Lue keskustelun säännöt.
elämä synnytyksen jälkeen (odottava älä lue)
26.07.2014 |
Tiedättekö miltä tuntuu?
Itkusta ei tule loppua. Synnytyksestä nyt vähän yli kaksi kuukautta. Alapää tuntuu löysältä, jumppaan kyllä. Vatsa roikkuu. Jalat täynnä laardia ja selluliittia. Raskausarpia. Mieltä masentaa, itkettää, ahdistaa. Vauvani on ihana ja rakkain, tärkein. En pysty harrastuksiin. Väsyttää koko ajan.
Tämä on varmasti asiaan kuuluvaa tunteilua. Eniten minuun sattuu etten ole enää se sama nainen. Mieheni vetää käteen mieluummin kuin koskee minuun (anteeksi kielenkäyttö) ja inhoan peilikuvaani. 160cm ja 70kg. Pakit sattuu syvälle.
Onko muillakin tälläistä?
Kommentit (50)
No voi itku. Turhasta kitiset. Sulla on se lapsi, vartalo voi muokata äärimmäisyyksiin jos motivaatiota on!
Sitä lasta ei kuitenkaan kaikki saa vaikka haluaisivatkin. Joten sen sijaan että uliset vauvapalstalla, pistä kuulat pimppiin, vauva vaunuihin ja lähde lenkille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Mulla on ihan erilaista. Olen lähes entisissä mitoissa, ei väsytä, ei arpia, ei masenna. Huono parisuhde vain rasitteena.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:34"]
No voi itku. Turhasta kitiset. Sulla on se lapsi, vartalo voi muokata äärimmäisyyksiin jos motivaatiota on!
Sitä lasta ei kuitenkaan kaikki saa vaikka haluaisivatkin. Joten sen sijaan että uliset vauvapalstalla, pistä kuulat pimppiin, vauva vaunuihin ja lähde lenkille!
[/quote]
Luuletko, että tuollainen paasaus auttaa? Sinä kirjoitit tuon viestin omista lähtökohdistasi (kiva päästä näpäyttämään), et siitä, että haluaisit oikeasti tsempata tai auttaa.
2
On ja ei ole. Mittani ovat lähes entisellään, kropassa ei merkkejä raskaudesta. Mielessä kyllä. Raskaus- ja synnytyshormonit eivät laukaisseet minussa rakkauttaa vauvaa kohtaan. Olen siis syvien itsesyytösten saattelemana hoitanut jälkikasvuani mekaanisesti, vailla tunteita. Mieli on ollut ahdistuksesta musta jo 5 kuukautta, aina synnytyksestä saakka. Tunne-elämäni laimeni myös miestäni ja lemmikkiämme kohtaan. Koen riittämättömyyttä, huonoutta ja henkistä väsymystä. Itken ahdistustani joka päivä. Kaunis parisuhteemme on muisto vain. En haluaisi olla kotona hoitamassa lasta, mutta koska työsopimustani ei uusittukaan, minulla ei ole työtä johon palata.
Onkohan niin että parisuhde ja seksielämä mennyttä :( ilmeisesti oksetan miestäni ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:34"]
No voi itku. Turhasta kitiset. Sulla on se lapsi, vartalo voi muokata äärimmäisyyksiin jos motivaatiota on!
Sitä lasta ei kuitenkaan kaikki saa vaikka haluaisivatkin. Joten sen sijaan että uliset vauvapalstalla, pistä kuulat pimppiin, vauva vaunuihin ja lähde lenkille!
[/quote]
Luuletko, että tuollainen paasaus auttaa? Sinä kirjoitit tuon viestin omista lähtökohdistasi (kiva päästä näpäyttämään), et siitä, että haluaisit oikeasti tsempata tai auttaa.
2
[/quote]
Omista lähtökohdista? Olen minäkin synnyttänyt, ja aikani ulistuani vartaloani tajusin että se ei ole vienyt minua mihinkään.
Toki saa sitä ulinaa jatkaa josko se teillä auttaisi.
3
6, olen kuullut että rakkaus voi tulla myöhemminkin. Voi kun tuokin kuulostaa kurjalta, voimia sinulle. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulise asiaa joka sattuu minuun. Aion kyllä tehdä sille jotain kun saan luvan alkaa liikkua. Ei se silti auta, pahalta tuntuu. Ap
Juttele neuvolassa asiasta, jos et ole vielä jutellut. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole ihan harvinaista kuitenkaan. Ei mielen kuulu olla alituisesti matala, vaikka toki synnytyksen myötä moni asia muuttuu niin kropassa kuin mielessäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi haluttomuus se ongelma vain on.
Totahan se on. Mutta kohta lapsi nukkuu jo paremmin öisin. Pikku hiljaa jaksat paremmin. Puolen vuoden päästä voi olla sinulla jo toisenlaisia aatoksia :) hirveetä se meidänkin pikkuvauva-aika oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa on ongelmia varmasti suurimmala osalla vauvojen vanhemmista. Siihen vaikuttavat monet asiat, esim. hormonit ja huonot yöunet. Mekin tapellaan miehen kanssa, vaikka normaalisti ei koskaan tapella. Mulla on välillä aivan suunnaton halu jäkättää iehelleni ihan turhasta. Välillä katselen häntä ja ajattelen, että voi kun voisin erota hänestä. Mutta edellisen kerran kokemuksella tiedän, että tämä on ohimenevää.
