Lue keskustelun säännöt.
Viimeisillään raskaana ja tuli ero miehestä :( Miten selvitä eteenpäin?
Yksinäinen tuleva äiti
14.07.2021 |
Hei ja haluan jo etukäteen sanoa, että tämä ei ole provo kun sitä provoa aina huudellaan joka aloituksessa. En ole aiemmin aloituksia tänne kirjoittanut viikkoa vuosia olen palstaa lukenut.
Eli tosiaan itse asiaan. Olen raskaana viikolla 38 ja synnytys voi siis käynnistyä milloin tahansa. Raskaus itsessään on ollut fyysisesti ja henkisesti rankka eikä vähiten siksi, että raskauden puolivälistä lähtien miehen ja minun suhde on rakoillut ja nyt ilmeisesti ero tuli. Raskaus itsessään oli vahinko (pillerit petti), mutta kumpikin tottui ajatukseen tulevasta lapsesta nopeasti.
Ongelmat alkoivat muutama kuukausi sitten ja nyt tuntuu, että ainoa vaihtoehto on ero. En ymmärrä miehen käytöstä enää ollenkaan. Kavereidensa seurassa mies vaikuttaa odottavan innolla vauvan tuloa, mutta kotona kahden kesken mies ei koskaan puhu vauvasta ellen itse ota asiaa puheeksi. Hän ei ole kertaakaan ollut mukana neuvolassa eikä kuulemma halua / pysty tulla synnytykseen mukaan. Tuntuu kuin hän olisi enemmän kiinnostunut uudesta työpaikastaan kuin omasta perheestään. Olen yrittänyt keskustella miehen kanssa hänen ajatuksistaan liittyen lapseen tuloon yms, mutta siitä ei ole tullut mitään koska mies ei osaa keskustella. Tämä keskustelu kyvyttömyys onkin yksi suurimmista syistä miksi eroa mietin. Emme ennen riidelleet usein, mutta tuntuu nykyään riitoja tulevan jatkuvasti koska toisen kanssa ei pysty keskustelemaan kuin aikuiset. Mies aina sulkeutuu tai toteaa, että ainako sitä pitää haastaa riitaa.
Kaksi päivää sitten tilanne eskaloitui sen verran, että sain tarpeekseni ja lähdin omalle asunnolle (minulla yhteisen kodin lisäksi toinen oma asunto). Lähtiessä sanoin miehelle, että ota yhteyttä kun osaat keskustella kuin aikuiset. Itsellä kun on yleensä tapana hoitaa asiat puhumalla eikä vaikeamalla. Kaksi päivää olen odottanut, että mies ottaisi yhteyttä. Osoittaisi edes jonkinlaista kiinnostusta minua ja tulevaa lastansa kohtaan. Ei ole kuulunut soittoa eikä viestiä. Kavereiden kanssa kuulemma viettää aikaa normaalisti eikä ole puhunut meistä mitään. Eniten satuttaa ajatus siitä, että voin joutua lähtemään synnyttämään hetkellä minä hyvänsä eikä häntä tunnu kiinnostavan tuleva lapsi enää ollenkaan.
Miten ihmeessä tästä jatkan eteenpäin? Olen henkisesti ja fyysisesti ihan poikki jo raskauden takia eikä nämä ihmissuhdeongelmat helpota asiaa ollenkaan. Onko täällä muita jotka ovat eronneet raskaus / lapsivuodeaikana?
Anteeksi jos aloitus oli sekava 😢 Ajatukset ihan sekaisin
Kommentit (79)
Miestä pelottaa tuleva. Olen pahoillani puolestasi, mutta asiat voi kääntyä miten päin vain. Nyt ei näytä hyvälle. Mutta kyllä sinä pärjäät, monet naiset kummasti saavat asiat järjestykseen, kun on pakko. Onnea synnytykseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se miehesi ei vaan ollut valmis isäksi. Sanoi sinua miellyttääkseen, ettei häntä haittaa vaikka pillerit petti. Onnea tulevalle yh taipaleellesi. Sitä sulla nyt on 18v edessä. Noin vastahakoinen mies tuskin pahemmin lastaan luokseen ottaa.
