Miten kestätte sitä, että miehellänne on lapsi toisen kanssa?

Niin että ottaisin miehen joka on herranjumala nainut jonkun kanssa, ehkä jopa rakastanut tätä ihmistä enemmän kuin minua. Juu ei mitään ongelmaa tehdä näin, en minä yritä hallita kenenkään menneisyyttä, en itseasiassa ketään ihmistäkään.

Asia ahdistaa minua. Ja surettaa.

Ei ollut aiemmin lapsia mutta eron jälkeen 3 lasta ja lapset niin suloisen näköisiä.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 21:49"]Itse en kyllä rakasta miehen lasta, ainakaan läheskään niinkuin omaa. Tullaan hyvin toimeen, mutta jos saisi valita, en välttämättä tälläistä tilannetta haluaisi. Aina kun lapsi on meillä (eli paljon), minä sen kanssa eniten touhuan. Poika hakee selkeästi läheisyyttä minulta ja jonkinnäköistä äidin rakkautta. Olen pojasta huolissani, sillä on viikolla paljon hoidossa ja aina viikonloput meillä. Missä välissä on äitinsä kanssa. Luulisi, että äiti haluaa viettää lapsensa kanssa edes joskus myös kokonaisia viikonloppuja?

Mutta siis, kun omani syntyi sain oikeasti kokea miltä tuntuu rakastaa jotain niin paljon.aivan erilaista kuin muiden lasten rakastaminen. Niin se vaan on, ainakin minun kohdallani.

[/quote]

Anteeksi vaan, mutta minusta ihminen joka kykenee rakastamaan vain omaa biologista lastaan, ei ole vanhemmaksi sopiva lainkaan. Mitä jos et olisi voinut saada lasta? Adoptio ei ainakaan olisi tullut kysymykseen, entä luovutetut munasolut, siittiöt? Jos lapsi ei olisi alkusolultaan sinun, mutta olisi kasvanut sisälläsi, voisitko rakastaa häntä? Minusta tuo exäsi pikkupoika kuulostaa turvautuvan sinuun ja toivovan sinulta vastarakkautta. Ei sinun tarvitse rakastaa häntä yhtä paljon kuin omaasi, mutta toivottavasti pystyt osoittamaan hänelle hellyyttä ja välittämistä.

T. Itse lapsena adoptoitu

Ei sureta yhtään. Päinvastoin lapset ovat elävä todiste miehen isällisyydestä ja vastuunkannosta. Kauniit, fiksut lapset joista on paljon iloa. Sain ison perheen näkemättä itse kauheaa vaivaa. En osaisi kuvitella elämää ilman mieheni lapsia. Jos me joskus hankimme yhteisen lapsen, on muksulla jo valmiina ihanat isosisarukset ja tiedän että mies on varmasti loistava isä. :)

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 22:21"][quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 21:49"]Itse en kyllä rakasta miehen lasta, ainakaan läheskään niinkuin omaa. Tullaan hyvin toimeen, mutta jos saisi valita, en välttämättä tälläistä tilannetta haluaisi. Aina kun lapsi on meillä (eli paljon), minä sen kanssa eniten touhuan. Poika hakee selkeästi läheisyyttä minulta ja jonkinnäköistä äidin rakkautta. Olen pojasta huolissani, sillä on viikolla paljon hoidossa ja aina viikonloput meillä. Missä välissä on äitinsä kanssa. Luulisi, että äiti haluaa viettää lapsensa kanssa edes joskus myös kokonaisia viikonloppuja?

Mutta siis, kun omani syntyi sain oikeasti kokea miltä tuntuu rakastaa jotain niin paljon.aivan erilaista kuin muiden lasten rakastaminen. Niin se vaan on, ainakin minun kohdallani.

[/quote]

Anteeksi vaan, mutta minusta ihminen joka kykenee rakastamaan vain omaa biologista lastaan, ei ole vanhemmaksi sopiva lainkaan. Mitä jos et olisi voinut saada lasta? Adoptio ei ainakaan olisi tullut kysymykseen, entä luovutetut munasolut, siittiöt? Jos lapsi ei olisi alkusolultaan sinun, mutta olisi kasvanut sisälläsi, voisitko rakastaa häntä? Minusta tuo exäsi pikkupoika kuulostaa turvautuvan sinuun ja toivovan sinulta vastarakkautta. Ei sinun tarvitse rakastaa häntä yhtä paljon kuin omaasi, mutta toivottavasti pystyt osoittamaan hänelle hellyyttä ja välittämistä.

