Miten Helsinkiin muutto muutti elämäsi?

Muutin 24-vuotiaana nykyisen aviomieheni vuoksi. Nyt asunut täällä jo liki 30 vuotta. Silmät avautuivat, että tällaistakin voi olla. Kukaan ei kyttää eikä ihmettele, saat olla ihan oma itsesi, toisin kuin kotipaikkakunnalla. Työpaikka on aina löytynyt kun olen halunnut vaihtaa. Sielläkään kukaan ei utele asioitasi  jos et halua itse kertoa. Mielenkiintoisia ihmisiä eri puolilta Suomea ja ulkomailtakin.

Ihanaa

Sain töitä, mutta menetin sosiaalisen elämän. Yhteisöllisyys vaihtui kahden viikon päähän sovittaviin kahvitreffeihin, jotka sitten perutaan jopa vain väsymyksen takia viime tipassa.

Positiivista täällä on erilaisuuden hyväksyminen. Ikävää vain että taitaa johtua pitkälti siitä, ettei muut ihmiset kiinnosta.

Asuin Helsingissä 8 vuotta. Ens sopeutunut koskaan. Helsinkiläiset olivat ylimielisiä ja halveksuivat muualta tulleita, joten ens saanut ystäviä ollenkaan. Asuminen oli järjettömän kallista. Ihmisiä oli jokapaikassa liikaa ja se ahdisti. Elämäni paras päätös oli muuttaa muuttaa pois. Pois muutettuani verenapaineeni laski, sain nukuttua kunnolla ja paino lähti laskemaan ilman erityistä yrittämistä.

Muutin opiskelijana ysärillä ydinkeskustaan jotta kaikki menomestat olisi lähellä. Nykyään asun pääkaupunkiseudulla suosiolla hieman etäämmällä keskustasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen kotiutunut tänne todella hyvin. Kun olin 18 muutin suoraan ulkomaille pienestä kylästä, ja siellä ne isoimmat sopeutumiset kaupunkielämääm tuli tehtyä. Sitten opiskelin yhdessä vähän Helsinkiä pienemmässä kaupungissa. Se oli ihan ok mutta lopulta en kotiutunut sinne kauhean hyvin ja elin vaikeita aikoja. Sitten erinäisten vaiheiden kautta päädyin Helsinkiin ja täällä elämäni on todella alkanut ja kukoistaa. Kaupunkikin on nätti, asun siis kantakaupungissa. Mutta kyllä minuakin häiritsee Suomessa se että juoppoja yms näkyy paljon. Haluaisin vielä asua ulkomailla mutta jos Suomessa jossain haluan asua niin Helsingissä. Täällä on tekemistä ja henkisesti samanlaista seuraa. Kun käyn maalla pidän maisemista mutta siinä se.

Mielestäni nuorten on ok käydä pussikaljalla, kun varaa ravintoloihin ei ole. Jos ovat harmittomia siis. Mutta nämä 40v+ miehet puistoissa keppanoineen ovat kyllä oksettavia

Talous romahti, vaikka ok-palkkaiseen työhön tulin.

Vierailija kirjoitti:

Charlott.E kirjoitti:

Ulkomailta muutettu ja alkushokki oli kova. Juoppoja ja narkkareita arkisin kaduilla ihan kuin olisi normielämää. Ja roskaisuus. Näin kesäisin erityisesti. Sitä ei nähnyt edellisessä kotikaupungissani. Toinen shokki oli kun saman rapun naapurit eivät sano mitään kun kohdataan. Tai suurin osa. Kävellään vaan ohi. Ei muualla maailmassa tulisi kuuloonkaan ettei tervehditä naapuria. 

Ulkomailta Helsinkiin palatessa useimmille tuntemilleni, myös minulle tuli paha masennus. On se niin ankea neuvostokaupunki sen jälkeen kun on asunut vaikka Milanossa kuten minä. 

