Tsempataan toisiamme parempaan elämään -ketju

Vierailija kirjoitti:

Olen nuori aikuinen ja olen aina hävennyt itseäni ja kaikkea mitä teen ja mietin liikaa mitä muut ajattelee. Lisäksi sairastan persoonallisuushäiriötä, ahdistusta ja masennun ja alan itkeä herkästi kaikesta. Voiko joku stempata minua? Olen käynyt kyllä terapiassa monta vuosia mutta ne ei ole koskaan auttaneet. Haluaisin eroon häpeästä: Lisäksi pelkään melkein kaikkea ja olen vainoharhainen, esim. en uskalla enää nukkua pimeässä, vaan pidän valot päällä aamuyöhön saakka, katson sängyn alle ennenkuin meen nukkumaan jne. Pelkään myös joskus mennä ulos mutta olen pakottanut itseni menemään. Kun olen ulkona tuntuu että ihmiset katsoo minua oudosti ja pitää rumana.

Kaikki sympatiani sinulle. Mä kävin traumaterapiassa neljä vuotta, ja senkin jälkeen oli vielä itsenäisesti tehtävä työtä häpeän kanssa. Kärsin ns. myrkyllisestä häpeästä lapsuuden hylkäämiskokemusten seurauksena. Uskoin olevani alhaisista alhaisin olento.

Häpeästä vapautumaan auttoi ennen kaikkea huippuhyvä terapeutti, jonka edessä pystyin näyttäytymään häpeäni kanssa, mutta joka ei kavahtanut mua, vaan hyväksyi mut inhimillisenä ihmisenä. Mun on pitänyt myös tehdä paljon töitä ymmärtääkseni ja hyväksyäkseni, että vanhemmillani oli omia ongelmia, joiden takia eivät pystyneet olemaan niin saatavilla mulle kuin olisin tarvinnut. Se ei johtunut siitä, että mä olisin ollut rakastettavaksi kelpaamaton.

Jos sohvan alle katsominen ja valojen pitäminen päällä yöllä auttaa sua tuntemaan olosi turvallisemmaksi ja nukkumaan paremmin, tee vain niin niin kauan kuin tarvitsee. Tiedätkö, mäpä paljastan, että oon itse tehnyt ihan samaa hiljattain, kun rikosdokumentin katsomisen myötä nousi pelot pintaan ja mielikuvitus meinaa öisin laukata :) Vaikka tiedostankin, ettei täällä ketään ylimääräistä ole, välillä mieli tarvitsee rauhottuakseen noita konkreettisempiakin toimia eikä niistä mitään haittaa ole.

Mäkin etenkin ennen pelkäsin ulkona liikkuessa, että ihmiset katsoo ja nauraa mulle. Siihen auttoi oman itsetunnon parantaminen, ja ns. totuuden kohtaaminen. Esim. aurinkolasit päässä saatoin välillä alkaa tarkkailla ympäristöäni ja huomasin, ettei yleensä kukaan katsellut muhun päinkään, vaan ihmiset keskittyvät omaan elämäänsä. Toisaalta musta on hyvä myös myöntää, että kyllä on olemassa ikäviäkin ihmisiä, jotka ilkeästi hirnuu toisille, mutta aattele tosiaan, miten ikäviä tyyppejä. Pahalta se tuntuu, kun joutuu naurunalaiseksi, mutta se ei ole mikään totuus sinusta, ne naureskelijat siinä vain osoittavat typeryytensä.

Minua auttaa häpeään ja omiin "heikkouksiin" sekä itsekritiikkiin vähän se, että muistutan itseäni etten saa kohdella itseäni huonosti. Että ansaitsen hyvää ja hyviä asioita ja niin hoidan itseäni, että pysyn paremmassa kunnossa. En saa tavallaan hylätä itseäni tai olla liian ankara. Samaten jos jokin tilanne pelottaa tai jännitän niin annan itselleni luvan siihen ja ymmärrän sen kaiken mitä siihen liittyy (itsellä esim kiusaaminen). Näin ajateltuna ei ole ihme jos välillä ihmisten kanssa vaikeaa ja mietin, että moni muu voisi olla samassa tilanteessa jos olisi kokenut samaa. Ja toisaalta voi ajatella, että meitä on monia joilla vaikeaa ja ei ole ainoa. Yritän itse aina ymmärtää toisen tarinaa ja en halua tuomita ketään, kun en voi tietää mitä hän on kokenut. Liian usein mietitään vaan sitä nykyhetkeä (esim tuo on noin hiljainen tyyppi) ja toinen yrittää silti parhaansa. Tuo yliopistoissa kiusaaminen ikävä asia kuulla. Tosin kaikkialla kiusataan.

