Se tiedetään, että lapsille täytyy tuottaa pettymyksiä jotta heistä voi kasvaa tasapainoisia aikuisia MUTTA

Oma järki käyttöön - ja pysykää oppimiskykyisinä. Kun joku tapanne ei toimi, muistakaa, että asioita voi yleensä hoitaa monella tapaa, ja vielpä positiivisesti. Välttäkää suoraa aggressiivisuutta. Se on epäkunnioittavaa, eikä johda mihinkään hyvään, sillä lapsen hyvinvoinnin kannalta pelkkä kontrollointi keinoja kaihtamatta ei ole kaikki kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään jatkuvat pettymykset eivät ole hyväksi. On vaikeaa rakentaa itsetuntoaan muutenkin, saati sitten jatkuvien pettymysten saattelemana.

Toinen vanhemmistani käytti liikaa alkoholia lapsuuteni ajan. Kovan krapulan aikana luvattiin aina lopettaa ryyppäminen ja luvattiin, että lähetään yhdessä reissuun, kun nyt jää rahaakin säästöön. Paskanmarjat, lomarahat päätyivät aina Alkon kassaan, enkä saanut edes uusia vaatteita, koska sitten ei jää rahaa viinaan. Tietokoneeni, jonka olin kesätyörahoistani ostanut, myytiin, koska piti taas päästä kännäämään. Toinen vanhemmistani oli vässykkä, joka mahdollisti nämä jatkuvat pettymykset.

Nykyään tämä sankarihuoltajani on kuivilla, mutta en pidä häntä millään tasolla luotettavana ihmisenä. Hänen mielestään pettymykset ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Noh, kasvoihan minusta katkera, toista vanhempaansa vihaava ihminen ainakin 🤔

Sinä olet joutunut kokemaan juuri niitä vääränlaisia pettymyksiä. Tuollaisen ei pitäisi kuulua yhdenkään lapsen elämään, ja on täysin ymmärrettävää että nuo kokemukset ovat sinua vanhingoittaneet.

Miksi ap ajattelee, että sopiva määrä kiusaamista olisi tasapainoisuuden ehto? Jos joku on vielä aikuisenakin kovin naiivi... ei se johdu kiusan puutteesta. Tai voihan olla, että kunnon kiusa olisi saanut hänet "heräämään", mutta eihän psyykkistä pahoinpitelyä voida pitää hyvinvoinnin ehtona.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ajattelee, että sopiva määrä kiusaamista olisi tasapainoisuuden ehto? Jos joku on vielä aikuisenakin kovin naiivi... ei se johdu kiusan puutteesta. Tai voihan olla, että kunnon kiusa olisi saanut hänet "heräämään", mutta eihän psyykkistä pahoinpitelyä voida pitää hyvinvoinnin ehtona.

Ei ap mitään tuollaista ole edes sanonut. Älä laita sanoja toisen suuhun.

Vierailija kirjoitti:

"Keppiä ja porkkana" on mentaliteettinä erittäin manipulatiivista - ei hyvä ensisijaisena keinona... sikäli kuin perhe ja rakkaus on KEINO!  Siihen se joskus menee, ikävä kyllä.

veronmaksajat ovat keino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ajattelee, että sopiva määrä kiusaamista olisi tasapainoisuuden ehto? Jos joku on vielä aikuisenakin kovin naiivi... ei se johdu kiusan puutteesta. Tai voihan olla, että kunnon kiusa olisi saanut hänet "heräämään", mutta eihän psyykkistä pahoinpitelyä voida pitää hyvinvoinnin ehtona.

Ei ap mitään tuollaista ole edes sanonut. Älä laita sanoja toisen suuhun.

lue aloituksen otsikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä pettymyksiä tarvitse erikseen tuottaa. Mutta keppiä ja porkkanaa vuorotellen. Ei ulos leikkimään, ennenkuin huone on siivottu. Karkkia ja herkkuja ostetaan harvemmin. Ei missään tapauksessa kaikilla kauppareissuilla. Kehuja annetaan hyvästä työstä ja yrittämisestä. Mutta esim. uutta puhelinta ei saa heti, vaan vasta jouluna tai synttärinä. Siihen saakka mennään vanhalla yms.

Ja kyllä niitä pettymyksiä tulee koulussa ja kaverisuhteissa ihan riittävästi.

Miksi ei voida opettaa, että huoneen siivoaminen olisi kivaa? Miksi sallitaan sotku? Miksi ei hyväksytä, että koko sotkun siivoaminen kerralla voi olla ikätasoon nähden kohtuuton projekti? Miksi vastuu sysätään lapsen niskaan aggression ja uhkailun kera? Porkkana ei tätä vihamielisyyttä täysin kompensoi. 

