Pystyikö puhelinkoppiin soittamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nyt kiinnostaa että millä vuosikymmenellä ja minkä kaupungin kerrostaloissa oli rappukäytäväpuhelin?

Opiskelija-asuntoloissa, jotka olivat ihan tavallisia kerrostaloja, oli rappukäytäväpuhelin. Joissakin oli oma puhelinhuone, jossa oli kolikkopuhelin seinällä.

Opiskelija-asuntolat ei olleet ihan tavallisia kerrostaloja.

Kyllä meillä oli. Neljä kolmikerroksista kerrostaloa ja kaikki asunnot kaksioita, joissa oli keittö. Alimmassa kerroksessa oli pesutupa ja pyöräkellari. Mikä näistä tekisi epätavallisia kerrostaloja?

Monelle se oma kokemus on ainut oikea.

Ilmeisesti sinua dissannut kommentoija muisteli omaa soluasuntotaloa ja kommentoi siltä pohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyihän niillä. Kun suurentelet tämän artikkelin kuvia, näet tuolla seinään liimatun ohjeläpyskän alareunassa puhelinkopin osoitteen ja numeron.

Piti vain osata olla paikalla, kun puhelin soi. Jos paikalle osui joku oikein auttavainen ihminen, hän saattoi jopa käydä ilmoittamassa tavoitellulle ihmiselle, että tälle soiteltiin.

http://70-luvulta.blogspot.com/2013/09/pikapuhelu-markalla.html

Lueskelin tätä ketjua sen jälkeen, kun olin etsinyt kuvallisen todisteen ja kirjoittanut tämän kommentin. Olen huvittunut siitä, että melkein puolet kirjoittajista on vakaasti sitä mieltä, että kopeissa ei ollut numeroita. Voi toki olla, ettei muista, mutta ei sitten pitäisi ruveta väittämäänkään. Palstan tapa.

Se, mikä minua erityisesti kiinnostaa, on tuohon kommenttiini lykätty miinus. Onko joku tosiaan sitä mieltä, että kuva valehtelee?

Epäilen, että alapeukku on tullut vahingossa sivua vierittäessä.

Kun olin riparilla, siellä oli ihan oikea puhelinkoppipuhelin, johon sai soittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pystyi. Niissä oli puhelinnumero näkyvillä. Myös monien kerrostalojen porraskäytävillä oli puhelin, johon pystyi soittaa. Sitten joku naapuri vastasi ja kävi hakemassa puhelimeen.

Nämä eivät olleet samanlaisia koppipuhelimia kuin mitä oli ulkona kaduilla. Kolikkopuhelimiin pystyi. Olen ollut sellaisessa oppilaitoksen asuntolassa, jossa oli kolikkopuhelin kopissa, ja siihen pystyi myös soittamaan.

Sitä en tiedä, pystyikö varsinaisen koppiin soittamaan, mutta miksi ei olisi pystynyt niin kuin muihinkin yleisöpuhelimiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun meidän kylällä kerrottiin, että joskus keskiyöllä kylän puhelinkopin puhelin soi itsekseen. Kukaan ei koskaan uskaltanut nostaa luuria ja kuunnella kuka siellä soittaa. 

Puhelinkoppeja ei kylillä ollut lainkaan. Asuin 3000 asukkaan pikkukunnassa, lähin puhelinkioski oli 25 km päässä kaupungissa. Yleisöpuhelin oli postissa ja paikallisessa baarissa. Ja se oli siis sama asia kuin kahvila nykyisin.

Kutakuinkin tuossa kohdassa oli puhelinkoppi, jota minä käytin 80-90-lukujen vaihteessa. Silloin asutusta oli huomattavasti vähemmän kuin nyt - kumpaankin suuntaan oli tyhjää niin kauas kuin silmä näki. Talvella piti potkia pahimmat lumet oven edestä pois omin jaloin. Onhan tuo eteläisessä Suomessa, mutta mitä suurimmassa määrin "kylillä" tai niiden laitamilla.

https://www.google.com/maps/@60.412603,25.0722661,3a,75y,59.18h,87.29t/…

Vierailija kirjoitti:

Kai niissä joku numero oli, kun tekniikkaa oli. En muista että Suomessa olisi ollut.

Ennen teknistä numerovalintaa oli sentraali-Santra eli keskusneiti, ihminen joka yhdisti puhelut. Hän myös tiesi juorut, kuka oli kellekin soittanut.

