Miten niitä kavereita aikuisena hankitaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksista, yhdistystoiminnasta, työpaikalta

Mitä yhdistystoimintaa on olemassa? Ihan tosissani kysyn. Jotain esimerkkejä yhdistystoiminnasta, josta voi löytää kavereita?

punaisen ristin vapaaehtoiset, eri sairauksien yhdistykset (jos satut omaamaan), lukupiirit kirjastossa, koiran koulutusryhmät, avantouintiporukat, kansalaisopiston ryhmät, paikalliset martat jne

Koiraa ei kuulu ottaa sen takia, että saisi ystäviä. Ensin on katsottava voiko siitä huolehtia niinkuin koirasta kuuluu huolehtia. Sen lisäksi moni on allerginen, ei voi ottaa eläintä tai on kissa, käärme tai jyrsijäihmsiä. Eikä kaikki toivo, että ystävyys on vain jonkun yhteisen määrätyn asian ympärillä pyörimistä.

Avantouinti? Kuinka monta kuukautta vuodessa etelä Suomessa on avantoja? Vähän kuten hiihto? Ehdota nyt sitäkin.

Lukupiirit? Ensin istut yksin tunteja lukemassa, jotta voit sitten tunnin istua kuuntelemassa muiden ajatuksia siitä. Vaikka oikeasti haluaisit tehdä yhdessä jotain kivaa. Kanslaisopistojen ryhmät? Lukukausi tulo ja meni jos edes pääsit mieleiseen ryhmään. Paikalliset Martat? Näitähän on kaikkialla, senkun kävelet sisään ja pääset mukaan porukkaan. Ja sitten nämä vapaaehtoiset. Aivan, pääset kerjäämään rahaa kaikkialle, mutta loput jutut ovat varattu pienelle sisäpiiriläisen. Oletko koskaan kokeillut miten Unicefin tai vaikka Rotaryihin liittyminen onnistuu? Lippaan voit saada käteen, mutta muu? Joko olet sisäpiireissä tai pysyt ulkona.

Teet kato styroxista sellaisen kesäavannon, niin voit jatkaa avantouintia vuodet ympäri.

Eiköhän avantouimarit harrasta kesäisin jotain muuta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksista, yhdistystoiminnasta, työpaikalta

Mitä yhdistystoimintaa on olemassa? Ihan tosissani kysyn. Jotain esimerkkejä yhdistystoiminnasta, josta voi löytää kavereita?

punaisen ristin vapaaehtoiset, eri sairauksien yhdistykset (jos satut omaamaan), lukupiirit kirjastossa, koiran koulutusryhmät, avantouintiporukat, kansalaisopiston ryhmät, paikalliset martat jne

Koiraa ei kuulu ottaa sen takia, että saisi ystäviä. Ensin on katsottava voiko siitä huolehtia niinkuin koirasta kuuluu huolehtia. Sen lisäksi moni on allerginen, ei voi ottaa eläintä tai on kissa, käärme tai jyrsijäihmsiä. Eikä kaikki toivo, että ystävyys on vain jonkun yhteisen määrätyn asian ympärillä pyörimistä.

Avantouinti? Kuinka monta kuukautta vuodessa etelä Suomessa on avantoja? Vähän kuten hiihto? Ehdota nyt sitäkin.

Lukupiirit? Ensin istut yksin tunteja lukemassa, jotta voit sitten tunnin istua kuuntelemassa muiden ajatuksia siitä. Vaikka oikeasti haluaisit tehdä yhdessä jotain kivaa. Kanslaisopistojen ryhmät? Lukukausi tulo ja meni jos edes pääsit mieleiseen ryhmään. Paikalliset Martat? Näitähän on kaikkialla, senkun kävelet sisään ja pääset mukaan porukkaan. Ja sitten nämä vapaaehtoiset. Aivan, pääset kerjäämään rahaa kaikkialle, mutta loput jutut ovat varattu pienelle sisäpiiriläisen. Oletko koskaan kokeillut miten Unicefin tai vaikka Rotaryihin liittyminen onnistuu? Lippaan voit saada käteen, mutta muu? Joko olet sisäpiireissä tai pysyt ulkona.

Lemmikin hankkimisesta olen samaa mieltä. Mutta miten olit ajatellut muiden ihmisten saavan aikuisena uusia kavereita ja ystäviä? Oletatko, että heitä kävelee kadulla vastaan ihmisiä, jotka sanovat: Hei, haluan olla sun ystäväsi"  ja sen jälkeen he ovat ystäviä? 

Eivät he saakaan. Monella alle 30 vuotiaalla on ystävät, koska heillä on ne samat ystävät kouluajoilta tai lapsuusajan harrastuksista, joissa käytiin 5 kertaa viikossa.

Joku on onnistunut vielä omien lastensa ollessa pieniä samaan samassa tilanteessa olevista toisista äideistä ja joku työpaikaltaan. Mutta sen jälkeen puhumme marginaali-ilmiöstä, joka ei ole todennäköistä melkein kenellekään. Jos sinulla ei ole lapsia, et voi ottaa koiraa ja työpaikalla on aina vaan ne samat ihmiset, jotka eivät ole ystäviäsi, niin mahdottomalta näyttää.

Kyllä  todella monet saavat. He vain ovat asian suhteen aktiivisia, osallistuvat monenlaisiin asioihin ja tapahtumiin, ovat keskustelutaitoisia, avoimia uusille ihmisille (eivät siis ole ennakkoluuloisia) ja sosiaaliset taidot ovat sellaisia, että saavat muut viihtymään seurassaan. Ehkä ongelmana sitten on, että nämä ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan. 