Nämä ovat kontrollin puutteen sivuilmiöitä, ja aggressio pyrkimys palauttaa oma kontrolli, ikään kuin kertaheitolla kun se ei muuten luontevasti onnistu. Kommunikaatio ei onnistu.

Eihän se sadismi ilmene välittömästi, vaan joko "paine nousee" vaivihkaa (kuin höyrykattila), tai sitten tulee akuutti tlanne jossa sadisti näkee oitis jostain sellaista, joka herättää hänessä vahvan halun ottaa tilanne väkivaltaisesti haltuun, ja kokea samaan suuttumus mutta samalla nautinto mahdollisuudesta vallankäyttöön. Tavallaan suuttumus on rakas. Se oikeuttaa salaisen, sadistisen nautinnon. Lapsen voidaan jopa antaa ajautua ansaan, jotta petos olisi tehokkaampi - suurempi nautinto...

Lapselle KOSTETAAN oma kyvyttömyys kommunikoida rakkaudella. Ei tämä ole mikään vitsi, ikävä kyllä: joillekin ihmisille esimerkiksi positiivisten tunteiden kertominen lasta kohtaan voi olla oikeasti mahdotonhta.

Ja kaikki tämä näyttäytyy monen mielestä hyvänä vanhemmuutena: RAJOJEJ ASETTAMISENA. Paskan marjat... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ajattelee, että sopiva määrä kiusaamista olisi tasapainoisuuden ehto? Jos joku on vielä aikuisenakin kovin naiivi... ei se johdu kiusan puutteesta. Tai voihan olla, että kunnon kiusa olisi saanut hänet "heräämään", mutta eihän psyykkistä pahoinpitelyä voida pitää hyvinvoinnin ehtona.

Ei ap mitään tuollaista ole edes sanonut. Älä laita sanoja toisen suuhun.

lue aloituksen otsikko.

Lue itse teksti. Ap tarkoittaa selvästi juurikin sitä että tahallinen pettymysten järjestäminen on väärin, koska elämässä tulee niitä pettymyksiä jokatapuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

E ole omilleni mitään pettymyksiä halunnut tuottaa. Kaiken olen antanut, mikä vain on ollut mahdollista. Nyt kaksi jo aikuista lasta ja yksi teini. Luottavat, että minä autan. Vähään ovat tyytyväisiä.

Kyllä maailma opettaa pettymiseen. Eri asia muuten miten kasvattaa itsekkääksi ja huonokäytöksiseksi.

Minä tunnen ihmisiä, jotka yrittävät varjella lapsiaan pettymyksiltä. Ei kerrota etukäteen mistään, koska jos suunnitelmat muuttuisivat, lapsi pettyisi.

Ai sekö on se perustelu sanelupolitiikalle. Luulisi, että lastenkin kanssa pitäisi keskustella suunnitelmista. Kuulostaa hurjalta, jos vanhemmat päättävät, että tänään mennään Tykkimäkeen, vaikka lapsi olisi kertonut kaverilleen, että on kotona ja tulee leikkimään.

Heh. Ymmärrän kyllä molempia. Siis erityistilanteissa varmasti pitää säilyttää salassa, jos on menty siihen, että lapsi kokee menot halujen ja ylikontrollin sekamelskana...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ajattelee, että sopiva määrä kiusaamista olisi tasapainoisuuden ehto? Jos joku on vielä aikuisenakin kovin naiivi... ei se johdu kiusan puutteesta. Tai voihan olla, että kunnon kiusa olisi saanut hänet "heräämään", mutta eihän psyykkistä pahoinpitelyä voida pitää hyvinvoinnin ehtona.

Ei ap mitään tuollaista ole edes sanonut. Älä laita sanoja toisen suuhun.

lue aloituksen otsikko.

Lue itse teksti. Ap tarkoittaa selvästi juurikin sitä että tahallinen pettymysten järjestäminen on väärin, koska elämässä tulee niitä pettymyksiä jokatapuksessa.

Otsikossa ja aloituksessa on kyllä ristiriita. Kumpaa uskoa?

Monesti ajatuksia tuputetaan laittamalla otsikko ja aloitus, jotka ovat ristiriidassa. Tai sitten aloittaja vain kadottaa ajatuksensa... tai sitä ei ole?