T. Itse lapsena adoptoitu

[/quote]

Jos en olisi voinut saada lasta, en usko että adoptiota miettisin (vaikeaa miettiä kun ei ole tälläinen tilanne). Osoitan pojalle hellyyttä ja huomiota, vien paikkoihin ja ostelen tavaroita, keskustelen ja kuuntelen. Lapsi pitää minusta paljon enkä minä häntä vihaa. Haluaisin pystyä vaikuttamaan hänen elämäänsä enemmän. Säälittää, tuntuu ettei hän koe itseään rakastetuksi. Omaa huonon itsetunnon ja kysyykin usein varmisteluja että olenko ikävöinyt häntä paljon jne. Miten se tekee minusta huonon äidin, jos en pysty rakastamaan toisen lasta niinkuin omaani? Tarkemmim kun mietin, kyllä minä häntä rakastan tietyllä tavalla, mutta se rakkaus on verrattavissa vaikk siihen, miten rakastan jotain ystävääni. En osaa oikeen selittää. Murehdin poikaa ja harmittaa kun en/emme miehen kanssa pysty vaikuttamaan enemmän kasvatukseen. Ja kasvatuksella en tarkoita käytöstapoja vaan nimenomaa huonoa itsetuntoa jne. Vaikeaa varmasti pojalle muutenkin tilanne kun on "kaksi isää ja kaksi äitiä".

Tätä kirjoittaessa tajusin, että asia vaivaa minua aika paljon!

Minä nimenomaan voisin mielelläni ottaa miehen jolla lapsia aiemmasta suhteesta olisi. Mutta vain yhden naisen kanssa.

Nämä jotka tehtailevat lapsia vähän sinne sun tänne ja kenen kanssa tahansa eivät ole ihan mulle tarkotettuja.

Pidän lapsista, mitta en itse halua niitä. Suhde ei ainakaan suurella todennäköisyydellä kaatuisi siihen, että mies haluaa välttämättä lisää lapsia ja minä en.

Olisi kiva olla huolehtiva ja mukava äitipuoli.

Saisi ns. Rusinat pullasta. :)

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:44"][quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:30"]

 Ei ne lapset sitä elämää hankalaksi tee vaan ne exät, jos on sikseen. 

[/quote]

Tämä on nimenomaan se pointti. Lasten kanssa oppii kyllä elämään, jos nyt suinkin edes jollain lailla uuden kumppanin hyväksyvät, mutta piinaavaa ja uutta suhdetta kaikin puolin tuhoamaan yrittävää exää ei opi sietämään, eikä pidäkään. 

[/quote]

Kai se menee jos on ministerin tulot, mutta normaalituloilla menneisyyden turhakkeet pakottavat elämään köyhyydessä ja vievät mahdollisuuden perustaa yhteinen perhe. Mieluummin yksin kuin miehen kanssa jolla ei ole varaa elättää edes itseään.

Se nyt vaan riippuu paljon miehestä. Jos mies on aivan ihana, lapsensa aivan ihana ja exä täysin tolkun nainen ja umpirationaalinen sekä ystävällinen, en osaa keksiä mitään syytä mistä tulisi ongelmia. Jos miehen exä on psykoottinen, hysteerinen, harjoittaa vieraannuttamisoireyhtymä PAS:ta tai on muuten **skiainen, ei siihen edes entistä yhteistä lasta tarvita vaan johan lähestymiskieltoja ja juristeja tarvitaan vuodesta toiseen.

Paljon oleellisempia asioita löytyy, kuin onko miehellä lapsi entisestä liitosta. Jos aiempia lapsia on lukuisia, sitten miettisin jo uudemman kerran.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:44"]

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:30"]

 Ei ne lapset sitä elämää hankalaksi tee vaan ne exät, jos on sikseen. 

[/quote]So simple. Vaihda paikkakuntaa, ja katso kuka seuraa. 

Tämä on nimenomaan se pointti. Lasten kanssa oppii kyllä elämään, jos nyt suinkin edes jollain lailla uuden kumppanin hyväksyvät, mutta piinaavaa ja uutta suhdetta kaikin puolin tuhoamaan yrittävää exää ei opi sietämään, eikä pidäkään. 

