Voisitko olla sinkku loppuelämäsi?

En aluksi huomannut, että tämä on vanha ketju, joten hämmästyin kun kesken kaiken löysin omaksi tunnistamani vastauksen :) Sanoisin että sopeutumistyössä loppuelämän sinkkuuteen olen jo yli puolen välin. "Auttoi" entisestään, kun sain sairauden, jonka olemassaolo vähentää seksihaluja ja saa ajatuksen seksistä  toisen ihmisen kanssa tuntumaan absurdilta ja vastenmieliseltä. En kuitenkaan suosittele tätä keinoa kellekään muulle ;)

-53

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 08:57"][quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 08:55"]

Btw, miksi minä onnistuisin parisuhteessa, kun omat vanhemmatkaan eivät onnistuneet? Miksi minun mieheni ei pettäisi, jos kerran oma isänikin petti? Kyynisyys on parempi vaihtoehto, kuin tulla toisen kerran noin pahasti loukatuksi. Mielummin asetan elämälleni sellaisia haasteita, joilla on paremmat mahdollisuudet onnistua ja vaikuttaa itse lopputulokseen. T. 79

[/quote]

Sinulla on identiteetti haussa. Sinä et ole vanhempasi, ja he eivät ole koskaan sinä. Kai ymmärrät, että olette itsenäisiä, toisistaan autonomisia ratkaisuja tekeviä yksilöitä?

Tällä hetkellä verhoat kyvyttömyytesi elää omaa elämääsi kyynisyyden viitan alle.
[/quote]
Enhän mä ole väittänytkään että olisin yhtä vanhempieni kanssa, ei siitä ole kyse. Ja kyllä minä elän omaa elämääni, vai oletko sitä mieltä että vain parisuhteessa voi elää oikeasti? :D Minä asun omillani, minulla on omat harrastukset ja menot, en vain halua parisuhdetta ja sinä väität että olen kyvytön elää omaa elämääni? Pssst, parisuhde ei ole mikään itseisarvo, eikä siitä pidä loukkaantua jos jollakin on negatiivinen suhtautuminen aiheeseen. Elämä on niin paljon muutakin kuin seurustelu.

Hyvin mahdollista. Tulin yllättäen jätetyksi suhteesta, joka oli elämäni rakkaus. Ei selityksiä, ei korjausmahdollisuuksia. En voi enää luottaa kenenkään mieheen ja en halua kenenkään miehen koskevan minuun.Ärsyttää kommentit, että olet niin hyvännäköinen, että ottajia riittää ja löydät pian uuden. Ei, en pysty.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 09:18"]

Hyvin mahdollista. Tulin yllättäen jätetyksi suhteesta, joka oli elämäni rakkaus. Ei selityksiä, ei korjausmahdollisuuksia. En voi enää luottaa kenenkään mieheen ja en halua kenenkään miehen koskevan minuun.Ärsyttää kommentit, että olet niin hyvännäköinen, että ottajia riittää ja löydät pian uuden. Ei, en pysty.

[/quote]

Täsmälleen sama tilanne. 

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 07:54"]En. Olen löytänyt elämäni rakkauden enkä luopuisi tästä mistään hinnasta.
[/quote]

Ohhoh, miksi alapeukut?

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 07:54"]En. Olen löytänyt elämäni rakkauden enkä luopuisi tästä mistään hinnasta. [/quote] Ohhoh, miksi alapeukut?

[/quote]

Ehkäpä sen vuoksi, että kysymys "voisitko olla sinkku loppuelämäsi" on osoitettu niille, jotka ovat sinkkuja?

Tuskin foeva, mutta minua ei kyllä kiinnosta pätkääkään mikään romanttinen lässynlää ja söpöily :D Joskus harvoin olen romanttinen...
Mutta onhan noita suhteita ja säätöjä jo kertynytkin.

En pystyisi.
Erosin vähää aikaa sitten ja yritän kokoajan, vakuutella, että miehistä on vain haittaa ja en tarvitse ketään. Silti samalla hetkellä toivoisin rakastuvani. Ihan kamala tilanne, en ole toipunut erosta vielä.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:29"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 06:11"]

Hyvinkin mahdollista. En rakastu enää keneenkään, en edes ihastu. En vaan kerrrrtakaikkiaan ihastu yhtään keneenkään mieheen. Ja lesbo en ole. Terveisin onnellinen 33v

toi onkin outoa, että en edes kai kaipaa OOKEASTI ihastumista, koska olen onnellinen näinkin. Parikymppisenä taivas aukesi monesti kun rakastin niin hulluna ja täysillä. Nyt, ei mitn. Perheen haluisin, mutta en myöskään pysty olemaan miehen kanssa jos en rakasta. Alkaa vaan ärsyttämään ihan helvetisti jos jonku vkonlopunkin pitää olla miehen seurassa johon ei ole tunteita.

