Muita, jotka ei pysty seurustelemaan, kun lapset asuvat kotona?

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:02"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 20:53"]

Olen ihan samanlainen kuin sinä. Mun lapset ovat 8- ja 10-vuotiaat. Ymmärrän sua, jokainen perustelusi voisi olla minun kirjoittama. En tajua, miksi kaikkien yh:den pitäisi juosta munan perässä ja se olisi muka lapsille parempi kuin se, että äiti on heidän kanssa kotona ja nauttii elämästä muilla tavoin kuin parisuhteessa. Koska kyllä yksinkin voi elää eikä siinä ole mitään vikaa eikä se mitenkään traumatisoi lapsia. Mä en halua lapsilleni isäpuolta. Vierasta miestä heidän kotiinsa. Lapsilla pitää olla kotirauha.

[/quote]

"Juosta munan perässä". Sitäkö teille todella on parisuhde?  Mies, joka voi tuoda elämään iloa, onnea, hauskuutta, lämpöä, läheisyyttä: rakkautta. Miksi pitäisi lapsilta piilottaa? 

Minusta aika rumasti sanottu yksinäisistä äideistä.

[/quote]

Kärjistetty ilmaus, pahoittelen. Mutta tuo tuntuu hyväksyttävämmältä täällä kuin se, että joku ihan vapaaehtoisesti haluaa olla yksin eikä halua lasten elämään vierasta miestä. Varsinkaan heidän kotiin. Vieras mies on kuitenkin vieras, ei oma isä. Murrosikäiselle tyttärelleni varmasti epämukavaa, jos ois joku mies talossa, on muutenkin niin epävarma ja ujo. Tarvitsee todellakin omaa rauhaa ja tilaa. Itse tunnen lapseni. Älähtääkö täällä nyt vaan ne yh:t, jotka on ottaneet itselleen miehen? Mitä pahaa voi olla siinä, että haluaa olla lasten kanssa rauhassa kolmestaan? Terv 7

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 20:48"]Siis onko kakkosen mielestä hyväksi, että äiti treffailee miehiä lasten nähden? Ja lapsille puute, jos äiti ei näin tee?

[/quote] Iso kyllä! Olen itse eroperheestä ja pidän sitä hyvänä asiana että vanhemmat löysi uudet kumppanit. Siksi ei vanhemmat harrastaneet meidän lapsien nähden enkä ole nähnyt sitä uusien kumppaneiden kanssa myöskään. Jos et luota miehiin vaan uskot että käyttää lapsiasia niin suosittelen menemään terapiaan. Yhtälaillahan sinäkin voit olla vaaraksi miehen lapsille!

11 oli nro 2

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:05"]Elin lasten kanssa kahdeksan vuotta. En seurustellut kertaakaan. Vaikka lapset olivat isänsä luona joka toinen viikonloppu, en käynyt missään. Vuodet kuluivat ja olin melko tyytyväinen elämääni. Kahdeksan vuoden jälkeen alkoi tuntua siltä, että kaipaan toista aikuista. Laitoin deittiprofiilin ja sain vastauksia. Ekan tyypin kanssa kävin kerran kahvilla, toisen kanssa lounaalla, kolmannen kanssa elokuvissa ja neljännen kanssa menin naimisiin.

Isot lapset olivat jo aikuisia ja iloisia puolestani. Nuorin tuli juuri murkkuikään eikä aluksi tykännyt yhtään. Toisaalta hän ei silloin tykännyt mistään muustakaan. Muutimme kolmestaan uuteen kotiin. Vähitellen teinikin alkoi tykätä puolisostani. Mitään isäpuolta en etsinyt eikä puolisoni sellaisena pyrkinyt esiintymään. Lapsillahan oli ja on erittäin hyvä isä.

Olen onnellinen, että lopulta rohkaistuin etsimään rakkautta.