Olen ollut samassa tilanteessa. Itseasiassa ihan samassa tilanteessa. Kartoita heti itsellesi tukiverkko ystäviesi ja perheesi parista. Puhu avoimesti tilanteestasi. Vaikka itsestä tuntuisi että tilanne puolison kanssa voi vielä elää, puhu silti: tilanne on joka tapauksessa puolison kanssa nyt epätasapainoinen ja sinua kuormittava kun pitäisi saada kaikki voimavarat synnytykseen ja pienen ihmeen vastaanottamiseen. Ota yhteyttä neuvolaan. Sieltä voit saada apua arjen pyörittämiseen ja esim keskusteluapua psykologin kanssa heti alkuun ja niin kauan kuin tarvitsee.
Keskity 100% itseesi ja vauvaasi. Selviät kyllä ja vähemmän tärkeät asiat (mikä parisuhde tässä tilanteessa todella on) selkiintyvät sitten kun aika on.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa. Itseasiassa ihan samassa tilanteessa. Kartoita heti itsellesi tukiverkko ystäviesi ja perheesi parista. Puhu avoimesti tilanteestasi. Vaikka itsestä tuntuisi että tilanne puolison kanssa voi vielä elää, puhu silti: tilanne on joka tapauksessa puolison kanssa nyt epätasapainoinen ja sinua kuormittava kun pitäisi saada kaikki voimavarat synnytykseen ja pienen ihmeen vastaanottamiseen. Ota yhteyttä neuvolaan. Sieltä voit saada apua arjen pyörittämiseen ja esim keskusteluapua psykologin kanssa heti alkuun ja niin kauan kuin tarvitsee.
Keskity 100% itseesi ja vauvaasi. Selviät kyllä ja vähemmän tärkeät asiat (mikä parisuhde tässä tilanteessa todella on) selkiintyvät sitten kun aika on.
Tässäpä sinulle jo hyvä rohkaisuviesti, minäkin olen kokenut saman ja selvisin.
Toki minulla oli aikanaan molemmat isovanhemmat hyvin lähellä, siis henkisesti vaikka välimatkaan olikin. Samoin sisareni olivat ihania apuja, lapsellani paljon tätejä yksi setäkin.
Tärkeintä on että panostat omaan hyvinvointiisi, niin vauvakin voi hyvin. Kaikki kyllä järjetyy, ÄLÄ SURE. Tsemppiä ja onnea! Aikanaan neuvolakin oli ihana ja tukeva paikka, uskon että nytkin.
Kun vauvaa punnittiin ja mitattiin ja kaikki oli hyvin se tuntui ihanalta. Kun hoitaja sitten kysyi yhtäkkiä, että hei kuinka sinä äitinä voit ja pillahdin itkuun. Se tuntui niin hyvältä.
Olen ollut melkein samassa tilanteessa ja uskallan varovaisesti sanoa, että olisikohan kyse sinun puoleltasi ylianalysoinnista ja ylireagoinnista? Sitä ei itse hormonihuuruissaan välttämättä huomaa, mutta pienet (ärsyttävät) asiat voivat muuttua herkästi kärpäsistä härkäsiksi ja sitten ollaan jo eroa miettimässä, vaikka se toinen osapuoli ei edes tajua, että jotain on vialla.
Meilläkään mies ei olisi halunnut synnytykseen mukaan, mutta kun synnytyssairaalaan oli 2h matka suuntaansa, pyysin että on nyt ainakin sen odotteluajan kanssani ennen ponnistusta, että jos ei halua nähdä "verta ja suolenpätkiä". No, eihän tuo ehtinyt siitä minnekään livahtaa, kun kätilöt istuttivat viereen ja siinä se istui ponnistaessakin. Minulle olisi ollut se ja sama, vaikka olisi istunut muutaman metrin päässä selaamassa puhelinta. Mutta mitä mieheen tuli, ei saanut traumoja, eikä mennyt seksielämä pilalle, vaikka näki vilaukselta vauvan pään pilkottavan jalkovälistä.
