Pystyikö puhelinkoppiin soittamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nyt kiinnostaa että millä vuosikymmenellä ja minkä kaupungin kerrostaloissa oli rappukäytäväpuhelin?

Ainakin Lapinjärven sivarikeskuksen päärakennuksessa oli vielä 00-luvun loppupuolella rappukäytäväpuhelin. 

Kolikkopuhelinten jälkeen tuli korttipuhelimia. Valmiiksi maksettu kortti joita myytiin kioskeilla.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joihinkin pystyi, jos tiesi numeron, mutta niitä ei ollut missään näkyvillä tai yleisessä jakelussa.

Ei kyllä 1980- luvulla ollut missään puhelinkoppien numeroita näkyvillä ja olin kyllä siinä käsityksessä, että koppiin ei voi soittaa.

Amerikkalaisissa elokuvissa koppeihin saattoi soittaa, ihmettelin tätä vanhemmilleni.

Sama tekniikkahan se on ollut, mutta Suomessa ei ollut puhelinnumeroita tarjolla eikä hälyttänyt. Sen verran oli tehty sen eteen "ettei pysy soittamaan". Siitä se käsitys.

Oi noita aikoja. Sen ainoan kerran elämässä, kun olen hävittänyt lompakkoni, se jäi juurikin puhelinkoppiin. Kotiovella tuli sitten se tunne , et ei hemmetti... juoksin koko matkan p-haagan puhelinkoppiin ja kun avasin puhelinluettelon, ni siellähän se kökötti välissä. Oli muuten aika riemuikas tunne silloin. Ei tainnut olla vielä silloin edes pankkikorttia mulla, joten ei kauhean suuri menetys ois ollut rahallisestikaan, mutta joo se tunne kun sain lompsan takaisin. 

Yksi leffakin on tehty, en muista minkä niminen, missä koko leffan ajan juoksutettiin miestä kopista toiseen vastaamaan, jotta joku kidnapattu pysyi hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nuo porraskäytäväpuhelimet olivat jotenkin eri juttu kuin kadunvarsien puhelinkopit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nyt kiinnostaa että millä vuosikymmenellä ja minkä kaupungin kerrostaloissa oli rappukäytäväpuhelin?

Opiskelija-asuntoloissa, jotka olivat ihan tavallisia kerrostaloja, oli rappukäytäväpuhelin. Joissakin oli oma puhelinhuone, jossa oli kolikkopuhelin seinällä.

Suomessa ei pystynyt. Kopeissa oli numerot mutta niihin ei voinut soittaa. Kokeiltu on.

Vierailija kirjoitti:

Oi noita aikoja. Sen ainoan kerran elämässä, kun olen hävittänyt lompakkoni, se jäi juurikin puhelinkoppiin. Kotiovella tuli sitten se tunne , et ei hemmetti... juoksin koko matkan p-haagan puhelinkoppiin ja kun avasin puhelinluettelon, ni siellähän se kökötti välissä. Oli muuten aika riemuikas tunne silloin. Ei tainnut olla vielä silloin edes pankkikorttia mulla, joten ei kauhean suuri menetys ois ollut rahallisestikaan, mutta joo se tunne kun sain lompsan takaisin. 

Yksi leffakin on tehty, en muista minkä niminen, missä koko leffan ajan juoksutettiin miestä kopista toiseen vastaamaan, jotta joku kidnapattu pysyi hengissä.

Olikohan se tuo Joel Schumacherin Phone Booth? En ole katsonut, mutta mielenkiinto heräsi, kun mainitsit : )

Vierailija kirjoitti:

Pystyihän niillä. Kun suurentelet tämän artikkelin kuvia, näet tuolla seinään liimatun ohjeläpyskän alareunassa puhelinkopin osoitteen ja numeron.

Piti vain osata olla paikalla, kun puhelin soi. Jos paikalle osui joku oikein auttavainen ihminen, hän saattoi jopa käydä ilmoittamassa tavoitellulle ihmiselle, että tälle soiteltiin.

http://70-luvulta.blogspot.com/2013/09/pikapuhelu-markalla.html

Lueskelin tätä ketjua sen jälkeen, kun olin etsinyt kuvallisen todisteen ja kirjoittanut tämän kommentin. Olen huvittunut siitä, että melkein puolet kirjoittajista on vakaasti sitä mieltä, että kopeissa ei ollut numeroita. Voi toki olla, ettei muista, mutta ei sitten pitäisi ruveta väittämäänkään. Palstan tapa.

