Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

16-vuotiaalle rauhoittavat

Vierailija
13.07.2014 |

Mietin, miten "herkästi" lääkärit uskaltavat kirjoittaa ikäiselleni tytölle rauhoittavia.

Tilanne on se, että olen jo pitkään ollut masentunut. Muttei se ole kuitenkaan koko ajan elämääni häirinnyt. Viime aikoina olen alkanut saada yhtäkkisiä itkukohtauksia mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, kädet tärisee ja en saa henkeä. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat hankalilta, normaalisti olen todella sosiaalinen ja tykkään keskustella ihmisten kanssa. Ahdistus on loputon, olen kesätöissä rakennusalalla jossa keskittyminen ei saisi harppaantua kesken kaiken. :( Menen työautoon itkeskelemään ja yritän aina kerta toisensa jälkeen tsempata itseni kestämään.

Olen muutaman kerran saanut sukulaiseltani kovassa ahdistuksessa rauhottavia, ainakin sillä hetkellä ne helpottivat. :/ Tiedän ettei niitä varmasti ilomielin ikäiselleni kirjoiteta, mutta olo on kamala.. Ei voimat riitä kohta enää, itsemurhaa en uskalla edes ajatella.

Ja olen käynyt erilaisissa terapioissa puimassa asioitani, vakava masennus tuli diagnoosiksi mutta ikinä ei lääkkeitä aloitettu. Ajattelin huomenna soittaa lääkäriin ja kysellä, olisiko mahdollista saada edes kokeiluun. :( En käytä päihteitä. Olisiko pienintäkään toivoa, että tilanteeni ja ahdistukseni otetaan todesta?

Kommentit (32)

Vierailija
1/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te keillä on rauhoittavat, soititteko terveyskeskukseen ja kerroitte tilanteen? Antoivatko ajan lääkärille, joka reseptin kirjoitti?

Itkettää ja ahdistaa.. :( En halua edes huomenna töihin, koska joudun olemaan ihmisten keskellä.

AP

Vierailija
2/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko sua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:44"]En usko sua.

[/quote]

Ei tarvitse uskoa, jos siltä tuntuu.

AP

Vierailija
4/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rauhoittavat ovat vain hetken helpotus. Olo kevenee hetkeksi, mutta ongelmat eivät poistu. Mutta mene ihmeessä lääkäriin, niin pääset terapiaan ja saat ehkä jonkin pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitetun mielialalääkkeen. Tsemppiä.

Vierailija
5/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene lääkäriin, osaavat kertoa siellä.

Vierailija
6/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:50"]

Mene lääkäriin, osaavat kertoa siellä.

[/quote]

Voit myös kokeilla työterveyttä jos sinulla on sellainen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerrot vaan rehellisesti lääkäreille kaiken tilanteestasi, niin osaavat tehdä oikeat päätökset lääkityksen suhteen. Todella toivon, että ottavat sinut vakavasti ja hoitavat parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Kaikkea hyvää sinulle, toivottasti olo helpottuu.

Vierailija
8/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:49"]Rauhoittavat ovat vain hetken helpotus. Olo kevenee hetkeksi, mutta ongelmat eivät poistu. Mutta mene ihmeessä lääkäriin, niin pääset terapiaan ja saat ehkä jonkin pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitetun mielialalääkkeen. Tsemppiä.

[/quote]

Ehkä ajattelin, että rauhoittavat auttaisivat paremmin. Tietenkin on riski jäädä koukkuun. Pyysin jo vuosi sitten ihan psykiatrisella poliklinikalla mielialalääkkeitä, niistä oli puhetta mutta koskaan ei määrätty. Tarpeen olisi tulleet. :( Mutta kiitos tsempistä.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rauhoittavia et tule saamaan. Ei niitä niin vaan kinuta itselleen. Taitaa sullakin olla halvat kännit mielessä.

Vierailija
10/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:51"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:50"]

Mene lääkäriin, osaavat kertoa siellä.

[/quote]

Voit myös kokeilla työterveyttä jos sinulla on sellainen.