Varmasti näin, mutta rauhallisemmasta pikkupaikasta heseen päin muuttaminen on ihan yhtä masentavaa. Se on kivaa kaupungeissa, että kaikki saavat elää omaa elämäänsä, mutta sitten kun se tarkoittaa sitä että jotku valitsevat väkivallan ja päihteet niin ne kyllä pilaavat kaikkien muidenkin itseilmaisun

Tulin Helsinkiin vain ja ainoastaan, koska sain täältä töitä, sensijaan, että olisin ollut työttömänä toisessa kotikaupungissani, niitä on siis kaksi. Käydessäni noissa aiemmissa paikoissa, mennessä itken ikävääni sinne, takaisin tullessa ärsyttää jo pelkkä pois lähtö. Koti on kuitenkin täällä, niinkuin edelleen työkin. Jos työtä olisi kummassa tahansa vanhoista kotikaupungeista, tai edes järkevän matkan päässä, en jäisi tänne hetkeksikään, vaan lähtisin viimeisen kerran Helsingistä. Tänne ei jäisi mitään. Se, että täällä toimii joukkoliikenne hyvin, tai on hienoja maisemia ei ole riittävä syy olla lähtemättä pois ,tai palata enää, jos joskus kotini on muualla.

Vierailija kirjoitti:

Se muutti siten muutin työn ja miehen perässä. Erottiin aika pian ja se työkin oli määräaikainen, mutta perustin v. 2006 yritykseni tänne. Olisi pitänyt miettiä kaupunkia pari kertaa..... Nyt sitten 18 vuotta myöhemmin olen jumissa täällä. Olisin jo vuosia sitten halunnut muuttaa etenkin Turkuun. Ihana opiskelukaupunkini. Tai jonnekin muualle. 

Jumissa siksi, että ammatillisesti olen tehnyt nimeä täällä ja minut tunnetaan "piireissä" ja oikeuksissa ja poliisissa + kaikki asiakkaat ovat täällä. Vanhat asiakkaat suosittelevat eteenpäin. En missään nimessä jaksa enää aloittaa tasolta 0 samaa urakkaa kuin silloin aikoinaan. 

Jumissa olen.

asianajaja, yrittäjä

Hankit kakkoasunnon Turussa, teet siellä toimistopäiviä, muutat sinne kokonaan kun jäät eläkkeelle?

No eihän tämä hääviä ole. Muutin Helsinkiin miehen perässä Turusta, muutimme yhteen useamman vuoden kaukosuhteen jälkeen. Mies kuitenkin jätti jo kuukauden päästä muutosta, ei ollutkaan kuulemma toipunut erosta, josta oli 7 vuotta. Jouduin etsimään itselleni äkkiä asunnon, koska asuin miehen asunnossa ja sieltä piti lähteä. 

Tuossa vaiheessa pytytti, että olin luopunut omasta talosta ja hyvästä työpaikasta siellä Turussa, ja miksi? Kuitenkin takaisinkaan oli paha mennä kun se talo oli jo myyty ja uusi työpaikka Helsingissä. Niinpä sitten alistuin kohtalooni, että toistaiseksi täällä täytyy asua. Ankeassa vuokraluukussa lähiössä, kun ei sitä tällä seudulla ole sinkkuna kummoiseen varaa. Työpaikka sentään on ihan jees. Mutta näin keski-ikäisenä en edes tee kaupungin palveluilla mitään, ei kiinnosta enää yöelämä, harvoin syönkään ulkona jne. Turhaan ihan maksan kovaa hintaa asumisesta täällä, kun mulle riittäisi mikä tahansa pikkukylä yhtä hyvin. Jos vaan olisi niitä töitä, tai saisi 100% etätyön.

10 vuotta myöhemminkin minä harva se päivä haaveilen täältä pois muutosta. Turku olisi yksi vaihtoehto, tuttu ja rakaskin. Toisaalta kulttuurinen rikastus on sielläkin edistynyt vähän turhan paljon, ja toisaalta pienempikin kaupunki riittäisi mulle nyt kun en enää juuri kulje kuin väliä duuni-koti-Prisma. Mutta enköhän minä tässä muutaman vuoden sisällä jonnekin täältä pois muuta.

Muutin suuresta yliopistokaupungista Helsinkiin. Jäi kaipaamaan edellisen kaupungin nopeita ja lyhyitä matkoja; pyörälläkin pääsi mihin tahansa vartissa.