Sinänsä hassua oli se, kun olin vanhainkodissa töissä niin siellä kaksi lähellä asunutta mummua asukkaana. Tämä toinen mummu pelkäsi vieläkin tätä toista, joka oli häntä lapsuudessa koulumatkoilla kiusannut ja kivillä heittänyt. Oli järjissään kyllä, kun näitä jutteli ja ei halunnut koskaan istua tämän toisen vieressä. Toinen oli jo aika muistamaton ja ei tätäkään mummua enää muistanut. Näin sen huomaa, kun vanhuuteen asti jää mieleen nämä jutut.

Oi, että. Harjoittelet itsemyötätuntoa, kuulostaa aivan mahtavalta.  Olen myös etsinyt/innostunut kokeilemaan kaikenlaista vuosien varrella.  Joogaa, mietiskelyä, eiintymistaitoa, sosiaaliseen jännitykseen, rentoutumiseen liittyvää.  Jotkut kurssit auttoivat, jotkut jopa lisäsivät jännitystä ja esiintymisepävarmuutta.  Huono-unisuuteen en ole halunnut hakea lääkinnällistä hoitoa, koska pelkään riippuvuutta kemikaaleihin. (Perustuu ihan lukemani perusteella olleisiin juttuihin) On yksi asia joka mut on saanut kokeilemaan luonnollista konstia, jollei uni meinaa tulla, otan jonkun lyhyen mantran jota toistan ja estän siten "hölmöt" ajatukset pääsemään väliin.  Toimii siten, että stoppaan heti muut häiriöt ja jatkan yksinkertaisen mantran kanssa.  Mantra voi olla vaikka niin yksinketainen kuin ja,,ja,,ja toistona. Lähde tietona IS-sanomat.  Toivotan teille oikein hyvää yötä, palataan taas sunnuntaina palstalle.  Mehän jaksamme ja selviämme, eikös vaan. 💜  Erikoisterveiset vielä ap:lle. Aivan ihanaa, että olet mukana ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Jos on aamuyöstä heräilyä, saattaa olla stressitasot koholla. Tällöin vuorokauden tärkein uni olisi aamulla klo 7-10 maissa eli kannattaisi nukkua aamuisin mahdollisimman usein pitkään (ei siis tarkoita, että nukkuu puolille päivin tms, mutta ettei olisi pakko herätä aamulla herätyskelloon liian aikaisin). 

Jos masennuksen alkamiseen liittyy jotain traumaattista, se ajan valuminen ohi ja tekemättömyys ja viime tippaan jättäminen voi olla myös traumadissosiointia. Olet vaan auttamatta liian alavireinen toimiaksesi kunnolla. 

Mulla tosiaan aamuöiset heräilyt on liittyneet ahdistukseen. Herkästi siitä myös tulee itseään ruokkiva kierre, kun alkaa pelätä, että herää kesken unien, ja sitten varmemmin taas herääkin... Mua on auttanut se, että ennen nukkumaanmenoa vuodatan päiväkirjaan kaiken, mikä mieltä vaivaa, mille voin tehdä jotain ja mitä taas en pysty kontrolloimaan.

Kerrankin ketju, joka pyrkii toisten auttamiseen eikä mitätöimiseen! Trollit ja pahanilman linnut pysykööt poissa. Pisteet ap:lle tästä ketjusta.

Ps. Hyvä tuo mukanaan hyvää.

