Lue keskustelun säännöt.
Tunnen epäonnistuneeni esikoisen kasvatuksessa
22.07.2014 |
Sain ensimmäisen lapseni nuorena. Olin 16-vuotias, lukion toisella luokalla. Omistauduimme lapsen isän kanssa lapselle täysin. Lapsen isä keskeytti opintonsa ja meni raksalle töihin. Minä kävin lukion loppuun ja lupaavasti alkanut koulunkäyntini loppui siihen.
Saimme kaksi muutakin lasta, lapset syntyivät 5v ikäeroilla. Olemme korostaneet lapsillemme opiskelun tärkeyttä etteivät he tekisi samoja virheitä kuin me. Mieheni on edennyt urallaan mukavasti, mutta minä en ole tehnyt kuin satunnaista palkkatyötä sukulaiseni yrityksessä.
Esikoinen ei ole mitenkään erityisen älykäs, mutta kovalla työllä kirjoitti kirjoitti erinomaisen ylioppilastodistuksen. Hänelle tarjottin kahdesta eri tiedekunnasta opiskelupaikkaa.
Poikaamme siis pidetään varsinkin suvun kesken varsinaisena älykkönä, hänestä ollaan hyvin ylpeitä. Poika ei ole mikään moponpäärryttelijä, ei ole juossut tyttöjen perässä ja hän viihtyy hyvin sisällä tai poikaporukassa matematikkaa treenaillen tai liikuntaa harrastaen. Televisiota meillä ei ole.
Minusta taas on alkanut tuntua että olemme tehneet hänestä hirviön.
Järjestimme viime viikolla lapsillemme ja heidän muutamalle serkulleen leikkimielisen Trivial Pursuit -turnauksen. Olin jotenkin järkyttynyt tilanteesta.
Tasapuolisuuden nimissä me vanhemmat kysyimme kysymykset, ja nuoret saivat niihin sitten vastailla. Kysyimme keskivaikeita kysymyksiä.
Maantieteessä poika joutui mietttimään kovasti helpoissakin kysymyksissä, mutta sai kuitenkin yleensä oikean vastauksen. Luonto ja tiede oli katastrofi, poika ei osannut sanoa maailman viljellyintä vihannesta. Sama päti loppuihin aihealueisiin, hänellä ei ollut mitään käsitystä oikeastaan mistään, kirjallisuuteen liittyvissä kysymyksissä hän totesi että ei hän ole lukenut vapaaehtoisesti yhtään kirjaa, eikä tule lukemaan. Minua proosan ystävänä tämä satutti kuulla. Poikani suuttui kun hänen mukaansa "idiootit" serkut voittivat hänet: hän heitti koko pelilaudan seinään (ei ole koskaan toiminut näin!) ja poistui paikalta.
Toki ymmärrän poikaani, että on turhauttava hävitä itseään vähemmän oppineille. Toisaalta aloin miettiä poikani suhtautumista muihin ihmisiin. Olen nyt jutellut hänen kanssaan tapahtuneesta ja yleensäkin pojan maailmankuvasta. Hän kokee olevansa muiden yläpuolella, hänen maailmansa on hyvin mustavalkoinen. Hän puhuu "neekereistä" ihmiskilpinä, ei ymmärrä viihteen, teatterin ja kaunokirjallisuuden merkitystä, pitää uskossa kuin kristinuskossa olevis ihmisiä typeryksinä ja suhtautuu heihin hyvin vihamielisesti.
Rakastan lastani, mutta minun on myönnettävä ettei hän ole kovin mukava ihminen ja hän on jotenkin aivan hukassa reaalimaailmasta.
Koen olevani surkea äiti kun herään tilanteeseen vasta nyt. Poikani täyttää tänä vuonna 19v.
Olen alkanut pelätä lastani. En tiedä mitä tehdä.