Helsingissä sen sijaan korkeakoulutetulle on työpaikkoja aivan toisessa sfäärissä kuin mitä aiemmassa kaupungissa. Sielläkin saattoi saada yhden hyvän työn, mutta auta armias jos siellä tulisi yt:issä kenkää. MITÄÄN korvaavaa ei ole. Yhden kortin varassa oleminen nykyajan työelämässä ei ole kovin hääviä. 

Nykyään asutaan kivalla alueella Helsingissä ja täällä muös hyvä koulu ja päiväkodit. Mutta: muutto tänne avasi silmät eriarvoisuuden ja rikollisuuden suhteen. Helsingissä ja pk-seudulla on valtavia tuloeroja ja ns sosiaalisia eroja asuinalueiden välillä, vaikka poliitikot ja kaupungin johto sanoisivat mitä. Aiemmassa kaupungissa ei ollut niin justiinsa missä asui. Täällä on. Toisella alueella saattaa olla kuin lintukodossa - mutta asuntojen hinnat määräävät sen, että alueen työssäkäyvät, ainakin toinen perheen vanhemmista, kuuluvat karrikoiden kaikki verokoneeseen. Metsän takana toisella alueella 70-luvun DDR-lähiössä poliisit, narkkarit, puukkohipat ja nuorisoporukan aiheuttamat ongelmat ovat jos ei nyt jokapäiväistä, niin -viikkoista ainakin.

Lasten kanssa näitä miettii. Tiedän, että on perheitä, jotka pitävät lapsensa huonommassa koulussa jottei segregaatio karkaisi käsistä. Tuo on todella hienoa ja arvostettavaa, mutta minä en uskalla altistaa lastani mahdollisille riskeille.

Vierailija kirjoitti:

No eihän tämä hääviä ole. Muutin Helsinkiin miehen perässä Turusta, muutimme yhteen useamman vuoden kaukosuhteen jälkeen. Mies kuitenkin jätti jo kuukauden päästä muutosta, ei ollutkaan kuulemma toipunut erosta, josta oli 7 vuotta. Jouduin etsimään itselleni äkkiä asunnon, koska asuin miehen asunnossa ja sieltä piti lähteä. 

Tuossa vaiheessa pytytti, että olin luopunut omasta talosta ja hyvästä työpaikasta siellä Turussa, ja miksi? Kuitenkin takaisinkaan oli paha mennä kun se talo oli jo myyty ja uusi työpaikka Helsingissä. Niinpä sitten alistuin kohtalooni, että toistaiseksi täällä täytyy asua. Ankeassa vuokraluukussa lähiössä, kun ei sitä tällä seudulla ole sinkkuna kummoiseen varaa. Työpaikka sentään on ihan jees. Mutta näin keski-ikäisenä en edes tee kaupungin palveluilla mitään, ei kiinnosta enää yöelämä, harvoin syönkään ulkona jne. Turhaan ihan maksan kovaa hintaa asumisesta täällä, kun mulle riittäisi

Olet tuhlannut 10 vuotta haaveillen muutosta? Olet todellakin kohtaloosi alistuja.

Kaikki kaverit ja tuttavat jotka sinne muuttaneet riekkuneet maksimissaan vuoden niissä riennoissa minkä perässä sinne muuttaneet. Sitten alkaa se lähiöelämä kiireineen. Aika valuu työmatkoihin ja rahat kalliiseen asumiseen vaikka asuisit jossain räkälähiössä. Kulttuurit ja meri kiinnostaa enää kerran puolessa vuodessa. Kaupassa käydään ostarilla jossa samat Prismat ja henkkamaukat kuin pienissäkin kaupungeissa.

Kehuivat sitä ennakkoluulotonta ilmapiiriä ja nyt ärsyttää kaikenmaailman hörhöt, törsöt ja ulkomaalaiset. Se siitä suvaitsevaisuudesta. Ulkomaillekin oli niin helppoa lähteä kun lentokenttä lähellä mutta nolla ulkomaanmatkaa takana.

Ymmärrän jos sinne muuttaa töiden perässä mutta osa lähtee ovet paukkuen ja kotipaikat haukkuen "hienomman" elämän perässä. 

Helsinki on varmasti hieno paikka jos siitä ottaa irti ne hienot asiat mutta suurin osa siellä elää ihan samanlaista arkea kuin ne kotipaikkakunnalle "jämähtäneet". Jouluna ja juhannuksena tullaan sitten kehumaan kuinka ihanaa se elämä siellä on ja enemmän kuullostaa siltä että yrittävät itseään vakuutella kuin muita.