Tai sitten sinä kuvittelet niin. Ongelma ei ole keskustella ihmisten kanssa, jos on vain tarpeeksi puhelias. Sitä voi tehdä kaikialla kaikkien kanssa. Odotushuoneessa, kassalla, bussipysäkillä.

En epäile yhtään, että määrätyllä spekseillä ystävien saamien ei ole vaikeaa. Heidän seuraansa suorastaan hakeudutaan. Mutta suurin osa ei ole sellaisia. He eivät saa uusia ystäviä yli 30 vuotiaina ilman tuuria ja sattumaa. Kuinka monelle uudelle tuttavuudelle luulet, että nykyisin annetaan heti oma numero ihan vaan koska toinen on kivan oloinen ilman, että takana on joku pieni hyöty? Tyylin, voidaan mennä samalla kyydillä tai voi ostaa sen lemmikki häkin tai voitaisiin mennä lasten kanssa yhdessä rannalle? Ihmiset eivät saa ystäviä pelkästään sillä, että ollaan puheliaita, sosiaalisesti normaaleja ja keskustelutaitosia. Nykyisin tilanne on, että todella moni haluaa vain ladata itseään ja pitää kiinni niistä vanhoista, eikä todellakaan halua uusia ystäviä.

Lue kommenttini 102 jälkimmäinen kappale. Miksi ihmeessä pitäisi heti olla antamassa omaa puhelinnumeroaan jollekin uudelle tuttavuudelle? Ensin tutustutaan yhteisten asioiden puitteissa. Eli paikkaan A mennään ihan riippumatta siitä, onko toinen henkilö tällä kertaa siellä vai ei. Nyt, kun on muitakin viestitystapoja kuin puhelin (esim Facebook), puhelinnumeraan ei tarvitse välttämättä antaa koskaan. Mulla on yksi uusi ystävä, jonka kanssa oltiin hyvänpäiväntuttuja ensin pari vuotta. Sitten pyysin FB-kaveriksi ja ollaan sovittu ihan extempore-juttujakin Messengerin kautta. Ei hänellä ole vieläkään mun puhelinnumeroani eikä hän sitä mihinkään tarvitsekaan, koska tavoittaa mut Messengerilläkin. 

Aika hurjaa, että kahden vuoden jälkeen vasta voi suomalainen pyytää FB-kaveriksi.

Kun tulee pyyntöjä jopa täysin tuntemattomilta.

Hidasta on suomalaisen tutustuminen, sano.

Pariutuminen taas on päinvastoin; ei heti vaan nyt! Jos et tänään vastaa yhteydenottoon, huomenna on turha vaivautua. Jos et halua sekstailla ensitreffeillä, turha odottaa toisia.

Näin karrikoidusti.

Ikäsi? Oletko mies vai nainen vai muu? Diagnooseja?

Kaikkihan me tiedetään, mistä tässä on kysymys. Jos ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, niin ystäviä ei saa kuin sosiaalisesti rajoittuneiden tukiryhmästä, ja siinäkin he eivät jaksa tavata toisiaan kuin kerran tai kaksi. Näin se vaan on. Jos vankila on ihmisen pään sisällä, niin me emme voi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksista, yhdistystoiminnasta, työpaikalta

Mitä yhdistystoimintaa on olemassa? Ihan tosissani kysyn. Jotain esimerkkejä yhdistystoiminnasta, josta voi löytää kavereita?

punaisen ristin vapaaehtoiset, eri sairauksien yhdistykset (jos satut omaamaan), lukupiirit kirjastossa, koiran koulutusryhmät, avantouintiporukat, kansalaisopiston ryhmät, paikalliset martat jne

Koiraa ei kuulu ottaa sen takia, että saisi ystäviä. Ensin on katsottava voiko siitä huolehtia niinkuin koirasta kuuluu huolehtia. Sen lisäksi moni on allerginen, ei voi ottaa eläintä tai on kissa, käärme tai jyrsijäihmsiä. Eikä kaikki toivo, että ystävyys on vain jonkun yhteisen määrätyn asian ympärillä pyörimistä.

Avantouinti? Kuinka monta kuukautta vuodessa etelä Suomessa on avantoja? Vähän kuten hiihto? Ehdota nyt sitäkin.

Lukupiirit? Ensin istut yksin tunteja lukemassa, jotta voit sitten tunnin istua kuuntelemassa muiden ajatuksia siitä. Vaikka oikeasti haluaisit tehdä yhdessä jotain kivaa. Kanslaisopistojen ryhmät? Lukukausi tulo ja meni jos edes pääsit mieleiseen ryhmään. Paikalliset Martat? Näitähän on kaikkialla, senkun kävelet sisään ja pääset mukaan porukkaan. Ja sitten nämä vapaaehtoiset. Aivan, pääset kerjäämään rahaa kaikkialle, mutta loput jutut ovat varattu pienelle sisäpiiriläisen. Oletko koskaan kokeillut miten Unicefin tai vaikka Rotaryihin liittyminen onnistuu? Lippaan voit saada käteen, mutta muu? Joko olet sisäpiireissä tai pysyt ulkona.

Teet kato styroxista sellaisen kesäavannon, niin voit jatkaa avantouintia vuodet ympäri.

Eiköhän avantouimarit harrasta kesäisin jotain muuta? 

