Lue keskustelun säännöt.
Lapsen isovanhempien totaalinen välinpitämättömyys
AP
07.07.2021 |
Meillä on 2 ja 7-vuotiaat lapset. Asumme kaukana (n. 500 km päässä) isovanhemmista työ- ja opiskelukuvioista johtuen. Vanhempani ovat erittäin hyvin toimeentulevia, nuorehkoja, vielä työelämässä olevia virkeitä, tavallisia ihmisiä. Päihdeongelmaa, fyysisiä rajoitteita tai uupumusta ei ole. Totean nämä tähän alkuun, jotta kukaan ei kommentoi mahdollisen lastenlasten hoitamattomuuden johtuvan esim. rahapulasta (ei rahaa matkustaa) tai terveysongelmista. Molemmat tekevät vaativaa asiantuntijatyötä. Molempien työnkuvaan kuuluvat erilaiset päivystykset ja työmatkat (korona-aikana tosin harvemmin). Näistä lähtökohdista katsoen ymmärrän, etteivät isovanhemmat esimerkiksi pidennetyille viikonlopuille jaksa ajella lapsenlapsiaan katsomaan. Se, mikä harmittaa, on haluttomuus pitää yhteyttä/tulla hoitamaan lapsenlapsia edes muutamaksi päiväksi kesälomalla. Puhuin juuri äitini kanssa puhelimessa, jolla on normaali neljän viikon kesäloma. Ei kuulema aio/pysty tulla lapsenlapsia katsomaan, koska isällä ja hänellä on loma eri aikaan. Ei halua lähteä tänne ilman isääni, koska ajomatka on pitkä. On saanut koronarokotteet, mutta junalla tai bussilla matkustaminen ei kuulema silti tule kuuloonkaan "koska ei vaan halua". Itkua pidätellen sanoin, että apu olisi tosi tarpeen ja (marttyyrinä) totesin vielä, että haikeudella seuraan, kun lapsen kavereille tulee mummot pitkänkin matkan päästä heitä hoitamaan, joskus jopa kahdeksi viikoksi, jotta vanhemmat voivat käydä töissä ja/tai opiskella edes osan kesää. Niitä palkattomiakaan lomia ei normaalin kesäloman lisäksi nimittäin loputtomasti saa, joten isovanhempien apu nykypäivänä voi olla juuri se ratkaiseva tekijä ns. kesälomapalapelin onnistumisen kannalta. Keväällä äitini vielä lupaili kovasti hoitoapua kesälle, kun itselläni on nyt kesän aikana rutistaa gradu loppuun. Opiskelen itsekin haastavaa alaa, jonka olen aikuisiällä aloittanut (en viitsi sanoa mitä, jottei kukaan tuttu tunnista, mutta sanotaan nyt vaikka että lääkis/dippainssi/kauppis/oikis-akselilla ollaan). Kun kerroin tästä, että aika monessa muussa perheessä hoitoapu tulee pitkänkin matkan päästä, totesi äitini, ettei hänestä vaan ole hiekkalaatikon reunalla istuskelijaksi. Harmittaa niin paljon, etteivät sanat riitä. Joo, itse olen lapseni tehnyt jne, mutta mielestäni ei ole kohtuutonta odottaa isovanhemmilta, että kävisivät täällä edes kerran vuoteen. Äitini ehdotti, että voi vahtia vanhinta lastamme, nuorinta ei, jos ajamme lapsen sinne (eli yht. 1000 km ajoa) ja sitten ajamme hänet hakemaan pois (toiset 1000 km ajoa). Kuitenkin ajamme joka loma sinne - heidän pyynnöstään - joten mielestäni on a) kohtuutonta odottaa, että vain me ajamme käymään heidän luonaan b) vähän epäreilua tarjota apua, kun avun saamisen ehdot ovat noin kohtuuttomat. Eihän kukaan pysty ajamaan 2000 km saadakseen lapsensa hoitoon muutamaksi päiväksi. Kaiken huippu on se, että äitini jatkuvasti kyselee "joko on paperit ulkona yliopistolta, joko on gradu paketissa". Niin, voisi olla helpompaa, jos saisi sitä hoitoapua edes yhdeksi viikonlopuksi. Jotta aloitukseen ei tulisi "itse olet lapsesi tehnyt" kommentteja totean, että nautin suuresti lasteni kanssa olemisesta ja olen tottunut siihen, että arki on aikalailla "läpsystä vaihto"-meininkiä mieheni kanssa, koska hoitoapua ei tosiaan ole saatavilla. Miehen vanhemmat ottavat vanhempaa lasta silloin tällöin hoitoon (n. 2-3 kertaa vuodessa max 4 pv kerrallaan). Hekin asuvat satojen kilometrien päässä ja hoitavat paljon miehen veljen lapsia.
