Lue keskustelun säännöt.
Mitä ateistit kertovat lapsilleen kuolemasta?
23.07.2014 |
Mitä kerrotte lapsillenne kuolemasta, kun joku lähipiirissänne tekee kuolemaa? Jos itse olisit / puolisonne olisi kuolemassa johonkin sairauteen, niin sanoisitteko lapsillenne, että äiti / isä lakkaa sitten yksinkertaisesti olemasta olemassa? Mitä sanoisitte kuolemaa pelkäävälle, kuolemansairaalle lapselle? Sanoisitteko vain kuten ajattelette: "sitten sinua ei vaan enää ole olemassa, muutut maaksi / tuhkaksi etkä tunne enää mitään".
Tarkoitukseni ei ole loukata ketään ateistia, kyse on puhtaasta uteliaisuudesta. Olen ajatellut asiaa viime aikoina paljon ymmärrettyäni, kuinka suuri voimavara sielun kuolemattomuuteen uskominen on ollut omassa ja lähipiirini lasten surutyössä. Vaikka en ole minkään kirkon jäsen, niin olen silti jollain tasolla hengellinen. Kiinnostaa kuulla, minkälaisia vaihtoehtoisia tapoja on käsitellä surua, ja sanovatko ateistit todella tuollaisia asioita, mitä kuvittelisin.
Kommentit (89)
Komppi kakkoselle.
Itse olen sanonut, että kuoleman jälkeisestä elämästä ei kukaan mitään tiedä. Osa uskoo, että ihminen uudelleen syntyy vaikkapa eläimenä tai toisena ihmisenä. Osa uskoo, että ihminen pääsee taivaaseen, ja elää siellä. Osa uskoo, että hyvät pääsevät taivaaseen ja pahat joutuvat helvettiin, kunnes ovat sovittaneet elämänsä aikana tekemänsä synnit.
Ja osa uskoo, että ei tapahdu mitään sen ihmeempää, ruumiis maatuu ja ihminen elää jäljelle jäävien omaisten ja ystävien muistoissa.
Ihan yhtä hyvin muuten tosiaan voisi kritisoida kristittyjen käsitystä kuoleman jälkeisestä elämästä, kun tosiaan siihen nyt liittyy tuo ajatus kadotuksesta. Ilmeisesti sinä kaunistelet kristillistä oppia ja uskottelet lapselle, että kaikki kuolleet pääsevät taivaaseen... ? Näinhän se ei kuitenkaan ihan mene...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme puhuneet kuolemasta ihan normaalisti, suurentelematta ja pienentelemättä asiaa.
Lapsen ikkunaan lensi lintu, ja lintu kuoli. Aamulla näimme linnun maassa ja lapsi ihmetteli asiaa. Ensin hän totesi, että lintu nukkuu, mutta selvensin että lintu on valitettavasti kuollut.
Kerroin lapselle, samalla kun hautasimme lintua, että jokainen elävä ja kasvava asia syntyy jostain ja kuolee joskus. Toiset eliöistä elävät pidempään kuin toiset, mutta kaikilla on alku ja loppu.
Kerroin, että ihmisen kuollessa, hänet haudataan (en eritellyt sen enempää vielä) ja haudalle pystytetään merkki, jonka luona voi tuota kuollutta ihmistä muistella. Hautauksen jälkeen ihminen tulee osaksi luontoa.
Sen jälkeen kävimme oman isoisäni haudalla ja kerroin että täällä on papan isä, minun isoisäni. Kerroin lapselle, millainen ihminen hänen isopappansa oli, ja muisteluni jälkeen, kerroin että tällä tavalla kuolleet ihmiset pysyvät muistoissamme ja näin ollen ovat mukanamme aina. (Asumme lähellä hautausmaata)
Kerroin myös, että jotkut ihmiset uskovat, että ihmisellä on sielu, joka siirtyy tuonpuoleiseen, ja jotkut siihen, että sielu syntyy uuteen elämään.
Kaiken tuon jälkeen lapsi kysyi että saisiko hän jäätelöä, ja menimme jäätelölle. =)
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:32"]
Minua taas kiinnostaa miten uskovainen selittää sen lapselle että miksi lapsiakin kuolee.
[/quote]
No tähän minä (aloittaja) voin uskovana vastata.