Äh. Hukkaan meni tämäkin idea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksista, yhdistystoiminnasta, työpaikalta

Mitä yhdistystoimintaa on olemassa? Ihan tosissani kysyn. Jotain esimerkkejä yhdistystoiminnasta, josta voi löytää kavereita?

punaisen ristin vapaaehtoiset, eri sairauksien yhdistykset (jos satut omaamaan), lukupiirit kirjastossa, koiran koulutusryhmät, avantouintiporukat, kansalaisopiston ryhmät, paikalliset martat jne

Koiraa ei kuulu ottaa sen takia, että saisi ystäviä. Ensin on katsottava voiko siitä huolehtia niinkuin koirasta kuuluu huolehtia. Sen lisäksi moni on allerginen, ei voi ottaa eläintä tai on kissa, käärme tai jyrsijäihmsiä. Eikä kaikki toivo, että ystävyys on vain jonkun yhteisen määrätyn asian ympärillä pyörimistä.

Avantouinti? Kuinka monta kuukautta vuodessa etelä Suomessa on avantoja? Vähän kuten hiihto? Ehdota nyt sitäkin.

Lukupiirit? Ensin istut yksin tunteja lukemassa, jotta voit sitten tunnin istua kuuntelemassa muiden ajatuksia siitä. Vaikka oikeasti haluaisit tehdä yhdessä jotain kivaa. Kanslaisopistojen ryhmät? Lukukausi tulo ja meni jos edes pääsit mieleiseen ryhmään. Paikalliset Martat? Näitähän on kaikkialla, senkun kävelet sisään ja pääset mukaan porukkaan. Ja sitten nämä vapaaehtoiset. Aivan, pääset kerjäämään rahaa kaikkialle, mutta loput jutut ovat varattu pienelle sisäpiiriläisen. Oletko koskaan kokeillut miten Unicefin tai vaikka Rotaryihin liittyminen onnistuu? Lippaan voit saada käteen, mutta muu? Joko olet sisäpiireissä tai pysyt ulkona.

Lemmikin hankkimisesta olen samaa mieltä. Mutta miten olit ajatellut muiden ihmisten saavan aikuisena uusia kavereita ja ystäviä? Oletatko, että heitä kävelee kadulla vastaan ihmisiä, jotka sanovat: Hei, haluan olla sun ystäväsi"  ja sen jälkeen he ovat ystäviä? 

Eivät he saakaan. Monella alle 30 vuotiaalla on ystävät, koska heillä on ne samat ystävät kouluajoilta tai lapsuusajan harrastuksista, joissa käytiin 5 kertaa viikossa.

Joku on onnistunut vielä omien lastensa ollessa pieniä samaan samassa tilanteessa olevista toisista äideistä ja joku työpaikaltaan. Mutta sen jälkeen puhumme marginaali-ilmiöstä, joka ei ole todennäköistä melkein kenellekään. Jos sinulla ei ole lapsia, et voi ottaa koiraa ja työpaikalla on aina vaan ne samat ihmiset, jotka eivät ole ystäviäsi, niin mahdottomalta näyttää.

Kyllä  todella monet saavat. He vain ovat asian suhteen aktiivisia, osallistuvat monenlaisiin asioihin ja tapahtumiin, ovat keskustelutaitoisia, avoimia uusille ihmisille (eivät siis ole ennakkoluuloisia) ja sosiaaliset taidot ovat sellaisia, että saavat muut viihtymään seurassaan. Ehkä ongelmana sitten on, että nämä ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan. 

Tai sitten sinä kuvittelet niin. Ongelma ei ole keskustella ihmisten kanssa, jos on vain tarpeeksi puhelias. Sitä voi tehdä kaikialla kaikkien kanssa. Odotushuoneessa, kassalla, bussipysäkillä.

En epäile yhtään, että määrätyllä spekseillä ystävien saamien ei ole vaikeaa. Heidän seuraansa suorastaan hakeudutaan. Mutta suurin osa ei ole sellaisia. He eivät saa uusia ystäviä yli 30 vuotiaina ilman tuuria ja sattumaa. Kuinka monelle uudelle tuttavuudelle luulet, että nykyisin annetaan heti oma numero ihan vaan koska toinen on kivan oloinen ilman, että takana on joku pieni hyöty? Tyylin, voidaan mennä samalla kyydillä tai voi ostaa sen lemmikki häkin tai voitaisiin mennä lasten kanssa yhdessä rannalle? Ihmiset eivät saa ystäviä pelkästään sillä, että ollaan puheliaita, sosiaalisesti normaaleja ja keskustelutaitosia. Nykyisin tilanne on, että todella moni haluaa vain ladata itseään ja pitää kiinni niistä vanhoista, eikä todellakaan halua uusia ystäviä.

Lue kommenttini 102 jälkimmäinen kappale. Miksi ihmeessä pitäisi heti olla antamassa omaa puhelinnumeroaan jollekin uudelle tuttavuudelle? Ensin tutustutaan yhteisten asioiden puitteissa. Eli paikkaan A mennään ihan riippumatta siitä, onko toinen henkilö tällä kertaa siellä vai ei. Nyt, kun on muitakin viestitystapoja kuin puhelin (esim Facebook), puhelinnumeraan ei tarvitse välttämättä antaa koskaan. Mulla on yksi uusi ystävä, jonka kanssa oltiin hyvänpäiväntuttuja ensin pari vuotta. Sitten pyysin FB-kaveriksi ja ollaan sovittu ihan extempore-juttujakin Messengerin kautta. Ei hänellä ole vieläkään mun puhelinnumeroani eikä hän sitä mihinkään tarvitsekaan, koska tavoittaa mut Messengerilläkin. 