Mies ei myöskään käynyt kuin yhdessä ultrassa mukana, koska korona-aikana ei saanut tulla mukaan, eikä hinkunut sinne mukaan sittenkään kun sai tulla, mutta tuli pyynnöstä kuitenkin. Neuvolakaan ei kiinnostanut, kävi vain isyyden tunnustamassa. Ei paljoa vauvasta höpötellyt, hankinnat tein minä. Eli vähän kuplassa tajuamatta, että se vauva on oikeasti tulossa ja siksi ei paljoa puhunut, mutta kyllä se vauvan tulo konkretisoitui hyvin nopeasti, kun kuuli ekat sydänäänet ja näki vauvan livenä ultrassa sitten lopulta.
Ehkä miehesi ei vain osaa suhtautua siihen, että vauva on oikeasti tulossa, vaikka olisi nähnyt ultrakuvia, tunnustellut mahaa jne. Monilla miehillä tuntuu olevan samanlaista, ei isänsä ollut kuulemma ollut synnytyksessäkään mukana ja siksi ei tuokaan olisi sinne halunnut tulla, kun isän kommentti oli luokkaa "miksi pitäisi?". Kyllä minua tuolloin ketutti, mutta onneksi omassa suvussa on miehet olleet vähän edistyksellisempiä jo silloin 80-luvulla ja antoivat vähän parempaa näkökulmaa asiaan. Ehkä teilläkin pitäisi keskustella jonkun synnytyksessä olleen isän kanssa, jos löytäisitte kompromissin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo voi johtua monesta asiasta, jos sinulla on taipumusta uhriutua/osoittaa mieltä niin en ihmettele yhtään miehen "välinpitämättömyyttä".
Olin itse sellaisessa suhteessa, ja alussa ihmettelin mitä olen taas tehnyt väärin, yritin korjata välit/asiat mikä oli erittäin hankalaa koska en tiennyt missä ongelma oli. Syyttelyä syyttelyiden perään, mutta juurisyytä ongelmiin ei selvinnyt.
Esimerkkinä raivokohtaus koska olin"kaivanut" voita paketista sen sijaan että olisin vetänyt veitsellä päältä.
Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kun ottaa etäisyyttä, mua ei kiinnostanut riidellä koska koin että minua ei kuunnella / minun mielipiteillä ei ole merkitystä, elin oli helpompaa vaan olla hiljaa ja odottaa että toinen rauhoittui.
Oletettavasti odottaa että rauhoitut / tuut järkiisi, ja palaat kotiin.
Jotkut raskaana olevat naiset ovat hormoonihöyryissään aika epäloogisia ja tunteiden vietävinä, joten välillä on valitettavasti aika vaikeata ottaa toista tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut melkein samassa tilanteessa ja uskallan varovaisesti sanoa, että olisikohan kyse sinun puoleltasi ylianalysoinnista ja ylireagoinnista? Sitä ei itse hormonihuuruissaan välttämättä huomaa, mutta pienet (ärsyttävät) asiat voivat muuttua herkästi kärpäsistä härkäsiksi ja sitten ollaan jo eroa miettimässä, vaikka se toinen osapuoli ei edes tajua, että jotain on vialla.
Meilläkään mies ei olisi halunnut synnytykseen mukaan, mutta kun synnytyssairaalaan oli 2h matka suuntaansa, pyysin että on nyt ainakin sen odotteluajan kanssani ennen ponnistusta, että jos ei halua nähdä "verta ja suolenpätkiä". No, eihän tuo ehtinyt siitä minnekään livahtaa, kun kätilöt istuttivat viereen ja siinä se istui ponnistaessakin. Minulle olisi ollut se ja sama, vaikka olisi istunut muutaman metrin päässä selaamassa puhelinta. Mutta mitä mieheen tuli, ei saanut traumoja, eikä mennyt seksielämä pilalle, vaikka näki vilaukselta vauvan pään pilkottavan jalkovälistä.
