Onko Danny tehnyt ikinä mitään omaa musiikkia?
Vai onko hän vain ikänsä luritellut käännösiskelmiä? Ei taitaisi kukaan nykyaikana päästä pinnalle jollakin cover biiseillä.
Kommentit (70)
Ovat enemmän esiintyjiä, tulkitsijoita tai viihdyttäjiä kuin taiteilijoita?
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa joskus ihmetellyt, että melkein kaikki 60-70-lukujen laulajatähdet ovat laulaneet lähes pelkkää käännösiskelmää. Tapani Kansa, Danny, Kari Tapio jne. Sitten heitä tituleerataan suurina taiteilijoina.
Ja tietty myös 80-luku oli suurta käännösiskelmän valtakautta. Sävelet haettiin kuulemma jostain päin maailmaa/Eurooppaa messuilta ja kiireellä kyhättiin suomenkieliset sanat. Vexi Salmi tästä jossain haastattelussaan kertoi.
Eilen kuuntelin YouTubesta kun Danny ja Kirka lauloivat. Kirka oli karismaattinen ja ääni kuin kansainvälisellä tähdellä. Danny oli siihen verrattuna valju tavis. En ymmärrä suosiota.
Millä perusteella tämä sai aikanaan musiikkineuvoksen arvonimen?
Olen myös miettinyt, että kun puhutaan Dannysta, puhutaan siitä, millainen show hänellä joskus oli, keitä oli mukana, millaisia tanssityttöjä, millaisia tehosteita jne.
Koskaan en ole kuullut puhuttavan hänen bändeistään, ketkä soittivat milläkin kiertueella, millainen saundi bändillä oli siihen ja siihen aikaan, miten miksaus toimi, millaista musiikkia soitettiin eri keikoilla jne.
Enkä tietenkään ole kuullut puhuttavan Dannyn biiseistä. Onko sellaisia? Kaiken maailman Kesäkatuja, Kuusamoita ja sensellaisia on vaikka kuinka paljon. Ei sillä, että nämä olisivat huonoja, oman aikansa cover-versioita, mutta mitään Dannyn luomaa musiikkia ei tule mieleeni.
"Cover-artisteja" olivat myös Frank Sinatra, Elvis ja muut, he eivät siis tehneet omia kappaleitaan.
Danny pyrki useasti euroviisuihin, ne laulut ovat tietenkin kotimaista tuotantoa. Jaakko Salo sävelsi myös joitakin Dannyn kappaleita (Seitsemän kertaa seitsemän on niistä suosituin) ja myöhemmin sitten Veikko Samuli, joka oli myös Tahdon olla sulle hellä -menestyksen takana.
Vierailija kirjoitti:
Ovat enemmän esiintyjiä, tulkitsijoita tai viihdyttäjiä kuin taiteilijoita?
Eikö esim oopperalaulaja ole taiteilija?
Harvoin tekee omaa musiikkia.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa joskus ihmetellyt, että melkein kaikki 60-70-lukujen laulajatähdet ovat laulaneet lähes pelkkää käännösiskelmää. Tapani Kansa, Danny, Kari Tapio jne. Sitten heitä tituleerataan suurina taiteilijoina.
Ovat kyllä osanneet laulaa, jos vertaa nykyisiin honottaja, kimittäjä huohottajakaartiin, joiden sanoista ei erkkikään saa selvää.
Vierailija kirjoitti:
Eilen kuuntelin YouTubesta kun Danny ja Kirka lauloivat. Kirka oli karismaattinen ja ääni kuin kansainvälisellä tähdellä. Danny oli siihen verrattuna valju tavis. En ymmärrä suosiota.
Kirkan kuoleman jälkeen Danny kovin korosti, että hän palkkasi Kirkan showhunsa käärmeidenkantajaksi. Ilman Dannya Kirka ei olisi ollut mitään.
Onhan D- talli vienyt eteenpäin kymmenittäin artisteja, joille Dannyn talliin kuuluminen on ollut ponnahduslauta uralla.
Luulisin, että siinä on pätevä peruste musiikkineuvoksen arvonimelle.
Vierailija kirjoitti:
Ovat enemmän esiintyjiä, tulkitsijoita tai viihdyttäjiä kuin taiteilijoita?
Eihän Elvis Presleykään ollut varsinaisesti lauluntekijä vaan laulaja ja esiintyjä, joka valitsi mieleisensä muiden tekemistä kappaleista. Ei kaikki laulujat ole automaattisesti lauluntekijöitä.
Nykyisin nuo suomenkieliset käännösiskelmät tuntuvat kadonneen etenkin verrattuna 1960-, 1970- ja 1980-luvun tarjontaan. Se johtuu varmasti myös musiikin tarjonnan lisääntymisestä eli suomalaistenkin on helpompi kuulla suoraan ne alkuperäiset ulkomaiset versiot vaikka YouTubesta.
Vierailija kirjoitti:
Onhan D- talli vienyt eteenpäin kymmenittäin artisteja, joille Dannyn talliin kuuluminen on ollut ponnahduslauta uralla.
Luulisin, että siinä on pätevä peruste musiikkineuvoksen arvonimelle.
Neuvos on titteli, jonka lähipiiri ostaa. Eli jos on yritystoimintaa, jossa rahaa riittää, voi päästä neuvokseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen kuuntelin YouTubesta kun Danny ja Kirka lauloivat. Kirka oli karismaattinen ja ääni kuin kansainvälisellä tähdellä. Danny oli siihen verrattuna valju tavis. En ymmärrä suosiota.