Kommentit (229)
Sinuna luopuisin nyt vanhempiesi apuun pyytämisestä. He elävät nyt omaa lapsivapaata elämäänsä vaikka eivät osaa tai kehtaa sitä ääneen sanoa ainakaan suoraan. Kuvien tms. kuulumisten kysely taitaa olla näennäistä vaikka lapsenlapset ei heitä kiinnosta. Sinuna hankkisin lähipiiriä nyt muualta, rahalla lastenhoitajaa ja ystäviä muuhun elämiseen. Onko muita sukulaisia saatavilla? Ehkä vanhempasi joskus heräävät ajatukseen että lapsenlapset olisi mukava tuntea, mutta voi olla ettei näitä kiinnosta enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat gradua etkä osaa edes kappalejakoa? Epäilyttävää.
Vanhemmat elävät omaa elämäänsä. Heillä ei ole velvollisuutta hoitaa lapsiasi. Sinulla on.
En lukenut koko ketjua. Oletpa saanut ikäviä vastauksia.
Olen itse ollut samassa tilanteessa, tosin siinä oli mukana myös päihdehäiriötä ja muuta sotkua. Mutta tiedän, miten iso suru se on, kun isovanhempia eivät lapsenlapset (eivätkä me aikuiset lapsensa liioin) kiinnosta. Yritin vuosikymmenet tukea isovanhempien ja lasten tapaamista, jotta heille muodostuisi edes jonkilainen suhde, mutta raskasta se oli, kun isovanhempien taholta ei mitään aloitteellisuutta tullut.
Sinun pitää erottaa mielessäsi toisistaan kaksi asiaa: tuo oma surusi ja käytännön järjestelyt. Käytännön järjestelyihin saa rahalla apua (paikkakunnasta riippuen). Suru sinun pitää itse käsitellä.
Sen käsittely ei ole helppoa ja kestää minulla varmaan koko loppuelämän. Onneksi saan tukea sisaruksista, heidänkään lapsilla ei ole ollut läheistä suhdetta vanhempiini.
Tätä surua eivät monet tajua, jotka eivät siinä tulanteessa ole olleet, joten ei edes kannata avautua sellaisille, joilla on normaalit lämpimät suhteet vanhempiinsa. Saa vain tylyjä vastauksia niin kuin tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat gradua etkä osaa edes kappalejakoa? Epäilyttävää.
Vanhemmat elävät omaa elämäänsä. Heillä ei ole velvollisuutta hoitaa lapsiasi. Sinulla on.
Eihän tässä mistään velvollisuudesta puhutakaan vaan siitä, että isovanhempien välinpitämättömyys tuntuu ikävältä. Mielestäni en vanhempana ole laistanut velvollisuuksistani, jos olen toivonut hoitoapua 3-4 päiväksi vuodessa. Enkä tosiaan joka vuosi, vaan edellisen kerran silloin muutama vuosi sitten, kun sitä isovanhemmat nimenomaisesti tarjosivat. Lupaustaan kuitenkaan lunastamatta. Nyt toisen kerran.
Kappalejaosta kirjoitin jo heti alkuun kommentteihin, etten kovin perusteellisesti perehtynyt aihe vapaa:n tekstin muotoilua koskeviin toimintoihin. Vastaavalla tavalla en esim. jodel/twitter-viestien perusteella tee tulkintoja kenenkään akateemisista kirjoitustaidoista.