Mies ei myöskään käynyt kuin yhdessä ultrassa mukana, koska korona-aikana ei saanut tulla mukaan, eikä hinkunut sinne mukaan sittenkään kun sai tulla, mutta tuli pyynnöstä kuitenkin. Neuvolakaan ei kiinnostanut, kävi vain isyyden tunnustamassa. Ei paljoa vauvasta höpötellyt, hankinnat tein minä. Eli vähän kuplassa tajuamatta, että se vauva on oikeasti tulossa ja siksi ei paljoa puhunut, mutta kyllä se vauvan tulo konkretisoitui hyvin nopeasti, kun kuuli ekat sydänäänet ja näki vauvan livenä ultrassa sitten lopulta.
Ehkä miehesi ei vain osaa suhtautua siihen, että vauva on oikeasti tulossa, vaikka olisi nähnyt ultrakuvia, tunnustellut mahaa jne. Monilla miehillä tuntuu olevan samanlaista, ei isänsä ollut kuulemma ollut synnytyksessäkään mukana ja siksi ei tuokaan olisi sinne halunnut tulla, kun isän kommentti oli luokkaa "miksi pitäisi?". Kyllä minua tuolloin ketutti, mutta onneksi omassa suvussa on miehet olleet vähän edistyksellisempiä jo silloin 80-luvulla ja antoivat vähän parempaa näkökulmaa asiaan. Ehkä teilläkin pitäisi keskustella jonkun synnytyksessä olleen isän kanssa, jos löytäisitte kompromissin?
Jäi nyt ekasta viestistä puuttumaan, mutta jatkan, että ei meilläkään mies tosiaan hörpöttänyt vauvasta juuri yhtään, eikä minulle käyty mitään raskausajan herkkuja tai mitään. Mies eli raskausajan ihan normaalisti ja niin minäkin enimmäkseen. Ihan viimeisilläni kun olin, mies imuroi puolestani. Ja tosiaan ei paljoa vauvasta puhunut, mutta on yksinkertaisesti sitä tyyppiä, joka ei vaan puhu oikein mistään. Erona toki teihin, että lapsi oli toivottu.
Lapsen syntymän jälkeen mies elää edelleen osin niin kuin lasta ei olisikaan, suunnittelee lähinnä omia juttuja tai jotain vain minulle ja itselleen tajuamatta, että pitäisi alkaa tuota 7kk naperoakin osallistamaan. Valitettavasti vain mielenkiinnon kohteet on muualla kuin vauvassa, enkä minä siis ole niitä äitejä, jotka omivat lapsen vaan olen tuputtanut miehelle hoidettavaksi ihan siksi, että joskus ryhtyisi suunnittelemaan koko perheen asioita, mutta varmaan jotain kertoo miehen ajatusmaailmasta se, että jos mies puhuu perheestään, tarkoittaa omaa äitiään, isäänsä ja sisartaan, ei minua ja lasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut melkein samassa tilanteessa ja uskallan varovaisesti sanoa, että olisikohan kyse sinun puoleltasi ylianalysoinnista ja ylireagoinnista? Sitä ei itse hormonihuuruissaan välttämättä huomaa, mutta pienet (ärsyttävät) asiat voivat muuttua herkästi kärpäsistä härkäsiksi ja sitten ollaan jo eroa miettimässä, vaikka se toinen osapuoli ei edes tajua, että jotain on vialla.
Meilläkään mies ei olisi halunnut synnytykseen mukaan, mutta kun synnytyssairaalaan oli 2h matka suuntaansa, pyysin että on nyt ainakin sen odotteluajan kanssani ennen ponnistusta, että jos ei halua nähdä "verta ja suolenpätkiä". No, eihän tuo ehtinyt siitä minnekään livahtaa, kun kätilöt istuttivat viereen ja siinä se istui ponnistaessakin. Minulle olisi ollut se ja sama, vaikka olisi istunut muutaman metrin päässä selaamassa puhelinta. Mutta mitä mieheen tuli, ei saanut traumoja, eikä mennyt seksielämä pilalle, vaikka näki vilaukselta vauvan pään pilkottavan jalkovälistä.