[/quote]

No, niinhän ap:kin sanoi, että haluaa löytää miehen, kun lapset ovat isompia. Itse ajattelen samoin. Nyt haluan keskittyä lapsiini. Työ ja harrastukset vievät jo paljon aikaa, samoin ystävät. Ja lapset. Mihin väliin tähän edes tungen miehen? 7

Saathan sä lapsilisääkin. Varmasti voit maksaa jollekin, että pääset kahville kivan miehen kanssa. Miehiin voi tutustua netissäkin eikä tartte heti tavata. Tutustut ensin netissä, sit joskus käytte vaikka kahvilla.

Ei naisen tartte muuttua sukupuolettomaksi äitiolioksi joka elää vain lapselleen. Lapsesta tulee sitten joku parisuhteen korvike ja äiti ripustautuu lapseen. Mä ainakin sen lisäksi, että olen nainen, olen myös seksuaalinen olento ja kaipaan seksiä, läheisyyttä, parisuhdetta, rakkautta, hyvänäpitoa, kumppanuutta, elämänkumppania ja toista aikuista jakamaan arkeni.

Onhan ne lapset joskus iltaa viettämässä kaverillaan, niin sillon voi käydä treffeillä. Ei tosiaan tartte juosta baareissa munan perässä.

En aio jäädä yksin lapsen kanssa loppuelämäkseni, vain koska suhde lapsen isään päättyi. Olen terve nuori aikuinen nainen!

Työkaverin (yh) kanssa juteltiin tästä äskettäin. Lapset oli 2v ja 5v kun miesjätti perheensä. Ensin meni pari vuotta totutellessa elämään yksin ja sitten löytyi Kalle, joka oli työkaverilla joka toinen viikonloppu (lapset oli silloin isänsä äidillä). Lapset ja Kalle tutustui ja Kalle muutti työkaverin luokse.

Mutta Kalle ei ollut rakastava ja tarjonnut lämpöä ja rakkautta vaan hermostui lapsiin ja näiden kavereihin, halusi tiukempaa kuria tyyliin lapset on nukkumassa joka ilta 20.00, sunnuntaina ei saa tehdä mitään ennen klo 10.00 jne. Poikakaverina Kalle oli ihana, perheen aikuiseksi mieheksi hänestä ei ollut. 3 vuotta myöhemmin Kalle ja työkaverini muutti erilleen, koska lapset pelkäsivät miestä (joka ei tehnyt heille mitään, mutta käyttäytyi uhkaavasti) ja työkaveri huomasi, että koko perhe kulki kuin varpaillaan.

Se seurustelusuhde hiipui hiljalleen ja työkaveri päätti, että koskaan enää hän ei tee samaa virhettä. Hän seurustelee nyt 3 lapsen yh:n kanssa, lapset alkavat olla kohta aikuisia ja muuttavat pois kotoa ja siinä vaiheessa työkaveri ja nykyinen miesystävä siirtyvät 6 vuoden seurustelusta avoliittoon. Mutta vasta sitten. kun lapset on lähteneet.

Pienin askelin, pienin askelin. Ei kai se mies, tai en minä ainakaan syö lapsia, eivätkä he syöneet minua. Ymmärrän, että et halua tuoda ketään vierasta miestä kotiisi, mutta kyllä, sitä voi päiväsaikaankin tututstua meihin miehiin. Ja itse olin aikanaan otettu kun pääsin ihan vain kahville ja istumaan ja turisemaan niitä näitä erään yh:n kanssa.

Pikku hiljaa "suhteemme" on muodostunut kaveruudeksi. Eli meistä paria ole toistaiseksi tullut, mutta jo ensimmäienen iltapäivä yhdessä oli mukavaa, kun hänen lapsensai ja minun korani leikkivät keskenään. - tai no koirani jaksoi sitä hetken ja loppuajan lapset pyörivät meidän ympärillä enempi ja vähempi.    

Mitenkö päädyimme kahville hänen luokseen? No yksi päivä olin tulossa koirani kanssa lenkiltä ja hän kaupasta kotiin pyörän kanssa. Hänelle kävi niin, että kauppakassi liuskahti pinnojen väliin ja ruokatarpeet lensivät pitkin poikin ja kauppakassi sekä repesi että ainakin sen toinen hihna katkaesi.

