Tsempataan toisiamme parempaan elämään -ketju

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Koulutukseen ja opiskeluihin liittyen minulla oli lukioon asti haaveita siihen liittyen. Tajusin siellä sitten etten pärjääkään enää niin hyvin ja jotkut aineet vaikeita. Tämä yhdistettynä voimien loppumiseen (en meinannut aina jaksaa lukiossa) ja siihen mikä osiltaan oli syynä kaikkeen eli minua vieläkin kiusattiin ja jäin aika yksin vahvisti niitä ajatuksia etten pärjää opinnoissa ja myös aloin miettiä pystynkö enää olemaan siellä muiden joukossa jos joudun vieläkin kokemaan jotain ikävää. En ajatellut enää kestäväni enempää. Niin minulla meni vuosia voimien keräämiseen. Nyt myöhemmin olen välillä hakenut opiskelemaan, mutta en ole päässyt. Olen kyllä lukenut ja välillä ollut lähempänä pääsyä, mutta enemmän kuitenkin pelottaa se jos pääsisin ja kokisin kaiken niin ahdistavaksi etten pystyisikään siihen kaikkeen tai en jaksaisi. Olisi aika pettymys itselleni. Työ elämään liittyen myös se etten tiedä miten pärjään täällä. En ole sellainen ihminen joka kestää hyvin.

Olen liian ujo ja arka (tämä itse kuultuna) ja silti kukaan ei mieti mikä siihenkin vaikuttaa. En ollut sellainen aina, ainakaan niin paljon. Jos mietin itseäni joskus aiemmin. Sitten vaan sattui kaikkea mikä teki minusta sellaisen ja lisäsi sitä kaikkea ja vei rohkeutta pois. Kukaan ei vaan ajattele tarkemmin ja en tietenkään edes halua puhua tästä kaikesta helposti.

Samalla ymmärrän, että ihmisen täytyy poistua mukavuusalueeltaan (erään opettajan sanoin), mutta itsellä kun tuntuu että olen elänyt melkein koko elämäni tähän mennessä jo poissa mukavuusalueeltani. Siinä mielessä koen niin, että jos joku asia tuntuu ikävältä niin se saa nyt tuntua ja jos en pysty johonkin niin en ole huonompi. Yritän ajatella niin.

Joku kirjoitti, että päivärytmin pitäisi olla sama ja itsellekin sopii huonompina päivinä tämä hyvin. Sitten, kun on energiaa enemmän niin on mukavaa vähän vaihtaakin rytmiä. Itse tosin olen niin iltavirkku yleensä etten heti aamulla ulos mene jos ei ole pakko. Näihin ajatuksiin tänään. Näin taas tämän ketjun ja päätin kirjoittaa. Pahoittelut pitkästä viestistä. Itse lähden nyt ulos.

Hienoa että jaksat ulkoilla! Hyvä sä! :) Millaset asiat tuottaa sulle iloa? Tiiän että voi olla vaikea nimetä, mutta ei niiden tarvii olla mitään ihmeellisiä. Onko jotain arkisia juttuja, vaikka vuodenaikojen vaihtelu, lempiruoka, kiva musiikki? Entä mikä on saanu sut hakemaan just niihin kouluihin, joihin oot hakenut? Onko sulla jotain mitä haluaisit kokea elämässä, pieniä tai isompia haaveita?

Tällasia miettimällä voi pikku hiljaa päästä kiinni siihen, kuka on. Mua on auttanut joskus, että oon ihan paperille listannut omia lempijuttuja, arkisia toiveita (tyyliin haluaisin maistaa tiettyä hedelmää), itselle tärkeitä arvoja ym. Kun kirjottaa itteään varten, ei tarvii filtteröidä vaan voi vapaasti laittaa ylös hassulta tai vähäpätöseltäkin tuntuvat asiat. Sitten kun listaa kattoo jonain toisena päivänä, voikin saada taas uusia ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Koulutukseen ja opiskeluihin liittyen minulla oli lukioon asti haaveita siihen liittyen. Tajusin siellä sitten etten pärjääkään enää niin hyvin ja jotkut aineet vaikeita. Tämä yhdistettynä voimien loppumiseen (en meinannut aina jaksaa lukiossa) ja siihen mikä osiltaan oli syynä kaikkeen eli minua vieläkin kiusattiin ja jäin aika yksin vahvisti niitä ajatuksia etten pärjää opinnoissa ja myös aloin miettiä pystynkö enää olemaan siellä muiden joukossa jos joudun vieläkin kokemaan jotain ikävää. En ajatellut enää kestäväni enempää. Niin minulla meni vuosia voimien keräämiseen. Nyt myöhemmin olen välillä hakenut opiskelemaan, mutta en ole päässyt. Olen kyllä lukenut ja välillä ollut lähempänä pääsyä, mutta enemmän kuitenkin pelottaa se jos pääsisin ja kokisin kaiken niin ahdistavaksi etten pystyisikään siihen kaikkeen tai en jaksaisi. Olisi aika pettymys itselleni. Työ elämään liittyen myös se etten tiedä miten pärjään täällä. En ole sellainen ihminen joka kestää hyvin.

