Alakoululainen kuunteli puolustuskyvyttömänä, kun aikuiset pilkkasivat häntä koulussa rasistisesti – kunnan sivistysjohtaja: "Olen todella järkyttynyt"
https://yle.fi/uutiset/3-12020246
"Viiden tunnin mittaisesta tallenteesta selvisi, että kaksi työntekijää puhui pojalle epäasiallisesti. Hänelle muun muassa huudettiin, hänen ääntelyään matkittiin ivallisesti ja puheessa oli rasistisia sävyjä. Häntä kehotettiin esimerkiksi ottamaan norsu mukaansa ja toivotettiin hyvää matkaa äidin ja isän kanssa kamelifarmille."
Pöyristyttävää!
Kommentit (197)
Toivottavasti tämä sijainen on palannut Helsinkiin takaisin, pohjanmaalla ei tuollaisia kattella.
Ihmiset on perin yksinkertaisia jos luulevat että tällaista tapahtuu vain jossain pohjanmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko puhekyvytön autisti tosiaan samaan kouluun normaaliporukan kanssa?
Näköjään kuuluisi. Siellähän tuokin olisi ollut turvassa, normaaliluokassa.
Tämä tapaus tapahtui erityisluokassa, jossa oli pelkät avustajat paikalla, kun selvästi kunnassa ei erityislapsista välitetä.
Normaaliluokassa varmasti joku luokan oppilas olisi kielinyt, jos jotain autistista lasta kohdeltaisiin noin. Vahvan tuen erityisluokassa lapsilla ei kyllä tuollaista huomata ja sellaiseen puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen jutusta:
Hakalan mukaan muu henkilökunta pysynee koulussa kuitenkin samana. Hän katsoo, että kunnassa epäkohtiin on puututtu ja keskusteluyhteyttä on yritetty avata, esimerkiksi 7. heinäkuuta järjestetyn vanhempainillan avulla.
– Näen, että meillä on tosi hyviä ihmisiä töissä, meillä on hyvät oppilaat sekä erinomaiset perheet, joiden kanssa yhteistyö on ollut hyvää. Uskon meidän henkilökuntaan myös. Nyt tarvitaan positiivista ja hyvää lähtöä [syksyyn], koska on päivänselvää, että tämä on myös henkilökuntaa järkyttänyt ja mieli on matalalla monella.
*****
Onpa kauheaa, kun henkilökunta järkyttyi!
Oksettaa tämä suomalainen kiusaamismentaliteetti ja sen hyväksyminen. Vieläkö joku väittää etteivät opettajat(kin) kiusaa autisteja? Kyllä he kiusaavat! Ja se on salittua koska ”jannet”.
Tämä.
Ei yhtään yllätä, että raamattuvyöhykkeellä on tuollaista käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko puhekyvytön autisti tosiaan samaan kouluun normaaliporukan kanssa?
Kertoisitko vielä, miten mielestäsi tämä lapsi oli "normaaliporukan" kanssa ja mitä tuolla "normaaliporukalla" tarkoitat? Sitten voit miettiä, miten kommenttisi liittyy mitenkään siihen, että erityisluokan avustaja haukkuu lapsia vammaisiksi ja ivaten matkii näiden ääntelyä?
Nuo avustajat ovat pahempia kuin oman lapsuuteni pahimmat koulukiusaajat. Omalla luokalla oli puhumaton autisti alakoulun ajan, eikö todellakaan yksikään lapsi tuollaisia sanonut, kun tiedettiin mistä oli kyse ja opettaja auttoi lasta olemaan meidän muiden kanssa.
Sinun kaltaiset ihmiset voisi perustaa noiden avustajan kaltaisten ihmisten kanssa ihan oman yhteiskunnan. Rauhassa saisitte "normaaliporukassanne" kiusata toisianne.
Pohjanmaa on muutenkin yksi helvetin iso keskitysleiri ja kiusaaminen on siellä suunnilleen ainoa hyväksytty toimintatapa jos kohde on millään tavoin erilainen kuin muut.
Maalla on yhä tuollaista koulussakin? Ei helvetti, eikö tuota paskaa saada vieläkään kuriin. Luulin sen jääneen ysärille. Vastenmielistä luokkayhteiskuntameininkiä...
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko puhekyvytön autisti tosiaan samaan kouluun normaaliporukan kanssa?
Kerrotko vielä tarkentaen, ketä ja millaisia ihmisiä siellä Vaasassa kuuluikaan ”normaaleihin”?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on perin yksinkertaisia jos luulevat että tällaista tapahtuu vain jossain pohjanmaalla.[/
Tämä. Toisaalta ei yllätä. Muistatteko av mammat ja papat missä esim koskelan keissi tapahtui? Ei tainnu olla pohjanmaalla.
Ristusnotta, eipä yllätä. Moon oikias, soot vääräs. Kosolan jäljilla ollaan.
Surullista.
Yksittäistapaus. Ei voi yleistää tietämättä tapauksen taustoja tarkemmin. Lisäksi näistä tehdään juttuja herkemmin.
Nauhalla esiintynyt asiattomati puhunut työntekijä ei ole enää koulun työntekijä.
Mitä muuta koulun pitäisi tehdä asialle, ristiinnaulita jokainen opettaja jolla ei edes ollut osaa eikä arpaa koko asiaan?