Hän näytti itse niin liikuttavalta ja säikähtäneeltä, että menin kysymään että voisinko jotenkin olla avuksi, kun itselläni oli sopivasti tyhjä kangaskassi mukana kun olin juuri palautttanut lenkillä ollessani kassilisen kirjoja kirjastoon. No tietysti siinä tavaroita kerätessä alkoi sataa ja hän siihen kohteliaasti, että voiko hän tarjota minulle vaikka kupin kahvia, tai ainakin hetkellisen suojaa, edes siksi aikaa kun on purkanut kauppatavarat kassistani, josta hän sanoi, ettei voi sitä itselleen mitenkäänomaksi ottaa. Ja koska minulla ei ollut kiire ja, jos  hännyt ylipäätään uskaltaa ottaa minut vieraan miehen hetkeksi kotiinsa ja uitetun koiran, niin mikäs siinä. 

No hän ei itse asiassa asunut kovinkaan kaukana ja emme olleet edes kovin märkiä kun pääsimme perille, mutta sain kupin kahvetta ja yllättäen meillä riitti juttua niin paljon, että sovimme kävelylenkk itreffit seuraavaksi lauantaiksi, eikä yhtäänhaitannut, että lenkille lähtivät myös hänen, silloin 3 ja 5 vuotiaat lapset. Etukäteen heidän ottamisesta ei ollut puhetta, mutta siinä kulkivat ja varmaan näytimme melkein perheeltä, minä ja koirani, sekä hän etttä hänen lapset, kun kauniin alkukesän päivän kunniaksi kävimme lenkillämme jäätelökioskillla.        

No nyt mä tajuan, millaiset ihmiset on niitä, joidenka mielestä ex miehen pitäisi myös elää loppuelämänsä yksin, koska lapsen psyyke ei kestä vierasta naista isän kotona. Äidit jää yksin elämään vain lapsilleen ja muidenkin pitäisi. Kaikki uudet ihmiset lapsen elämässä on vieraita, kunnes niistä tulee tuttuja :D

Ihme mentaliteetti, että kaikki muut ihmiset on vieraita ja vaarallisia paitsi äiti ja isä. Herranen aika mitä te lapsille opetatte! :D

Mä oon tällainen joka toinen viikonloppuseurustelija. Lapset ovat kyllä tavanneet miehen ja välillä tehdään yhdessäkin asioita. Mitään tarvetta ei ole kuitenkaan mihinkään yhteen muuttoon tai sellaiseen. Suhde toimii hyvin näin ja tykkään, että saan välillä omaa rauhaa. Eikä ajatus mistään uusperhekuviosta innosta yhtään.

Eli näinkin se voi toimia.

Vanhempani erosivat kun olin ala-asteella ja monenlaisia suhteita molemmilla oli. Ei haitannut teini-iässä uusi isäpuoli äidillä. Sain myös kaksi isoveljeä. Kakkonen

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:05"]Elin lasten kanssa kahdeksan vuotta. En seurustellut kertaakaan. Vaikka lapset olivat isänsä luona joka toinen viikonloppu, en käynyt missään. Vuodet kuluivat ja olin melko tyytyväinen elämääni. Kahdeksan vuoden jälkeen alkoi tuntua siltä, että kaipaan toista aikuista. Laitoin deittiprofiilin ja sain vastauksia. Ekan tyypin kanssa kävin kerran kahvilla, toisen kanssa lounaalla, kolmannen kanssa elokuvissa ja neljännen kanssa menin naimisiin.

Isot lapset olivat jo aikuisia ja iloisia puolestani. Nuorin tuli juuri murkkuikään eikä aluksi tykännyt yhtään. Toisaalta hän ei silloin tykännyt mistään muustakaan. Muutimme kolmestaan uuteen kotiin. Vähitellen teinikin alkoi tykätä puolisostani. Mitään isäpuolta en etsinyt eikä puolisoni sellaisena pyrkinyt esiintymään. Lapsillahan oli ja on erittäin hyvä isä.