 

[/quote]

En tiedä onko työterveyslääkäri kesätyöläisille. Vaikka kylläkin olen koko kesän töissä. Ehkä suoraan terveysasemalle soittoa ja jos ei ymmärretä, niin pakko mennä yksityiselle.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

hei! hyvä että olet etsimään apua etkä kärvistele yksiksesi niinkuin minä tein. Kärsin paniikki ja ahdistuskohtauksista tietyissä tilanteissa ja toistaiseksi en ole saanut lääkitystä vaan on yritetty helpottaa tilanteita. eli pyritään etsimään jonkin sortin vaihtoehto ennen lääkkeiden määräämistä. Toivottavasti tiedät ettet ole ainoa nuori joka kärsii mielenterveyden ongelmissta koska meitä on paljon ja asian ei pitäisi olla tabu. En tiedä auttoiko tämä mutta voimia sisko! kyllä me selvitään. päivästä toiseen. :)

N17

Vierailija
12/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:52"]Kerrot vaan rehellisesti lääkäreille kaiken tilanteestasi, niin osaavat tehdä oikeat päätökset lääkityksen suhteen. Todella toivon, että ottavat sinut vakavasti ja hoitavat parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Kaikkea hyvää sinulle, toivottasti olo helpottuu.

[/quote]

Niin.. Näkeehän siellä tarvittaessa sieltä historiasta mitä kaikkea tapahtunut. Osaavat ehkä ottaa vakavammin. Kiitos samoin, toivon samaa. :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:59"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:52"]Kerrot vaan rehellisesti lääkäreille kaiken tilanteestasi, niin osaavat tehdä oikeat päätökset lääkityksen suhteen. Todella toivon, että ottavat sinut vakavasti ja hoitavat parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Kaikkea hyvää sinulle, toivottasti olo helpottuu.

[/quote]

Niin.. Näkeehän siellä tarvittaessa sieltä historiasta mitä kaikkea tapahtunut. Osaavat ehkä ottaa vakavammin. Kiitos samoin, toivon samaa. :/

[/quote]

Tämä siis AP:n.

Vierailija
14/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä kannattaa ehdottomasti soittaa. Varmasti apua saat. Itsellä tällä hetkellä tuntuu, että järki tässä kohta menee, kun on mm. univaikeuksia ja masennusta. Minulla nyt nukahtamislääkkeet käytössä. Tiedän miltä susta tuntuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:55"]hei! hyvä että olet etsimään apua etkä kärvistele yksiksesi niinkuin minä tein. Kärsin paniikki ja ahdistuskohtauksista tietyissä tilanteissa ja toistaiseksi en ole saanut lääkitystä vaan on yritetty helpottaa tilanteita. eli pyritään etsimään jonkin sortin vaihtoehto ennen lääkkeiden määräämistä. Toivottavasti tiedät ettet ole ainoa nuori joka kärsii mielenterveyden ongelmissta koska meitä on paljon ja asian ei pitäisi olla tabu. En tiedä auttoiko tämä mutta voimia sisko! kyllä me selvitään. päivästä toiseen. :)

N17

[/quote]

On tapahtunut liian isoja asioita tämän ikäiselle. Sen takia olenkin tässä tilanteessa. :( Pakko asialle on jotain tehdä, en voi joka ilta itkeä silmiäni kipeiksi ja seuraavana päivänä töissä kulkea aurinkolasit päässä jatkuvasti. Meinannut käydä "vahinkoja" töissäkin, kun en pysty skarppina olemaan. Ahdistaa niin paljon... :( Kiitos tsempistä! Kovaa on yrittäminen.

Vierailija
16/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:00"]Kyllä kannattaa ehdottomasti soittaa. Varmasti apua saat. Itsellä tällä hetkellä tuntuu, että järki tässä kohta menee, kun on mm. univaikeuksia ja masennusta. Minulla nyt nukahtamislääkkeet käytössä. Tiedän miltä susta tuntuu.

[/quote]

Univaikeuksia ei muuten olisi, mutta itken myöhään yöhön. Ei sitä tuskan itkua vaan pysty lopettamaan, miettii liikaa asioita.. :( Itsemurhaakin olen miettinyt, ystäväni pelastanut "läheltä piti" tilanteesta, pelkään kuolemaa liian paljon etten usko pystyväni sitä ikinä tekemään vaikka ajatus siitä, että tästä olosta pääsee viehättää..

AP

Vierailija
17/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:04"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:55"]hei! hyvä että olet etsimään apua etkä kärvistele yksiksesi niinkuin minä tein. Kärsin paniikki ja ahdistuskohtauksista tietyissä tilanteissa ja toistaiseksi en ole saanut lääkitystä vaan on yritetty helpottaa tilanteita. eli pyritään etsimään jonkin sortin vaihtoehto ennen lääkkeiden määräämistä. Toivottavasti tiedät ettet ole ainoa nuori joka kärsii mielenterveyden ongelmissta koska meitä on paljon ja asian ei pitäisi olla tabu. En tiedä auttoiko tämä mutta voimia sisko! kyllä me selvitään. päivästä toiseen. :)

N17

[/quote]

On tapahtunut liian isoja asioita tämän ikäiselle. Sen takia olenkin tässä tilanteessa. :( Pakko asialle on jotain tehdä, en voi joka ilta itkeä silmiäni kipeiksi ja seuraavana päivänä töissä kulkea aurinkolasit päässä jatkuvasti. Meinannut käydä "vahinkoja" töissäkin, kun en pysty skarppina olemaan. Ahdistaa niin paljon... :( Kiitos tsempistä! Kovaa on yrittäminen.