Aika hurjaa, että kahden vuoden jälkeen vasta voi suomalainen pyytää FB-kaveriksi.

Kun tulee pyyntöjä jopa täysin tuntemattomilta.

Hidasta on suomalaisen tutustuminen, sano.

Pariutuminen taas on päinvastoin; ei heti vaan nyt! Jos et tänään vastaa yhteydenottoon, huomenna on turha vaivautua. Jos et halua sekstailla ensitreffeillä, turha odottaa toisia.

Näin karrikoidusti.

Jos jokaisen hyvänpäiväntutun pyytäisi FB-kaverikseen, olisi tuhansia FB-kavereita. Meidän taloyhtiössäkin on pitkälti toistasataa täysi-ikäistä enkä todellakaan pyydä heitä kaikkia FB-kavereikseni. Naapureinani ovat hyvänpäivänttuttuja, mutta eivät muuta. Muutama naapureistani on sitten jo enemmän ja ovat FB-kavereitani, mutta ei todellakaan kaikki.  Ja itse en tosiaan hyväksy täysin tuntemattomien kaveripyyntöjä. 

Suljetulta osastolta tai aa/na-kerhosta.

Ota elukka ystäväksesi, kissa, koira tai joku muu. Ulkoiluta molempia säännöllisesti ja ala turista eläimistä. Järkkää puistoon vakkaritreffit. Kutsu sitten (vuoden tai kahden jälkeen) tuttusi koiranäyttelyyn/kissanäyttelyyn/eläintapahtumaan... Muista, että et laita kaikkia munia samaan koriin, eli yrität useampia ihmisiä kerralla. Älä ota kuitenkaan paineita siitä, viekö suhde ystävyyteen vai ei. Ota itse se, minkä saat ja nauti niistä hetkistä. 

Mut älä ota mitään kajahtavaa rotua. Helppo rotu, niin homma hoituu. 

Itse olen aktiivinen ja harrastan paljon asioita. Pyöräilyä, kirjastossa käymistä ja lukemista, kokkailua, uimista, koodaamista. Valitettavasti yksikään näistä asioista ei ole kovinkaan sosiaalista eli harrastuksien kautta ei oikein tartu ystäviä. Eli en osaa sanoa mistä niitä kavereita kannattaisi hankkia. Töistä varmaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksista, yhdistystoiminnasta, työpaikalta

Mitä yhdistystoimintaa on olemassa? Ihan tosissani kysyn. Jotain esimerkkejä yhdistystoiminnasta, josta voi löytää kavereita?

punaisen ristin vapaaehtoiset, eri sairauksien yhdistykset (jos satut omaamaan), lukupiirit kirjastossa, koiran koulutusryhmät, avantouintiporukat, kansalaisopiston ryhmät, paikalliset martat jne

Koiraa ei kuulu ottaa sen takia, että saisi ystäviä. Ensin on katsottava voiko siitä huolehtia niinkuin koirasta kuuluu huolehtia. Sen lisäksi moni on allerginen, ei voi ottaa eläintä tai on kissa, käärme tai jyrsijäihmsiä. Eikä kaikki toivo, että ystävyys on vain jonkun yhteisen määrätyn asian ympärillä pyörimistä.

Avantouinti? Kuinka monta kuukautta vuodessa etelä Suomessa on avantoja? Vähän kuten hiihto? Ehdota nyt sitäkin.

Lukupiirit? Ensin istut yksin tunteja lukemassa, jotta voit sitten tunnin istua kuuntelemassa muiden ajatuksia siitä. Vaikka oikeasti haluaisit tehdä yhdessä jotain kivaa. Kanslaisopistojen ryhmät? Lukukausi tulo ja meni jos edes pääsit mieleiseen ryhmään. Paikalliset Martat? Näitähän on kaikkialla, senkun kävelet sisään ja pääset mukaan porukkaan. Ja sitten nämä vapaaehtoiset. Aivan, pääset kerjäämään rahaa kaikkialle, mutta loput jutut ovat varattu pienelle sisäpiiriläisen. Oletko koskaan kokeillut miten Unicefin tai vaikka Rotaryihin liittyminen onnistuu? Lippaan voit saada käteen, mutta muu? Joko olet sisäpiireissä tai pysyt ulkona.

Lemmikin hankkimisesta olen samaa mieltä. Mutta miten olit ajatellut muiden ihmisten saavan aikuisena uusia kavereita ja ystäviä? Oletatko, että heitä kävelee kadulla vastaan ihmisiä, jotka sanovat: Hei, haluan olla sun ystäväsi"  ja sen jälkeen he ovat ystäviä? 

Eivät he saakaan. Monella alle 30 vuotiaalla on ystävät, koska heillä on ne samat ystävät kouluajoilta tai lapsuusajan harrastuksista, joissa käytiin 5 kertaa viikossa.

Joku on onnistunut vielä omien lastensa ollessa pieniä samaan samassa tilanteessa olevista toisista äideistä ja joku työpaikaltaan. Mutta sen jälkeen puhumme marginaali-ilmiöstä, joka ei ole todennäköistä melkein kenellekään. Jos sinulla ei ole lapsia, et voi ottaa koiraa ja työpaikalla on aina vaan ne samat ihmiset, jotka eivät ole ystäviäsi, niin mahdottomalta näyttää.

