Lue keskustelun säännöt.
Se tiedetään, että lapsille täytyy tuottaa pettymyksiä jotta heistä voi kasvaa tasapainoisia aikuisia MUTTA
16.07.2021 |
jos se menee yli ja oikeasti ei saa melkein mitään koskaan, ei päästetä mihinkään ja melkein kaikki on pettymystä pettymyksen perään, onko sekään hyvä? Minulla oli tällainen lapsuus ja sitä jotenkin kasvoi niin siihen ja tottui ettei mitään saa mitä haluaa, ei pääse mihinkään, niin ei ole oikein koskaan sit osannut aikuisenakaan onnistua missään vaan se oma mukavuusalue on siinä, että kaikki menee pieleen. Tuloksena on epäonnistunut ura, epäonnistunut rakkauselämä, epäonnistuneet terveystavoitteet, olemattomat kaverisuhteet yms.
Kommentit (212)
Eräs isä rupesi hermostuneena nauramaan, kun lapsi halusi karkkia. Lapsi näytti pelokkaalta ja meni äidin helpoihin, joka yritti kovasti selittää, miksi ei saa haluta. Kummallista, että haluaminen on vanhemmille niin hermoja raastavaa. Miten lapsi voisi kehittyä, ellei hän saisi haluta mitään itsenäisesti, tai jos haluaminen olisi aina joku jäykkä, ulkopuolisen sääntelemä asia? Eikö itse saa säännellä mitään, kun se riistetään sopimuksilla? Onko itkeminen niin kamalaa, että vanhemmat menevät suunniltaan, yhden karkin haluamisen takia, niin että koko haluaminen pitää sysätä tiettyyn päivään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sadisti ei vahdi pientä lasta. Hän ilahtuu saadessaan tilaisuuden päästä moittimaan! Kuin kerrostalo-kyylä, joka ilahtuu siitä, että löytää valittamisen aihetta. "Jäitpäs kiinni - ja minä voin kontrolloida!"
Sadistilla voi olla lasta kohtaan jopa salaisia kuolemantoiveita. "Mene vain sinne kallionreunalle, niin saat kokea nahoissasi, mitä on kun et usko MINUN valtaani..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ajattelee, että sopiva määrä kiusaamista olisi tasapainoisuuden ehto? Jos joku on vielä aikuisenakin kovin naiivi... ei se johdu kiusan puutteesta. Tai voihan olla, että kunnon kiusa olisi saanut hänet "heräämään", mutta eihän psyykkistä pahoinpitelyä voida pitää hyvinvoinnin ehtona.
Ei ap mitään tuollaista ole edes sanonut. Älä laita sanoja toisen suuhun.
lue aloituksen otsikko.
Ohiksena, niitä pettymyksiä tulee väkisinkin ja tämän ap myös toteaa. Normaaleja pettymyksiä tulee, kun yhteen sovitetaan monen ihmisen elämä, tapapainoillaan kaverisuhteissa ja koulussa. Haitallista on, jos vanhemmat jonkun lapsen päättää kaikesta ja muiden tarpeet jää syrjään. Haitallista on myös, että sadistinen vanhempi oikeuttaa oman mielivaltansa kasvatuksellisesti hyvänä keinona tuottaa pettymyksiä.
Ap sanoo otsikossa, että pettymyksiä täytyy tuottaa. Kumosiko hän väitteensä?
Se tarkoittaa sitä, että ei anna yhden lapsen päättää kaikesta vaan myös muiden ihmisten tarpeet huomioidaan. Tämän ap huomioi. Et vain nyt ymmärrä asiaa.
Kuten jo totesin, ap ei osaa päättää, kummalle puolelle kallistuu - tai hän jätti kysymyksen avoimeksi. Hän hyväksyy kiusaamisen normaalina asiana, kuten otsikon toteamuksesta käy ilmi.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä tietty vanhempityyppi, joka onnistuu mokaamaan kummallakin tavalla. Eli on olevinaan ylisuojeleva, mutta oikeasti estää lasta kokemasta mitään, ja silti ei samanaikaisesti luo lapselle tunnetta turvallisesta ja rakastavasta kodista. Ne, jotka ovat kokeneet tämän, tietävät, mitä tarkoitan.
Ehkä se ylisuojelu on vain takertumista.