Kommentit (73)
Ehkäpä irrottautuminen kodin kasvatusympäristöstä tekisi pojalle hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti lukion suorittaminen ei tarkoita, että olisi kyseessä nero. Lukiossa pärjääminen vaatii istumalihaksia ja sitä että jaksaa opiskella. Paljon voi opetella ulkoa. Jos on hyvä lukunopeus ja hyvät tavat opiskella niin lukiosta selviää hyvin. Lukio valmentaa tulevia opintoja varten ja antaa pläjäyksen yleissivistystä elämää varten. Yliopistossa opiskelu onkin sitten aivan eri tasoa. Ja jos yliopistoon pääsee niin useimmat lukion "nerot" huomaavat olevansa aivan tavallista massaa siellä. Ja eihän mikään trivial pursuit kerro kenenkään älykkyydestä mitään! Mittaa ulkoa muistettavia asioita. Älykkyyttä on monenlaista, myös sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää.
Arvasin jo ennen tätä viestiäsi että olette hyvin uskonnollinen perhe. Mustavalkoisuus kuultaaa viesteistäsi läpi. On mm. ihan käsittämätöntä sanoa, ette tytöt kuulu nuoren miehen elämään. Tottakai vastakkainen sukupuoli (tai sama sukupuoli jos homoseksuaali) alkaa kiinnostaa teini-iässä. Omassa ajattelussa on paljon kipetä piirteitä, joita tiuka uskonollisuus vahvistuu. Tämä on siirtynyt myös poikaasi. Tod. näk. hän on esim. joutunut tukahduttamaan täysin normaalit tunteet tytöjä kohtaan. Katsopa ap siis peiliin - ei se omena kauaksi puusta putoa.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 12:52"]
Mustavalkoisuudesta.. Emme halua lapsien tekevän samoja virheitä kuin me. Kieltäytyminen on ainoa 100%varma ehkäisy. Tämän tietävät lapsetkin.
Poika ei ole ollut muita ihmisiä kohtaan julma, vaan ehkä ollut jo itse hieman kiusattavana. Sille pistettiin nopeasti stoppi.
Nuorempana poika kiusasi lemmikkikissaamme, joten annoimme kissan pois. Sen jälkeen ei ole ollut mitään. Hävettää myöntää, mutta poika on hieman sovinistinen, mutta uskon sen johtuvan kokemattomuudesta tyttöjen kanssa. Hän uskoo raamattuun kuten me vanhemmatkin, mies on perheen pää. Hän vain kokee sen ehkä hieman hallitsijamaisesti eli että esimerkiksi vaimon täytyy totella häntä, hänellä on oikeus lyödä tottelematonta vaimoa.. Mies sanoi tähän ettei kenelläkään ole oikeutta lyödä toista.
Jotenkin tuon psykopaatin huutelu on teini-ikäiseltä tytöltä niin ilmiselvää ja huomionhakuista, että en tiedä kannattaako sille suoda suurta huomioarvoa.
Ja en pidä poikaani minään kouluampujana, ei hän vaikuta katkeralta eikä hän ketään halua surmata, mutta hänellä on omat ajatuksensa yhteiskuntarakenteesta ja monesta muustakin asiasta.
[/quote]
Sulla on aika sairas arvomaailma. Tunteilla ei ole väliä koska poika on pärjännyt hyvin koulussa. Siis anteeksi mitä????
Herää nyt, hyvä ihminen![quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 12:51"]Minusta kuulostaa, että pojalla on onggelmia tunne-elämänsä kanssa. Ei ole normaalia nimittäin, että 19-vuotias poika, aikuinen, suuttuu siitä että ei voita seurapelissä. Sinä äitinä sanot, että lasten pojan kanssaa ei ole tarvinnut keskustella asioista, koska hän on pärjännyt hyvin koulussa muutenkin. Minusta yleensä on tapana keskustella lasten kanssa ihan vaan siksi, että he ovat tärkeitä ja merkityksellisiä ihmisiä, ja haluan tuntea heidät ja jakaa heidän kanssaan ajatuksia ja mielipiteitä. Se on mielestäni tavanomaista perheen sisäistä vuorovaikutusta. Kuulostaa, että poikasi ei oikein osaa mieltää itseään suhteessa muihin ihmisiin, omanarvontunto on voinut jäädä heikoksi, jota hän yrittää kompensoida vähättelemällä muiden ihmisten ihmisarvoa.