Lapsia kuolee, koska onnettomuuksia tapahtuu, ihmiset vahingoittavat toisiaan, ja maailmassa on sairauksia. Vaikka uskon sielun kuolemattomuuteen ja johonkin suurempaan voimaan, uskon evoluutioon, luonnonlakeihin ja siihen, että ihmisillä on oma tahto. "Huono tuuri" on mielestäni melko lailla kattava syy sille, miksi joku lapsi kuolee. Kuolema on luonnollinen osa elinkaartamme. Se ei ole jotain pahaa ja kamalaa, jonka Jumala määrää jonkun kohdalle rangaistuksenomaisesti. Uskon, että kuoleman jälkeen luvassa on jotain niin hyvää, että maanpäällisen elämän kärsimykset (tai onnen hetketkään) eivät tunnu siihen verrattuna miltään.
Eri uskontokuntien edustajat varmaan antavat erilaisia vastauksia tähän.
No kerrotaan tietenkin niinkuin asiat on, eli:
kukaan ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ihminen haudataan tai tuhkataan ja hänen ruumiinsa muuttuu pikkuhiljaa maaksi, osaksi luonnon kiertokulkua. Kaikki meidän esi-isämme ovat eläneet ja kuolleet, ja niin käy myös meille.
Kaikki elävä kuolee joskus, ja kuolemaa ei tarvitse pelätä. Ilman kuolemaa elämällä ei olisi arvoa.
Olen ateistiperheestä ja mulle on ainakin ihan alusta asti kerrottu ihan totuudenmukaisesti. Esimerkiksi kun mummoni sairastui syöpään ollessani n.7 vuotias minulle kerrottiin ihan suoraan, että mummo on todella sairas ja tulee kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:46"][quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:32"]
Minua taas kiinnostaa miten uskovainen selittää sen lapselle että miksi lapsiakin kuolee.
[/quote]
No tähän minä (aloittaja) voin uskovana vastata.
Lapsia kuolee, koska onnettomuuksia tapahtuu, ihmiset vahingoittavat toisiaan, ja maailmassa on sairauksia. Vaikka uskon sielun kuolemattomuuteen ja johonkin suurempaan voimaan, uskon evoluutioon, luonnonlakeihin ja siihen, että ihmisillä on oma tahto. "Huono tuuri" on mielestäni melko lailla kattava syy sille, miksi joku lapsi kuolee. Kuolema on luonnollinen osa elinkaartamme. Se ei ole jotain pahaa ja kamalaa, jonka Jumala määrää jonkun kohdalle rangaistuksenomaisesti. Uskon, että kuoleman jälkeen luvassa on jotain niin hyvää, että maanpäällisen elämän kärsimykset (tai onnen hetketkään) eivät tunnu siihen verrattuna miltään.
Eri uskontokuntien edustajat varmaan antavat erilaisia vastauksia tähän.
[/quote]
Mutta miksei jumala estä kauheuksia tapahtumasta?
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:28"]
Näyttää olevan monien mielestä selvä fakta, että jomman kumman vaihtoehdon puolesta on olemassa enemmän todistusaineistoa. Voisiko joku ystävällinen esitellä kaiken olemassa olevan todistusaineiston kummankin vaihtoehdon puolesta?
[/quote]
Mitäpä luulet, että ihmisruumiille tapahtuu, kun ihminen kuolee? Ihan se fyysisesti mätänee pois. Täytyykö siitä nyt oikeasti sinulle kaivaa jotain todistusaineistoa, että noin käy.
Se on ainoa, mitä me varmuudella tiedämme. Kaikki muu on sitten arvuuttelua ja kuvitelma, sielun olemassaolohan on uskovien keksimä stoori, jota ei kukaan pysty todistamaan tieteellisesti.
Mutta tosiaan siis ainoa varma fakta on, että ihminen elävänä, fyysisenä olentona lakkaa olemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:45"]
Ihan yhtä hyvin muuten tosiaan voisi kritisoida kristittyjen käsitystä kuoleman jälkeisestä elämästä, kun tosiaan siihen nyt liittyy tuo ajatus kadotuksesta. Ilmeisesti sinä kaunistelet kristillistä oppia ja uskottelet lapselle, että kaikki kuolleet pääsevät taivaaseen... ? Näinhän se ei kuitenkaan ihan mene...