Olen liian ujo ja arka (tämä itse kuultuna) ja silti kukaan ei mieti mikä siihenkin vaikuttaa. En ollut sellainen aina, ainakaan niin paljon. Jos mietin itseäni joskus aiemmin. Sitten vaan sattui kaikkea mikä teki minusta sellaisen ja lisäsi sitä kaikkea ja vei rohkeutta pois. Kukaan ei vaan ajattele tarkemmin ja en tietenkään edes halua puhua tästä kaikesta helposti.

Samalla ymmärrän, että ihmisen täytyy poistua mukavuusalueeltaan (erään opettajan sanoin), mutta itsellä kun tuntuu että olen elänyt melkein koko elämäni tähän mennessä jo poissa mukavuusalueeltani. Siinä mielessä koen niin, että jos joku asia tuntuu ikävältä niin se saa nyt tuntua ja jos en pysty johonkin niin en ole huonompi. Yritän ajatella niin.

Joku kirjoitti, että päivärytmin pitäisi olla sama ja itsellekin sopii huonompina päivinä tämä hyvin. Sitten, kun on energiaa enemmän niin on mukavaa vähän vaihtaakin rytmiä. Itse tosin olen niin iltavirkku yleensä etten heti aamulla ulos mene jos ei ole pakko. Näihin ajatuksiin tänään. Näin taas tämän ketjun ja päätin kirjoittaa. Pahoittelut pitkästä viestistä. Itse lähden nyt ulos.

Hienoa että jaksat ulkoilla! Hyvä sä! :) Millaset asiat tuottaa sulle iloa? Tiiän että voi olla vaikea nimetä, mutta ei niiden tarvii olla mitään ihmeellisiä. Onko jotain arkisia juttuja, vaikka vuodenaikojen vaihtelu, lempiruoka, kiva musiikki? Entä mikä on saanu sut hakemaan just niihin kouluihin, joihin oot hakenut? Onko sulla jotain mitä haluaisit kokea elämässä, pieniä tai isompia haaveita?

Tällasia miettimällä voi pikku hiljaa päästä kiinni siihen, kuka on. Mua on auttanut joskus, että oon ihan paperille listannut omia lempijuttuja, arkisia toiveita (tyyliin haluaisin maistaa tiettyä hedelmää), itselle tärkeitä arvoja ym. Kun kirjottaa itteään varten, ei tarvii filtteröidä vaan voi vapaasti laittaa ylös hassulta tai vähäpätöseltäkin tuntuvat asiat. Sitten kun listaa kattoo jonain toisena päivänä, voikin saada taas uusia ajatuksia.

Kiitos viestistä. Kirjoitin jo tuohon viestiin ylempänä, että musiikki on minulle tärkeää. Ollut jo lapsesta asti. Vanhemmat silloin vähän väkisin pakottivat harrastamaan sitä, mutta tykkäsin kuitenkin siitä. Opettajalla tosin suuri merkitys. Aluksi olikin kiva, mutta myöhemmin vähän ikävä. Nykyisin tuo oma soittaminen on jäänyt, mutta muuten kuuntelen paljon musiikkia. Jo lapsena olisin voinut istua autossa vaikka kuinka kauan ja matkustaa pitkällekin, kun vaan radio oli auki. Samoin kotona oli kiva aina laittaa radio päälle ja minulla oli aina omia suosikkeja.

