Lue keskustelun säännöt.
Voisitko olla sinkku loppuelämäsi?
23.07.2014 |
Niin, otsikon kysymys.
Itse olen nimittäin pikkuhiljaa kallistumassa siihen, että mun osalta on kaikki parisuhdehommelit ohi. Onko täällä muita, jotka eivät edes haaveile parisuhteesta, ja aikovat pysytelläkin ihan omillaan?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää en varmaan sittten taiteilija perheen kasvattina kykene näkemäään elämää näin systemaaattisena että elämässä oliis jotakin eri vaiheiiita. Mä näeeen ihmisen käyttäytymisissäkin ja eri ilmiöööissä jotain ihan eri tavallla kuin muuut.
Mä pidäään jotenkin ihmisten ennnalta arvatttavaa käytttäytymistä jotenkiiin tylsänä.
Munn alkoholinkäytttökin johtuu avramaan osaltaaan siitä etä turhautuuu kun eii ole aivoillle töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin. Jos tämä suhde päättyisi jatkaisin elämää yksin. Oli niin hankalaa ja hidasta löytää tämä elämäni ensimmäinen oikeasti hyvä kumppani kaikkien huonojen joukosta että en enää ryhtyisi siihen hommaan toista kertaa.
Onko mulla jotain vaihtoehtojakin? 😳
Luulen että haluaisin kumppanin jos vain hyvän löytäisi. Jossain vaiheessa ikää vain saattaa käydä niin että ystävät ja sukulaiset jää pois elämästä/kuolee, niin jäljellä olisi kuitenkin kumppani rinnalla. Mikään ei tietty ole varmaa ja sinkkuna olen loppuun saakka jos ei mukiinmenevää miestä löydy.
T. 2 vuotta sitten eronnut koko aikuisikänsä suhteessa muuten n31
Voisin. Olen ajatellut tätä useampaan otteeseen, mutta perhepiiri kovasti odottaa, milloin tuon näytille ensimmäisen poikaystäväni. Vitsailen heille usein vanhaksipiiaksi jäämisellä ikään kuin se olisi jotenkin huono asia mielestäni, jotta kyseleminen loppuisi sillä kertaa.
Olen "jo" 20, mutta miehille puhuminen jotenkin ujostuttaa minua vieläkin. Pariutumistani ei edistä myöskään se, että viihdyn todella hyvin yksin ja olen aika tarkka siitä, kuinka asiat tulee tehdä :D Olen myös todella kyyninen rakkauden suhteen.
Olen toki käynyt muutamilla treffeillä, mutta jotenkin miesten ihastuminen (yhden kohdalla jopa hullaantuminen) on ollut loppujen lopuksi ahdistavaa. Pelkään kai, että heti kun he oppivat tuntemaan minua paremmin, kiinnostus lopahtaa. Yhtäkään heistä kohtaan en myöskään tuntenut läheskään yhtä suurta kiinnostusta kuin he minua kohtaan.
Joskus olen ajatellut, että kai se pitäisi joku ukko ottaa, että voisi ostaa omakotitalon, mutta pelkäänpä, ettei kovin moni tällaisesta motiivista innostu 😂 Toistaiseksi jatkan taivaltani siis yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Olen ollut nyt neljä vuotta sinkkuna enkä halua enää parisuhdetta. Seksisuhde kyllä käy, ja nyt olen jo sekstaillut kolme vuotta saman miehen kanssa.
Voisin ja aion myös olla. Ei mitään parisuhdetta enää kuormittamaan elämää, se on iso helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin no nämä ovat lähinnä niitä naisten ongelmia. Miehillä on sikäli helpompaa että asiaa ei tarvitse pähkäillä kun asia on sanomattakin selvä.
On se minullekin sanomattakin selvää kun kukaan mies ei minusta edes ole koskaan kiinnostunut. Paitsi ex mieheni ja hänenkin kiinnostuksensa lopahti kun minut sai. Erosin hänestä 25 vuotiaana ja sen jälkeen näiden lähes 20v aikana ainoastaan muutama varattu mies on minusta ollut kiinnostunut ja varattua en huoli. Kiva että olisin sentään jollekin kelvannut, mutta eiköhän siinä ollut vain kyse siitä ettei ne munattomat miehet itse uskalla lopettaa parisuhdetta, joten yrittivät saada minut syntipukiksi. Eli mistään aidosta kiinnostuksesta ei ollut koskaan kyse heidänkään kohdalla.