Hyvän elämän perusedellytys on rehellisyys. On siis lopetettava se todellisuuden värittäminen valheelliseksi niillä omilla tunteilla. On katsottava totuutta silmiin vääristelemättä sitä. Esim. itse en syö autoa tankatessa, kuten täällä joku satu-täti sepitti.

Mulla ois jotain ruokavinkkejä. Se että syö vähän paremmin, voi saada aikaa tunteen että jokin asia elämässä on kunnossa.

Ruokaa voi tehdä suuren määrän kerralla ja pakastaa yhden annoksen kertakäyttörasioissa, jolloin riittää että sulattaa sellaisen ruoka-aikaan. Tulee myös edulliseksi. Voi päättää vaikka lauantain ruuanlaittopäiväksi, jolloin tekee 14 annosta keittoa tai muuta pakastettavaa. Vaatii vain riittävän ison kattilan. Kuukaudessa saa 4 ruokavaihtoehtoa pakastimeen. Sopii niille jotka jaksavat syödä samoja ruokia. Useampi tunti työlästä, mutta muuten ei tarvitse enää kokea syyllisyyttä/heikkoa oloa siitä, ettei jaksa tehdä arkisin ruokaa.

Siitä saan rutiinin, kun joka lauantai tekee niin. Pyrkii siihen vaikka, että perjantaina klo. 19 on kaupassa käynti ja palkkioksi saa ostaa suklaapatukan. Lauantaina ruuanlaitto alkaa kello 13 ja kun kaikki on tehty, saa käydä palkkioksi kahvilassa. Tuollainen ruoka on niin edullista & terveellisempää kuin napostelu, niin ihan hyvin voi palkita itsensä.

Toinen liittyy kasvisten syöntiin. Kuka jaksaa tehdä mitään salaattia. Helppoja kasviksia ovat porkkanat, puolikas kurkku ja kokonainen tomaatti. Riittää kun huuhtaisee hanan alla ja syö sellaisenaan joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ois jotain ruokavinkkejä. Se että syö vähän paremmin, voi saada aikaa tunteen että jokin asia elämässä on kunnossa.

Ruokaa voi tehdä suuren määrän kerralla ja pakastaa yhden annoksen kertakäyttörasioissa, jolloin riittää että sulattaa sellaisen ruoka-aikaan. Tulee myös edulliseksi. Voi päättää vaikka lauantain ruuanlaittopäiväksi, jolloin tekee 14 annosta keittoa tai muuta pakastettavaa. Vaatii vain riittävän ison kattilan. Kuukaudessa saa 4 ruokavaihtoehtoa pakastimeen. Sopii niille jotka jaksavat syödä samoja ruokia. Useampi tunti työlästä, mutta muuten ei tarvitse enää kokea syyllisyyttä/heikkoa oloa siitä, ettei jaksa tehdä arkisin ruokaa.

Siitä saan rutiinin, kun joka lauantai tekee niin. Pyrkii siihen vaikka, että perjantaina klo. 19 on kaupassa käynti ja palkkioksi saa ostaa suklaapatukan. Lauantaina ruuanlaitto alkaa kello 13 ja kun kaikki on tehty, saa käydä palkkioksi kahvilassa. Tuollainen ruoka on niin edullista & terveellisempää kuin napostelu, niin ihan hyvin voi palkita itsensä.

Toinen liittyy kasvisten syöntiin. Kuka jaksaa tehdä mitään salaattia. Helppoja kasviksia ovat porkkanat, puolikas kurkku ja kokonainen tomaatti. Riittää kun huuhtaisee hanan alla ja syö sellaisenaan joka päivä.

Itse olen tehnyt perunaruokaa mikrossa, suosittelen, on helppoa. Perunat paloitellaan ja laitetaan syvään lautaseen, jossa on vettä. Mikrossa lämmitetään 10min. ja tarkistetaan, että perunat ovat kypsiä. Vesi pois lautaselta ja perunoiden sekaan jotain valmiiksi kypsennettyä kanaa tai lihaa, löytyy kaupasta pienehköjä pakkauksia, esim. vuolu kana, josta saa lisukkeen kahteen annokseen.