Tavallaan ap ei osaa päättää, onko pahuus oikeutettua vai ei; onko hän itse paha, hyväksyen oman pahuutensa muita kohtaan, mutta ei pidä siitä että hänelle oltiin joskus pahoja??

Aloituksesta saa helposti vaikutelman, että kirjoittaja on sadisti, joka ei kuitenkaan hyväksy sitä että häneen kohdistui sadismia; hän toistaa sukunsa kaavaa, ei pidä siitä ollenkaan, mutta ei mahda sille mitään??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini tekee tuota edelleen, vaikka olen aikuinen. Ostetaanko vaikka X ja X, kysyy kaupassa, hän tarjoaa. Hehkuttaa koko matkan hyllylle miten X ja X on hyvää. Sittten toteaa kohdalla, että  X ja X ei sittenkään ole hyvä idea. No, en osta hänelle, mutta ostan myöhemmin itselleni mikäli kiinnostuin tuotteesta X. Kaava on joka tapauksessa sama kuin silloin kun olin nuorempi (ja ilman rahaa). Nenän edessä heilutellaan vaikka mitä ja innostetaan tahallaan. Sitten kun innostuu, niin todetaan, että ei sittenkään. Totuin jossain vaiheessa tuohon meininkiin, enkä lotkauta korvaanikaan nykyään.

Suomalaiset ovat jossakin sukupolvessa erittäin traumatisoituneita. Se ilmenee kaikenlaisina luonteen  kummallisuuksina... 

Diagnoosit ovat vain jäävuoren pikkuruinen kärki. Jos äitiäsi ei haitannut tuo oma käytöksensä, vaan päinvastoin sai siitä jotain helpotusta... niin heh, hänellä oli asiat paremmin kuin hyvin! Hänellä oli keino muuntaa ahdistustaan sosiaaliseksi kanssakäymiseksi!!

Entä jos joku lapsi kärsii toisen luonteen kummallisuudesta? Sekö ei ole ongelma? Diagnoosia haetaan vain, jos kummallinen itse hakee sillä jotain hyötyä. Itselleen.

...Ja näin kummallisuudet kumuloituvat, elävät vielä haudan takaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei, lapsille ei tarvitse TUOTTAA pettymyksiä. Ihan normaalisti niitä tulee elämässä eteen ilman erillistä tuottamista ja tehtailua.

Tämä on totta. Pettymyksiä tulee vastaan ihan jokaiselle jo lapsena.

Se mikä on tärkeä taito opettaa lapsille ja nuorille on selviytyminen ja kyky käsitellä pettymykset, puhuminen ja taito katsoa eteenpäin. Sen miettiminen, että nyt kävi näin, miten tästä eteenpäin.

Useimmat asiat elämässä ovat sellaisia, että ne saa järjestettyä, hoidettua ja käsiteltyä.

Opin ja ymmärsin tämän vasta aikuisena. Lapsuuden kotonani meillä ei saanut olla mitään tunteita, tarpeita ja haluja.

Pettymykset ja vastoinkäymiset piti itse käsitellä ja hoitaa. Lisäksi äidilläni oli ja on edelleen kammottava tapa voivotella, valitta a ja päivitellä loputtomiin jos jotain sattuu tai ei mene hänen haluamallaan tavalla. Äitini pakeni lapsuudessani aikuisen ja vanhemman vastuuta tuon voivottelun taakse ja opin nopeasti, etten kertonut asioistani, vakavistakaan, äidilleni.

Äitini myös suureellisesti lupaili ja lupailee nytkin, asioita joita ei koskaan toteuta. Lapsena pettymykset, jotka piti salata, olivat karvaita, nyt kohautan olkiani.

Omien lapsieni kohdalla mietin lupaukseni tarkkaan, koska niistä pidetään kiinni. Pettymyksiä on omilleni tullut urheilun kautta enimmäkseen, oma joukkue ei aina voi voittaa, odotetut turnaukset on koronan vuoksi peruttu, loukkaantuminen on pitänyt innokkaan ja lahjakkaan pelaajan kentän laidalla jne.

Lasten ja nyt jo teinien kasvattaminen on tasapainoilua suojelemisen ja pettymysten kokemuksien kanssa elämisen opettelun välissä.

Enkä ikinä voivottele, en päivittele, en valita. Olen itse vastuussa omista tunteistani ja kun jotain sattuu, kuten lapsiperheissä nyt aina sattuu ja tapahtuu, olen ne vahvat hartiat, joiden varaan voi laskea ja kerron aina, että asiat hoidetaan ja autan ja tuen nuoriani myös itse hoitamaan asiat.