Takertuvalle lapsi on väline keskittyä johonkin... Mutta ei tämä tarkoita, ettei vanhempi voisi olla hyvinkin läsnäoleva, koko ajan pienen lapsen kanssa, olematta takertuva. Takertuminen tarkoittaa jonkinalista hyväksikäyttöä, lapsen välineellistämistä. Takertuva voi olla tunkeileva (hän ei tunnista toisen tunnetiloja, eikä siten kykene vastavuoroisuuteen), hermoileva, komenteleva, tms. elihänellä on korostuneen voimakas tarve kontrolloida toista - mitä hän saa tehdä, ajatella ja tuntea. Aivan kuin hän muuten hajoaisi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
E tarkoita takertumisella ennakointia "nepsyn" kanssa, vaan sellaista asennetta, jossa aikuinen ei hyväksy lapsen puheita sellaisenaan vaan kaikki täytyy heti oikaista oman mielen mukaiseksi. Tavallaan sellainen hyvin tiukka ote siitä, mitä toinen saa puhua ja ajatella, ihan pikkuasioistakin.
Lapselle varmaan tulee silloin tunne, ettei hän kelpaa omana itsenään. Koko ajan paine muovautua aikuisen ajatuksenjuoksun kopiokoneeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niin paljon erialisia parafilioita, toisinaan eräänlaisia sadismin muotoja, kieroutumia... että kuka niistä pitää edes lukua?
Pedofiilinen (ei-seksuaalinen) sadismi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ymmärtänyt tuon pettymysten tuottamis-neuvon niin, että lapselle tekee hyvää se ettei aina (siis aina) saa sitä mitä haluaa. Esimerkiksi karkkia joka kauppareissulla, ja sitten vanhempi auttaa käsittelemään harmituksen. Ei siis tarkoita kiusaamista, lupauksilla valehtelua tai mitään muutakaan ilkeää.
Onko sellainen ongelma todellinen? Mitä sillä tarkoitetaan? Ehkä se sekoitetaan johonkin... kyvyttömyyteen ottaa lapsesta vastuuta jämäkästi, lempeästi. "Ohjaa sinä meitä, pliis, kunhan et suutu ja hylkää minua!"..?
Aikuinen vain kuvittelee, että lapsi haluaisi karkkia joka kauppareissulla; ja vaikka haluaisikin, mitä väärää on syödä yksi karkki päivässä, sen sijaan että asiasta tehdään joku pakkomielteinen mässäilytapahtuma?
Kyse onkin kiusaamisesta vaivihkaa - jos se kompensoi omaa vaikeutta kestää pettymyksiä. Ei kestetä sitä, että lapsella olisi negatiivisia tunteita, koska se pelottaa... muistuttaa siitä, että kun toinen pettyy, sinut HYLÄTÄÄN. Lapsi ei näin ollen saa haluta karkkia, koska aikuinen ottaa sen itseensä!!
Mitä ihmettä taas. Nimenomaa ne ketkä pelkäävät yli kaiken tuottavansa lapselle pettymyksiä ja ostavat karkkia joka ikinen kerta, kun lapsi sitä keksii toivoa ovat niitä ketkä pelkäävät nähdä lapsensa pettyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^"¨Turning a human being into a piece of furniture" !?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ymmärtänyt tuon pettymysten tuottamis-neuvon niin, että lapselle tekee hyvää se ettei aina (siis aina) saa sitä mitä haluaa. Esimerkiksi karkkia joka kauppareissulla, ja sitten vanhempi auttaa käsittelemään harmituksen. Ei siis tarkoita kiusaamista, lupauksilla valehtelua tai mitään muutakaan ilkeää.
Onko sellainen ongelma todellinen? Mitä sillä tarkoitetaan? Ehkä se sekoitetaan johonkin... kyvyttömyyteen ottaa lapsesta vastuuta jämäkästi, lempeästi. "Ohjaa sinä meitä, pliis, kunhan et suutu ja hylkää minua!"..?
Aikuinen vain kuvittelee, että lapsi haluaisi karkkia joka kauppareissulla; ja vaikka haluaisikin, mitä väärää on syödä yksi karkki päivässä, sen sijaan että asiasta tehdään joku pakkomielteinen mässäilytapahtuma?
Kyse onkin kiusaamisesta vaivihkaa - jos se kompensoi omaa vaikeutta kestää pettymyksiä. Ei kestetä sitä, että lapsella olisi negatiivisia tunteita, koska se pelottaa... muistuttaa siitä, että kun toinen pettyy, sinut HYLÄTÄÄN. Lapsi ei näin ollen saa haluta karkkia, koska aikuinen ottaa sen itseensä!!
