Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies 29v miettii; miksi en mennyt kesäyliopiston kursseille

Vierailija
13.07.2014 |

Tänä kesänä ei ole ollut tekemisestä ylitarjontaa. Kesäyliopiston kurssit ovat aiemmin kuuluneet tekemisiin, mutta monet mielenkiintoisista ovat väärillä paikkakunnilla, jolloin osallistumista on toivotonta toteuttaa.

Omalla paikkakunnalla olisi ollut muutamia, mitkä olisivat voineet kiinnostaa, mutta opettajat pysyivät samoina kuin ennenkin ja heistä jäi huonoja muistoja.

Opettaja 1: Pari vuotta sitten olin tämän opettajan kurssilla ja hän kuulosti aika itserakkaalta, kertoen koulumenestyksestään ja opetusaineistaan, sekä omasi näsäviisaan äänen. Hänellä oli myös aika lannistava suhtautuminen opiskelijoita kohtaan ja hän tuntui korostavan sitä, miten huonosti esim.joku kirjoitustehtävä oli mennyt. Sen lisäksi opettaja tuntui yrittävän tuoda esille omia poliittisia näkemyksiään vitsailemailla perussuomalaisista ja 'vihapuheista'.

Opettaja 2: Toinen opettaja keskittyi enemmän itse asiaan, mutta tuntui välillä menevän vähän sivuraiteille saarnaavan oloiseen tilaan koskien asioita, joista hän ei välttämättä tiedä niin paljon. Sen lisäksi hän ei osannut käsitellä tiettyjä kysymyksiä kovin yksityiskohtaisesti. 

Eniten minua ärsytti kuitenkin ehkä se, kun kerroin erään tohtoriopiskelijan mielenkiintoisena pitämän jutun eteenpäin, mikä liittyi hieman kurssin aihepiiriin, ja seurasi vain hiljainen hetki ilman että opettaja olisi huomioinut sitä. 

Onko muilla jotain kertomista?

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
15.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 10:40"]

Ulkomailta olisi helpompi löytää sekä kavereita että se tyttöystävä. Sinulle ulkomaille muutosta olisi kaikkein eniten hyötyä. Ja tämän sanon vilpittömästi ja hyvin tarkoitusperin.

[/quote]Kiitos neuvosta, johon en jaksanut ajoissa vastata. Mutta miksi annoit tuollaisen neuvon? Onko sinulla kokemuksia vai muistutanko jotakin toista ihmistä?

-Mies 29v-

Vierailija
2/17 |
15.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuvailemasi luennoitsijat kuulostavat ihan peruskauralta, en oikein ymmärrä miksi ongelma muka olisi heissä? Ihmisiä ne dosentit, lehtorit ja proffatkin on, kyllä niilläkin saa olla mielipiteitä. Ja tosiaan kesäyliopstoissa eivät välttämättä opeta ne huippuproffat, jotka itse asiassa muutenkin usein välttelevät opettamista viimeiseen asti, se kun on pois tutkimukselta.

Mutta tää taitaakin olla jonkun Äitylin käsialaa koko aloitus, ehkä sillä ei niin ole väliäkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun pitää saada enemmän tavallisia ihmiskontakteja. Et jäisi miettimään jokaista vaivaantunutta hiljaisuutta vuosia jälkeenpäin. Huomioi myös, että kesäyliopistossa opettaa varmasti sellaiset dosentit tms jotka tarvitsevat lisäansiota, eivät siis mitkään täystyöllistetyt huippuprofessorit. Mikset menisi "oikeaan" yliopistoon?

Vierailija
4/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketään ei kiinnosta sun jutut, Mies29. Mene pois.

Vierailija
5/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:50"]

Sun pitää saada enemmän tavallisia ihmiskontakteja. Et jäisi miettimään jokaista vaivaantunutta hiljaisuutta vuosia jälkeenpäin. Huomioi myös, että kesäyliopistossa opettaa varmasti sellaiset dosentit tms jotka tarvitsevat lisäansiota, eivät siis mitkään täystyöllistetyt huippuprofessorit. Mikset menisi "oikeaan" yliopistoon?

[/quote]Rahaa ei ole hirveästi ja vaikka olisikin vähän enemmän, etäopiskelumahdollisuudet ovat aika köykäiset. Ulkomaiden yliopistojen hinnat ovat aika suolaiset. 

-Mies 29v-

Vierailija
6/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:53"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:50"]

[/quote]

Miksi ulkomaille? Onhan Suomessakin hyviä yliopistoja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

turhaa ajanhaaskausta jos opettajat on tolloja

Vierailija
8/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:54"]

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:53"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:50"]

Sun pitää saada enemmän tavallisia ihmiskontakteja. Et jäisi miettimään jokaista vaivaantunutta hiljaisuutta vuosia jälkeenpäin. Huomioi myös, että kesäyliopistossa opettaa varmasti sellaiset dosentit tms jotka tarvitsevat lisäansiota, eivät siis mitkään täystyöllistetyt huippuprofessorit. Mikset menisi "oikeaan" yliopistoon?

[/quote]Rahaa ei ole hirveästi ja vaikka olisikin vähän enemmän, etäopiskelumahdollisuudet ovat aika köykäiset. Ulkomaiden yliopistojen hinnat ovat aika suolaiset. 