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:21"]

Olen miettinyt tätä useasti.

Itse en onneksi ole sellaisessa tilanteessa, mutta tuntuu, että minun olisi mahdotonta sietää sitä, että mieheni olisi tehnyt lapsen toisen naisen kanssa. Siis etenkin jos minulla itselläni ei olisi lapsia. 

Itsekästähän tällainen ajattelu varmasti on, mutta eikö muka muilla ole tällaisia ajatuksia? Onko teillä äitipuolilla oikeasti niin epäitsekäs ajattelutapa, että voitte rakastaa miehenne lasta, joka on seurausta seksistä edellisen naisen kanssa? Eikö se ajatus häiritse teitä todella yhtään, että lapsessa on puolet miehen exää? Minusta se olisi todella kummallista.

Haluan kuulla ajatuksianne ja tuntemuksianne!

[/quote]

jos sinulla olisi lapsi ja suhde poikki exän kanssa niin pitäiskö kaikkien miesten suoraan kusta sun suuntaan että hyi mitä paskaa, en vois koskeakaan enkä katsoa? 

36 sanoo, että tämä pohja p-seestä: lainaaminen ei onnistu. Tehkää jotain ASAP.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:28"]

Joo en minäkään haluaisi miestä jolla on jo lapsi edelisestä suhteesta. Koska a) haluan että eksät eivät roiku elämässämme mukana lapsineen b) Yhteinen lapsemme tulee olemaan meille molemmille uusi ja ihmeellinen asia eikä mies ole sitä jo kokenut c) En halua miettiä lomiani ja viikoloppujani miehen eksän ja heidän lastensa mukaan, milloin on lapsivapaa viikoloppu ja milloin ei. d) En kuitenkaan rakastaisi heitä yhtäpaljon kuin omaani.

Onneksi tapasin miehen jolla ei ole lapsia koska minullakaan ei ole. Nyt odotamme ensimmäistä yhteistämme. Mies ei myöskään haluaisi naista jolla jo on lapsia.

Ei tämän minusta ole mitenkään itsekästä vaan normaalia. Miksi en voisi vaatia mieheltä samaa kuin itse olen ja elämäni on.

[/quote]

No te ehditte vielä tekemään niitä lapsia muidenkin kanssa.

Miehelläni on lapsi. Minulla on lapsi. En leiki, enkä aio leikkiä, kakkosäitiä miehen lapselle tai odota, että mies alkaa leikkimään isää omalle lapselleni. Molemmilla lapsilla on jo kaksi vanhempaa. Olen ottanut asenteen, että olen miehen lapselle kuin hyvä ystävä ja kuljen hänen vierellään, vaikka minulla ei varsinaista roolia olisikaan. Odotan myös mieheltäni sitä, että hän kohtelee lastani oikeudenmukaisesti, kunnioittavasti ja ystävällisesti.

En vaadi miestäni rakastamaan lastani. En vaadi itseäni rakastamaan mieheni lasta. Miehen lapsi on miehelleni tärkeä ja rakas, joten hän on myös minulle.

Eniten minua häiritsisi, jos tuntisin itseni toiseksi naiseksi miehen ja hänen lapsensa äidin välillä. Sitä en kuitenkaan ole tuntenut, vaan miehellä on selvästi elämä minun kanssani. Minun kanssa suunnitellaan tulevaisuutta, minun kanssa vietetään yhteistä aikaa, mies nukkuu yönsä minun luonani ja minut kutsutaan sukujuhliin.

Ajattelin ihan samanlaila että ei ikinä miestä jolla on lapsi. No kas kummaa olen juuri sellaisessa suhteessa. No lapsi ei juurikaan meidän elämässä ole koska exälle ei käynyt että minä olen myös mukana tutustumassa lapseen joka siis oli saanut "vahingon" seurauksena alkunsa yhden yön jutusta juuri ennen kun olin tutustunut mieheeni. Tämä nainen on tehnyt kaikkensa että minä en lapseen tutustu ja lähettelee hyvin epämukavia viestejä. Meillä siis jo yhteisiä lapsia. Eli nyt kokeneena suosittelen vielä vähemmän. Mieheni on ihana mutta en kaipaisi ylimääräistä draamaa eläämääni. Ja nyt toimisin toisin vaikkakin lapsistani en luopuisi mistään hinnasta. Säästyt monelta itkulta!