Joten kyllä, aion pysyä sinkkuna koska minulla ei ole ottajia ja olen jo liian tottunutkin yksinoloon, että vaikeaa olisikin olla kenenkään kanssa. Jos oletetaan että joku ihmeen kaupalla minusta kiinnostuisikin, niin helposti en lämpenisi.
Joo voin olla ja aion olla. Olen 46 v. Olen kyllä kokeillut seurustelua 20-30 v:nä muutaman kerran, mutta totesin ettei ole mun juttu: olen aseksuaali enkä kaipaa ihmisten seuraa mitenkään muutenkaan, olen onnellisin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on ehkä pakko olla, koska mun ärtynyt suoli oireilee koko ajan pahemmin :)
En ole yli kolmeen vuoteen ollut missään tekemisissä naisten kanssa työelämän ulkopuolella. En ole koskaan ollut kihloissa tai asunut jonkun kanssa. Muutamia seurusteluyrityksiä, vuosienkin pituisia, on takana, mutta olen aina tiennyt, että tulen "jäämään yksin", ts. minun on parempi olla yksin. M46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoisin että rakkaussuhteiden lisäksi olisi normaalia asua samassa talossa (kuin platonisessa avoliitossa) toisen naisen kanssa. Vähän kuin Grace ja Frankie. Uskon että keskivertonaisen kanssa elämä olisi paljon helpompaa ja nautittavampaa kuin keskivertomiehen kanssa, joista suurimmalle osalle toisen huomioiminen ja tasapuolisuus on silkka mahdottomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkuus on minun unelma. Nyt valitettavasti jouduin vahingossa parisuhteeseen 3,5 vuoden sinkkuuden jälkeen. Itsellä lapset tehty, pari kertaa kokeillut naimisissa oloa ja vihdoin pääsin aloittamaan elämästä nauttimisen, kunnes vahingossa jouduin parisuhteeseen. Ei mene minuuttiakaan päivästä jolloin en miettisi, että mitä voisin tehdä jotta saisin lopetettua parisuhteeni. Suurin ongelmani on se, että en osaa sanoa "ei" :( ja toivon vaan, että käytökselläni saisin toisen osapuolen tajuamaan että homma ei toimi ja "jättämään" minut.
Hän on erittäin konservatiivinen ja siksi sanoin, että en koskaan voisi olla "yksiavioisessa" suhteessa vaan tulen panemaan ketä haluan ja milloin haluan riippumatta hänen olemassaolostaan... ja silti hän hyväksyy tämän :(
Seuraavana keinona olen nyt vältellyt häntä 4 viikkoa putkeen, käytännössä puhumatta / koskettamatta häntä... olen kun hän ei täällä edes olisi... ahdistaa, kun kotona on ihminen ja itse pitää piiloutua työhuoneeseen 13h päivässä, jotta ei joudu toista kohtaamaan ja koronan aiheuttama etätyö ei helpota yhtään
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuus on minun unelma. Nyt valitettavasti jouduin vahingossa parisuhteeseen 3,5 vuoden sinkkuuden jälkeen. Itsellä lapset tehty, pari kertaa kokeillut naimisissa oloa ja vihdoin pääsin aloittamaan elämästä nauttimisen, kunnes vahingossa jouduin parisuhteeseen. Ei mene minuuttiakaan päivästä jolloin en miettisi, että mitä voisin tehdä jotta saisin lopetettua parisuhteeni. Suurin ongelmani on se, että en osaa sanoa "ei" :( ja toivon vaan, että käytökselläni saisin toisen osapuolen tajuamaan että homma ei toimi ja "jättämään" minut.
Hän on erittäin konservatiivinen ja siksi sanoin, että en koskaan voisi olla "yksiavioisessa" suhteessa vaan tulen panemaan ketä haluan ja milloin haluan riippumatta hänen olemassaolostaan... ja silti hän hyväksyy tämän :(
Seuraavana keinona olen nyt vältellyt häntä 4 viikkoa putkeen, käytännössä puhumatta / koskettamatta häntä... olen kun hän ei täällä edes olisi... ahdistaa, kun kotona on ihminen ja itse pitää piiloutua työhuoneeseen 13h päivässä, jotta ei joudu toista kohtaamaan ja koronan aiheuttama etätyö ei helpota yhtään
Ei hitto mitä selkärangattomuutta.
Toivon ettei tarvitse ainakaan hyvin pitkään aikaan, sillä rakastan miestäni ja toivon että hän pysyy elossa ja puolisonani.