Kyllä  todella monet saavat. He vain ovat asian suhteen aktiivisia, osallistuvat monenlaisiin asioihin ja tapahtumiin, ovat keskustelutaitoisia, avoimia uusille ihmisille (eivät siis ole ennakkoluuloisia) ja sosiaaliset taidot ovat sellaisia, että saavat muut viihtymään seurassaan. Ehkä ongelmana sitten on, että nämä ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan. 

Tai sitten sinä kuvittelet niin. Ongelma ei ole keskustella ihmisten kanssa, jos on vain tarpeeksi puhelias. Sitä voi tehdä kaikialla kaikkien kanssa. Odotushuoneessa, kassalla, bussipysäkillä.

En epäile yhtään, että määrätyllä spekseillä ystävien saamien ei ole vaikeaa. Heidän seuraansa suorastaan hakeudutaan. Mutta suurin osa ei ole sellaisia. He eivät saa uusia ystäviä yli 30 vuotiaina ilman tuuria ja sattumaa. Kuinka monelle uudelle tuttavuudelle luulet, että nykyisin annetaan heti oma numero ihan vaan koska toinen on kivan oloinen ilman, että takana on joku pieni hyöty? Tyylin, voidaan mennä samalla kyydillä tai voi ostaa sen lemmikki häkin tai voitaisiin mennä lasten kanssa yhdessä rannalle? Ihmiset eivät saa ystäviä pelkästään sillä, että ollaan puheliaita, sosiaalisesti normaaleja ja keskustelutaitosia. Nykyisin tilanne on, että todella moni haluaa vain ladata itseään ja pitää kiinni niistä vanhoista, eikä todellakaan halua uusia ystäviä.

Lue kommenttini 102 jälkimmäinen kappale. Miksi ihmeessä pitäisi heti olla antamassa omaa puhelinnumeroaan jollekin uudelle tuttavuudelle? Ensin tutustutaan yhteisten asioiden puitteissa. Eli paikkaan A mennään ihan riippumatta siitä, onko toinen henkilö tällä kertaa siellä vai ei. Nyt, kun on muitakin viestitystapoja kuin puhelin (esim Facebook), puhelinnumeraan ei tarvitse välttämättä antaa koskaan. Mulla on yksi uusi ystävä, jonka kanssa oltiin hyvänpäiväntuttuja ensin pari vuotta. Sitten pyysin FB-kaveriksi ja ollaan sovittu ihan extempore-juttujakin Messengerin kautta. Ei hänellä ole vieläkään mun puhelinnumeroani eikä hän sitä mihinkään tarvitsekaan, koska tavoittaa mut Messengerilläkin. 

Aika hurjaa, että kahden vuoden jälkeen vasta voi suomalainen pyytää FB-kaveriksi.

Kun tulee pyyntöjä jopa täysin tuntemattomilta.

Hidasta on suomalaisen tutustuminen, sano.

Pariutuminen taas on päinvastoin; ei heti vaan nyt! Jos et tänään vastaa yhteydenottoon, huomenna on turha vaivautua. Jos et halua sekstailla ensitreffeillä, turha odottaa toisia.

Näin karrikoidusti.

Mun miniäni on meksikolainen. Kun hän aikoinaan muutti Suomeen, hämmästeli itsekin, miten vaikea suomalaisten kanssa on ystävystyä. Mutta kun sitten ystävystyi, kertoi, että hänen kotimaassaan sellaista ihmissuhdetta ei kutsuttaisi ystävyydeksi vaan  sisaruudeksi. Monissa maissa ystävyytenä pidetään paljon pinnallisempia ihmissuhteita kuin meillä Suomessa. Hän on kotimaansa kultturissa poikkeus, koska on vanhempiensa ainoa lapsi, ja on ollut iloinen, kun on saanut Suomessa siskoja. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aktiivinen ja harrastan paljon asioita. Pyöräilyä, kirjastossa käymistä ja lukemista, kokkailua, uimista, koodaamista. Valitettavasti yksikään näistä asioista ei ole kovinkaan sosiaalista eli harrastuksien kautta ei oikein tartu ystäviä. Eli en osaa sanoa mistä niitä kavereita kannattaisi hankkia. Töistä varmaan?

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mutta kaikki harrastuksesi ovatkin sellaisia, että niitä tehdään joko aina tai useimmiten yksin. Et siis tarvitsekaan ketään kirjastoon, lukemaan, kokkailemaan, uimaan tai  koodaamaan kanssasi,. Pyöräily on ehkä noista ainoa, jossa kaverista olisi jotain iloa. 

Jos sulla olisi kavereita, mitä heidän kanssaan tekisit? Lähde siis tästä näkökulmasta ja sen jälkeen mieti, missä voisit tutustua ihmisiin, jotka voisivat olla kiinnostuneita tekemään niitä asioita kanssasi. 

doobermanni kirjoitti:

Vanha vinkki on, että ystäviä saa olemalla ystävällinen, mutta yksi pomminvarma kikka on hankkia koira ja tutustua toisiin koiranulkoiluttajiin. Niiden kesken löytää aina puheenaihe ja syntyy sutinaa kuin itsestään.