Minäkin teen ruokaa aina moneksi päiväksi. En jaksaisi päivittäin tehdä. Yleensä teen jonkun laatikon johon laitan valmiita perunasuikaleita, porkkanaa ja sitten jotain kalaa (esim kaupan lohisuikaleet), tonnikalaa, tai härkistä ja nyhtökauraa. Itse pidän näistäkin joten helppoa vaihtaa. Mitään lihaa en enää syö, kun se ei oikein edes maita ja muutkin syyt. Laitan päällä jotain juustoa välillä. Joukkoon voi myös laittaa pakaste vihanneksia, papuja, tomaattikastiketta tai vaikka kermaa. Tietysti aika sekasotku tulee makujen puolesta ja en ihmettele jos joku ei tykkäisi. Itse syön ihan mielelläni. Perunasuikaleitakin on monenlaisia. Välillä keitän itse perunat ja niistä lopuista sitten muusi. Kaupan valmiit lohikeitot (pakaste) ovat myös ihan hyviä.

Myönnän sen, että ostan paljon eineksiä. Esim valmiita kalapihvejä, kasvispihvejä tai savulohta. Näitä aina sen mukaan mikä rahatilanne on. Hedelmiä ja kasviksia yritän ainakin vähän ostaa. Itse en kyllä paljon osaa ruokaa laittaa ja toisaalta en jaksa seurata ohjeita kovin tarkasti. Joskus teen paremmin, mutta yleensä aika omalla tavallani. Onneksi kukaan muu ei ole yleensä syömässä.

Ihana ketju, kiitos aloittajalle! <3

Itse juuri kampean itseäni ylös todella syvästä pimennosta ja alkaa jo olla huomattavasti valoisampaa. Omissa syvyyksissä oli paljon sekä henkistä ja fyysistä kipua, yksinäisyyttä ja eristäytymistä, työttömyyttä, totaalinen yhteiskunnan jalkoihin putoaminen käytännössä. Välillä meinasin luovuttaa. Nyt kaikkiin elämän osa-alueisiin on jo tullut muutos mutta se on vienyt aikaa.

Toivon oikeasti jokaiselle joka kamppailee enemmän tai vähemmän samanlaisen tilanteen kanssa erityisesti yhtä asiaa: älkää syyllistäkö itseänne tai hävetkö itseänne tilanteen takia. Tämä maailmantilanne on kokonaisuudessaan aika armoton ja tahdissa on vaikea pysyä mukana. Ja kun tipahtaa jalkoihin, elämää alkaa äkkiä hallita negatiivinen sykli ja se leviää jokaiselle sen osa-alueelle.

Antakaa itsenne nousta kaikessa rauhassa takaisin jaloilleen. Ottakaa pieniä askelia negatiivisen syklin purkamiseen, sellaisia joita jaksatte. Ihan vaikka viideksi minuutiksi istumaan aurinkoon. Itse menin vaikka kuinka ärsytti ja ahdisti kun tiesin ne fysiologiset positiiviset vaikutukset ja aina tulin takaisin pikkuriikkisen paremmalla fiiliksellä.

Samoin oma ruokavalio oli retuperällä mutta sain sitä terveellisemmäksi sillä että esim jos halusin syödä roskaruokaa niin en kieltänyt sitä itseltäni vaan sen sijaan asetin ehdoksi että syön ensiksi vaikka pussin babyporkkanoita. Tämän kautta ruokavalio on pikkuhiljaa muuttunut terveellisemmäksi mutta edelleen syön myös roskaa ja paino on kuitenkin pudonnut 12 kiloa parissa vuodessa. Ruokavaliomuutoksen myötä myös liikkuminen alkoi maistua (pikkuhiljaa, ensin olu superlyhyitä kävelylenkkejä) mikä edelleen lisäsi mielihyvähormonien määrää, purki ahdistusta ja sen myötä tulevaa lamautumista ja antoi lisää energiaa esimerkiksi purkaa työttömyystilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Olen nuori aikuinen ja olen aina hävennyt itseäni ja kaikkea mitä teen ja mietin liikaa mitä muut ajattelee. Lisäksi sairastan persoonallisuushäiriötä, ahdistusta ja masennun ja alan itkeä herkästi kaikesta. Voiko joku stempata minua? Olen käynyt kyllä terapiassa monta vuosia mutta ne ei ole koskaan auttaneet. Haluaisin eroon häpeästä: Lisäksi pelkään melkein kaikkea ja olen vainoharhainen, esim. en uskalla enää nukkua pimeässä, vaan pidän valot päällä aamuyöhön saakka, katson sängyn alle ennenkuin meen nukkumaan jne. Pelkään myös joskus mennä ulos mutta olen pakottanut itseni menemään. Kun olen ulkona tuntuu että ihmiset katsoo minua oudosti ja pitää rumana.