[/quote]

Minulla ihastuminen on loppunut jo alle 25-vuotiaana... Voisin elää sinkkuna, nykyisin monet korkeakoulutetut naiset jäävätkin sinkuiksi ja en yllättyisi, jos olisin yksi heistä. En halua sellaista parisuhdetta, jossa tuntisin vain kaverillista kiintymystä ja olisin vain hyödyn tai mukavuuden vuoksi.

[/quote]

Hmm, eli kun pelimies bloggarit sanovat että ns "seksuaalihistorian omaavat" naiset eivät kykene enää sitoutumaan tai tuntemaan todellista rakkautta mieheen myöhemmin, he ovat oikeassa.Enpä ole ennen nähnyt naisten näin vilpittömästi komppaavan tuota, hauskaa että se tuli sitten av-palstalla vastaan. :)

Voisin, jos olisi pakko, mutten halua. Olen ihanassa suhteessa ihanan miehen kanssa, en halua luopua siitä.

Kai se on pakko olla. Eli ei sitä kysytä. Rumahko naama, ADD, ujo ja hieman sosiaalisesti rajoittunut. Naiset dumppaa mut max. kahdessa kuukaudessa....

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 10:09"][quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 19:29"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 06:11"]

Hyvinkin mahdollista. En rakastu enää keneenkään, en edes ihastu. En vaan kerrrrtakaikkiaan ihastu yhtään keneenkään mieheen. Ja lesbo en ole. Terveisin onnellinen 33v

toi onkin outoa, että en edes kai kaipaa OOKEASTI ihastumista, koska olen onnellinen näinkin. Parikymppisenä taivas aukesi monesti kun rakastin niin hulluna ja täysillä. Nyt, ei mitn. Perheen haluisin, mutta en myöskään pysty olemaan miehen kanssa jos en rakasta. Alkaa vaan ärsyttämään ihan helvetisti jos jonku vkonlopunkin pitää olla miehen seurassa johon ei ole tunteita.

[/quote]

Minulla ihastuminen on loppunut jo alle 25-vuotiaana... Voisin elää sinkkuna, nykyisin monet korkeakoulutetut naiset jäävätkin sinkuiksi ja en yllättyisi, jos olisin yksi heistä. En halua sellaista parisuhdetta, jossa tuntisin vain kaverillista kiintymystä ja olisin vain hyödyn tai mukavuuden vuoksi.

[/quote]

Hmm, eli kun pelimies bloggarit sanovat että ns "seksuaalihistorian omaavat" naiset eivät kykene enää sitoutumaan tai tuntemaan todellista rakkautta mieheen myöhemmin, he ovat oikeassa.Enpä ole ennen nähnyt naisten näin vilpittömästi komppaavan tuota, hauskaa että se tuli sitten av-palstalla vastaan. :)
[/quote]
Nyt meni kyllä aika kaukaa ohi kommenttisi. Eihän tuossa puhuta mitään seksuaalihistoriasta vaan ihastumisista. Lisäksi on typerää tehdä yleistyksiä yhden tai kahden ihmisen kommenttien perusteella. Minulla on mainitsemasi "seksuaalihistoria" (itse asiassa kaikilla on) eli ilmeisesti villit sinkkuvuodet. Olen sitoutuneessa parisuhteessa ja rakastan miestäni. Väittäisin itse asiassa, että pitkät parisuhteet tuhoavat sitoutumishalut paljon paremmin.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 10:34"]Väittäisin itse asiassa, että pitkät parisuhteet tuhoavat sitoutumishalut paljon paremmin.

[/quote]

Tilastot kertoo totuuden joka on päinvastainen väittämääsi. Naisten tyytyväisyys suhteeseen, uskollisuus ja avioliittojen pituudet korreloi kaikki käänteisesti naisen kumppanimäärään ennen avioliittoa. Miehen kumppanimäärä korreloi vain uskollisuuden kanssa, käänteisesti tietysti kuten naistenkin.