Se, mikä minua erityisesti kiinnostaa, on tuohon kommenttiini lykätty miinus. Onko joku tosiaan sitä mieltä, että kuva valehtelee?

Vierailija kirjoitti:

Oi noita aikoja. Sen ainoan kerran elämässä, kun olen hävittänyt lompakkoni, se jäi juurikin puhelinkoppiin. Kotiovella tuli sitten se tunne , et ei hemmetti... juoksin koko matkan p-haagan puhelinkoppiin ja kun avasin puhelinluettelon, ni siellähän se kökötti välissä. Oli muuten aika riemuikas tunne silloin. Ei tainnut olla vielä silloin edes pankkikorttia mulla, joten ei kauhean suuri menetys ois ollut rahallisestikaan, mutta joo se tunne kun sain lompsan takaisin. 

Yksi leffakin on tehty, en muista minkä niminen, missä koko leffan ajan juoksutettiin miestä kopista toiseen vastaamaan, jotta joku kidnapattu pysyi hengissä.

Kakarana käytiin aina kaikki puhelinkopit läpi. Aina löytyi useimpia markkoja joilla sitten ostettiin merkkareita kiparilta. Ihmiset jättivät jälkeensä lappusia, joissa nimiä ja numeroita ja puhelinluettelot olivat kaikenlaisia merkintöjä täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oi noita aikoja. Sen ainoan kerran elämässä, kun olen hävittänyt lompakkoni, se jäi juurikin puhelinkoppiin. Kotiovella tuli sitten se tunne , et ei hemmetti... juoksin koko matkan p-haagan puhelinkoppiin ja kun avasin puhelinluettelon, ni siellähän se kökötti välissä. Oli muuten aika riemuikas tunne silloin. Ei tainnut olla vielä silloin edes pankkikorttia mulla, joten ei kauhean suuri menetys ois ollut rahallisestikaan, mutta joo se tunne kun sain lompsan takaisin. 

Yksi leffakin on tehty, en muista minkä niminen, missä koko leffan ajan juoksutettiin miestä kopista toiseen vastaamaan, jotta joku kidnapattu pysyi hengissä.

Olikohan se tuo Joel Schumacherin Phone Booth? En ole katsonut, mutta mielenkiinto heräsi, kun mainitsit : )

No siinä ei ainakaan juoksutettu miestä kopista toiseen vaan koko leffa pyöri yhden ja saman puhelinkopin ympärillä.

Pystyi niihin soittamaan. Suomessa puhelinkoppien numerot olivat kylläkin yleensä salaisia, eikä niitä ollut esillä, mutta tähän oli joitakin poikkeuksia. Joistakin automaateista oli ilmeisesti kytketty kello tai muu pärisijä irti niin, etteivät ne soineet vaikka niihin soitti. Puhelu kuitenkin yhdistyi, jos tiesi nostaa luurin oikealla hetkellä.

Joskus rahalipas saattoi olla täynnä tai kolikkomekanismi jumissa niin, että puhelimella saattoi soittaa ilmaiseksi. Tätä kannatti käyttää hyväksi, sillä puhelut olivat siihen aikaan todella kalliita verrattuna nykyaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun meidän kylällä kerrottiin, että joskus keskiyöllä kylän puhelinkopin puhelin soi itsekseen. Kukaan ei koskaan uskaltanut nostaa luuria ja kuunnella kuka siellä soittaa. 

Puhelinkoppeja ei kylillä ollut lainkaan. Asuin 3000 asukkaan pikkukunnassa, lähin puhelinkioski oli 25 km päässä kaupungissa. Yleisöpuhelin oli postissa ja paikallisessa baarissa. Ja se oli siis sama asia kuin kahvila nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Oi noita aikoja. Sen ainoan kerran elämässä, kun olen hävittänyt lompakkoni, se jäi juurikin puhelinkoppiin. Kotiovella tuli sitten se tunne , et ei hemmetti... juoksin koko matkan p-haagan puhelinkoppiin ja kun avasin puhelinluettelon, ni siellähän se kökötti välissä. Oli muuten aika riemuikas tunne silloin. Ei tainnut olla vielä silloin edes pankkikorttia mulla, joten ei kauhean suuri menetys ois ollut rahallisestikaan, mutta joo se tunne kun sain lompsan takaisin. 