[/quote]
En ole kristitty tai minkään muunkaan uskontokunnan edustaja. Mutta henkilökohtaisesti en itse usko esim. helvettiin tai minkään tietyn uskontokunnan oppeihin. Tunnen vaan sydämessäni edesmenneiden läheisteni läsnäolon ja tiedän, että tapaan heidät vielä. Siihen kiteytyy melko lailla se, mihin uskon.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:46"][quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:32"]
Minua taas kiinnostaa miten uskovainen selittää sen lapselle että miksi lapsiakin kuolee.
[/quote]
No tähän minä (aloittaja) voin uskovana vastata.
Lapsia kuolee, koska onnettomuuksia tapahtuu, ihmiset vahingoittavat toisiaan, ja maailmassa on sairauksia. Vaikka uskon sielun kuolemattomuuteen ja johonkin suurempaan voimaan, uskon evoluutioon, luonnonlakeihin ja siihen, että ihmisillä on oma tahto. "Huono tuuri" on mielestäni melko lailla kattava syy sille, miksi joku lapsi kuolee. Kuolema on luonnollinen osa elinkaartamme. Se ei ole jotain pahaa ja kamalaa, jonka Jumala määrää jonkun kohdalle rangaistuksenomaisesti. Uskon, että kuoleman jälkeen luvassa on jotain niin hyvää, että maanpäällisen elämän kärsimykset (tai onnen hetketkään) eivät tunnu siihen verrattuna miltään.
Eri uskontokuntien edustajat varmaan antavat erilaisia vastauksia tähän.
[/quote]
Mutta miksei jumala estä kauheuksia tapahtumasta?
[/quote]
Tähän en voi tietenkään kattavasti vastata, mutta itse uskon, että siksi, että kärsimys kuuluu ihmisen elämään. Ilman kärsimystä ei ole onneakaan. Uskon, että kauheudet menettävät merkityksensä tuonpuoleisessa, eivätkä ne sitten enää sureta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä palsta on täynnä keskusteluita siitä, kummat ovat oikeassa, uskovat vai ateistit. Se ei nyt ollut kuitenkaan tämän keskustelun pointtina. Minua uskovana kiinnostaa, miten ateistit käsittelevät tätä aihetta, joka mielestäni on keskeisimpiä uskovien ja ateistien välisiä eroja. Erityisesti tuo kuolemaa tekevän lapsen kuolemanpelko kiinnostaa minua. Esimerkiksi tästä en ole kuitenkaan saanut yhtäkään kommenttia, vaan ainoastaan kummallisia vastauksia aiheen vierestä ("valehtelet lapsellesi", "tekstistäsi henkii tuomitsevaisuus", sekä oman uskontoni kritisointia). Olen kohteliaasti vastaanottanut ateistien ajatuksia aiheesta alkamatta kritisoida niitä oman maailmankatsomukseni valossa. Jos haluan väitellä siitä, mikä maailmankatsomus on oikea, menen noihin muihin ketjuihin, ja suosittelen samaa teille.
Jos itse olisit / puolisonne olisi kuolemassa johonkin sairauteen, niin sanoisitteko lapsillenne, että äiti / isä lakkaa sitten yksinkertaisesti olemasta olemassa? Mitä sanoisitte kuolemaa pelkäävälle, kuolemansairaalle lapselle? Sanoisitteko vain kuten ajattelette: "sitten sinua ei vaan enää ole olemassa, muutut maaksi / tuhkaksi etkä tunne enää mitään".
Näinhän siinä juuri käy, miksi valehdella? Kuolema on osa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä tuskin on paljon kirjoittajia joilla on kokemusta lapsen mietteistä kuolemaansa odottaen. Siksi tuskin saat siihen kommenttia.
Ja mikäli minä tai lapsen isä oltaisiin kuolemassa, kertoisimme kyllä että elämme heidän muistoissaan aina, mutta muuten ihminen aina lakkaa olemasta kuollessaan.
Samoin kertoisimme kuolevalle lapselle että muistamme hänet aina ja vaalimme hänen muistoaa vaikkei hän olekaan enää fyysisesti läsnä.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 14:00"]
Jos itse olisit / puolisonne olisi kuolemassa johonkin sairauteen, niin sanoisitteko lapsillenne, että äiti / isä lakkaa sitten yksinkertaisesti olemasta olemassa? Mitä sanoisitte kuolemaa pelkäävälle, kuolemansairaalle lapselle? Sanoisitteko vain kuten ajattelette: "sitten sinua ei vaan enää ole olemassa, muutut maaksi / tuhkaksi etkä tunne enää mitään".
Näinhän siinä juuri käy, miksi valehdella? Kuolema on osa elämää.