Eli en vetänyt johtopäätöksia vaikka ilmaisin asian huonosti, vaan oli hauska lukea anekdootteja "suoraan hevosen suusta" asiasta josta olen jo vetänyt johtopäätökset tilastojen perusteella. Sekä maalaisjärjellä.

Yleistäminenhän ei koske kaikkia, todennäköisyyksistä vain kyse. Ja tämä oli ohista, aiheesta on tarpeeksi keskusteltu jo, en jatka tässä ketjussa enää.

Kyllä voisin ja todennäköisesti olen.

Olen nyt 41-vuotias. Olen pari kertaa nuorempana seurustellut, mutta suhteet ei ole ikinä menneet viikonlopputapailua pidemmälle. Olen vaan jotenkin niin erakko luonne, että ajatus esim. yhdessä kenenkään kanssa asumisesta ahdistaa. Silloin kun olen seurustellut, niin jos mies on tullut luokseni perjantaina, niin sunnuntaina on jo kaivannut kovasti omaa rauhaa ja ollut iloinen kun mies lähti. Näin silti vaikkei suhteissa ole sinänsä ollut mitään vikoja, ei riitoja, seksi on ollut hyvää, on ollut henkinen ja puheyhteyskin. Minä vaan kaipaan valtavasti sitä omaa aikaa ja tilaa. 

Nyt olen ollut 9 vuotta ilman minkäänlaisia pienimpiäkään suhdesäätöjä, myös ilman seksiä kumppanin kanssa (masturboin kyllä säännöllisesti). Mulla ei ole myöskään omasta halustani kavereita eikä menoja. Elän pientä tavallista elämää ja nautin siitä valtavasti. Minun onneni tulee pienenpienistä yksityiskohdista joita useimmat ei edes huomaa, pienistä arjen tuntemuksista ja ajatuksista ja aistimuksista.

Voisin olla yksin loppuelämäni. Taustalla on hyväksikäyttöä, epäluotettavia miehiä ja raskas, neljä vuotta sitten päättynyt parisuhde. Salaa toivon kuitenkin, että joku löytäisi minut ja hyväksyisi sellaisena kuin olen. Kaipaan lähinnä seksiä. Irtosuhteisiin minusta ei ole.

Se nyt on kohdallani ihan pakon sanelema juttu. Elin avioliitossa yli 30 vuotta ja erosin yli 5 vuotta sitten. Sen jälkeen jotain satunnaisia suhteita. En jaksa enää lähteä etsimään enkä kapakoita kiertelemään, ikääkin jo kohta 60. Että yksin tässä mennään, ellei joku koputtele oven takana...

Olen seurustellut elämäni aikana kahden naisen kanssa. Kummankin kanssa aloin seurustella, kun en rumana ja sosiaalisesti rajoittuneena miehenä parempaakaan voinut saada. En ollut kummankaan kanssa onnellinen. Luulen, että loppuelämä menee sinkkuna. Sinkkuuskaan ei ole aina ole kovin mukavaa, mutta on sekin parempaa kuin onnettomassa suhteessa eläminen. Saapahan sinkkuna mennä ja tulla miten lystää. Jälkikasvun hankkimisesta en ole koskaan haaveillut, joten siinä mielessä en menetä mitään.

Ennemmin yksin kuin miehen vartaloa ihailemattoman naisen kanssa. Nämä asenteet eivät katso naisen omaa tasoa.

-Mies 29v + 1v-

Vierailija kirjoitti:

Kai se on pakko olla. Eli ei sitä kysytä. Rumahko naama, ADD, ujo ja hieman sosiaalisesti rajoittunut. Naiset dumppaa mut max. kahdessa kuukaudessa....

Samaistun, pl. ADD. Lisäksi elämäni on aika tylsää, kun en oikeastaan käy muuta kuin töissä ja kaupassa. Kavereita en ole tällä paikkakunnalla saanut useamman vuodenkaan jälkeen. Puheenaiheet loppuu lyhyeen, ja sen myötä suhdevirityksetkin.

Vierailija kirjoitti:

Niin, otsikon kysymys.

Itse olen nimittäin pikkuhiljaa kallistumassa siihen, että mun osalta on kaikki parisuhdehommelit ohi. Onko täällä muita, jotka eivät edes haaveile parisuhteesta, ja aikovat pysytelläkin ihan omillaan?

Aion todellakin. Panokaveria on ollut,yksi pitkäaikainen. En todellakaan enää saman katon alle ukkoa huoli. Saan olla rauhassa lasten kanssa.