Totta maar!
Olen hyvässä parisuhteessa kuudetta vuotta, mutta olen pikkuhiljaa alkanut tajuamaan, etten oikeastaan kaipaa elämääni varsinaisesti parisuhdetta, vaan puolisoani joka on elämäni tärkein ihminen. Pidämme toisistamme ihmisinä niin paljon, että olemme yhdessä sen takia. Emme ole yhdessä seurustelun vuoksi.
Koenkin vahvasti, että jos jostain syystä joskus eroaisimme, en lähtisi enää uuteen suhteeseen. En usko löytäväni elämääni toista yhtä mukavaa ja siedettävää tyyppiä.
Olen myös alkanut vasta tajuamaan omia vahvuuksiani ja luovuuttani. Jos nyt olisin tilanteessa jossa tulisi valita omaehtoisuus ja sinkkuus tai elämä maailman mukavimman ihmisen kanssa kompromisseineen, valitsisin sinkkuuden. Vahva itsenäisyyden tunne ruokkii luovuuttani ja käristetysti valitsisin itseni kehittämisen ilman parisuhteen sitovuutta.
En silti ilman syytä rupeaisi eroamaan.
Todennäköisesti näin tulee käymään, koska olen ollut yli 20 vuotta onnettomasti rakastunut. Kun en ole tähän mennessä löytänyt ketään parempaa, tuskin tulen koskaan löytämäänkään.
Kyllä voisin. Mutta olisiko se oikeasti niin kamalaa? - En tiedä. Olen ja olen aina ollut sinkkuna. (Treffeillä olen oki käynyt ja tapaillutkin naisia)
Sikäli olen onnekas, että minulla on ja on ollut ilo ja onni saada läheisiksi ihmisiksi niin naisia kuin miehiä, joiden kanssa voin jakaa niin arkena kuin vapaa-ajan hetkiä, ellen sitten vietä aikaa itsekseni. En koe olevani sen paremmin introverti kuin eksovertti, enempi jotain näiden ääripäiden välillä.
Olen vuosien saatossa lukenu erilaisia juttuja "ikisinkuista." Joiain vuosia turhautti kun tuntui, että näissä jutuissa toistuu usein sama kaava ja stereotypiat. - Ihmisen ikävä toisen luo on valtava. Mutta myös niin arka asia, että harva rohkenee omilla kasvoillaan kertomaan, että haluaa parisuhteesen hinnalla millä hyvänsä . Tai, että on aina ollu yksin ja vailla kumppania.
En varmaan myöskään itse olisi valmis tällaisessa jutussa esiintymään. Miksikö? Ehkä siksi, että en ole kuitenkaan varma onko se, että aina olen ollut sinkku ja vailla parisuhdetta se, joka kertoisi minusta kovinkaan paljon. - Toki, jotain mutta mitä. - En tiedä. On tylsää, kun on ihmisä, jotka mm. arvottavat ihmisen arvon sen perusteella onko hän tai onko hän elänyt parisuhteessa vai ei.
No ehkä teen sitä jonkun mielestä myös itse, koska en minä omaa "parittomuuttani" tapaa nostaa esiin. - Toki jos joku kysyy suoraan, niin kerron, että sinkkuna siä olen elän ja olen elellyt, Varmaan olisin voinut elää parisuhteessakin, jos sopiva olisi osunut kohdalle.
Mutta näin todetessani kuulen jo korvissani kuinka minua halutaan oikoa, että luulen ja kuvittelen itsesäni ihan mahdottomia ja kumppanikseni haaveksin jotain äysin epätodellista. Vaan millaiseen parisuhteeseen minä sitten olisin "oikeutettu" ja miksi? - Omasta mielestäni sellaiseen, johon olen itse valmis ja minulla olisi tunne, että myös toien haluaisi sitä minun kanssani.
Kuka tai millainen hän, unelmien kumppani sitten on tai olisi niin aika näytää, - jos niin on tarkoitettu, että minäkin saan ja voin vielä kokea parisuhteen.
Mahdollisesti hänessä on sellaista mistä olen haaveillut tai sitten jotain sellaista, josta en ole vielä osannut unelmoidakaan mutta vetää ja saa meidät olemaan ja pysymään yhdessä; olemaan, ainakin toisinaan enemmän kuin vain yksi plus yksi, tai ainakin enemmän kuin kumpikaan yksin.
M 43