Nimimerkkiisi viitaten, minulla oli dodermanni. Kävin sen kanssa koulutuksissa ja joskus koirapuistossa. En silti koskaan ystäviä sieltä saanut. Mukavia ihmisiä, mutta eri-ikäisiä, perheellisiä tai muuten kiireisiä. Joskus kysyin voisivatko tulla käymään ja annoin numeronikin. Ei auttanut ja juteltiin vaan siellä harrastustoiminnassa. Nuoria siellä oli hyvin vähän ja itse olin alaikäinen nuori, kun sen kaiken aloitin ja muut jo yleensä yli 30. Ehkä nyt, kun itse olen kohta 30 voisi olla paremmat mahdollisuudet seuraa sieltä löytää tai sitten oma ikäluokka entistä kiireisempi. Rakas koirani tosin kuoli viime talvena. Sivusta tämä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aktiivinen ja harrastan paljon asioita. Pyöräilyä, kirjastossa käymistä ja lukemista, kokkailua, uimista, koodaamista. Valitettavasti yksikään näistä asioista ei ole kovinkaan sosiaalista eli harrastuksien kautta ei oikein tartu ystäviä. Eli en osaa sanoa mistä niitä kavereita kannattaisi hankkia. Töistä varmaan?

Tartuin kirjoituksessasi koodaamiseen. Pelaatko myös? Mulla asuu nuorempi lapsistani vielä kotona, vanhempi on jo muuttanut omilleen. Molemmat pelaavat. 1-2 kertaa viikossa he osallistuvat samaan pelisessioon, jossa on pelaajia eri puolilta maailmaa. Monesti tämä peliporukka jää pelin päättymisen jälkeen vielä juttelemaan keskenään. Tietenkään pelikaverit eivät korvaa sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi lähteä vaikka kaljalle. Vanhempi lapsistani löysi pelien kautta itselleen puolisonkin. Maapallon toiselta puolelta, mutta nyt hänkin asuu Suomessa ja ovat naimisissakin. 

Mä en ole löytänyt ihmisiä ystävikseni Suomessa, muualla kyllä. Olen siis asunut yhteensä n. 15 v sekä Euroopassa että Australiassa.

Olen iloinen ja juttelen helposti, silti olen rauhallinen ja kohtelias.

Yksineläjänä en halua enää ottaa mitään lemmikkiä, eikä minuakaan kiinnosta ketjussa aiemmin luetellut aktiviteetit. Toisekseen, asiat menevät yleensä toisin päin, eli joku ystävä pyytää sinut mukaan toimintaan X. Ei siis niin, että menet yksin ja kylmiltään vaan norkoilemaan jonnekin, ilman muuta motiivia kuin ehkä löytää seuraa ja juttukaveri.

Olen kouluttautunut ja älykäs,meikä sosiaalisissa taidoissani ole muuta vikaa kuin etten osaa päästellä (usein epäkorrekteja ja tahdittomia) sutkautuksia, mikä täällä uudessa asuinkaupungissani on tapana. En ole tosikko, mutta huumorini on kilttiä K7-luokkaa, ei ivallista tai karkeaa.

Ikää on jo sen verran, etteivät miehet katsele perään, joten saan olla siltäkin osin rauhassa. Omanikäiset naiset, joita olen tavannut, ovat olleet täysin erityyppisiä, juuri näitä sauvakävelypirkkoja, joille oma perhe (lapsen)lapsineen on elämän täyteys.

Kaikki tekeminen liittyy jotenkin niihin.

Itse olen yhtä spontaani ja utelias kuin teini-ikäiset nuoret. Teen päähänpistosta yhtä sun toista. En suunnittele elämääni, vaan toimin intuition mukaan. Mikä milloinkin huvittaa ja kiinnostaa. Eihän nuo yhdistykset ole tämmöistä ihmistä varten!

Uskoisin viihtyväni itseni kaltaisten kanssa.

Olen 29-vuotias nuori mies Helsingistä. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti varsinkin aluksi myös ujo. Tulen kuitenkin yleensä toimeen monien eri-ikäisten ihmisten kanssa, vaikkakin minua on usein luultu noin viidestä kymmeneen vuotta nuoremmaksi kuin mitä oikeasti olen.

Itse tykkään kulkea luonnossa sekä kävellä ja ulkoilla muutenkin. Luonnossa liikkumisen lisäksi luonnontieteet kuuluvat omiin kiinnostuksen kohteisiini. Alkoholia en käytä juuri lainkaan ja tupakkaa en polta ollenkaan. Vapaa-aikoinani käyn usein ulkona kävelemässä tai kiertelemässä kirpputoreilla sekä kuuntelen musiikkia. Silloin tällöin tulee myös leivottua jotain, useimmiten jotain makeaa. Lisäksi olen ollut useaan kertaan isosena sekä avustajana oman kotialueeni seurakunnan rippikouluissa.

Vaikka tunnen moniakin ihmisiä, minulla ei tällä hetkellä ole oikein ketään sellaista kaveria, jonka kanssa olla ja viettää aikaa useammin kuin kerran tai pari vuodessa. Muun muassa useimmat peruskoulu- ja lukioaikaiset kaverini ovat jatkaneet kukin omiin suuntiinsa. Niinpä olenkin ollut jo useamman vuoden aika yksinäinen ja pääsääntöisesti olen viettänyt nykyisin lähes kaikki viikonloput sekä muut vapaa-aikani joko yksikseni tai olemalla vanhempieni kanssa.

Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa ja tehdä jotain yhdessä. Toivoisin mieluusti naispuolista kaveria, joka olisi iältään vaikkapa jostain 18–28 vuoden väliltä. Ennen mahdollista tapaamista haluaisin tutustua sähköpostitse kirjoittelemalla tai jollain muulla tavalla. Listasin tähän viestin avainsanoihin jonkin verran asioita, joista itse pidän tai olen kiinnostunut. Sinun ei tarvitse pitää kaikista samoista asioista, vaikka tutustuminen voi olla toki helpompaa, mikäli löytyy edes joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Mikäli ilmoitukseni herätti kiinnostusta ja haluaisit tutustua paremmin, niin laita vain viestiä tulemaan. Toivoisin kuitenkin, ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin.

Olemalla seksuaalisesti aktiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen 29-vuotias nuori mies Helsingistä. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti varsinkin aluksi myös ujo. Tulen kuitenkin yleensä toimeen monien eri-ikäisten ihmisten kanssa, vaikkakin minua on usein luultu noin viidestä kymmeneen vuotta nuoremmaksi kuin mitä oikeasti olen.

Itse tykkään kulkea luonnossa sekä kävellä ja ulkoilla muutenkin. Luonnossa liikkumisen lisäksi luonnontieteet kuuluvat omiin kiinnostuksen kohteisiini. Alkoholia en käytä juuri lainkaan ja tupakkaa en polta ollenkaan. Vapaa-aikoinani käyn usein ulkona kävelemässä tai kiertelemässä kirpputoreilla sekä kuuntelen musiikkia. Silloin tällöin tulee myös leivottua jotain, useimmiten jotain makeaa. Lisäksi olen ollut useaan kertaan isosena sekä avustajana oman kotialueeni seurakunnan rippikouluissa.

Vaikka tunnen moniakin ihmisiä, minulla ei tällä hetkellä ole oikein ketään sellaista kaveria, jonka kanssa olla ja viettää aikaa useammin kuin kerran tai pari vuodessa. Muun muassa useimmat peruskoulu- ja lukioaikaiset kaverini ovat jatkaneet kukin omiin suuntiinsa. Niinpä olenkin ollut jo useamman vuoden aika yksinäinen ja pääsääntöisesti olen viettänyt nykyisin lähes kaikki viikonloput sekä muut vapaa-aikani joko yksikseni tai olemalla vanhempieni kanssa.

Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa ja tehdä jotain yhdessä. Toivoisin mieluusti naispuolista kaveria, joka olisi iältään vaikkapa jostain 18–28 vuoden väliltä. Ennen mahdollista tapaamista haluaisin tutustua sähköpostitse kirjoittelemalla tai jollain muulla tavalla. Listasin tähän viestin avainsanoihin jonkin verran asioita, joista itse pidän tai olen kiinnostunut. Sinun ei tarvitse pitää kaikista samoista asioista, vaikka tutustuminen voi olla toki helpompaa, mikäli löytyy edes joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Mikäli ilmoitukseni herätti kiinnostusta ja haluaisit tutustua paremmin, niin laita vain viestiä tulemaan. Toivoisin kuitenkin, ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin.

Olisinpa 30 vuotta nuorempi!!!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Kaikkihan me tiedetään, mistä tässä on kysymys. Jos ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, niin ystäviä ei saa kuin sosiaalisesti rajoittuneiden tukiryhmästä, ja siinäkin he eivät jaksa tavata toisiaan kuin kerran tai kaksi. Näin se vaan on. Jos vankila on ihmisen pään sisällä, niin me emme voi auttaa.

Minusta tämäkin on ikävästi sanottu, koska ihmiset eivät ole samassa tilanteessa. Joillakin voi olla jäänyt paljon kavereita nuoruudesta tai on iso suku. Tai hän on saanut paljon hyviä kokemuksia ihmisistä. Joku saa taas aloittaa nollasta, kuten minäkin. Kiusattiin kun olin nuori ja jäin yksin. Nyt sitten pitäisi aikuisena löytää ystäviä ilman mitään suhteita minnekään. Sukukin etäinen. En ole täydellinen ihminen todellakaan, mutta en mikään kamala kuitenkaan. Mietin vaan sitä, että miettiikö kukaan kuinka vaikeaa on seuraa löytää. Harrastuksissa käydään vaan ja sieltä ei muuta seuraa saa ja töissä jutellaan vaan päivien aikana ja kukaan ei oikeastaan enää muuten tapaa jos ei mistään esim sukulaisesta tai lapsuudenkaverista kyse. Ihmisillä ei näytä olevan aikaa tsi halua enää uusien ystävien löytämiseen. Heillä ehkä jo tarpeeksi seuraa muutenkin. Noloahan se on jo vähän tuppautua porukkaan jos huomaa ettei ketään kiinnosta. Itse keksikin kyllä tekemistä ja tykkään monista jutuista, mutta en minäkään ole mikään "huipputyyppi" vaan tavallinen ihminen. En siis voi tarjota muille mitään tosi hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää mennä johonkin harrastusryhmään ja kun siellä aikansa käy niin joku puhekaveri tai ystävä voi siitä hommasta jäädä. Kärsivällinen pitää kuitenkin olla ja jutella ja kuunnella ennenkaikkea. Omia juttujaan voi miettiä sen verran, ettei ole liian jyrkkä tai fanaattinen ikävässä mielessä. Ihmiset pakenevat tuomitsevaa ihmistä. Samoin semmoinen toisen tyrmääminen ja ei kiinnosta sanominen toiselle ja epäkohteliaisuus karkottaa kaverit.

