Lue keskustelun säännöt.
Autisminkirjon ihmisten kiusaamiseen ja syrjimiseen puuttuminen
19.07.2021 |
Tämä ryhmä jos jokin kokee jatkuvaa kiusaamista valtaväestön taholta. Jo koulumaailmassa syrjitään - usein opettajien salliessa asian (uhri syyllistetään). Aikuisuudessa ja työelämässä meno on täysin tasotonta; on niin helppoa kohdentaa pahuutensa ihmiseen, joka ei osaa puolustautua. Suomalainen kateus ja kiusaamismentsliteetti takaa, ettei autismikirjolaisten kyvyt pääse työyhteisön hyödyksi, vaan ihmiset ajavat koulutetutkin autistit työkyvyttömyyseläkkeelle.
Onko sinusta muutokseen, tukemaan ja sietämään erilaisuutta?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vastikään kohtasin yhden ilmeisen kirjolaisen, enkä yhtään ihmettele jos syrjitään. Ei mitään käsitystä vuorovaikutusrajoista. Yksilöitä kaikki mutta ainakaan tämän ihmisen kanssa en halua olla tekemisissä. Jäi mielikuva että saattaa tehdä mitä tahansa ilman minkäänlaista syytä.
Joku asperger varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän autisteja siedä kukaan, antavat minimalistista buustia normojen narsistiselle egolle.
Narsisti on itse autisti. Asperger psykopaatti. ADHD:llä rikollinen mieli.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli työpaikka, ja olin hyvä työssäni. Sitten sain burnoutin kiusaamisen takia. Se oli vuonna 2006. Edelleenkään en ole päässyt työelämään kiinni. Olen tämän 20 vuoden aikana sairastanut monin eri tavoin masennusta.
En tule koskaan enää menemään oikeisiin töihin. Kiitos kiusaajat ja kiusaamisen kulttuuri.
Vahvat hallitsee. Burnoutin jälkeen katsoin parhaaksi vaieta. Olen vaiti edelleen. Mykkä kipu on jossain minussa edelleen. Ulkopuolisuuden tunne. Se sadat tunnit, joina olen itkenyt epäonnistumistani.Päädyin valitsemaan epäsopivan kumppanin. Ehkäpä osittain ulkopuolisuuden takia. Sain sairaan lapsen. Olen yksinhuoltaja. Elämä ei ole oikein koskaan päässyt raiteilleen.
Omituista, olen hyväksynyt surullisuuden. Luovuttanut. Itken joka päivä. Niinä hetkinä, joiden olen tiennyt olevan ratkaisevia. Kun lopetin koulun 17-vuotiaana. Outo tyhjyys valtasi minut. Ikäänkuin en olisi enää ollut olemassa.
Tai kun lopetin työt. Se oli parasta myös työyhteisölle. Silloin nyrjähdin lopullisesti. Yritin päästä muutamaan otteeseen takaisin töihin, mutta ei se oikein onnistunut. Joku minussa oli luovuttanut. Niinkuin nykyään. En taistele enää. Kellun hiljaa elämän virrassa.
Sanat satuttavat. En kestä niitä. Haluan elää tyhjiössä. Hämärässä huoneessa. Ulkopuolisena.
Sain aikuisena tietää, että koulukiusaajani oli autisti.
Vastikään kohtasin yhden ilmeisen kirjolaisen, enkä yhtään ihmettele jos syrjitään. Ei mitään käsitystä vuorovaikutusrajoista. Yksilöitä kaikki mutta ainakaan tämän ihmisen kanssa en halua olla tekemisissä. Jäi mielikuva että saattaa tehdä mitä tahansa ilman minkäänlaista syytä.