Onko Danny tehnyt ikinä mitään omaa musiikkia?
Vai onko hän vain ikänsä luritellut käännösiskelmiä? Ei taitaisi kukaan nykyaikana päästä pinnalle jollakin cover biiseillä.
Kommentit (70)
Voi mahdoton, sinulla ei ole minkäänlaista tietoa mutta siitäkin huolimatta vähättelet Dannyn saavutuksia? Kari Tapio palkattiin Dannyn show kiertueelle laulamaan sekä hoitamaan mm käärmettä toisen ihmisen kanssa, Kirka ei ehkä olisi niin kuuluisa mitä hän oli, Danny palkkasi hänet d-tuotantoon, Danny ja Kirka esiintyivät ainakin yhdessä Dannyn showkiertueessa ja sen jälkeen Danny kirjoitti Kirkalle oman kesäsohwn. Danny soitti muinoin Kirkalle, että tuleppas käymään D-tuotannossa, Kirka tuli ja Danny antoi tehtäväksi laulaa hetki lyö kappaleen, ohjasi Kirkaa lausumaan mm hetki lyä, hetki lyö, elikä kehoitti Kirkaa ääntämään oikein, Kirkan nosti pinnalle Dannyn antama biisi hetki lyö. Kirka oli sitä ennen Remun Greatures yhtyeessä, mikä oli yksi Remun bändejä ennen Hurriganesta, Kiril oli silloin vain Maunulan beetles nimeltään, Danny auttoi Kirkan uran nosteesen, kuten on tehnyt lukemattomille muillekin, D-tuotannossa on ollut yli 300 palkkalistoilla, mm Olavi Virta, Tauno Palo, Kirka, Markku Aro, Muska, Viki Rosti, Tapani Kansa, Katri Helena, Frederik, Arto Sotavalta ja kymmeniä muita on Danny palkannut töihin sekä kiertuelleen sekä maineeseen, siihen perustuu myös hänen musiikkineuvos tittelinsä, kaksi viimeisintä kultalevyä hän sai mm Don Juan ja 2700 päivää muutama vuosi sitten. Kuka muu on tehnyt yhtä pitkän uran, nyt 80v täytettyään hän kiersi loppuunmyydyt noin liki 30 eri musiikkisalia ympäri Suomen.
Hei, nyt ne valot päälle. suomeen populääri musiikin tuonut... yllätys,yllätys se teidän parjaama Danny. ottakaa nyt ihmiset asioista selvää ennenku lauotte typeryyksiä ja suusta hyppii sammakoita. ei Dannykään ole aina ollut "vanha" vaan nuorena oli komea katsella ja kuunnella. Katsokaapa vanhoja nauhotuksia
Jos oikein muistan, niin vexi salmen käsialaa olisi danny ja armi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan D- talli vienyt eteenpäin kymmenittäin artisteja, joille Dannyn talliin kuuluminen on ollut ponnahduslauta uralla.
Luulisin, että siinä on pätevä peruste musiikkineuvoksen arvonimelle.
Neuvos on titteli, jonka lähipiiri ostaa. Eli jos on yritystoimintaa, jossa rahaa riittää, voi päästä neuvokseksi.
Taitaa olla niin että saa eläkkeen, tuo neuvos siis.
Vierailija kirjoitti:
Voi mahdoton, sinulla ei ole minkäänlaista tietoa mutta siitäkin huolimatta vähättelet Dannyn saavutuksia? Kari Tapio palkattiin Dannyn show kiertueelle laulamaan sekä hoitamaan mm käärmettä toisen ihmisen kanssa, Kirka ei ehkä olisi niin kuuluisa mitä hän oli, Danny palkkasi hänet d-tuotantoon, Danny ja Kirka esiintyivät ainakin yhdessä Dannyn showkiertueessa ja sen jälkeen Danny kirjoitti Kirkalle oman kesäsohwn. Danny soitti muinoin Kirkalle, että tuleppas käymään D-tuotannossa, Kirka tuli ja Danny antoi tehtäväksi laulaa hetki lyö kappaleen, ohjasi Kirkaa lausumaan mm hetki lyä, hetki lyö, elikä kehoitti Kirkaa ääntämään oikein, Kirkan nosti pinnalle Dannyn antama biisi hetki lyö. Kirka oli sitä ennen Remun Greatures yhtyeessä, mikä oli yksi Remun bändejä ennen Hurriganesta, Kiril oli silloin vain Maunulan beetles nimeltään, Danny auttoi Kirkan uran nosteesen, kuten on tehnyt lukemattomille muillekin, D-tuotannossa on ollut yli 300 palkkal
Olavi Virta? 😂 voi luoja, vaikka metallia kuuntelen, en ole kuunaan kuullu, että ola ois dannysta riippuvainen. Olan musiikkiura alkoi 1930-40 luvulla.
Vexi Salmi tais luoda armin ja danin, että ei.
Aika monelle artistille joku muu säveltää ja sanoittaa heidän "omat" biisinsä. Onko ruotsalainen Max Martin tuttu? Tehnyt biisejä mm. Britney Spearsille, Katy Perrylle, Taylor Swiftille ja Maroon 5:lle.
Urkki ja Elvis!
Ne oli Danny-shown käärmeiden nimet. Hoitajana Kari Jalkanen, joka myöhemmin tunnettiin paremmin nimellä Kari Tapio.