Ulkoiluun ja liikuntaan on jäänyt kiinnostus myös lapsuudesta. Liikuimme silloin paljon. Tosin minun oli vähän pakko urheilla ja isä pakotti. Nyt olen kääntänyt tuon niin, ettei kukaan pakota ja menen sitä vauhtia kun jaksan. Oikeastaan siitä näkee olon parhaiten kuinka jaksan liikkua. Rakastan ulkona oloa yleensä ja kävelen joka päivä monta tuntia tai istun pihassa. Joku voi ehkä ajatella, että minulla jokin diagnoosi, mutta ei mitään virallista mielenterveyteen liittyvää ole kuitenkaan. Voimat vaan muuten välillä vähissä ja en koe pärjääväni kovin hyvin täällä. Menneisyyteeni vaikuttaa todella paljon siihen miten näen itseni. Arvoton olo monesti jos ajattelee sitä kaikkea. Se aiheuttaa vieläkin sen, että jännitän kaikkea ja jopa häpeän itseäni. Se vie iloa paljon pois ja tavallaan pitää kuin jossain häkissä josta on vaikeaa uskaltaa enää pois. En kerjää kenenkään kehuja, mutta samalla toivoisi joskus saavansa kuulla jotain hyvää. Itse kun pyrin ajattelemaan muista hyvää itse ja ajattelen, että jokainen on arvokas. Jos vaan saisi sen ajatuksen kohdistumaan itseensäkin.

Muuten tykkään lukea paljon. Kaikenlaisia kirjoja niin netistä kuin paperiversiona. Myös kaikkea muiden "harrastelijoiden" kirjoittamaa tekstiä. Siinä kehyttyy kielitaito myös. Myös vieraat maat ja erilaiset kulttuurit kiinnostavat. Olen aina sellainen joka yrittää uskoa hyvään. Haluan ottaa maailmantilanteen huomioon myös esim ruuassani ja kierrättää yms. Nuo alat joihin olen hakenut liittyvät monesti näihin juttuihin. Yliopistosta kyse. Tykkään lukea paljon.

Muuten elämä onkin sitten aika hukassa. En oikein jaksa niin paljon ja olen introvertti ihminen kuitenkin. Liian ujokin ehkä jos jotain töitä miettii. En ole se paras valinta. Opiskelut ovat minulle varmaan se eniten harmia tuottava juttu. En pääse sinne minne tahtoisin ja yritän jotain käydä sen sijaan. Se ei taas sovi minulle hyvin. Jos olisi rahaa niin jäisin tänne metsämökkiin kyllä asumaan ja unohtaisin hetkeksi maailman. Näin tein nuorempana, mutta nyt pitäisi edetä jonnekin, kun olen jo nyt kyydistä pudonnut.

Ja ei tämä mökkikään ole minun omani vaan vuokralla vaan ja aika taistelua on jo tämän vuokran kanssakin. Sillä tavalla rahaa ei ole paljon ja ymmärrän sen, että pitäisi turvata elämänsä siltä osin, että pärjäisi jatkossakin. Olen itse alle 30. Tulee kirjoitettua jo liikaa, mutta ei ole juttukaveria joten välillä asiaa olisi paljon mielessä. On aikaa miettiä kaikkea.

Toivon myös muille kaikkea hyvää. Itselle on helpompi lukea niiden elämästä joilla vähän sama tilanne kuin jotain sellaista, kun jollakin menee tosi hyvin. En todellakaan halua pahaa muille, mutta en aika pysty samaistumaan siihen, mun joku on todella esim onnellinen tai pärjää elämässään. En ole kateellinen, mutta itsellä vaan elämä on ollut taistelua monesti ja en koe kaiken olevan mitään helppoa. Minulle se on hyvä, että on päivä jolloin kaikki hyvin tai viikko. En vaadi paljon, mutta välillä ahdistaa ja en surullinen olo. Kaikkea hyvää muillekin jos joku vielä ketjua lukee. Neuvoja en itse osaa oikein antaa, mutta romaanin kirjoittaminen on helppoa näköjään :)

Yksi hyvä tapa parantaa elämäänsä on poistua vauvapalstalta pysyvästi! Olen itse täällä nyt kuukausien tauon jälkeen kun toivun leikkauksesta ja ei voi tehdä oikein mitään. Mutta siis jätin av:n viime talvena ja mielialani kohosi heti! Myös koti pysyy siistimpänä kun ei aikaa kulu turhuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi hyvä tapa parantaa elämäänsä on poistua vauvapalstalta pysyvästi! Olen itse täällä nyt kuukausien tauon jälkeen kun toivun leikkauksesta ja ei voi tehdä oikein mitään. Mutta siis jätin av:n viime talvena ja mielialani kohosi heti! Myös koti pysyy siistimpänä kun ei aikaa kulu turhuuksiin.