Mies ei myöskään käynyt kuin yhdessä ultrassa mukana, koska korona-aikana ei saanut tulla mukaan, eikä hinkunut sinne mukaan sittenkään kun sai tulla, mutta tuli pyynnöstä kuitenkin. Neuvolakaan ei kiinnostanut, kävi vain isyyden tunnustamassa. Ei paljoa vauvasta höpötellyt, hankinnat tein minä. Eli vähän kuplassa tajuamatta, että se vauva on oikeasti tulossa ja siksi ei paljoa puhunut, mutta kyllä se vauvan tulo konkretisoitui hyvin nopeasti, kun kuuli ekat sydänäänet ja näki vauvan livenä ultrassa sitten lopulta.
Ehkä miehesi ei vain osaa suhtautua siihen, että vauva on oikeasti tulossa, vaikka olisi nähnyt ultrakuvia, tunnustellut mahaa jne. Monilla miehillä tuntuu olevan samanlaista, ei isänsä ollut kuulemma ollut synnytyksessäkään mukana ja siksi ei tuokaan olisi sinne halunnut tulla, kun isän kommentti oli luokkaa "miksi pitäisi?". Kyllä minua tuolloin ketutti, mutta onneksi omassa suvussa on miehet olleet vähän edistyksellisempiä jo silloin 80-luvulla ja antoivat vähän parempaa näkökulmaa asiaan. Ehkä teilläkin pitäisi keskustella jonkun synnytyksessä olleen isän kanssa, jos löytäisitte kompromissin?
Siis hyi saakeli mikä ”mies” sulla. Tuollaisen kanssa olet lisääntynyt?! Hankkikaa itsekunnioitusta h elvetti soikoon.
Vierailija kirjoitti:
Koeta ymmärtää miestäsi. Raskaana olevan naisen vauvavauhkoaminen on raivostuttavaa sekä kuultuna, että nähtynä. Hoida se kersa nyt maailmaan ja lopeta tuo naukuminen.
Tällaisten miesten takia lapset kannattaa hankkia vain ilman miehiä. Miehet ovat parisuhteen riippakivi ja aiheuttavat lapsille ja äidille mielenterveyden ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis hyi saakeli mikä ”mies” sulla. Tuollaisen kanssa olet lisääntynyt?! Hankkikaa itsekunnioitusta h elvetti soikoon.
Ei ole noin simppeliä. Miehelle ei-suunniteltu raskaus voi olla todella ikävä juttu. Aborttia mies ei halua tai kehtaa vaatia. Vastentahtoisuuttaan miehen voi olla vaikea naiselle näyttää, jos nainen on raskaudesta innoissaan. Sitten mies saattaa naisen mieliksi sanoa ja näytellä, että suhtautuu myönteisemmin raskauteen kuin tosiasiallisesti suhtautuukaan.
Miestä ei voi pakottaa tuossa tilanteessa. Jos alat miestä syyllistää, mies saattaa häipyä tiehensä ja päätyä elatusmaksujen maksajaksi. Riitainen ero ei ole kenellekään eduksi. Tilanteesi vaikuttaa melko hankalalta. Onnea matkaan.
Teitä molempia nyt jännittää tuleva ja kumpikin oireilee omalla tavallaan. Kaipaisit ilmeisesti enemmän tukea puolisoltasi, mutta hänkin on uuden edessä, eikä tiedä miten suhtautua.
Ainoa asia, mikä nyt tulee mieleen on se, että olette molemmat tunnekuohuissa raskauden takia, että eroaminen ei ole mitenkään rationaalinen ratkaisu. Eroamispäätös ja isot ratkaisut olisi hyvä tehdä silloin, kun ollaan henkisesti tasapainossa. Silloin ero tapahtuu jostain muusta syystä kuin siitä, että ollaan tunnekuohujen vallassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut melkein samassa tilanteessa ja uskallan varovaisesti sanoa, että olisikohan kyse sinun puoleltasi ylianalysoinnista ja ylireagoinnista? Sitä ei itse hormonihuuruissaan välttämättä huomaa, mutta pienet (ärsyttävät) asiat voivat muuttua herkästi kärpäsistä härkäsiksi ja sitten ollaan jo eroa miettimässä, vaikka se toinen osapuoli ei edes tajua, että jotain on vialla.