Sulkea koulu. Sairas yhteisö, en usko hetkeäkään ettei tämä olisi ollut metatasolla ”sallittua”. Oma lapsi ei olisi tuollaisessa kiusaajasakissa ja paskalaitoksessa sekuntiakaan oppimassa ”pohjalaisia tapoja”. Kiitos ja hei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Joku hyljeksii, joku pelkää
Joku on saanut siellä lujaa selkään
Niin tasaista, latomerta
Harva se päivä, joku vuotaa vertaToinen reppana, turvautuu nuoraan
Kun on asiat sanottu sille liian suoraan
Ei välii, miestä taikka naista
Vihataan kaikkee, kaikkee erillaistaMutta heimoani minä rakastan"
Musta tosi jännä, kun sama yhtye kuitenkin myöskin vasustaa kiusaamista ja syrjimistä toisissa biiseissään, ilmeisesti kuitenkin pohjanmaalla tapahtuvana se on täysin ok ja suorastaan rakastettavaa.
Et ole ymmärtänyt laulun sanoja, joten lopeta ihmeessä tuo jankuttaminen ja kuuntele laulu ajatuksella. Alkaa p:llä loppuu a:lla. Siinä heidän mielipide kotikulmistaan.
Pohjanmaa alkaa p:llä ja loppuu a:han.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Pohjanmaa on Suomen koulukiusaamisen Mekka! Pohjanmaan monissa kouluissa koulukiusaamiseen ei edelleenkään puututa mitenkään. Myös osa opettajista ja koulun henkilökunnasta kiusaa lapsia ja nuoria.
Älä koskaan avioidu pohjalaisen puolison kanssa! Perhe-elämäsi ja parisuhteesi tulee olemaan yhtä he#vettiä! Suomen vi##umaisimmat anopit ja appiukot asuvat Pohjanmaalla! Anopit vihaavat ja kiusaavat miniöitään ja appiukot vihaavat ja kiusaavat vävyjään. Ja etenkin, jos miniät ja vävyt ovat kotoisin jostain muusta maakunnasta kuin Pohjanmaalta. Vi##umainen anoppi ja appiukko luulee, että Seinäjoki ja Vaasa ovat maailman keskuksia.
Pohjalaiset ihmiset ovat itsekkäitä, narsistisia, itseään kehuskelevia, saavutuksillaan leveileviä, koppavia, ylimielisiä, omahyväisiä, ilkeitä ja kaikin tavoin vi##umaisia ihmisiä luonteeltaan kaikki tyynni! Pohjalaiset kuvittelevat olevansa yli-inhimillisiä neroja ja paljon parempia kuin muitten maakuntien ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Koko Pohjanmaa ja Vaasa ovat aivan totaalisen mahdottomia elää autismikirjon ihmiselle. Erilaisuudesta kiusataan homtittomasti! Nämä ihmiset ovat pahoja ja demonisia!
Jollain taisi mennä Pohjanmaa tunteisiin...? Itse taas en tunnista tällaista kuvausta ollenkaan.

Oletko koulukiusaajan kiusaajavanhempi? Tai ehkä opettaja? Insinööri?
Miks pohjanmaalaiset voi noin huonosti? Mikä heidän kohdallaan on menny noin pahasti pieleen, kun lastakin täytyy jopa kiusata?
Eikö teille ole mikään pyhää?
Vierailija kirjoitti:
Miks pohjanmaalaiset voi noin huonosti? Mikä heidän kohdallaan on menny noin pahasti pieleen, kun lastakin täytyy jopa kiusata?
Eikö teille ole mikään pyhää?
On niille. Nimittäin tekopyhää. Nämä ovat ”jumalan valittu kiusaajakansa”.
-----
Ei ole, miksi niin luulet?
Esimerkki:
"Rikoslain mukaan salakuuntelulla tarkoitetaan oikeudettomasti teknisellä laitteella salaa sellaisen puheen tallentamista, jota ei ole tarkoitettu nauhoittajan eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon."
.
"Lain kohta koskee siis nimenomaan ja ainoastaan sellaisia keskusteluja, jotka eivät ole tarkoitettuja kuuntelijan tietoon. Tässäkin tapauksessa on kyse siitä, onko henkilöllä oikeus äänittää salaa tai suorastaan kiellon vastaisesti keskustelu, johon hän itse osallistuu luvallisesti."
.
"OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ ON KATSOTTU, ETTÄ ESIMERKIKSI YHTIÖ- TAI MUUSSA KOKOUKSESSA KÄYDYN KESKUSTELUN SAA TALLENTAA, MIKÄLI TALLENTAJA OSALLISTUU KOKOUKSEEN LAILLISESTI OSAKEOMISTUKSENSA TAI JÄSENYYTENSÄ PERUSTEELLA. OMAN PUHELIMEN NAUHURIN KÄYTTÄMINEN SALAA ON SALLITTUA, JA MAINITUN KALTAISEN KESKUSTELUN SALAA NAUHOITTAMINEN ON SELVÄSTI RAJATTU RANGAISTAVUUDEN ULKOPUOLELLE.Näin ollen keskustelun saa äänittää, koska keskustelukumppani on luopunut yksityisyydestään."
---------------
100% selvää pässinlihaa, nauhoittamisessa ei ole pienintä ongelmaa.