Hiljaisemman taas pitäisi vaan yrittää avautua vaikka vähän kerrallaan. Jos on liian epäluuloinen eikä kerro omia ajatuksiaan ja mielipiteitään ( nätisti) niin ystävyys ei voi syntyä, jos vastapuoli ei ole semmoinen, että aistii herkästi toisen tunnelmat ja silti haluaa tutustua. Tsemppiä vaan! Ystävä voi löytyä ihan mistä vaan.

Mitäs nämä harrastusryhmät on? Toissa talvena oli kansalaisopiston jumppa, siellä oli vain eläkeläismummoja.

Täällä on semmoisia vinkutivinkuti vastarannankiiskiä, että jos he ovat niitä yksinäisiä niin ainakin minulla lopulta tekisi mieli paeta paikalta, jos tuttavuutta hierottaisiin. Ei vaan kestä semmoista ”mutta kun ei ole sitä eikä tätä”eikä ole innostusta mihinkään.

Ehkä peilistä katsomalla löytyy samanhenkinen ihminen parhaiten, jos ei huomaa miten asioihin kannattaa suhtautua eli positiivisesti. Ja kun ajattelee positiivisesti yksinolokin tuntuu paremmalta tai ainakin siedettävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkihan me tiedetään, mistä tässä on kysymys. Jos ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, niin ystäviä ei saa kuin sosiaalisesti rajoittuneiden tukiryhmästä, ja siinäkin he eivät jaksa tavata toisiaan kuin kerran tai kaksi. Näin se vaan on. Jos vankila on ihmisen pään sisällä, niin me emme voi auttaa.

Minusta tämäkin on ikävästi sanottu, koska ihmiset eivät ole samassa tilanteessa. Joillakin voi olla jäänyt paljon kavereita nuoruudesta tai on iso suku. Tai hän on saanut paljon hyviä kokemuksia ihmisistä. Joku saa taas aloittaa nollasta, kuten minäkin. Kiusattiin kun olin nuori ja jäin yksin. Nyt sitten pitäisi aikuisena löytää ystäviä ilman mitään suhteita minnekään. Sukukin etäinen. En ole täydellinen ihminen todellakaan, mutta en mikään kamala kuitenkaan. Mietin vaan sitä, että miettiikö kukaan kuinka vaikeaa on seuraa löytää. Harrastuksissa käydään vaan ja sieltä ei muuta seuraa saa ja töissä jutellaan vaan päivien aikana ja kukaan ei oikeastaan enää muuten tapaa jos ei mistään esim sukulaisesta tai lapsuudenkaverista kyse. Ihmisillä ei näytä olevan aikaa tsi halua enää uusien ystävien löytämiseen. Heillä ehkä jo tarpeeksi seuraa muutenkin. Noloahan se on jo vähän tuppautua porukkaan jos huomaa ettei ketään kiinnosta. Itse keksikin kyllä tekemistä ja tykkään monista jutuista, mutta en minäkään ole mikään "huipputyyppi" vaan tavallinen ihminen. En siis voi tarjota muille mitään tosi hienoa.

Ihmiset eivät todellakaan ole samassa tilanteessa. Siksi pitisikin koittaa löytää ne, jotka ovat samassa tilanteessa. Tai joilla noin muuten on aikaa uusille ihmissuhteille. 

Mun monet ystävyyssuhteeni ovat saaneet alkunsa siitä, että elämässäni on tapahtunut jokin muutos. Mulla, kuten kaikilla muillakin, on vuorokaudessa vain 24 tuntia ja viikossa vain 7 päivää. Kun aikoinaan erosin, mulle jäi yhden melko paljon aikaani ja energiaani vieneen ihmissuhten kokoinen paikka. Kun lapseni kasvoivat isommiksi eikä heille tarvinnut jokaista menemistä varten järjestää enää lapsenvahtia, taas vapautui aikaa ja voimavaroja. Ja kun muuttivat omilleen, aikaa ja voimavaroja  oli vieläkin enemmän. Nyt mulla on iäkkäät vanhemmat, jotka vievät osan ajastani ja voimavaroistani. Mutta siitä huolimatta (koska lapseni ovat jo aikuisia eikä ole vielä lapsenlapsiakaan hoitooni tulemassa) mulla on nyt aikaa ja voimia uusille ihmissuhteillekin. 

Kiireisimpinä nk ruuhkavuosina harrastus voi olla se ainoa hetki, kun ei tarvitse huomioida ketään muuta. Muun ajan on oltava enemmän tai vähemmän jonkun muun käytettävissä. Jos ei konkreettisesti niin ainakin ajatuksissa. 

Mä en ole koskaan elämässäni ollut porukkaihminen. Tutustun ja ystävystyn mieluummin yksilöiden kuin porukoiden kanssa. Työssäni joudun säätämään ihan riittävästi aikatauluja niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneidenkin kanssa, joten samanlainen säätäminen vielä vapaa-ajallakin....kiitos ei. Kun joskus vuonna kuokka ja kirves olin vielä ihan tavallinen rividuunari, oli kiva järjestää ja organisoida vapaa-ajalla kaikenlaista. Mutta ei enää. 

Mun ei ole koskaan ollut vaikea ystävystyä. Mutta en ole koskaan odottanut, että ystävystyminen tapahtuisi muutamassa viikossa tai edes muutamassa kuukaudessa. Ensin pitää tutustua tosi hyvin ja jos hyvin käy, tutustuminen johtaa kaveruuteen. Ja jos käy vielä paremmin, kaveruus johtaa ystävystymiseen. Tähän voi kuitenkin mennä useampi vuosi.