuinka esikoisen synnytyksen jälkeen meni 2kk että mies suostui ensimmäisen kerran kokeilemaan petitouhuja. Olin puhunut asiasta pitkään, koska mies oli haluton myös raskauden loppupuolella. Hän ei siis lakannut varsinaisesti haluamasta minua, mutta elämäntilanne oli sellainen, ettei seksi vaan tuntunut kuuluvan kuvioon. Mutta vauvan ollessa n. 4kk vanha alkoi seksielämässämme aivan uusi vaihde, yhdynnät tuntuivat mielettömän hyvältä kun synnytys paransi herkkyyttä ja otettiin ikään kuin menetetty aika takaisin. Olin vieläkin kropaltani löysä ja lihava (omasta mielestäni), mutta korvien välissä oli jo vähän helpottanut pahin ahdistus. Siksi nytkään ei ole kiire minnekään, luotan siihen että kyllä tää tästä taas. Nyt mies on sanonut, että voitaisiin koettaakin mutta kun jälkivuoto jatkuu aina vaan.

Tsemppiä sulle ap, kyllä jonain päivänä vielä aurinko paistaa taas :)

2 kuukautta? Sehän on aivan liian lyhyt aika vetää mitään johtopäätöksiä raskauden aiheuttamista muutoksista. Itse olin ainakin puoli vuotta ihan hajalla kroppani kanssa ja nyt 2v myöhemmin sitä ei edes ajattele.

Olette ihania äidit, kiitos tuesta :) ap jo paaaaljon paremmalla mielellä