Kuulostaa tutulta. Itsellä terapiat eivät auttaneet ja psykoterapeutti esim syyllisti/ vihjaili minulle asioista. Sellainen 60+ rouva, joka luuli, että etsin irtosuhteita ja villiä elämää, koska olin Tinderissä. Moneen kertaan selitin, että kaipaan miestä ja ystäviä, ei mitään erikoista siis. Hänellä ei ollut kosketusta oikeaan yksinäisyyteen, todelliseen perhekaipuuseen jne., turvallisesti 40 vuotta naimisissa ollut nainen. Vuoden pyöritteli minua ja otti maksut kiltisti vastaan. Sen jälkeen vasta sai sanottua, että ei osaa auttaa. Pidemmän prosessin kautta tajusin, että minun on itse oltava itselleni se aikuinen, vahvuus, terapeutti, ystävä ja tuki, jota en koskaan saanut. Muutos lähtee itsestä myös terapian aikana, mutta jos heistä ei ole ollut apua, saat olla itse se kuningas/ kuningatar /kunniallinen, joka johdattaa tämän prosessin kuntoon.

En tiedä miten paha persoonallisuushäiriö sinulla on, mutta osaa niistä voidaan kyllä hoitaa tai parantaa. Myös viimeisin aivotutkimus tukee tätä: aivot ovat jatkuvasti muovautuva elin ja ne muodostavat uusia hermoverkostoja eli mm. uskomuksia, mikäli sitä kyseistä hermokytköspolkua käyttää paljon. Se on sama ilmiö, mitä tapahtuu, kun opettelee vaikka uutta vierasta kieltä. Mitä enemmän toistaa sanoja, sitä vahvemmin oppii. Häpeästä pois kasvaminen tarkoittaa,  että yksilö ei enää käytä siihen liittyvää ajatus- ja muistipolkua aivoissa, se hermostopolku siis ihan fyysisesti tutkittuna surkastuu. Tämä ilmiö tapahtuu myös esim silloin jos ei käytä jotain oppimaansa kieltä, kielitaito ruostuu ja lopulta unohtuu, jos aivojen hermoverkostoa ei treenaa sillä oppimisalueella. Tämä sama unohtaminen pitäisi siis pystyä tekemään omien haitallisten mallien ja luulojen kanssa. Sanon tahallani luulo, koska ne on kotoa opittuja huonoja luuloja, eivät totta. Se poisoppiminen vaatii työtä, mutta on mahdollista. Kielten kanssa unohtaminen on aika liian helppoa, koska siihen ei välttämättä liity syvää tunneyhteyttä. Lakkaa vain käyttämästä kyseistä kieltä. Häpeän kanssa asia on eri. Häpeään liittyy valtavasti syviä tunteita, jotka mitä luultavimmin on koettu ja opittu aivojen hermotasolla silloin, kun vauvana tai lapsena aivojen kehitys oli kovimmassa tahdissaan. Tästä syystä lapsuuden suojeleminen on niin tärkeätä, lapsena koetut asiat juurtuvat helpoiten mieleen. Jos vauvana on saanut kuulla ja kokea olevansa mitätön, on aivot tavallaan aivopesty siihen, että on arvoton. Tämä sairas vuorovaikutus hoivaajan ja vauvan välillä luo lapsen aivoihin niin vahvoja pelon hermoverkkoja, että vahvinta fitnessmiestäkin pelottaisi vielä aikuisenakin.