Saduissa on aina paha äitipuoli. Täältä AV:lta selviää, miksi.

Rakastuin mieheen jolla on lapsi, sillon lapsi oli vielä aika pieni. Lapsi oli tulosta yhdenillan suhteesta, ja isä oli etäisä.

Nyt, vuosia myöhemmin olen naimisissa tämän miehen kanssa ja lapsi asuu meillä vuoroviikoin. Haluisi olla enemmänkin, mutta vielä tätä ei voida muuttaa. Joskus näen lapsessa äitinsä piirteitä, mutta ei mulla ole mitään sitä äitiä vastaan. Ollaan ihan hyvissä väleissä, voidaan kahvitella yhdessä eikä ole mitään ongelmaa.

Kestän hyvin sitä että miehellä on toisen kanssa lapsi. Lapsihan ei ole voinut itse valita että syntyykö tähän maailmaan eikä ole voinut valita vanhempiaan. Miksi minun sitten pitäisi olla itsekäs ja tuntea mustasukkaisuutta siitä että mieheni on ottanut vastuun lapsestaan niinkuin on pitänytkin.

Minulla itselläni ei ole omia biologisia lapsia, en ole yrityksistä huolimatta raskautunut.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:28"]Joo en minäkään haluaisi miestä jolla on jo lapsi edelisestä suhteesta. Koska a) haluan että eksät eivät roiku elämässämme mukana lapsineen b) Yhteinen lapsemme tulee olemaan meille molemmille uusi ja ihmeellinen asia eikä mies ole sitä jo kokenut c) En halua miettiä lomiani ja viikoloppujani miehen eksän ja heidän lastensa mukaan, milloin on lapsivapaa viikoloppu ja milloin ei. d) En kuitenkaan rakastaisi heitä yhtäpaljon kuin omaani.

Onneksi tapasin miehen jolla ei ole lapsia koska minullakaan ei ole. Nyt odotamme ensimmäistä yhteistämme. Mies ei myöskään haluaisi naista jolla jo on lapsia.

Ei tämän minusta ole mitenkään itsekästä vaan normaalia. Miksi en voisi vaatia mieheltä samaa kuin itse olen ja elämäni on.
[/quote] " nyt odotamme ensimmäistä yhteistämme" Kuka käyttää tälläistä sanamuotoa, jos kummallakaan ei ennestään ole lapsia. Outoa.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 17:28"]

b) Yhteinen lapsemme tulee olemaan meille molemmille uusi ja ihmeellinen asia eikä mies ole sitä jo kokenut

[/quote]

Itselleni tämä on se suurin kynnys. Miehelläni on kaksi lasta aiemmasta liitosta, rakastan häntä ja lapset ovat osana elämäämme ja olen sen hyväksynyt täysin. Mutta mahdollisen yhteisen lapsen kanssa tunnen olevani "häviäjä" koska en ole mikään lapsi-ihminen varsinaisesti muutenkaan ja vauvan kanssa elämä tulee olemaan minulle jotain täysin uutta...

Minäkin ajattelin ennen, että en ikinä ottaisi miestä jolla on jo lapsi entisestä suhteestaan. No, toisin kävin. Ajattelin, että voimmehan olla ystäviä, mutta se syventyikin rakkaudeksi.

Lapsen läsnäolo/olemassaolo ei haittaa, koska
a) minun ei edes pidä rakastaa lasta, riittää että osaan olla reilu ja asiallinen
b) ei miehet koe mitään "ensimmäisen lapsen" taikaa, vaan heille jokainen on saman arvoinen.
c) vaikka lapsi aiemmasta liitosta onkin seksin tuotos, niin eipä tuota ole itselläkään ollut neitsyys tallessa vuosiin. Ihan hyvin minä olisin voinut tulla raskaaksi ja pitää lapsen, en itsekään haluaisi, että minua sen vuoksi pidettäisiin käytettynä tavarana.
d) lapsi on mukava, vain lapsen äiti ärsyttää. Toisaalta olen ajatellut niin, että jos lapsen äiti yrittää kiusata meitä, ei hän todellisuussa meitä kiusaa vaan omaa lastansa.

Lapsettomana miehen lapsi otti lujille, mutta kun oman sai niin kaikki jotenkin tasaantui. Jos heillä on joskus ollut jotain speciaalia, niin on kyllä meilläkin <3 lisäksi meillä on kokonainen perhe!