Helsingissä minulle avautuivat hyvät työmahdollisuudet. Ei enää tarvinnutkaan opettaa peruskoululaisia.

Vapaa-aikaan löytyi valtavasti kaikkea. Taide-elokuvia pyörii, on korkeatasoisia konsertteja. Kaikki parhaat ravintolat.

Tunsin itseni todella helsinkiläiseksi ensimmäistä kertaa, kun muutaman vuoden jälkeen huomasin tuntevani ratikkareitit.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kaverit ja tuttavat jotka sinne muuttaneet riekkuneet maksimissaan vuoden niissä riennoissa minkä perässä sinne muuttaneet. Sitten alkaa se lähiöelämä kiireineen. Aika valuu työmatkoihin ja rahat kalliiseen asumiseen vaikka asuisit jossain räkälähiössä. Kulttuurit ja meri kiinnostaa enää kerran puolessa vuodessa. Kaupassa käydään ostarilla jossa samat Prismat ja henkkamaukat kuin pienissäkin kaupungeissa.

Kehuivat sitä ennakkoluulotonta ilmapiiriä ja nyt ärsyttää kaikenmaailman hörhöt, törsöt ja ulkomaalaiset. Se siitä suvaitsevaisuudesta. Ulkomaillekin oli niin helppoa lähteä kun lentokenttä lähellä mutta nolla ulkomaanmatkaa takana.

Ymmärrän jos sinne muuttaa töiden perässä mutta osa lähtee ovet paukkuen ja kotipaikat haukkuen "hienomman" elämän perässä. 

Helsinki on varmasti hieno paikka jos siitä ottaa irti ne hienot asiat mutta suurin osa siellä elää ihan samanlaista arkea kuin ne kotipai

Tämä on siinä mielessä totta, että jos ei ole varaa ostaa hyvää asuntoa hyvältä alueelta (kuten harvalla on), niin käytännössä Helsingissä/PK-seudulle tullessa asetutaan kauas lähiöön, josta matka keskustaan/töihin kestää helposti puoli tuntia ja aamuruuuhkassa tunnin. Sitten jos vertaa edelliseen pienempään asuinkaupunkiin, niin onkin ihmeissään miksi muutin: sieltä tunnissa saattoi ajaa jo vanhempien mökille tai vaikka mihin.

Helsingissä on hienoja alueita (merenranta, hyvät koulut, ei kaupungin vuokrataloja tms - mikä nyt kellekin on hyvää), mutta poikkeuksetta niissä tilavat perheasunnot ovat miljoonaluokassa. Varakasta väkeä on niin paljon, että kysyntää on noillakin hinnoilla. 

Hintatasossa on ainoastaan se hyvä puoli, että Helsinkiin muuttaa 10k asukasta joka ikinen vuosi, ja he luonnollisesti tarvitsevat asunnon. Näin ollen olemassaolevien asuntojen kysyntä eli suomeksi niiden arvo säilyy, ja joillakin alueilla nouseekin, niin silloin poismuuttaessa omat saa helposti takaisin, ja maaseutukunnasta sillä samalla rahalla ostaa jo yhtä sun toista.

Entisellä kotipaikkakunnalla kumartavat ja teitittelevät minua Helsingin herraksi.

Vierailija kirjoitti:

Asuin Helsingissä 8 vuotta. Ens sopeutunut koskaan. Helsinkiläiset olivat ylimielisiä ja halveksuivat muualta tulleita, joten ens saanut ystäviä ollenkaan. Asuminen oli järjettömän kallista. Ihmisiä oli jokapaikassa liikaa ja se ahdisti. Elämäni paras päätös oli muuttaa muuttaa pois. Pois muutettuani verenapaineeni laski, sain nukuttua kunnolla ja paino lähti laskemaan ilman erityistä yrittämistä.

Vika on sinussa. Puhuitko savoa?

Helsinkiläiset ovat oikeasti ihan kivoja ihmisiä. Junan tuomat taas eivät.

Lyhyesti sanottuna: Elämän laatu parani huomattavasti kaikin puolin! Olen nyt paljon onnellisempi ihminen.