[/quote]
Ateistin lohtu asiassa on se että jää geenettisesti vielä vaikuttamaan ja elää toisten muistoissa.
Edes ateisti ei kestä ajatusta siitä ettei elämä jatkuisi millään tavalla kuoleman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 14:00"]
Jos itse olisit / puolisonne olisi kuolemassa johonkin sairauteen, niin sanoisitteko lapsillenne, että äiti / isä lakkaa sitten yksinkertaisesti olemasta olemassa? Mitä sanoisitte kuolemaa pelkäävälle, kuolemansairaalle lapselle? Sanoisitteko vain kuten ajattelette: "sitten sinua ei vaan enää ole olemassa, muutut maaksi / tuhkaksi etkä tunne enää mitään".
Näinhän siinä juuri käy, miksi valehdella? Kuolema on osa elämää.
[/quote]
Ateistin lohtu asiassa on se että jää geenettisesti vielä vaikuttamaan ja elää toisten muistoissa.
Edes ateisti ei kestä ajatusta siitä ettei elämä jatkuisi millään tavalla kuoleman jälkeen.
[/quote]
Aijaa, minä kestän mutta olenkin hyväksynyt kuolevaisuuteni.
Miksi asioita pitäisi tehdä mystisiksi. Kaikella on aikansa ja kaikki lopulta kuolee. Minulla ei ole lapsia mutta täällä on jo useassa viestissä kuvattu miten lapselle voi asiasta kertoa ilman, että täytyy kertoa ihanasta taivaasta ja kammottavasta helvetistä.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:17"]
Elämä päättyy kuolemaan. Ihmisen keho muuttuu mullaksi/tuhkaksi ja palaa luonnon kiertokulkuun uuden elämän rakennusaineeksi. Ihminen säilyy muiden ihmisten muistossa ja lisäksi tekojensa vaikutuksien kautta. Geeniperimä jatkaa matkaa jälkeläisissä. Minulla ei ole mitään vaikeuksia hyväksyä elämän rajallisuutta - sehän siitä tekeekin arvokkaan.
[/quote]
Juuri näin <3
Minä kyllä täysin kestän elämän loppumisen, eikä minulla ole lapsia, joten geenini eivät jää elämään.
Vastakysymys: Miksi uskovien on niin vaikea hyväksyä, että elämä loppuu?
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 13:59"]
Tämä palsta on täynnä keskusteluita siitä, kummat ovat oikeassa, uskovat vai ateistit. Se ei nyt ollut kuitenkaan tämän keskustelun pointtina. Minua uskovana kiinnostaa, miten ateistit käsittelevät tätä aihetta, joka mielestäni on keskeisimpiä uskovien ja ateistien välisiä eroja. Erityisesti tuo kuolemaa tekevän lapsen kuolemanpelko kiinnostaa minua. Esimerkiksi tästä en ole kuitenkaan saanut yhtäkään kommenttia, vaan ainoastaan kummallisia vastauksia aiheen vierestä ("valehtelet lapsellesi", "tekstistäsi henkii tuomitsevaisuus", sekä oman uskontoni kritisointia). Olen kohteliaasti vastaanottanut ateistien ajatuksia aiheesta alkamatta kritisoida niitä oman maailmankatsomukseni valossa. Jos haluan väitellä siitä, mikä maailmankatsomus on oikea, menen noihin muihin ketjuihin, ja suosittelen samaa teille.
[/quote]
Niin... kuitenkin kommenteistasi huokuu ylemmyydentuntoinen äimistely sen suhteen, miten ateistit selittävät kuoleman lapsilleen. Koet, että se on JULMAA sanoa, että ihmisruumis mätänee, mutta muisto jää elämään. ja tivaat vielä, että mitä todisteita siitä on...
Kuitenkin itse tunnut poimivan kristinuskosta vain sinulle sopivat puolet. Semmoiseen pullamössö-uskomiseen viittaa tuo, että kristinuskon keskeinen oppi kadotuksesta jää sinulla kokonaan mainitsematta. "Mutta kun minä uskon tämän näin"...
Joo, tottahan toki kukin saa selittää asian ihan miten tykkää. Voi vaikka lukea lapselle Astrid Lindgrenin kirjan Veljeni Leijonamieli, ja väittää sen todeksi. Ihana kirja se on, mutta stoori muiden joukossa.