80-luvulla menin Lennättimeen (Postin yhteydessä) jossa oli äänieristettyjä puhelinkoppeja. Sieltä soittelin poikaystävälle joka oli armeijassa. Kotonakin oli kyllä puhelin, mutta ei yksityisyyttä. Lennättimessä sai jutella rauhassa. Maksu kassalle puhelun jälkeen.

Miksi tätä oli alapeukutettu?

Posti- ja telelaitoksen aiempi nimi oli Posti- ja lennätinlaitos.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://fi.m.wikip…

Uskokaa tai älkää, mutta Porvoossa ainakin 1994 —> siihen asti, kun hommasin kännykän 1998 pystyi helposti soittamaan puhelinkoppiin. Äitini soitti joka sunnuntai klo 15, jos oli varattu niin siitä sitten eteenpäin niin kauan, että pääsin puhelimeen. Numero oli puhelinkopissa olevassa taulussa, jossa oli muitakin ko koppia koskevia tietoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun meidän kylällä kerrottiin, että joskus keskiyöllä kylän puhelinkopin puhelin soi itsekseen. Kukaan ei koskaan uskaltanut nostaa luuria ja kuunnella kuka siellä soittaa. 

Puhelinkoppeja ei kylillä ollut lainkaan. Asuin 3000 asukkaan pikkukunnassa, lähin puhelinkioski oli 25 km päässä kaupungissa. Yleisöpuhelin oli postissa ja paikallisessa baarissa. Ja se oli siis sama asia kuin kahvila nykyisin.

Kutakuinkin tuossa kohdassa oli puhelinkoppi, jota minä käytin 80-90-lukujen vaihteessa. Silloin asutusta oli huomattavasti vähemmän kuin nyt - kumpaankin suuntaan oli tyhjää niin kauas kuin silmä näki. Talvella piti potkia pahimmat lumet oven edestä pois omin jaloin. Onhan tuo eteläisessä Suomessa, mutta mitä suurimmassa määrin "kylillä" tai niiden laitamilla.

https://www.google.com/maps/@60.412603,25.0722661,3a,75y,59.18h,87.29t/…

Jaha, linkkini ei vie mihinkään. Paikka on Hirsitien ja Tuusulantien risteyksen lähellä Keravan ja Hyrylän puolivälissä, jossa oli vain metsää, peltoa ja muutama matala kerrostalo.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijasolussa oli sykäysmittari. Sykäykset merkittiin ja lasku jaettiin sykäysten perusteella. Jos töpselin oli ottanut pois seinästä, takaisinlaitosta meni sykäys.

Naapuriasukas oli vuokrannut huoneensa Kuopiosta Hesaan pankkiin kesätöihin tulleelle nuorelle naiselle.

Olin odotellut tärkeää puhelua pari päivää, kun tajusin katsoa puhelinpöydän alle. Johto oli irti!

Kysyin kuopiolaiselta, ja sanoi irroittaneensa johdon, ettei baarissa tapaansa mies soittelisi. Ei tajunnut että oli aiheuttanut paljon harmia minulle.

Yhden viikonlopun jälkeen kuopiolainen tuli vanhempiensa kanssa itkien hakemaan tavaroitaan.

Viikonloppuna oli nähnyt Kuopioon jääneen sulhasen asunnossa jonkun naisen tavaroita. Syvästi järkyttyneenä puhui jostain sormuksesta, jätti hyvän kesätyön ja muutti takaisin Kuopioon.

Ei tosiaan ollut aina ihan yksinkertaista. :D

Meillä oli opiskelija-asuntolan alakerrassa tavallinen kolikkopuhelin. Pienehkössä opiskelijakaupungissa oli helppoa onkia tietoonsa puhelimen numero. Muistaakseni syksyllä -86 joku asuntolan asukas koputti oveeni ja ilmoitti, että puhelin soi ja siellä kysyttiin minua. Kyseessä oli eräs parikymmentä vuotta minua vanhempi toispaikkakuntalainen mies, joka oli tietämättäni kehitellyt intohimoja minua kohtaan. Hän ei luovuttanut ihan helpolla, joten aika moni ihminen ehti hermostua minuun, ennen kuin hoksasin kirjoittaa puhelimen viereen lapun, jossa luki "jos XX soittaa ja kysyy ZZ:aa, lyö luuri korvaan".

Pyydän nyt 35 vuoden jälkeen nöyrimmästi anteeksi Malakias nelosen asukkailta. :)

Olen soittanut puhelinkoppiin. Tapahtui 90-luvulla. Tarkistin puhelinnumroa. Kun kaveri meni koppiin soittamaan, soitin kännykällä siihen. Kaveri oli ihmessään mutta vastasi. Tapahtui Seurasaaressa.