2
Olen raskaana ja luin silti. Odotin pahempaa. Etkö ollut varautunut muutoksiin kehossasi, tai eikö miehesi ollut? Suurin osa on kuitenkin sellaisia, joihin voi itse vaikuttaa. Voi laihduttaa ja kiinteytyä, alapäänkin saa jumpalla kuntoon. Siinä menee oma aikansa. :) Varmasti, kun juhlitte lapsenne 1-vuotissynttäreitä, tilanne on jo toinen. Se, ettet saa mieheltäsi tukea, on tosi kurjaa. Hänen pitää antaa sulle aikaa toipua, ja sun pitää olla itsellesi vähän armollisempi.
Ja kyllä, ensimmäistä lasta odotan ja en tiedä mistä puhun :D Näistä asioista ollaan kuitenkin keskusteltu miehen kanssa, ja alan jo henkisesti valmistautumaan siihen, että muutoksa tapahtuu. Yritä jaksaa, kyllä kaikki vielä järjestyy. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:39"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:34"]
No voi itku. Turhasta kitiset. Sulla on se lapsi, vartalo voi muokata äärimmäisyyksiin jos motivaatiota on!
Sitä lasta ei kuitenkaan kaikki saa vaikka haluaisivatkin. Joten sen sijaan että uliset vauvapalstalla, pistä kuulat pimppiin, vauva vaunuihin ja lähde lenkille!
[/quote]
Luuletko, että tuollainen paasaus auttaa? Sinä kirjoitit tuon viestin omista lähtökohdistasi (kiva päästä näpäyttämään), et siitä, että haluaisit oikeasti tsempata tai auttaa.
2
[/quote]
Omista lähtökohdista? Olen minäkin synnyttänyt, ja aikani ulistuani vartaloani tajusin että se ei ole vienyt minua mihinkään.
Toki saa sitä ulinaa jatkaa josko se teillä auttaisi.
3
[/quote]
aggressiivinen tyylisi pistää miettimään, että onko sullakaan kaikki ihan ok. Ohis.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:42"]Ulise asiaa joka sattuu minuun. Aion kyllä tehdä sille jotain kun saan luvan alkaa liikkua. Ei se silti auta, pahalta tuntuu. Ap
[/quote]
Jos olet jo pimppiäkin voinut treenata niin kyllä saat jo lenkkeillkkin, vaikka sitten kävellen. Heti sulla on kuktenkin tekosyitä ja asenteena "ei se auta". No ei varmasti auta...! Ei ne tulokset yhdessä yössä tule! Jos nyt aloitat niin vuoden päästä alat olla ok kunnossa. Ja sekun vaatii kovaa työtä, ja se nyt on vissiin liikaa vaadittu.
Oisko kannattanut kasvaa vielä pari vuotta ennen kuin menet lisääntymään?
Mun alapää oli jo kunnossa 6. viikkoa synnytyksestä, entisissä painossa olin jo synnärillä, maha ehkä roikkui hieman. Sekin palautui kohdilleen parin kuukauden kohdalla. Väsytti kyllä, mutta niinhän lapset aina.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:39"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 11:34"]
No voi itku. Turhasta kitiset. Sulla on se lapsi, vartalo voi muokata äärimmäisyyksiin jos motivaatiota on!
Sitä lasta ei kuitenkaan kaikki saa vaikka haluaisivatkin. Joten sen sijaan että uliset vauvapalstalla, pistä kuulat pimppiin, vauva vaunuihin ja lähde lenkille!
[/quote]
Luuletko, että tuollainen paasaus auttaa? Sinä kirjoitit tuon viestin omista lähtökohdistasi (kiva päästä näpäyttämään), et siitä, että haluaisit oikeasti tsempata tai auttaa.
2
[/quote]
Omista lähtökohdista? Olen minäkin synnyttänyt, ja aikani ulistuani vartaloani tajusin että se ei ole vienyt minua mihinkään.
Toki saa sitä ulinaa jatkaa josko se teillä auttaisi.
3
[/quote]
No ihan sama, oletko synnyttänyt vai et, mutta luuletko oikeasti, että kun ihminen tulee avautumaan tunteistaan, häntä auttaa se, että toiset tulevat vähättelemään? Voin kertoa, ettei auta, ja uskon, että sinäkin ymmärrät sen.
Ei se, että valittaa, tietenkään muuta vartaloa miksikään, mutta on kiva, että asiat voi sanoa julki edes jossain. Ei mun mielestä ole oikein reilua vaikkapa omaa miestään kohtaan valittaa, että kato nyt, mä oon tämmönen. Mutta ainakin musta on hyvä, että voi edes johonkin avautua siitä tunteesta, kun oma keho tuntuu aivan vieraalta.
2
2kk tooodella lyhyt aika synnytyksestä, älä vain erehdy luulemaan että elämä jäisi tällaiseksi niin kehosi kuin tuntemustesi suhteen. Aika parantaa ja sinä todellakin voit saada kehosi vielä takaisin. Nyt olet vain armollinen itsellesi ja KIITÄT itseäsi ja kehoasi että olet saanut maailmaan uuden ihmisen. Miehesi haluttomuus voi liittyä paljon muuhunkin kuin kroppaasi, onhan hänkin uudessa tilanteessa, ehkä väsynyt jne... Hyväksy tämänhetkiset tunteesi, tulevaisuudessa kaikki voi ja tuleekin olemaan toisin.
Itsekin nopeasti palauduin (meni varmaan 6vko), mutta mielen kasvu vanhemmuuteen veikin sen ensimmäisen vuoden. Sen ajan ahdisti ja masensi. Ehkä seuraavalla kerralla ei niin paljon kasvukipuja.
Palautumisessa menee aikansa. 2 kuukautta on lyhyt aika.
Mulla on paljon samoja fiiliksiä, koska tietenkin olisi kiva olla oma itsensä heti, mutta eihän se tietenkään onnistu.