Täällä yks semi-ateisti, joka ei kyllä jaksa närkästyä ap:n väitetystä asenteellisuudesta yhtään. Hänhän kirjoittaa heti alkuun ihan rehellisesti, että hänelle ja hänen kokemuksensa mukaan myös joillekin muille se iänkaikkinen elämä on ollut kuoleman edessä suuresti lohduttava ajatus, ja vielä että hän ei tiedä mitä ateistit lapsille voi kertoa kuolemasta. Sitä hän tässä siis kysyy. Miksi olisi ihme, että hänelle ajatus elämän päättymisestä kuolemaan on lohduton eikä hän osaa ajatella itse miten siitä saa lohdullisen. Jos osaisi niin ehkä ei kysyisi asiaa. Minusta on myös ihan uskottavaa, että hän yritti parhaansa esittääkseen kysymyksen neutraalisti ja kunnioittavastikin. Ihan ok minulle.
Itse aiheeseen minulla ei ole juuri uutta sanottavaa. Ensinnäkin olen painottanut lapselle, että tämä asia jota hän nyt pohtii, on sellainen mitä ihmiset maailmassa on ehkä kaikkein eniten yrittäneet aikojen saatossa miettiä, eikä kukaan vieläkään ihan varmasti tiedä.
Omalle lapselle yritän selittää sitä, että ajan kuluminen ja asioiden muuttuminen voi tuntua haikealta ja pelottavaltakin, mutta se kuuluu elämään. Elämää ei olisi ilman kuolemaa. Ihmiset vanhenee ja lopulta jokainen aina kuolee kun aikaa kuluu, mutta jos aika ei kuluisi, mitään ei tapahtuisi, kukaan ei syntyisi eikä kasvaisi, se että on elämää riippuu siitä että on myös kuolemaa. Toisekseen jokaisella on oma elämänsä, oma aikansa.
Minusta se iänkaikkinen elämäkin on sellainen asia, että voiko sitä elämäksi sanoa. Jos tietoisuus jotenkin säilyisikin, mutta jos aikaa ei ole vaan on vain ikuisuus, ei se tietoisuus varsinaisesti silloin elä. Jos mikään ei muutu, se on ihan sama onko ikuisuus vai ei mitään.
Lapsille olen sanonut, että kuolemanjälkeisistä tapahtumista ei kukaan ihminen tiedä mitään, mutta monenlaisia ajatuksia on. Moni niistä ajatuksista on oikeastaan aika vaikeita niin lapselle kuin aikuiselle. Jos sanotaan että kuollut on aina mukanasi, niin että kuolleet jotenkin pilven reunalta katselee, niin se voi joskus olla lohdullinen ajatus, toisaalta se voi olla ahdistavaa, että tarkkaileeko ne kaikki sieltä oikeasti koko ajan? Arvosteleeko ne ja näkeekö ne kaiken? Tai jos itse kuolee, joutuuko ikuisesti vahtimaan eläviä pilvenreunalta? Tai se että kuolleet elää meidän muistoissamme, mitä jos alkaa unohtaa, onko se elävien velvollisuus pitää kuolleet hengissä sillä ettei unohda heistä mitään? Tai jos pääsee taivaaseen, mutta muu perhe ei ole siellä (joko eivät ole vielä kuolleet tai ovatkin helvetissä tms.), onko siellä yksinäistä, mitä siellä tapahtuu, mitä pitäisi tehdä... Tai jos jää maahan odottamaan, siellä haudassa on pelottavaa ja kylmää ja yksinäistä... Kyllä kerron lapselle (ehkä vähän isommalle) tällaisistakin ajatuksista, mutta en pidä sitä ajatusta kuoleman jälkeisestä elämästä oikeastaan kovin lohdullisena. Pelottavinta mitä lapselle voi tapahtua, on joutua eroon vanhemmistaan, ja minusta se että kuolemaan loppuu ajatukset ja tunteet ja yksilönä oleminen, on paljon lohdullisempi ajatus kuin se että säilyykin jotenkin tuntemattomassa muodossa elossa.
Kuollut ihminen on vain poissa eikä enää olemassa muuten kuin muistoina ja tekoinaan, joiden vaikutukset kantavat kauas. Kaikki elävä kuolee jossain vaiheessa, mikä tekee elämästä niin hienoa: meillä on se oikeus kokea. Ei mitään ihmeellistä tuossa. Uskovat kuolemanpeloissaan tekevät asiasta vaikemaman kuin se onkaan.