Meillä taas on se tilanne, että toisia isovanhempia ei kiinnosta hoitaa ja toiset taas suorastaan vaatii. No toki saavatkin sitten hoitaa, mutta auta armias, jos oletkin bookannut koko perheen lomamatkan sille ajankohdalle jolloin nämä isovanhemmat haluaisi lapsenlapsiaan hoitoon. Kyllä kuulkaa alkaa armoton riitely. Sen sijaan, jos me itse kysymme että voisivatko hoitaa tunnin, kaksi ajankohtana x niin vastaus kuuluu että "Emme mekään saaneet aikanaan levähtää/käydä syömässä/opiskella rauhassa/mitä ikinä".
Selvä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä kommentteja nuo kehotukset etsiä sukulaiskontakteja muualta. Olisiko sinulla tai miehelläsi tätejä, enoja, setiä ja serkkuja, joilla ei ole ehkä omia lapsia tai lapsenlapsia ja kiinnostusta luoda suhteita suvun pieniin? Ja onhan sulla oma siskosi, nyt rakentamaan tiiviit serkkusuhteet lapsille, yleensähän nekin luodaan mummolassa.
Omassa suvussa meillä läheiset välit äidin sisaruksiin ja minun kummienostani ja toisesta enostakin ja tädistä on tullut läheisiä omalle pojalleni, vaikka isovanhemmat aktiivisesti kuvioissa ovatkin. Samaten siskoni perheelle täti oli varamummo, joka riensi apuun, kun isovanhemmat olivat 800 km päässä. Muutenkin pitivät tietysti yhteyttä. Apuahan saa rahallakin, mutta antoisinta ovat nämä sukulaissuhteet, joita kannattaa vaalia.
Lämmöllä muistelen, kuinka mummi haki päivähoidosta, teki herkullista ruokaa, leipoi, lähti kanssamme torille, uimaan, otti yökylään joka kesä, vei mökille, antoi taskurahaa hyvistä todistuksista, auttoi vanhempiani siivoamalla, pesi ikkunoitamme, mattoja, maalasi jopa piharakennuksen seinät jne. jne. Lista on järjettömän pitkä.
Mitä tekee oma äitini: hokee väsymättä mantraansa siitä, että on muka aina hoitanut lapsensa itse ja täysin ilman apua, ja että oman osuutensa lastenhoidosta hän on suorittanut jo kauan sitten, ja että isovanhempien kuuluukin saada elää omaa elämäänsä ilman lapsia pyörimässä nurkissa.
Onneksi päädyin tekemään vain yhden lapsen tähän itsekkääseen p skamaailmaan. Joskus on ollut rankkaa, kun ei ole sitä mummia, joka ajelee heti ojentamaan auttavan kätensä ennen kuin ehtii edes pyytää. Joskus on ollut myös itku silmässä, kun tahtomattaan on saanut kuulla omalta vanhemmaltaan näitä julistuksia jo ennen kuin lapsi oli syntynytkään
”minä en aio ikinä olla teidän lapsen lastenhoitaja” , ”aivan turha luulo, että tulisin koskaan ottamaan lastanne hoitoon”, ”minulla ei ole mitään velvollisuutta…” jne.
Nämä totuudet olen saanut kuulla monta kertaa, vaikken ole vielä ainuttakaan kertaa tohtinut edes pyytää apua. Olemme saaneet toki maksullista lastenhoitoapua sekä hyvä ystäväni on muutamia kertoja katsonut lapsen perään, kun on ollut tarve.
Koskaan en ole edes olettanut saavani apua omilta vanhemmiltani, tai keneltäkään muultakaan, ja silti minua haukutaan sen takia, sillä oletetaan minun olevan sellainen avunanelija ja isovanhempien hyväksikäyttäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni jankkaa tästä samasta asiasta palstalla
Lastenhoito ja lastenkasvatus kuuluu lapsen vanhemmille - lapsen äidille ja isälle. Ei suinkaan isovanhemmille!