Olen onnellinen, että lopulta rohkaistuin etsimään rakkautta.

[/quote]

No, niinhän ap:kin sanoi, että haluaa löytää miehen, kun lapset ovat isompia. Itse ajattelen samoin. Nyt haluan keskittyä lapsiini. Työ ja harrastukset vievät jo paljon aikaa, samoin ystävät. Ja lapset. Mihin väliin tähän edes tungen miehen? 7

[/quote] Sen takia varmaan erosit lapsien isästäkin? Mene ajanhallintakurssille! !

Oma äitini toi kotiin ties milloin mitäkin isäpuolia, että itse olen tehnyt periaatepäätöksen olla tekemättä samoin.

No ois eriasia, jos rakastuisi ihan oikeesti. Mutta en jaksa alkaa oikein etsimällä etsiä ja nettitreffeiltä en ole löytänyt mitään hyvää eikä psyyke kestänyt niitä jatkuvia pettymyksiä, mitä niiltä tuli vaan masennuin pahasti enkä jaksanut lastenkaan kanssa oikein olla. Harrastan ja käyn ulkona ja töissä tapaan paljon ihmisiä, muttei ole vaan löytynyt ketään.

Kai olen sitten huono äiti :-( 7

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:05"]Elin lasten kanssa kahdeksan vuotta. En seurustellut kertaakaan. Vaikka lapset olivat isänsä luona joka toinen viikonloppu, en käynyt missään. Vuodet kuluivat ja olin melko tyytyväinen elämääni. Kahdeksan vuoden jälkeen alkoi tuntua siltä, että kaipaan toista aikuista. Laitoin deittiprofiilin ja sain vastauksia. Ekan tyypin kanssa kävin kerran kahvilla, toisen kanssa lounaalla, kolmannen kanssa elokuvissa ja neljännen kanssa menin naimisiin.

Isot lapset olivat jo aikuisia ja iloisia puolestani. Nuorin tuli juuri murkkuikään eikä aluksi tykännyt yhtään. Toisaalta hän ei silloin tykännyt mistään muustakaan. Muutimme kolmestaan uuteen kotiin. Vähitellen teinikin alkoi tykätä puolisostani. Mitään isäpuolta en etsinyt eikä puolisoni sellaisena pyrkinyt esiintymään. Lapsillahan oli ja on erittäin hyvä isä.

Olen onnellinen, että lopulta rohkaistuin etsimään rakkautta.

[/quote]

No, niinhän ap:kin sanoi, että haluaa löytää miehen, kun lapset ovat isompia. Itse ajattelen samoin. Nyt haluan keskittyä lapsiini. Työ ja harrastukset vievät jo paljon aikaa, samoin ystävät. Ja lapset. Mihin väliin tähän edes tungen miehen? 7

[/quote] Sen takia varmaan erosit lapsien isästäkin? Mene ajanhallintakurssille! !

[/quote]

Lasten isä kuoli. En tiedä, mitä ajanhallintaa tarvisin. Tällä viikolla neljänä päivänä töitä 10-20. On kai väärin, jos vapaapäivänä olen halunnut olla kolmestaan lasten kanssa, ollaan käyty rannalla ym. Illalla haluan olla itsekseni, en jaksa jutella kellekään. Vapaailtoina haluan myös tavata ihan naispuoleisia kavereitani esimerkiksi terassilla. Viikonloppuseukkaaja en voi olla, ellen sitten lapsia vie isänsä haudalle viikonlopuksi telttailemaan. ap

Minullakin kokemusta "Kalle"-tapauksesta. En vaan halua enää joutua tilanteeseen, jossa mies kokee tarpeelliseksi alkaa heti pitää kuria ja luoda jotain omia sääntöjä. Sanomattakin selvää että lopetin suhteen. Rennointa elämä on kun on vain minä ja lapset ja uskon että lapsistakin on mukavampaa näin. Minulla on ollut muutama suhde eron jälkeen mutta minkäänlaista aikomusta muuttaa yhteen yhdenkään miehen kanssa ei ole. Ennen kuin lapset muuttavat pois kotoa. :)