Kuulostaa suurelta tehtävältä, mutta todellakin tuorein aivotiede todistaa, että näitä aiemmin muodostuneuta hermoväyliä voi muuttaa jos niitä ei käytä. Ja tilalle pitää pyrkiä luomaan uusia ajatuspolkuja. Oma sisäinen puhe ja kannustus ovat avainasemassa tässä. Se on aluksi vaikeaa, koska pelkokeskus eli aivojen amygdala, "matelijan aivot" yrittää sanoa "miten niin olen hyvä,  ihan pieni ja paska sä oot". Mutta tämä on normaalia mielen kapinaa. Meidän aivot ovat edelleen aika alkukantaisella tasolla ja edelleen niiden tehtävä on pitää meidät vain hengissä. Se on aivojen alkeellinen tehtävä. Tämä kapina on amygdalan eli aivojen vanhimman osan keino yrittää manipuloida "hei nyt ei mitään uutta, ettei vaan satu mitään, pysy vanhassa häpeässä niin ainakin pysyt hengissä jollei muuta." Amygdala on kuin se haavoitettu lapsi, joka pelkää. Mutta nyt aikuisena omaa mieltään voi rauhoittaa ja sanoa järjen äänellä sille sisäiselle pelolle, että "hei kuule nyt voit olla vain, minä olen aikuinen ja hoidan itseni kuntoon. Pelkää siellä ihan rauhassa jos haluat, mutta minä otan nyt kopin asioista." Tämä on vaikeata, mutta mahdollista kyllä.

Jatkuu.....

Jatkuu....

Hankaluutta tuo myös se, että biologisesti isojen aivojen kuorikerros, missä järjellinen ajattelu tapahtuu, on ihmisellä kehittynyt aivoissa evoluutiossa viimeisenä. Eli se ei ole niin tottunut osa-alue toimimaan. Amygdala toimii sen sijaan salamanopeasti. Tiedät tämän jos olet ikinä meinannut koskea kuumaa hellaa. Nopeus reaktioon tulee selkäytimestä, koska amygdala eli matelijan aivot sijaitsee aivan pään tyvessä, selkärangan jatkeena.

Varsinkin jos lapsi on elänyt turvattomassa kodissa, turvautuu aivot amygdalan eli pelkokeskuksen toimintaan mitä herkimmin. Herkkä ihminen on taistele tai pakene -tilassa enemmän kuin tasapainoisessa perheessä elänyt. Tasapainoisen ihmisen aivojen käyttö ohjautuu enemmän isojen aivojen "järjen" kuorikerrokselle.

Ennen kuin lähdet tsemppaamaan itseäsi ja etsimään itsestäsi hyvää ja hyviä voimalauseita 💗 niin kohtaa kuitenkin tunteesi. Liian monella käy niin, että feikillä positiivisuudella jyrätään oma elämä. Itke rauhassa niin paljon kuin silmistä lähtee tai pelkää niin paljon kuin selkänahassasi vain uskallat tuntea. Anna niiden tunteiden puhdistaa vaikka kuinka sattuisi. Et sinä ole vainoharhainen. Nuo tunteet kertovat sinulle, että "apua, minusta ja kehostani tuntuu, että olen vaarassa!" Se on ihan hemmetin terve reaktio sinuun ja kehoosi istutettuun traumaan. Tottakai kehossa tuntuu monella tavalla, että eri asiat pelottavat. Kohtaa ne urheana. Mutta pikku hiljaa ne kohdattuasi ala kantamaan itseäsi ja omaa elämääsi kuin lasta, jota rakastat ja jonka jatkon haluat turvata. (Minä olen joskus hokenut 20x jotakin tsemppilausetta ja huomannut, että jos pysähdyn niin sinne tulee negatiivisia "taas mä olin hidas" tai muita jatkoa sabotoivia lauseita. Se on jopa huvittavaa, kuinka lapsuudessa ohjelmoidut valheet tunkevat väkisin jopa kivan tsemppiharjoituksen väliin. Välillä voi nauraa sille pelolle, että siellä se viimeisillä voimillaan toistelee typeriä lauseitaan.) Terve huumori on muuten defensseistä eli mielen suojatoimista positiivinen ja terve keino tyynnytellä pelkoa.

