Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olin pelkkä laastari :(

Vierailija
25.07.2014 |

Tutustuin mukavaan mieheen, ihastuimme toisiimme. Aloimme viettää tiiviisti aikaa yhdessä ja luulin löytäneeni sen oikean. Paljastui kuitenkin, että tämän miehen erosta oli kulunut vasta vähän aikaa. Vältteli aiheesta puhumista, tunnusti kerran kännissä ollessaan kaipaavansa exää.

Ennen tätä tunnustusta mies alkoi vaikuttaa tosi takertuvalta ja ei olisi halunnut olla yhtään yksin. Eräänä päivänä jätti minut viestillä, ei ollut pokkaa sanoa asiaa kasvotusten. Tuntuu niin pahalta, kun koko yhdessäolomme ajan mies ajattelikin vain exäänsä ja mä olin pelkkä korvike. He siis palasivat yhteen.

Tämä niljake olisi kuitenkin halunnut säilyttää mun kanssa hyvät välit ja ehdotteli tapaamisia seksin merkeissä. En todellakaan suostunut. Äijä yritti ottaa jälkeenpäin yhteyttä monta kertaa, en vastannut puheluihin/viesteihin. Pistin myös facebookissa eston päälle, olen saanut olla jo puoli vuotta rauhassa. Onneksi kaikki paljastui ajoissa. En halua enää ikinä alkaa tapailla miestä, joka on hiljattain eronnut. En siis ymmärrä, miksi jotkut hankkivat "laastarisuhteen?" Jos tulee ero, niin eikö kannattaisi olla yksikseen ja saada ajatukset järjestykseen ennen uutta suhdetta?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin tuttua! Minusta tuntuu että on päinvastoin yleisempää että miehet haluavat laastarisuhteen mahdollisimman pian. Siinä ei toisen osapuolen tunteet merkitse mitään.

Uskomatonta käytöstä varsinkin kun mies on ikävöinyt exäänsä.

Tämä on raadollista mutta tähän on jotenkin totuttava koska ihmiset vaan näköjään ovat tällaisia. Moni tulee pettymään vielä, eikä se ole uuden kumppanin vika jos tulee huijatuksi.

Ihmiset myös varmaan ajattelevat niin että heillä on joku oikeus saada hyvitystä nyt kun he ovat joutuneet kärsimään parisuhteessaan vuosia.

Vierailija
2/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varsinkaan monet miehet ei ymmärrä sitä olisi parempi olla ainakin jonkin aikaa yksin ja selvitellä elämäänsä ja oppia olemaan yksinkin jos on ollut pitkässä parisuhteessa. Ei uskalleta ehkä olla yksin tai haetaan läheisyyttä ja seksiä jos liitossa ei ole ollut niitä.

Minäkin jouduin eroavan miehen harhaanjohtamaksi kun hän antoi ymmärtää olevansa ihastunut ja kiinnostunut vielä liitossa ollessaan mutta erottuaan ei sitten halunnutkaan olla kanssani. Väitti syyksi sitä että haluaa välillä katsella ympärilleen mutta vakiintuikin pian toisen naisen kanssa.

Puheet on yksiä ja teot toisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käynyt ihan sama juttu !!! Mutkin jätettiin tekstarilla. Mä tiesin, että mies oli just eronnut, mutta mies vakuutti mulle ja kavereilleen etten oo mikään laastari, ja että eksällä ei oo enää mitää merkitystä kun mut tapasi. Mä epäilin tätä, ja kas kummaa kännissä mies paljasti ettei ole päässyt eksästä yli. Onneksi tämä nainen ei ottanut miestä takaisin, Se olis ollut niin nöyryyttävää.

kiva kun itse ehti ihastua korvia myöten, kun kerrankin tapasi ihmisen joka oli just semmonen kun oli aina halunnut :D

Vierailija
4/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heh, mä lähetin just exälle mailin, että koittaisi olla yksin vaikka jouluun asti, vois tehdä hyvää. Erottiin siis hiljattain, ja satun tietämään, että se etsii hyvin epätoivoisesti jo uutta seuraa. Ja se jätti mut.

Vierailija
5/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, tähän sen enempää puuttumatta annan kaukaistukea. Paska jätkä mikä paska. :(

Vierailija
6/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei monetkaan pysty olemaan yksin, varsinkaan miehet. Jos ystävät ympäriltä puuttuu, ja mahdolliset lapsetkin ovat menneet äidille, niin eihän siihen jää muuta kun pakko etsiä uudi suhde.

Kauan miehen erosta oli kulunut, kun tapasitte? Itse seurustelin vuoden miehen kanssa, jonka avioerosta oli kulunut miehen mukaan 2v tavatessamme (ja facebookin mukaan 1,5), eikä hän tainnut olla exästään yli, vaikka väitti muuta. Laastarin kohtalo on ikävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

7, se mies oli ollut vasta 2 viikkoa yksin. Tämänkin asian sain oikein kaivamalla kaivaa esille. Vastaukseksi tuli ensin että jonkin aikaa on ollut yksin. Että semmosta peliä. Ap

Vierailija
8/8 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaksi viikkoa?! No huh, tiedän, että sattuu ja harmittaa, mutta älä nyt ainakaan itsetuntoasi menetä tuollaisen urpon takia! Ei se mies nyt varmaan täysin paska ole, mutta jokuhan sitä on pielessä, jos pitää kaksi viikkoa eron jälkeen etsiä uusi. 

Ja minä kun luulin, että mun exä oli nopea, kun alkoi kolmessa kuukaudessa hommiin (laastarin etsimiseen).

7

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi viisi