[/quote]

oon tosi pahoillani sun puolesta :( jos pystyisin sua jotenkin auttamaan. voin vaan vielä sanoa sen että itsekin itkin pari viikkoa putkeen ja olin nukkumatta mutta sain kasattua itseni ja kompuroin kouluvuoden loppuun. nyt menee jo paremmin mutta kaikki romahtaa taas kun koulu alkaa..

Vierailija
18/32 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:12"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:04"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:55"]hei! hyvä että olet etsimään apua etkä kärvistele yksiksesi niinkuin minä tein. Kärsin paniikki ja ahdistuskohtauksista tietyissä tilanteissa ja toistaiseksi en ole saanut lääkitystä vaan on yritetty helpottaa tilanteita. eli pyritään etsimään jonkin sortin vaihtoehto ennen lääkkeiden määräämistä. Toivottavasti tiedät ettet ole ainoa nuori joka kärsii mielenterveyden ongelmissta koska meitä on paljon ja asian ei pitäisi olla tabu. En tiedä auttoiko tämä mutta voimia sisko! kyllä me selvitään. päivästä toiseen. :)

N17

[/quote]

On tapahtunut liian isoja asioita tämän ikäiselle. Sen takia olenkin tässä tilanteessa. :( Pakko asialle on jotain tehdä, en voi joka ilta itkeä silmiäni kipeiksi ja seuraavana päivänä töissä kulkea aurinkolasit päässä jatkuvasti. Meinannut käydä "vahinkoja" töissäkin, kun en pysty skarppina olemaan. Ahdistaa niin paljon... :( Kiitos tsempistä! Kovaa on yrittäminen.

[/quote]

oon tosi pahoillani sun puolesta :( jos pystyisin sua jotenkin auttamaan. voin vaan vielä sanoa sen että itsekin itkin pari viikkoa putkeen ja olin nukkumatta mutta sain kasattua itseni ja kompuroin kouluvuoden loppuun. nyt menee jo paremmin mutta kaikki romahtaa taas kun koulu alkaa..

[/quote]

Tuntuu ihanalta, että on vielä välittäviä ihmisiä. Ihan itkusilmässä kirjottelen.. :'( Kiitos oikeasti, tällaiset helpottaa..

AP

Vierailija
19/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko, että rauhotavia sulle ainakaa terkkarissa määrää..ohjaa varmaan psy.polille ja siellä kusitestit(että et väärinkäytä lääkkeitä) ja siellä tapaamisia psygolokin kansssa ainaki nm 1krt/viikko j masennuslääkkeet+ todella hyvällä tsäkällä (käytännössä ei ikinä) tosi laimeet rauhottavat tarvittessa.muista olla rehellinen oireista!! Töille voit sanoo hyvästit, laittavat pitkälle saikulöe.

Vierailija
20/32 |
14.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun ei kannata ottaa rauhoittavia ainakaan pitäaikaiseen käyttöön, vaikka ne määräisivätkin. Tiedän, että kuulostaa hörhöltä, mutta vika on erittäin todellisesti ihan muualla elimistössäsi, kuin korvien välissä. En edes lukenut kuin aloitusviestin, mutta kun niin moni asia voi johtaa tuohon, joiden korjaaminen on parempi tie, kuin mielen lääkkeet. 

 

Voi kun pääsisit lääkärille, joka katsoo ihmistä kokonaisuutena, esim. funktionaalisen lääketieteen lääkärille. He ovat normaalilääkäreitä, jotka ovat lukeneet vähän pidemmälle ja hoitavat ihmistä kokonaisuutena. Esim. vaivojesi takana voi olla huonokuntoinen suolisto. Tai hormonaaliset häiriöt. Esim. kilpirauhas- tai kortisonintuotantohäiriöt. Googlaa vaikkapa lisämunuaisten uupumus. 

 

En ole lääkevastainen sinänsä, olen lääkealalla töissä, mutta tiedän, etteivät lääkeet useinkaan paranna, vaan tekevät vain jotain oireelle. Koska olet nuori, avun pitäisi tulla siihen, mikä on pielessä, eikä siitä seuraaviin oireisiin. Don't knock it 'til you try it, tuo suolistoasia kannattaa ainakin tutkituttaa kunnolla!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kolme