Mitä pimeän pelkoon ja painajaisiin tulee, minä itse en saanut niihin terapiasta yhtään mitään apua. Osa sanoo, että painajaiset ovat traumareaktio, vanha kansa puhuu vainajien kohtaamisesta yms. Kumpikin versio oli itselleni huono selitys, en halua yöllisiä kauhukohtauksia, vielä vähemmän kummituksia yms pahaa tai outoa. Itseäni on helpottanut rukoileminen. Olen peloissani vain ajatellut, että on joku hyvä suuri voima joka tuhoaa minun yöllä tapahtuvat kauhut. Tämä on auttanut, enkä ole enää nähnyt mitään painajaisia. Mutta olen kyllä keskittynyt siiheb voimaan ihan hemmetin kovalla suomalaisella sisulla, kuin pieni pippuri.  Jos olet ateistinen, voit ajatella, että siinä rukouksessa puhut juuri sille aivojen pelkokeskukselle, että "voit nukkua rauhassa, olet turvassa ja järki pitää sinusta huolta". Aivoille rukous on helpotus, koska silloin pelko hellittää ja mieli luottaa korkeampaan voimaan. Kehitysbiologisesti vauvalle "korkein" on tietenkin hoitaja, joka ottaa yöstä kopin, jotta vauva voi nukkua rauhassa. Eli voi ajatella sitä kautta, että ohjelmoi aivojaan luottamaan elämään jos oma maailmankatsomus on ateistinen. Kumpi vain, tieteellinen tai henkinen tapa tuo joka tapauksessa rauhan. Siinä tyynnytetään se sisäinen lapsi.

Tässä kaikessa auttaa syvä hengitys, mikä rauhoittaa kehon taistele tai pakene -järjestelmää. Hengitys myös ohjaa ajattelua pelkokeskuksesta järjen tasolle eli sinne aivojen kuorikerrokselle. Siitä on tosi paljon apua ja myös tekstejä netissä.

Toivottavasti tästä on Sinulle ja monille apua!

🌸🌺🌸

Onpa upea ketju, hyvä idea, Ap! Ihailen teitä jotka olette kertoneet elämästänne. Tuo on varmaan hyvä ajatus, että tekee muutoksia vähitellen.

Itselleni ensimmäinen asia on nukkumaanmeno tarpeeksi aikaisin. Jotkut urheilijat menevät nukkumaan jo klo 21. Siinä on tavoitteeni, vaikken urheilija olekaan. Muutkin muutokset olisivat hyviä, mutta tuosta on hyvä aloittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa upea ketju, hyvä idea, Ap! Ihailen teitä jotka olette kertoneet elämästänne. Tuo on varmaan hyvä ajatus, että tekee muutoksia vähitellen.

Itselleni ensimmäinen asia on nukkumaanmeno tarpeeksi aikaisin. Jotkut urheilijat menevät nukkumaan jo klo 21. Siinä on tavoitteeni, vaikken urheilija olekaan. Muutkin muutokset olisivat hyviä, mutta tuosta on hyvä aloittaa. 

Tämä olisi kyllä hyvä tavoite. Itsellä vaikeuksia tämän kanssa koska olen parisuhteessa ja jotenkin se on vaikeaa ite mnenä nukkkuun klo 21 kun toinen kukkuu puoleen yöhön. Tai siis kun on niin erilainen unirytmi sitten ja olis kiva silleen samaan aikaan esim syödä iltapala mutta joo.. tämä vaikuttaisi todella paljon mun yleiseen hyvinvointiin jos saisi tämän unirytmin kondikseen... nyt kesällä se on menny sillee et nukahdan klo 2 yöllä ja herään Millon herään... not good :D

Up

Kerro pimolle, jos työkaverisi tekee vähän töitä ja työpäivä menee netissä. Kokouksissa ovat kaikkitietäviä. Narsisteja ja hyväksikäyttäjiä.