Meilläkään mies ei olisi halunnut synnytykseen mukaan, mutta kun synnytyssairaalaan oli 2h matka suuntaansa, pyysin että on nyt ainakin sen odotteluajan kanssani ennen ponnistusta, että jos ei halua nähdä "verta ja suolenpätkiä". No, eihän tuo ehtinyt siitä minnekään livahtaa, kun kätilöt istuttivat viereen ja siinä se istui ponnistaessakin. Minulle olisi ollut se ja sama, vaikka olisi istunut muutaman metrin päässä selaamassa puhelinta. Mutta mitä mieheen tuli, ei saanut traumoja, eikä mennyt seksielämä pilalle, vaikka näki vilaukselta vauvan pään pilkottavan jalkovälistä.
Mies ei myöskään käynyt kuin yhdessä ultrassa mukana, koska korona-aikana ei saanut tulla mukaan, eikä hinkunut sinne mukaan sittenkään kun sai tulla, mutta tuli pyynnöstä kuitenkin. Neuvolakaan ei kiinnostanut, kävi vain isyyden tunnustamassa. Ei paljoa vauvasta höpötellyt, hankinnat tein minä. Eli vähän kuplassa tajuamatta, että se vauva on oikeasti tulossa ja siksi ei paljoa puhunut, mutta kyllä se vauvan tulo konkretisoitui hyvin nopeasti, kun kuuli ekat sydänäänet ja näki vauvan livenä ultrassa sitten lopulta.
Ehkä miehesi ei vain osaa suhtautua siihen, että vauva on oikeasti tulossa, vaikka olisi nähnyt ultrakuvia, tunnustellut mahaa jne. Monilla miehillä tuntuu olevan samanlaista, ei isänsä ollut kuulemma ollut synnytyksessäkään mukana ja siksi ei tuokaan olisi sinne halunnut tulla, kun isän kommentti oli luokkaa "miksi pitäisi?". Kyllä minua tuolloin ketutti, mutta onneksi omassa suvussa on miehet olleet vähän edistyksellisempiä jo silloin 80-luvulla ja antoivat vähän parempaa näkökulmaa asiaan. Ehkä teilläkin pitäisi keskustella jonkun synnytyksessä olleen isän kanssa, jos löytäisitte kompromissin?
Siis hyi saakeli mikä ”mies” sulla. Tuollaisen kanssa olet lisääntynyt?! Hankkikaa itsekunnioitusta h elvetti soikoon.
Eihän tuo ap:nkaan mies ole ollut mukana neuvolassa, eikä halua synnytykseen mukaan? Eikä myöskään puhu (enää) vauvasta. Mitä eroa siinä on minun tilanteeseeni? Ei meillä tullut sentään eroa, mieskin tuli lopulta synnytykseen, vaikka isänsä ajattelemattomien kommenttien takia meinasi jättää tulematta. Ajatteli siis, että ehtii sen vauvan kanssa olla sitten kun se on syntynyt.
Myönnän kyllä, että parempikin voisi olla. Voisi muun muassa olla vähemmän riippuvainen omasta perheestään ja heidän kivikautisista mielipiteistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut melkein samassa tilanteessa ja uskallan varovaisesti sanoa, että olisikohan kyse sinun puoleltasi ylianalysoinnista ja ylireagoinnista? Sitä ei itse hormonihuuruissaan välttämättä huomaa, mutta pienet (ärsyttävät) asiat voivat muuttua herkästi kärpäsistä härkäsiksi ja sitten ollaan jo eroa miettimässä, vaikka se toinen osapuoli ei edes tajua, että jotain on vialla.
Meilläkään mies ei olisi halunnut synnytykseen mukaan, mutta kun synnytyssairaalaan oli 2h matka suuntaansa, pyysin että on nyt ainakin sen odotteluajan kanssani ennen ponnistusta, että jos ei halua nähdä "verta ja suolenpätkiä". No, eihän tuo ehtinyt siitä minnekään livahtaa, kun kätilöt istuttivat viereen ja siinä se istui ponnistaessakin. Minulle olisi ollut se ja sama, vaikka olisi istunut muutaman metrin päässä selaamassa puhelinta. Mutta mitä mieheen tuli, ei saanut traumoja, eikä mennyt seksielämä pilalle, vaikka näki vilaukselta vauvan pään pilkottavan jalkovälistä.