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:05"]Elin lasten kanssa kahdeksan vuotta. En seurustellut kertaakaan. Vaikka lapset olivat isänsä luona joka toinen viikonloppu, en käynyt missään. Vuodet kuluivat ja olin melko tyytyväinen elämääni. Kahdeksan vuoden jälkeen alkoi tuntua siltä, että kaipaan toista aikuista. Laitoin deittiprofiilin ja sain vastauksia. Ekan tyypin kanssa kävin kerran kahvilla, toisen kanssa lounaalla, kolmannen kanssa elokuvissa ja neljännen kanssa menin naimisiin.

Isot lapset olivat jo aikuisia ja iloisia puolestani. Nuorin tuli juuri murkkuikään eikä aluksi tykännyt yhtään. Toisaalta hän ei silloin tykännyt mistään muustakaan. Muutimme kolmestaan uuteen kotiin. Vähitellen teinikin alkoi tykätä puolisostani. Mitään isäpuolta en etsinyt eikä puolisoni sellaisena pyrkinyt esiintymään. Lapsillahan oli ja on erittäin hyvä isä.

Olen onnellinen, että lopulta rohkaistuin etsimään rakkautta.

[/quote]

No, niinhän ap:kin sanoi, että haluaa löytää miehen, kun lapset ovat isompia. Itse ajattelen samoin. Nyt haluan keskittyä lapsiini. Työ ja harrastukset vievät jo paljon aikaa, samoin ystävät. Ja lapset. Mihin väliin tähän edes tungen miehen? 7

[/quote] Sen takia varmaan erosit lapsien isästäkin? Mene ajanhallintakurssille! !

[/quote]

Lasten isä kuoli. En tiedä, mitä ajanhallintaa tarvisin. Tällä viikolla neljänä päivänä töitä 10-20. On kai väärin, jos vapaapäivänä olen halunnut olla kolmestaan lasten kanssa, ollaan käyty rannalla ym. Illalla haluan olla itsekseni, en jaksa jutella kellekään. Vapaailtoina haluan myös tavata ihan naispuoleisia kavereitani esimerkiksi terassilla. Viikonloppuseukkaaja en voi olla, ellen sitten lapsia vie isänsä haudalle viikonlopuksi telttailemaan. ap

[/quote]

Eiku siis 7, en oo ap!!! :-)

Munankipeitä yksinhuoltajia on pilvin pimnein. Naikkosia, joiden päämäärä on saada elattaja lapsille. Munahaukkoja, joilta saa kaikki. Kica lukea, että on itsenäisiäkin naisia, joiuden elämän ainoa päämäärä on saada mies, kuka tahansa

Arka aihe, eikä ihme. Jos on yhteen mieheen pettynyt, kynnys kasvaa ottaa toista kaikkein rakkaimpiensa, omien lasten, lähelle. Riski on suuri että meneekin taas puihin. Ei halua pettyä itse eikä halua että lapset pettyvät. On otettava huomioon kuinka lapset alkavat myös rakentaa omaa suhdettaan uuteen ihmiseen ja alkavat mahdollisesti kiintyä häneen. Sitten jos miehen ja naisen välillä ei pelitäkään, he menettävät taas yhden ihmisen elämästään. 

Olisi hyvä jos voisi tutustua uuteen ihmiseen aluksi ilman lapsia ja nähdä miten keskinäinen suhde alkaa kehittymään. 

Sääli jos nainen on niin ehdoton ja ankara itselleen että kieltää kaikki suhteet vaikkapa melkein 20 vuodeksi kunnes kaikki lapset ovat aikuisia. Se on liian pitkä aika ihmisen elämässä. Tämäntyyppinen uhrautuminen vahingoittaa naista itseään eikä se ole hyvä esimerkki ihmissuhteiden hoitamisesta lapsille.