Itselläni on myös kokemusta tuosta unirytmin erilaisuudesta.  Olen joskus yrittänyt rytmittää nukkumaanmenon tiettyyn aikaan, jotta aamulla olisi tunne, että unta on kertynyt riittävästi tulevan päivän varalle.  Kun juuri ja juuri tottumusta kertyi, niin pienikin poikkeus sai palaamaan kuin itsestään entiseen muottiin.  Harvoin olen onnistunut pysymään ennakkoon suunnitellussa ja oletin olevani sellainen ihminen, jolle riittää max 5h unta ja jopa kehuskelin, sen riittävän.  5h on kuitenkin jopa vaarallisen vähän, näin olen sittemmin lueskellut asiaan liittyvää faktaa.  Onneksi olemme mieheni kanssa molemmat iltavirkkuja ja pyrimme nukkumaan aamulla mahdollisimman pitkään, silloin kun siihen on mahdollisuus.  Erilaisuutena on kuitenkin se, että itse nukahdan suht hyvin, mutta herään pieneenkin häiriöön.  Mies taas tuskailee usein unensaannin kanssa, mutta nukkuu sitten kuin "tukki", eikä sitä unta monikaan asia keskeytä.  Tänään on ollut melko hyvä päivä ja vein parvekkeelle ihania keltaisia tyynyjä ja odotan auringon laskua jotta sinne voisi mennä istuskelemaan suuremmin hikoilematta.  Kaikkea mahdollista hyvää teille kaikille, käykää palstalla, on kiinnostavaa kuulla, mitä teille kuuluu. 💛  

Tuosta tunteesta että kaikki katsovat kummeksuen ja halveksien:

Itse ajattelin niin koko nuoruuteni. Jos kuljen vaikka kauppakeskuksen käytävällä, kaikki katsovat juuri minua, outoa ilmettäni, nuhjuista ulkoasuani, kilojani.

Vanhetessa pääsin tästä ajattelusta. Ja tein niin, että istuin alas ja katselin ITSE muita ohikulkijoita. Eivät ne minua katsoneet, olin kuin kuka muu tahansa. Niilläkin saattoi olla epävarmuutta itsestä.

Nykyään on helppoa käydä tuollaisissa paikoissa kun tajuan että ajatukseni olivat huonon itsetunnon seurausta. Ihmisillä on elämässä muuta ajateltavaa, sitä paitsi valtaosa ihmisistä on ihan mukavia ja normaaleja. Enkä enää välitä jonkun satunnaisen mahdollisista arvostelevista ajatuksista, koska en tiedä niistä mitään. Ne eivät voi satuttaa minua.

Epävarmuus heijastuu meistä ulospäin ja siitä saattaa koitua huvittaviakin asioita.  Jostain syystä tai ehkä juuri siitä epävarmuudesta johtuen olen usein joutunut myymäläetsivän seurannan kohteeksi.  Hupaisinta oli kerran kun olimme saunoneet ja  ehdin jo laittaa paplarit päähän ja meille tuli mieliteko naposteluun jota kotona ei sitten ollutkaan. Kauppaan oli lyhyt matka ja lähdin märällä tukalla matkaan, mutta vedin villamyssyn päähäni.  Pääni näytti oudon malliselta paplarien takia ja tajusin myymäläetsivän seuraavan mua.  Hävetti ja olisin halunnut mennä sanomaan, etten ikinä pilaisi tulevaisuuttani syyllistymällä varkauteen.  Hän kuitenkin teki vain työtään ja onneksi tuli myöhemmin muita helpompia tapoja kihartaa hiukset, joten sain heittää ne hemmetin paplarit roskiin.  💜  Kohta voi jo mennä keltaisten tyynyjen sekaan parvekkeelle.  💛 

Ap, päätä sitten että totut siihen uniapnealaitteeseen. Mulla on kahdella tutulla kanssa, toinen ei välittänyt opetella joten ei apuakaan. Toinen kaveri sai keväällä laitteen ja valitteli että onpa hankala tottua, mutta päätti sitten että hän pitää laitetta ja totuttaa itsensä, joten tottui myös ja kertoi että valtavasti apua.

Eli alku voi olla hankala, mutta ole sitkeä!