Mies ei myöskään käynyt kuin yhdessä ultrassa mukana, koska korona-aikana ei saanut tulla mukaan, eikä hinkunut sinne mukaan sittenkään kun sai tulla, mutta tuli pyynnöstä kuitenkin. Neuvolakaan ei kiinnostanut, kävi vain isyyden tunnustamassa. Ei paljoa vauvasta höpötellyt, hankinnat tein minä. Eli vähän kuplassa tajuamatta, että se vauva on oikeasti tulossa ja siksi ei paljoa puhunut, mutta kyllä se vauvan tulo konkretisoitui hyvin nopeasti, kun kuuli ekat sydänäänet ja näki vauvan livenä ultrassa sitten lopulta.
Ehkä miehesi ei vain osaa suhtautua siihen, että vauva on oikeasti tulossa, vaikka olisi nähnyt ultrakuvia, tunnustellut mahaa jne. Monilla miehillä tuntuu olevan samanlaista, ei isänsä ollut kuulemma ollut synnytyksessäkään mukana ja siksi ei tuokaan olisi sinne halunnut tulla, kun isän kommentti oli luokkaa "miksi pitäisi?". Kyllä minua tuolloin ketutti, mutta onneksi omassa suvussa on miehet olleet vähän edistyksellisempiä jo silloin 80-luvulla ja antoivat vähän parempaa näkökulmaa asiaan. Ehkä teilläkin pitäisi keskustella jonkun synnytyksessä olleen isän kanssa, jos löytäisitte kompromissin?
Siis hyi saakeli mikä ”mies” sulla. Tuollaisen kanssa olet lisääntynyt?! Hankkikaa itsekunnioitusta h elvetti soikoon.
Näinpä. No, kyllähän se kertoo jo tarpeeksi näistä "miehiä pitää ymmärtää" -lässyttäjistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis hyi saakeli mikä ”mies” sulla. Tuollaisen kanssa olet lisääntynyt?! Hankkikaa itsekunnioitusta h elvetti soikoon.
Ei ole noin simppeliä. Miehelle ei-suunniteltu raskaus voi olla todella ikävä juttu. Aborttia mies ei halua tai kehtaa vaatia. Vastentahtoisuuttaan miehen voi olla vaikea naiselle näyttää, jos nainen on raskaudesta innoissaan. Sitten mies saattaa naisen mieliksi sanoa ja näytellä, että suhtautuu myönteisemmin raskauteen kuin tosiasiallisesti suhtautuukaan.
Miestä ei voi pakottaa tuossa tilanteessa. Jos alat miestä syyllistää, mies saattaa häipyä tiehensä ja päätyä elatusmaksujen maksajaksi. Riitainen ero ei ole kenellekään eduksi. Tilanteesi vaikuttaa melko hankalalta. Onnea matkaan.
Vain mieslapsi ei kommunikoi avoimesti ja rehellisesti. Mies kertoo suoraan, mitä ajattelee raskaudesta ja sen jatkamisesta.
Siis mitä tämä lätinä oikein on, että ”mies” vain miellyttää eikä sano, ettei halua isäksi? Olette lapsia.
HANKKIKAA ITSEKUNNIOITUSTA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koeta ymmärtää miestäsi. Raskaana olevan naisen vauvavauhkoaminen on raivostuttavaa sekä kuultuna, että nähtynä. Hoida se kersa nyt maailmaan ja lopeta tuo naukuminen.
Tällaisten miesten takia lapset kannattaa hankkia vain ilman miehiä. Miehet ovat parisuhteen riippakivi ja aiheuttavat lapsille ja äidille mielenterveyden ongelmia.
Ei se mies mikään riippakivi lapselle ole, jokainen lapsi tarvitsee isän. Isän vaikka etäisenkin! Itselleni isä äidin ohella oli hyvin tärkeä, myös isoisänä. Isoisänä ehkä vielä tärkeämpi!