Jatkan vielä että heti tuli vähän itseinhoa kun avasi av:n mutta päätin etukäteen, että olen täällä tunnin. Nyt kuitenkin huomaan, ettei minua edes kiinnosta enää roikkua täällä, joten poistun saman tien. Hyvää jatkoa kaikille!

Mites, aloitetaanko yhdessä taas tsempit , vuodelle 2022? Mitä teille kuuluu?

Ap

Up

Up!!

Aloitetaan! Itse haluan parantaa elämääni, joka on ajautunut rappiolle. Elintavoista olisi aloitettava, todella haastavalle tuntuu. Mistä muut haluaisi aloittaa?

Hieno ajatus tämä keskustelu! 👍 Valitettavasti ongelmani ovat niin syvällä minussa että ulospääsyyn tarvitaan koulutettua henkilöä ja paljon terapiaa.. Olen väsynyt hakemaan enää apua, liian monta pettymystä silläkin saralla, mm. viimeisin paikka unohti minut moneksi kuukaudeksi, eikä ollut erityisen hanakan tuntuinen sopimaan kanssani uutta aikaa. Arvatkaa olinko itsekään enää niin hanakka jatkamaan siellä. Eikä ole todellakaan rahaa yksityis klinikoihin. Yksin täytyy jotenkin ne solmut päästäni näplätä auki, mutta ei oikein ole konsteja, miten... Elelen hiljaisessa apatiassa ja katkeruudessakin, kun ei mikään ovi ole minun avattavissani, vaikka sieluni huutaa paremman elämän perään.. Unelmani olen jo heittänyt kaatopaikalle, en usko että koskaan saan niitä toteutumaan. Tarvitsisin suorastaan taivaallisen ihmeen, että elämäni lähtisi kääntymään parempaan päin, mutta Kohtalo on tehnyt sen selväksi, että minä en ole ansainnut parempaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Hieno ajatus tämä keskustelu! 👍 Valitettavasti ongelmani ovat niin syvällä minussa että ulospääsyyn tarvitaan koulutettua henkilöä ja paljon terapiaa.. Olen väsynyt hakemaan enää apua, liian monta pettymystä silläkin saralla, mm. viimeisin paikka unohti minut moneksi kuukaudeksi, eikä ollut erityisen hanakan tuntuinen sopimaan kanssani uutta aikaa. Arvatkaa olinko itsekään enää niin hanakka jatkamaan siellä. Eikä ole todellakaan rahaa yksityis klinikoihin. Yksin täytyy jotenkin ne solmut päästäni näplätä auki, mutta ei oikein ole konsteja, miten... Elelen hiljaisessa apatiassa ja katkeruudessakin, kun ei mikään ovi ole minun avattavissani, vaikka sieluni huutaa paremman elämän perään.. Unelmani olen jo heittänyt kaatopaikalle, en usko että koskaan saan niitä toteutumaan. Tarvitsisin suorastaan taivaallisen ihmeen, että elämäni lähtisi kääntymään parempaan päin, mutta Kohtalo on tehnyt sen selväksi, että minä en ole ansainnut paremp

Aina on huominen. Kaatopaikoilta löysin lapsiudessani parhaimmat löydöt. Tee jotain päivittäisestä vakiosta poikkeavaa. Käy kahvit joumassa jossain. Entä kuntosali, onko jotain vastaavia harrasteita. Uinti. Lepää auringossa rannalla, unohda hetkeksi kaikki. Piristyminen alkaa itsestäsi. Koko loppuelämä edessä.

Niin, vaikka pari vuotta vanha ketju niin ajankohtainen.

Sinäkin voit jättää vasemmistolaisuuden taaksesi ja alkaa pärjäämään elämässä. Tuet eivät ole se tie millä elämä etenee!

Tee julkiseksi kaikki rikokset, joiden kohteiksi olet joutunut. Naura niiden naamoille, jotka ovat uskoneet valheisiin ja toimineen niiden pohjalta jopa rikollisesti ja äärimmäisen typerästi. 

Hyvä mindfulness. Mieti mikä häpeä niille.

Pähee

Haukutaan kaikki miehet ja ei ikinä tunnusteta omia valintoja.

Olisipa ihanaa, jos tämä ketju heräisi henkiin ja turhat trollit eivät tänne löytäisi.