Yksi leffakin on tehty, en muista minkä niminen, missä koko leffan ajan juoksutettiin miestä kopista toiseen vastaamaan, jotta joku kidnapattu pysyi hengissä.

Leffa on Phone Booth (2002).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nyt kiinnostaa että millä vuosikymmenellä ja minkä kaupungin kerrostaloissa oli rappukäytäväpuhelin?

Opiskelija-asuntoloissa, jotka olivat ihan tavallisia kerrostaloja, oli rappukäytäväpuhelin. Joissakin oli oma puhelinhuone, jossa oli kolikkopuhelin seinällä.

Opiskelija-asuntolat ei olleet ihan tavallisia kerrostaloja.

Armeijan käytävän kolikkopuhelimeen pystyi

Opiskelijasolussa oli sykäysmittari. Sykäykset merkittiin ja lasku jaettiin sykäysten perusteella. Jos töpselin oli ottanut pois seinästä, takaisinlaitosta meni sykäys.

Naapuriasukas oli vuokrannut huoneensa Kuopiosta Hesaan pankkiin kesätöihin tulleelle nuorelle naiselle.

Olin odotellut tärkeää puhelua pari päivää, kun tajusin katsoa puhelinpöydän alle. Johto oli irti!

Kysyin kuopiolaiselta, ja sanoi irroittaneensa johdon, ettei baarissa tapaansa mies soittelisi. Ei tajunnut että oli aiheuttanut paljon harmia minulle.

Yhden viikonlopun jälkeen kuopiolainen tuli vanhempiensa kanssa itkien hakemaan tavaroitaan.

Viikonloppuna oli nähnyt Kuopioon jääneen sulhasen asunnossa jonkun naisen tavaroita. Syvästi järkyttyneenä puhui jostain sormuksesta, jätti hyvän kesätyön ja muutti takaisin Kuopioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nyt kiinnostaa että millä vuosikymmenellä ja minkä kaupungin kerrostaloissa oli rappukäytäväpuhelin?

Opiskelija-asuntoloissa, jotka olivat ihan tavallisia kerrostaloja, oli rappukäytäväpuhelin. Joissakin oli oma puhelinhuone, jossa oli kolikkopuhelin seinällä.

Opiskelija-asuntolat ei olleet ihan tavallisia kerrostaloja.

Kyllä meillä oli. Neljä kolmikerroksista kerrostaloa ja kaikki asunnot kaksioita, joissa oli keittö. Alimmassa kerroksessa oli pesutupa ja pyöräkellari. Mikä näistä tekisi epätavallisia kerrostaloja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nyt kiinnostaa että millä vuosikymmenellä ja minkä kaupungin kerrostaloissa oli rappukäytäväpuhelin?

Ainakin 1990-luvulla oli Seinäjoen opiskelija-asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun meidän kylällä kerrottiin, että joskus keskiyöllä kylän puhelinkopin puhelin soi itsekseen. Kukaan ei koskaan uskaltanut nostaa luuria ja kuunnella kuka siellä soittaa. 

Puhelinkoppeja ei kylillä ollut lainkaan. Asuin 3000 asukkaan pikkukunnassa, lähin puhelinkioski oli 25 km päässä kaupungissa. Yleisöpuhelin oli postissa ja paikallisessa baarissa. Ja se oli siis sama asia kuin kahvila nykyisin.

Niin, oli, missä oli. Omassa silloin 3000 asukkaan pitäjässä oli kirkonkylällä puhelinkoppi. Sivukyliä oli jopa 30km päässä, ei siellä puhelinkoppeja sitten ollut.

Yhdessä talossa kotikylälläni oli ns. kyläpuhelin, josta maksua vastaan saattoi soittaa. Muistan, kun isäni kanssa kävin ko. tslossa, kun isälläni oli joku tärkeä puhelu soitettavana.

Taloon oli meiltä 5km.

Meille saatiin oma puhelin 1970- luvun loppupuolella.