Olen joskus heittänyt, että tulevaisuudessa lapset hankitaan niin, että ainekset pistetään pussiin, joka roukkuu sitten himassa sopivassa lämmössä katosta, siinä sitä netin ohella seurataan kehitystä. Säällisen ajan kuluttua pussukasta tipahtaa viimeisen päälle upea olento, joka otetaan avosylin vastaan, tai heitetään ulos jos ei miellytä. Tai kuten pelissä pallo, seuraavalle.
Ap, kun saat vauvan syliisi, tajuat että se vauva on noin 1000 x rakkaampi ja tärkeämpi kuin mies. Sen jälkeen et enää tuollaista vellihousu-ukkoa edes kaipaa. Ymmärrän että nyt vielä kaipat, mutta uskallan väittää että kohta et enää.
Pärjäät hienosti. Kerro tilnteesta neuvolassa. Sinusta tulee hyvä äiti ja sinun perheesi on nyt sinä ja lapsi. Lopeta heti miehen perään kaihoaminen, se on jo näyttänyt raukkamaisen luonteensa. Mä en edes ilmottaisi sille siitä että vauva syntyi. Olkoon itsekseen kun sitä ei sun vointi tai vauva kiinnosta!
Kummallisia kommentteja täällä. Minusta vaikutti siltä, että ap on toivonut mieheltään ihan normaalia keskustelua ja uuteen elämänvaiheeseen totuttelua. Ja vaikka jotkut toiset ovat valmiita sietämään poissaolevaa isää ja kumppania, ei ap:n tarvitse niin tehdä (se ei ole hyväksi lapselle eikä ap:lle).
En ole ollut samassa tilanteessa kuin ap,joten en oikein osaa neuvoa. Mutta kuulosti ihan hyviltä neuvoilta nuo, että hankkii itselleen turvaverkkoa ja puhuu tilanteesta avoimesti sekä neuvolassa että lähipiirissä. Älä jää yksin asian kanssa!
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi!
Ap. Usein mies ajattelee, että hänet on syrjäytetty, kun lapsi tulee hänen tilalleen. Miksi pakotat miehen synnytykseen. Minunkaan mieheni ei halunnut tulla mukaan. Minä sanoin miehelle, että tuon hänelle valmiin vauvan . Meillä on kaksi lasta. Mies on ollut hyvä isä, vaikka ei ollutkaan synnytyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis hyi saakeli mikä ”mies” sulla. Tuollaisen kanssa olet lisääntynyt?! Hankkikaa itsekunnioitusta h elvetti soikoon.
Ei ole noin simppeliä. Miehelle ei-suunniteltu raskaus voi olla todella ikävä juttu. Aborttia mies ei halua tai kehtaa vaatia. Vastentahtoisuuttaan miehen voi olla vaikea naiselle näyttää, jos nainen on raskaudesta innoissaan. Sitten mies saattaa naisen mieliksi sanoa ja näytellä, että suhtautuu myönteisemmin raskauteen kuin tosiasiallisesti suhtautuukaan.
Miestä ei voi pakottaa tuossa tilanteessa. Jos alat miestä syyllistää, mies saattaa häipyä tiehensä ja päätyä elatusmaksujen maksajaksi. Riitainen ero ei ole kenellekään eduksi. Tilanteesi vaikuttaa melko hankalalta. Onnea matkaan.
?? Ei ole simppeliä?? Mikä helvetti tätä yhteiskuntaa vaivaa kun yritetään poistaa kaikki vastuu yksilöltä. Mikäli harrastat seksiä, sinun täytyy, miehenä, olla valmis myös vahinkoihin, ja kyetä ennen tämän tapahtumista puhumaan vaihtoehdoista. Mikäli mies näyttelee, että 'joo se on ok' - mutta on oikeasti eri mieltä, vastuu on "miehen" eikä kenenkään muun. Ihan oma päätös se on se kikkeli työntää naiseen, jolloin hyväksyy mahdolliset seuraamukset, ja tässä tapauksessa raskauden.
Ja anteeksi kirjoitusvirheet. Esim aloituksessa piti lukea "vaikka olen vuosia palstaa lukenut"
Ap