Mitä ihmettä taas. Nimenomaa ne ketkä pelkäävät yli kaiken tuottavansa lapselle pettymyksiä ja ostavat karkkia joka ikinen kerta, kun lapsi sitä keksii toivoa ovat niitä ketkä pelkäävät nähdä lapsensa pettyvän.
Se on toinen ääripää! JOS ostajasta tuntuu, ettei ole hallussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ap, olisiko pitänyt kiusata sua vain joka toinen kerta, niin olisit edes puoliksi onnistunut?
Ap:llä nyt vain oli dilemma "tiedon" ja kokemuksensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapselle voi sanoa, että kaikkea ei voi saada. Sen tajuaa maailman menosta jokainen täysjärkinen aikuinen ilman mitään lastenkasvatusoppaitakin. Onko se sitten pettymystä vai ihan arkirealismia, elämän realiteetteja.
Se on juuri niitä elämän reliteetteja, ja lapsi joutuu siinä sivussa sietämään pettymyksen tunnetta kun kaikki ei aina onnistu kuten hän itse haluaisi.
Ihanaa nähdä tämä oma tunne toisessa...
ja samalla päästä helpolla! Mikä ihana tekosyy!
t. 'sadisti'
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on 170 cm tai lyhyempi niin naista vaikeampi saada ja jos ei ole lapsena pettynyt mistään.
Alle 170-senttinen mies, joka lapsena riittävästi päähän lyöty, niin helpompi saada nainen?
Saada nainen? Onneksi jäät ilman, ei nainen ole esine, joka 'saadaan' .
Sanotko samalla tavalla jokaiselle, joka puhuu lapsen saamisesta?
ohis
Lyhyet vanhemmat ei voi antaa pituutta pojalle, vaikka olisi kuinka paljon rahaa. Lyhyen miehen pitää ottaa itseä pitempi nainen, että pojasta tulee sitten pitempi.
Olen nyt alkanut miettimään, että monella tuttava naisella on lyhyt mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään mutta minun pikkusiskoni on suojeltu kuoliaaksi, etukäteen poistettu pieninkin kupru ja aikuisenakin häärätty helikopterina ympärillä "auttamassa".
Hän ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä, ei tajua oman käytöksensä yhteyttä syihin ja seurauksiin ja murenee käsiin kaikesta.
Mieluummin sitten vaikka se jatkuva pettyminen kuin tuo.
Puhutko siskosi puolesta?
Luulen, ettäs isko herätti kirjoittajassa sadistisia toiveita; kenties sisko olikin erityishoivassa juuri kirjoittaman harjoittaman kiusan vuoksi? Tämä olisi tietysti lisännyt sisarkateutta entisestään...
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt alkanut miettimään, että monella tuttava naisella on lyhyt mies.
Ovatko he sadistin työn jatkajia? Vai masokisteja?
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuinen kontrollintarpeessaan kokee pettymyksen, ja jämähtää... Lapsesta ei tunnu enää turvalliselta - hänkin alkaa jämähdellä. Siitä tulee jämähtämisten kierre, ja näin kontrollin puute manifestoituu. Tähän ei auta kiusaaminen, pettymysten tuottaminen. Päinvastoin. Rakkaus olisi parempi ohjenuora kuin järkeily, joka helposti menee suohon. "Sydän on viisaampi."
Tuossa tilanteessa moni systemaattisesti jatkaa kiusaamista, vaikka se pahentaa tilannetta. Olisikin hyvä pysähtyä välillä miettimään: miten käytökseni vaikuttaa toiseen?
Onko se vaarallista pettymyksen tuottamista kun toteaa että nyt ei ole varaa hankkia jotain, katsotaan myöhemmin? Tai se, että lapsi on käyttäytynyt tarkoituksella huonosti tai rikkonut sovittuja sääntöjä, ja rangaistuksena kielletään jotain?
Minusta lapselta pitää myös odottaa jotain, jo aika nuoresta. Pettymyksiä ei kuitenkaan tarvitse tehtailla tarkoituksellisesti, niitä kyllä tulee muutenkin.
Kuulin pojasta jolle äiti silitti elämän tasaiseksi, kaikki annettiin, hankittiin ja järjestettiin. Sitten tapahtui jotain mille äiti ei voinut mitään, eli tyttöystävä jätti pojan. Poika yritti itsemurhaa. Olisihan se voinut tapahtua joka tapauksessa. Mutta liiallinen varjelu ja paapominen on pahasta, kuten piittaamattomuus ja kaiken kieltäminenkin.
Sanotko samalla tavalla jokaiselle, joka puhuu lapsen saamisesta?
ohis