Mies löysi sielunkumppanin

ap jos tota jatkuu pidempään, se on ainakin henkistä pettämistä joka ihan yhtä paha kuin fyysinen pettäminen.

Oivoi, takakireät riivinraudat täällä raivoavat kun kukaan mies ei ole koskaan - jostain kumman syystä - kokeneet helpoksi puhua heille ja siksi syyttävät kaikkien olevan vain pillun perässä.

Joidenkin ihmisten kanssa vaan tulee luonnostaan toimeen ja tuntuu siltä, että voi jakaa kaiken. Se tuntuu ihmeelliseltä. Aivan kuin lapsena saattoi olla täysin oma itsensä läheisen vanhemman kanssa. Sitä tunnetta ei aikuisiällä kovin usein koe. Etenkään miehenä.

Älä siis hyvänen aika kiellä mieheltäsi tuollaista tilaisuutta. Se osuu kohdalle onnekkaimmillakin ehkä vain kerran elämässä. Monelle ei ikinä.

Itse löysin tällaisen 'sielunkummpanin' muutama vuosi sitten. Nainen sattui olemaan. En ole ikinä tuntenut mitään niin vapauttavaa. Se oli elämäni keveintä aikaa. Ikävä kyllä vaihdoin sitten työpaikkaa ja muutin toiselle paikkakunnalle emmekä ole enää juuri tavanneet. Pelkään pahoin etten enää koskaan löydä vastaavaa. 

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:44"]Tuli tästä heti se ketju mieleen. Sielunkumppanina pitäisi pitää omaa puolisoa. Miksi jakaa syvimmät ajatukset toisen kanssa, kun puoliso on se kenen olisi hyvä niistä ajatuksista tietää. Tuo vaan johtaa siihen "ei mun puoliso ymmärrä"-tilanteeseen, jossa vaan ajaudutaan kauemmaksi omasta puolisosta ja lopulta oma puoliso alkaa näyttää eisopivalta. Kuitenkin uskoisin, että useimmassa parisuhteessa on aluksi tunnettu sitä sielunkumppanuutta ja puhuttu avoimesti arimmistakin asioista. 

[/quote]

Mä en ole lukenut tuota aiempaa ketjua asiasta, mutta äkkiäkös siitä suhde kehittyy, kun sielunkumppaninsa löytää vastakkaisesta sukupuolesta. Kaikkihan tahtovat miehekseen/vaimokseen sielunkumppanin, jolle voi puhua kaikesta.

Mitäpä ap jos hommasit itsellesi miespuolisen sielunkumppanin?

Mulla on ollut miespuolisia ystäviä joskus kun sinkkuna olin useamman vuoden. Kyllä ne kaikki on jääneet, kun aloimme olemaan nykyisen mieheni kanssa yhdessä.

Minulle tulee mieleen, että kysymys siitä, onko kumppanuus platonista vai ei, sopivaa vai epäsopivaa, riippuu siitä, millaisia näiden kahden jakamat asiat ovat luonteeltaan, ja olisiko ap:n oikeasti mahdollista kokemuksiensa kautta ymmärtää asioita, joista mies haluaa keskustella.

Jos tämä "sielunkumppanuus" on sellaisten yleismaailmallisten inhimillisten tuntemusten jakamista, joita kaikki aikuiset ihmiset enemmän tai vähemmän ovat käyneet läpi, on tapauksessa katastrofin ainekset.

Kuitenkin, mikäli miestä ja tämän "sielunkumppania" yhdistää jokin sama, normaalista poikkeava trauma, kokemus tai elämäntilanne, kuten vaikka vakava sairaus, mielenterveysongelma kuten masennus, vanhemman alkoholismi tai muu asia, jota taas ap ei ole kokenut eikä näin ollen voi oikeasti sitä ainakaan täysin ymmärtääkään, on tilanne eri. Vertaistuki on aina kuitenkin eri asia, kuin vain puhua jollekulle joka kuuntelee ja voivottelee, että oi kamala, en osaa kuvitella, miltä tuo tuntuu.

Jälkimmäiseen tapaukseen sisältynee niinikään katastrofin ainekset, mutta suhde voi myös pysyä täysin platonisena loppuun asti. Mikä ei sekään tietysti tarkoita, etteikö ap:sta voisi silti tuntua pahalta.

Tuli mieleen, että eikö ap:n mies voisi kutsua sielunkumppaniaan kylään niin, että myös ap voisi tutustua tähän? Tuolloin kaikki salaperäisyys kaikkoaisi ja ap voisi itse havaita mikä se näitä kahta yhdistävä asia on. Jos ap:n mies ja sielunkumppani puhuvat jostain asiasta innoissaan, mistä ap ei ole itse innostunut, löytyisi asialle harmitpn selitys. Jos taas mies ja sielunkumppani vaivaantuvat ap:n seurasta ja vilkuilevat toisiaan hämmentyneinä eikä selvästikään mitään yhdistävää kokemustaustaa tai harrastusta löydy, asia on jo toinen. Jos on liian intiimiä kutsua naista kotiin, voitte mennä yhdessä syömään, lasilliselle tms.

Jos se nainen on rumempi kuin sä,  ei haittaa.

Miten tilanne etenee?

[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 11:07"]

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 11:52"]

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 20:15"]

Mun mies myös aikanaan löysi työkaveristaan sielunkumppanin. Vaihtoi minut tähän naiseen lennosta parikymmenvuotisen avioliiton jälkeen. Ovat nykyään naimisissa ja lapset kertovat aikamoisista riidoista. Riitlevätkö sielunkumppanit oikeasti niin paljon? Jotenkin luulisi, että jos ns sielut puhuvat samaa kiletä, niin ei riitojakaan tarvita.

anyway, älä ap usko. Juuri noin meidänkin alamäki alkoi. 

[/quote]

Kirjoititko aiheesta av:lle ketjun? Miehellä ja työkaverilla oli sama harrastus, retkeily luonnossa muistaakseni. Ketjussa ap pohti myös minkälaiset verhot laittaa asuntoonsa.

[/quote]

Minäpä hyvinkin! Vieläkö muistat :-). Siitä on jo neljä vuotta!

[/quote]

Muistinpa hyvinkin. =)  Se oli ketju joka opetti paljon, miehistä ja naisista ja monesta muusta asiasta.

Just, ei meillä mitään panojuttuja ole, ihan vaan keskustellaan henkeviä...jep, jep.

Nosto. Vieläkö ap linjoilla?

Ei ole olemassa mitään "sielunkumppania"... täyttä huu-haata koko juttu.

Olet siis hänelle pelkkä reikä? Ja toisen kanssa tuntee aitoa yhteyttä?