Millaista on n. 60-vuotiaan lapsettoman naisen elämä?

Vierailija kirjoitti:

Mummuna ainakin on ihanaa. 2,5-vuotias pojantytär haluaa jo mummolle yöksi, tulee reppunsa kanssa ja sitten leikitään. Mummu ei raaski nukkua kun menee yö ihanuutta tuijotellessa.

Olet lapseton mummu jolla on poika?

On aikaa huolehtia iäkkäiden vanhempien asioista, autella heitä että voivat elää kotonaan mahdollisimman pitkään. Sen lisäksi omat harrastukset ja rauhalliset koti-illat. Työssä vain osa-aikaisesti.

Sen verran suuria menetyksiä ja vastoinkäymisiä jokunen vuosi sitten, että jouduin aloittamaan kaiken alusta kuin 18 vuotias nuorison edustaja tietämättä yhtään miten selviän ja löydän paikkani maailmassa. Iäkäs isäni siinä myös kuoli kaiken karseuteni lisäksi, joten vastuu äidistä on nyt suuri. Hän romahti totaalisesti isän kuoleman jälkeen, vaikka sen ikäisten olettaisi ymmärtävän jo kuoleman päälle paremmin. 

Seurustelen minua nuoremman oikein mukavan miehen kanssa, jonka kanssa on paljon puhumista ja tekemistä, 

Käyn ahkerasti terapiassa ja selvitän viime vuosien traumaattisia kokemuksia, vaikka jo tässä iässä kuvittelin elämänkokemusta riittävän kohtaamaan helvetin. 

Pärjään leskeneläkkeellä ja ostin perimilläni rahoillani mukavan asunnon. Ikävä kyllä työtön, enkä oikein usko saavani enää töitä mistään. Yritän kyllä.

Olen aika yksinäinen henkisesti, Johtuu myös erikoisesta ja voimakkaasta luonteestani. Ihmiset vähän arastelevat minua.

Riippuu varmasti hirmu paljon ihmisestä ja hänen lähipiiristään.

Mutta yhden 6-kymppisen tiedän, joka on yhtäkkiä tajunnut, että olisi sittenkin kiva, jos olisi jälkikasvua. Hän yrittää nyt sitkeästi luoda läheisiä välejä nykyään jo aikuisiin sisarustensa lapsiin. Valitettavasti läheisiä välejä ei noin vain jälkikäteen luoda, kun ei ole aiemmin jaksanut viettää aikaa heidän kanssaan. Nyt aikuisiksi kasvettuaan he olisivat mukavaa seuraa, lapsina seura ei kiinnostanut.

Olisi siis hyvä luoda ne välit vähän aikaisemmin, tarjoutua joskus sisaruksille lapsenvahdiksi yms.

Kuoleman odottamista. Varsinkin kun on sairauksia jotka ovat osittain rampauttaneet eikä ole ketään joka auttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmasti hirmu paljon ihmisestä ja hänen lähipiiristään.

Mutta yhden 6-kymppisen tiedän, joka on yhtäkkiä tajunnut, että olisi sittenkin kiva, jos olisi jälkikasvua. Hän yrittää nyt sitkeästi luoda läheisiä välejä nykyään jo aikuisiin sisarustensa lapsiin. Valitettavasti läheisiä välejä ei noin vain jälkikäteen luoda, kun ei ole aiemmin jaksanut viettää aikaa heidän kanssaan. Nyt aikuisiksi kasvettuaan he olisivat mukavaa seuraa, lapsina seura ei kiinnostanut.

Olisi siis hyvä luoda ne välit vähän aikaisemmin, tarjoutua joskus sisaruksille lapsenvahdiksi yms.

Ei niiden kanssa aina synkkaa. Mä yritin luoda, mutta kun oltiin sisareni kanssa niin erihenkisiä ja lapset sisareni kasvattamia, ei niiden lasten kanssa synkannut, ärsyttävät vain. Kahden ystävän lapsista tuli läheisiä.

Elämäni on ihanaa. Seksi ei ole koskaan ollut parempaa kuin nyt.

Miksi se eroaisi saman ikäisen lapsia saaneen naisen elämästä? Aikuisiahan ne lapset yleensä siihen mennessä on.

kotini on taidepajani ja nautin kun saan tehdä rauhassa käsitöitä,siskonlapset käy joskus ja ystäväni. Tapailen myös miestä

Minulla on tuossa naapurina yksi riivinrauta. Itse keksii valittamista melkein mistä tahansa, vaan itse saa mielestään terrorisoida naapureitaan parveketupakoinnillaan.

Olisi niin kiva nauttia maksamastaan parvekkeesta, mutta kun tuosta rouvasta ei koskaan tiedä, milloin on poissa (ihana raikas parveke), tai milloin imuttelee sätkäänsä aamusta myöhään iltaan oikein urakalla.

Vierailija kirjoitti:

Mummuna ainakin on ihanaa. 2,5-vuotias pojantytär haluaa jo mummolle yöksi, tulee reppunsa kanssa ja sitten leikitään. Mummu ei raaski nukkua kun menee yö ihanuutta tuijotellessa.

Kuulostaapa oksettavalta ja hyvin epäterveeltä. Se on ihan tavallinen lapsi, ei mikään maailman napa tai jokin ihmelapsi, vaikka sinun lapsenlapsesi onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmasti hirmu paljon ihmisestä ja hänen lähipiiristään.

Mutta yhden 6-kymppisen tiedän, joka on yhtäkkiä tajunnut, että olisi sittenkin kiva, jos olisi jälkikasvua. Hän yrittää nyt sitkeästi luoda läheisiä välejä nykyään jo aikuisiin sisarustensa lapsiin. Valitettavasti läheisiä välejä ei noin vain jälkikäteen luoda, kun ei ole aiemmin jaksanut viettää aikaa heidän kanssaan. Nyt aikuisiksi kasvettuaan he olisivat mukavaa seuraa, lapsina seura ei kiinnostanut.

Olisi siis hyvä luoda ne välit vähän aikaisemmin, tarjoutua joskus sisaruksille lapsenvahdiksi yms.

Ei niiden kanssa aina synkkaa. Mä yritin luoda, mutta kun oltiin sisareni kanssa niin erihenkisiä ja lapset sisareni kasvattamia, ei niiden lasten kanssa synkannut, ärsyttävät vain. Kahden ystävän lapsista tuli läheisiä.

Nämä lapset olisivat kyllä mielellään viettäneet lapsina ja nuorina aikaa tädin kanssa, ja kilttejäkin olivat. Mutta tädillä oli silloin työ, parisuhde ja ystävät, eikä tietenkään velvollisuutta hoitaa sisarusten lapsia. Nyt kuitenkin tädillä olisi itsellään aikaa, joten pommittaa aikuistuneita sukulaislapsia yhteydenotoilla seuraa vaatien.

Golfia, mökkeilyä, ystävien kanssa tapailua, illallisia - välillä vieraana, välilla emäntänä, matkailua (nyt kotimaassa, muulloin Euroopassa enimmäkseen), kodin sisustusta, kavereiden koiranhoitoa aina välillä, valokuvausta, kieltenopiskelua, lenkkeilyä, ruuanlaittoa (elämä on liian lyhyt, jotta voisi syödä huonosti= laatu, ei määrä). Tämä on arkeani, en jaksa jämähtää kotiin sohvallekaan. Jotain tuli tilalle, kun parisuhdetta eikä lapsia sitten odotuksista huolimatta aikanaan tullutkaan.