Kirkan kuoleman jälkeen Danny kovin korosti, että hän palkkasi Kirkan showhunsa käärmeidenkantajaksi. Ilman Dannya Kirka ei olisi ollut mitään.
Noloa. Kirka oli oikesti lahjakas laulaja.
On käännösversioilla ja covereilla vielä nykyäänkin pärjännyt. Esim. Vesa-Matti Loiri, josta pidän laulajana, varsinkin uudemmat levyt ovat cover- versioita hyvin pitkälti. Ei hän, kuten ei Dannykään, ole säveltäjä tai sanoittaja vaan esiintyvä taiteilija.
Eivät myöskään Arja Koriseva, Jari Sillanpää, Marita Taavitsainen ja lukemattomat muut vastaavat ole itse biisejään säveltäneet.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös miettinyt, että kun puhutaan Dannysta, puhutaan siitä, millainen show hänellä joskus oli, keitä oli mukana, millaisia tanssityttöjä, millaisia tehosteita jne.
Koskaan en ole kuullut puhuttavan hänen bändeistään, ketkä soittivat milläkin kiertueella, millainen saundi bändillä oli siihen ja siihen aikaan, miten miksaus toimi, millaista musiikkia soitettiin eri keikoilla jne.
Enkä tietenkään ole kuullut puhuttavan Dannyn biiseistä. Onko sellaisia? Kaiken maailman Kesäkatuja, Kuusamoita ja sensellaisia on vaikka kuinka paljon. Ei sillä, että nämä olisivat huonoja, oman aikansa cover-versioita, mutta mitään Dannyn luomaa musiikkia ei tule mieleeni.
Dannyn nettisivulta löytyy tietoa Dannya säestäneistä muusikoista, jopa tanssijoista. Toisin kuin suurin osa esiintyjistä, Danny on päivittänyt tiedot kuntoon.
Esimerkiksi:
1969 The Wild Western Show
Solistit:
Danny, Gugi ja Pia (Kokljuschkin), Raya
Juontajat:
Jyrki Hämäläinen, Kari Åkerberg Tanssijat: Solveig Åkerberg ja Pirjo Silfver
Yhtyeet:
Islanders (Nono Söderberg, Kurt Mattson, Seppo Hovi, Lasse Kvist, Pekka Pöyry) Topmost ( Eero Lupari, Heimo Holopainen, Kristian Jernström )
Tekniikka:
Seppo "Skädä" Pitkänen, Pertti Åkerberg ja Aulis Lindholm
1969 SuperDanny
Solistit:
Danny ja Päivi Paunu, Juontaja: Jyrki Hämäläinen,
Tanssijat:
Ruotsalainen Angels (Tumma ja Gittan), Yamaha MP-hurjimukset
Yhtyeet:
8-miehinen Islanders ( Seppo Hovi, Kaj Backlund, Juhani Aalto, Kurt Mattson, Heikki Virtanen, Nono Söderberg, Pekka Pöyry ) Topmost ( Eero Lupari, Heimo Holopainen, Kristian Jernström )
Tekniikka:
Aulis "Aukki" Lindholm, Seppo "Skädä" Pitkänen, Ilkka "Kelis" Kelovaara, "Snellu" Snellman
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa joskus ihmetellyt, että melkein kaikki 60-70-lukujen laulajatähdet ovat laulaneet lähes pelkkää käännösiskelmää. Tapani Kansa, Danny, Kari Tapio jne. Sitten heitä tituleerataan suurina taiteilijoina.
He ovat hyviä ja karismaattisia esiintyjiä. Heillä on ote yleisöön. Ei heidän tarvitse itse tehdä biisejään, riittää kun he esittävät ne yleisölle.
Noista luetteluista esiintyjistä poikkeus on Tapani Kansa.
Poikkeus sikäli, että hänellä on todella upea lauluääni, tasokas.
Dannyn takapiruna on aina ollut näyttävä shoe, Kari Tapiolla taas karismaattinen ulkonäkö ja tietty tumma ääni.

Tapani Kansa on poikkeus myös sikäli, että on tehnyt myös omia sävellyksiä sekä erityisesti sanoituksia.
Danny laskee, että D-Tuotanto on nostanut kaiken kaikkiaan 156 artistia Suomen tähtitaivaalle.
Jokainen artisti on nostanut itse itsensä kansakunnan kaapin päälle. Sanoisin kuitenkin, että Kirka ja Kari Tapio ovat olleet suuria lahjoja miespuolisista laulajista. Sorsakosken Topin isä oli muuten minun linja-auton kuljettajana 10 vuotta ja hän oli mukana ensimmäisissä Danny Showssa. Muistan vielä kun hän esitteli minulle kaksi pikkupoikaa; toinen heistä oli Topi. Olen yrittänyt suhtautua niin, että vaikka olisi kuinka hyvä, olen aina yrittänyt työntää heitä eteenpäin.
http://www.elvisfinland.com/kealla-on-asiaa/haastattelussa-ilkka-danny-…
Danny levytti paljon käännösiskelmiä, kuten kaikki sen ajan artistit. Mutta suurin osa Dannyn levyttämistä oli todella hyviä biisejä, kuten esim. Hiljainen kitara, jonka Danny levytti 1966.
Hiljainen kitara toimi hyvin vielä 2000-luvun alussa, ja toimii tänäkin päivänä. Ei näin hyviä biisejä enää kuule.