[/quote]
No aika hurjia johtopäätöksiä vedät. Meillä ei ehkä niin ole keskitytty tunteista puhumiseen tai muuhun sellaiseen mutta pojasta on silti kasvanut ahkera ja menestynyt nuorimies. Meidän painopisteemme on ollut koulutus, ja sen parissa on kyllä vietetty lasten kanssa aikaa. En ymmärrä miksi aikaa potäisi tuhlata kun sen voi käyttää hyödyksikkin. Poika vaikuttaa minusta tyhytyväiseltä itseensä, joten koen siinä mielessä onnistuneeni. Tosin vähän nämä häneen puheet ihmetyttävät ja pelottavat, mutta eiköhän jokaisella lapsella ole jotain ongelmia jossain vaiheessa elämää.
Ap
[/quote]
Nuoret hylkäävät vanhempien maailmankatsomuksen, jotta voisivat sitten muodostaa oman. Joillakin tämä tapahtuu radikaalimmin kuin toisilla. Vahvat vastakkaiset mielipiteet pistäisin enemmän tämän piikkiin, mutta eniten ajatuksia kuvauksessasi herättää miten pojan itsetunto onkehittynyt. Itsensä ylentäminen viittaisi minäkuvan ytimen haurauteen. Miten tähän on vaikuttanut se, että poika on ikään kuin joutunut ylittämään itsensä tullakseen hyväksytyksi. Mainitsit useasti ettei hän ole luonnostaan lahjakas mutta on joutunut kovasti tekemään töitä. Onko tämä mahdollisesti kaventanut hänen kasvuaan ja kehitystään, miten muut elämän osa-alueet? Onko harrastuksia,mielenkiinnonkohteita , kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et maininnut pojan kavereista mitään. Onko pojalla kavereita, millaisia he ovat? Jos ei ole, miksei ole?
Pahalta tuntuu ajatus, että poikasi maailmankatsomuksen omaava henkilö olisi lääkäri, joka hoitaisi vanhuksia, vammaisia ja muita heikompia. Anteeksi.
Ap, teidän arvojen mukaan isä käy töissä ja äiti hoitaa lapset, kuitenkin aikanaan "lupaavasti alkanut opintourasi" jäi lapsen takia kesken. Mihin ammattiin ajattelit aikanaan opiskella, kos et kuitenkaan aikonut töissä käydä? Ja poikasi syntyi siis 1995 ja kirjoitit ylioppilaaksi joskus sen jälkeen - tuolloin oli aivan mahdollista ja jopa helppoa opiskella lapsen kanssa (tiedän, koska aloitin itse yliopisto-opiskelut 1999 ja monilla opiskelijoilla oli lapsia. Sai esim. perheasunnon opiskelija-asuntosäätiöltä ja tukia tietenkin). Eli jos halusit palavasti opiskella niin se olisi aivan varmasti ollut mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 13:18"]
Jahas tästä tuli provohuutelijoiden keskustelu, voitte jatkaa huuteluanne keskenään. Täällä on nykyään tapana tulla jokaiseen asialliseen keskusteluun tulla huutamaan provoa. Mikähän teille olisi sairaalan oikea osasto?
Ap
[/quote]
Kun tämä ei ole asiallinen ketju. Loukkaat ja pahoitat uskonnollisia ihmisiä, koska vääristelet arvopohjaa, teet pilkkaa oikeastiälykkäistä tai oikeasti kovaa työteä tehneistä hyviä tuloksia ylppäreistä saaneista, poikkaat tummia ihmisiä, kissan tai muiden lemmikksien omaavia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko varma, ettei poikasi ole pakottanut tytärtäsi mitä erilaisimpiin seksikokeiluihin. tuollainen psykopaatiksi veljeään kutsuminen on aikkas vahva ilmaus?
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 13:45"]
Ootko varma, ettei poikasi ole pakottanut tytärtäsi mitä erilaisimpiin seksikokeiluihin. tuollainen psykopaatiksi veljeään kutsuminen on aikkas vahva ilmaus?
[/quote]
Todella asiaton kommentti. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä yhtään ihmettele, jos poikakin sekasin, kun katsoo mitä äiti kirjoittelee.