-Mies 29v-

[/quote]

Miksi ulkomaille? Onhan Suomessakin hyviä yliopistoja?

[/quote]Elämäntilanteeni ei nyt salli muuttoa.

-Mies 29v-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:58"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:54"]

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:53"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 09:50"]

Sun pitää saada enemmän tavallisia ihmiskontakteja. Et jäisi miettimään jokaista vaivaantunutta hiljaisuutta vuosia jälkeenpäin. Huomioi myös, että kesäyliopistossa opettaa varmasti sellaiset dosentit tms jotka tarvitsevat lisäansiota, eivät siis mitkään täystyöllistetyt huippuprofessorit. Mikset menisi "oikeaan" yliopistoon?

[/quote]Rahaa ei ole hirveästi ja vaikka olisikin vähän enemmän, etäopiskelumahdollisuudet ovat aika köykäiset. Ulkomaiden yliopistojen hinnat ovat aika suolaiset. 

-Mies 29v-

[/quote]

Miksi ulkomaille? Onhan Suomessakin hyviä yliopistoja?

[/quote]Elämäntilanteeni ei nyt salli muuttoa.

-Mies 29v-

[/quote]

Koska sait miestä viimeksi?

Vierailija
10/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäpä uskon että sinä et edes uskaltaisi muuttaa ulkomaille. Elämäsi on nimittäin niin vaikeaa kun teet siitä sellaista koko ajan. Jäät vatvomaan asioita, joten tuskin kestäisit mitään vaihteluakaan. Käännät asiat aina niin että vika on muissa. Kun et kykene luopumaan omista uskomuksistasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 10:09"]Minäpä uskon että sinä et edes uskaltaisi muuttaa ulkomaille. Elämäsi on nimittäin niin vaikeaa kun teet siitä sellaista koko ajan. Jäät vatvomaan asioita, joten tuskin kestäisit mitään vaihteluakaan. Käännät asiat aina niin että vika on muissa. Kun et kykene luopumaan omista uskomuksistasi.

[/quote]

Tässä on kyllä jotain perää... Tulee mieleen kaverini, joka ei voinut edes hakea yliopistoon koska "ei olisi kestänyt pettymystä jos ei olisi päässytkään". Mietin jo silloin että huoh, miten hirveän hankalaa voi elämästään tehdä?

Vierailija
12/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulin, että etänä voi paljonkin opiskella yliopiston kursseja. Ehkä olin väärässä luulossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 10:09"]

Minäpä uskon että sinä et edes uskaltaisi muuttaa ulkomaille. Elämäsi on nimittäin niin vaikeaa kun teet siitä sellaista koko ajan. Jäät vatvomaan asioita, joten tuskin kestäisit mitään vaihteluakaan. Käännät asiat aina niin että vika on muissa. Kun et kykene luopumaan omista uskomuksistasi.

[/quote]Piirini ovat turhan pienet mutta en tiedä onko se päällimmäinen ongelma. Minun pitäisi ensin saada ainakin yksi todella hyvä ystävä ja rakastava tyttöystävä, jotta tietäisin voinko olla tyytyväinen samanlaineen taviselämään kuin lähipiirinikin. 

Olen tottunut nykyiseen elämäntapaani puitteineen ja siinä on monia hyviä puolia, vaikka en olekaan onnellinen. Muutokseen tarvittaisiin kannustavia lisätekijöitä.

-Mies 29v-

Vierailija
14/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 10:17"][quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 10:09"]

Minäpä uskon että sinä et edes uskaltaisi muuttaa ulkomaille. Elämäsi on nimittäin niin vaikeaa kun teet siitä sellaista koko ajan. Jäät vatvomaan asioita, joten tuskin kestäisit mitään vaihteluakaan. Käännät asiat aina niin että vika on muissa. Kun et kykene luopumaan omista uskomuksistasi.

[/quote]Piirini ovat turhan pienet mutta en tiedä onko se päällimmäinen ongelma. Minun pitäisi ensin saada ainakin yksi todella hyvä ystävä ja rakastava tyttöystävä, jotta tietäisin voinko olla tyytyväinen samanlaineen taviselämään kuin lähipiirinikin. 

Olen tottunut nykyiseen elämäntapaani puitteineen ja siinä on monia hyviä puolia, vaikka en olekaan onnellinen. Muutokseen tarvittaisiin kannustavia lisätekijöitä.

-Mies 29v-

[/quote]

Se lähtee sinusta se muutos. Kukaan muu ihminen ei tule muuttamaan sun elämää sulle. Me ollaan kaikki täällä viimekädessö yksin, mutta muista ihmisistä voi saada hetkeksi matkaseuraa - pelastusrenkaaksi heistä ei ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otatko perseeseen?

Vierailija
16/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ulkomailta olisi helpompi löytää sekä kavereita että se tyttöystävä. Sinulle ulkomaille muutosta olisi kaikkein eniten hyötyä. Ja tämän sanon vilpittömästi ja hyvin tarkoitusperin.

Vierailija
17/17 |
13.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei millon sä tuut sinne Valkeiselle treffeille :/

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan kolme