Aikuisena lapset eivät arvosta sitä jos äiti kielsi itseltään jonkun elämänalueen heidän takiaan. 

Kummallista jos nainen ajattelee seurustelun olevan ryyppäämistä ja panemista? Ei todellakaan ole hyvä "raahata" miehiä kotiin tätä tekemään eikä niin kukaan kunnon ihminen teekään. Samoin miesten jatkuva vaihtaminen on idioottimaista.

""No ois eriasia, jos rakastuisi ihan oikeesti. Mutta en jaksa alkaa oikein etsimällä etsiä ja nettitreffeiltä en ole löytänyt mitään hyvää eikä psyyke kestänyt niitä jatkuvia pettymyksiä, mitä niiltä tuli vaan masennuin pahasti enkä jaksanut lastenkaan kanssa oikein olla. Harrastan ja käyn ulkona ja töissä tapaan paljon ihmisiä, muttei ole vaan löytynyt ketään. Kai olen sitten huono äiti :-( 7""

Et taatusti ole huono äiti, jos jaksat kahden alaikäisen kanssa ja käyt samalla töissä ja vielä harrastatkin jotain. Minusta ap osoitat, että voit elää itsenäistä ja ainakin lähes tyydyttävää, ellet peräti usein ihan hyvääkin elämää itsenäisesti ja osoittaen (ainakin) lapsillesi, että vastuuntuntoinen ja huolehtiva aikuinen osaa ja pystyy elättään perheensä, ilman että siihen tarvitsee (muiden painostuksesta) ottaa se ensimmäien kaksilahkeinen, joka nyt sattuu kohdalle ja, jonka saa raahattua eteisen kynnyksen yli, joka tuskin pystyy kantamaan vastuuta edes itsestään.   

Edellä yritin kertoa, että toisinaan sattumallakin voi olla sormensa pelissä. Se, että minusta ja yksihuoltajasta, johon sattumalta törmäsin ei ole tullut paria varmaankin johtuu siitä, että itse hieman haaveielen omasta perheestä, enkä tiedä onko se mahdollista, jos toinen (minä) olen kolmekymppinen ja hän 7- vuotta minua vanhempi, tosin itseään huomattavasti nuoremman oloinen, ainakin minusta, tai no kyllä ehdottomasti yleisestikin.

En tiedä, voi tietysti olla, etä meiltä molemmilta puuttu vain rohkeus heittäytyä ja ajattelemme liikaa sen sijaan, että vain heittäytyisimme. Toisaalta olemme kumpikin, niin uskon tyytyväisiä siihen että voimme satunnaisesti lenkkeillä ja olla vain yhdessä tehden mitä, nyt kaverit tekevät keskenään.  ja lapset ovat siinä sivussa omine touhuineen, heistä kumpikin vielä relusti alle 10 -v..

Toisinaan minusta tuntuu, kuin eläisimme nukkekodissa, jossa leikitään kotia. Tänään teimme ruokaa yhdessä. Lauantaina käväisin auttamassa verhojen ripustamisessa. Mutta esimerkiksi seksiä emme ole koskaan harrastaneet, jos se nyt jotain kiinnostaa. 

t. "16"

Mä olen ap:n kannalla. Ihan jo periaatteesta. Lisäksi, en kyllä koe mitenkään ihmeemmin tarvitsevani tai kaipaavani parisuhdetta, miestä. Tarvitsen ystäviä, hyvät sukulaissuhteet, kiinnostavan työn ja harrastuksia, mutten erityisesti miestä elämääni. Eikä johdu mistään existä tai muuta. Mulle vain riitti se 10v parisuhdetta, nyt nautin ns yksinelosta, lapsiperhe-elämästä ilman puolisoa. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa! Lapset näkevät isäänsä ja ympärillään parisuhteita, joten tuskin kovaa "puutosta" eri elämänmalleista tulee heillekään.

On muuten kumma, että ennen avioitumista on "sallittua" elää yksin tyytyväisenä sinkkuna, mutta erottuaan se on jotenkin väärin tai onnetonta useimpien mielestä.