Älyllisesti tyhmän ihmisen tunnusmerkkejä
Laukoo näkemyksiään totuuksina, vaikka keskustelun aihepiirin määritelmistäkään ei ole vielä päästy yhteisymmärrykseen. Näkemys naulitaan ja paalutetaan paikoilleen, kunhan tietyt loogiset perusedellytykset täyttyvät. Sen jälkeen ajattelu lopetetaan - ehkä koska se koetaan "turhana jahkaamisena"? Tietoisuus siitä, että kaksi vastakkaista näkemystä voisi olla yhtäaikaisesti aivan yhtä totta, tuntuu olevan kehittymätön.
Kommentit (675)
Tyhmän vai sairaan?
Huutaa toiselle että tämä tekee itsestään vain naurunalaisen. Ja kuitenkin se joka siinä tekee kaikkensa pilatakseen siltä toiselta kaiken on juuri tuo huutaja. Seuraa ja kyttää toisen tekemisiä ja vääntää ne tekemiset porukkansa kanssa yleiseksi herjaksi.
Tyhmä vai sairas?
Siinä kun se kyttää, niin sen tarpeensa on tehdä aina kaikki jotenkin isommin kuin se toinen. "Jokohan on enemmän kalusteita kuin sillä." Jos joku saa jonkin oikean virallisen huomionosoituksen, niin sairas hankkii jotakin kymmenen kertaa enemmän kierrätyskeskuksesta tai jostain roskalaatikoista!
Sairas vai tyhmä!
Joutaisko hoitoon? Mutta paikkakunnan hoitohenkilöstö antaa olla vaan... Koska nekin tietää, että eihän se ole kuin suuri raukka, joka ei muuhun kykene kuin kiusantekoon!
Tekee naurunalaiseksi! No, noin sairasta ei voi edes nauraa!
Vauhkoaa ilmastonmuutoksesta, heittelee kuitenkin maskit maahan. Kävelee muiden ihmisten maahan heitettämien maskien päältä vaivautumatta korjaamaan niitä roskiin. Katso itse ympärillesi; joka puolella on käytettyjä maskeja, näin ainakin pk-seudulla. Myös vihreiden kannatus on täällä huomattavaa. Jokin ei täsmää?
SK kirjoitti:
Miten älyllinen tyhmyys eroaa pelkästä tyhmyydestä?
Ja ainakin klassisessa logiikassa on usein oletus siitä, että väittämät voivat olla joko tosia tai epätosia, mutta eivät molempia yhtäaikaisesti. Eli siis jos minä sanon, että ulkona sataa, ja joku toinen sanoo, että ulkona ei sada, täytyy toisen meistä olla väärässä ja toisen oikeassa, jos käytämme sateen ja ulkomaailman käsitteitä samassa merkityksessä. Vastakkaiset väittämät eivät siis klassisesti ajateltuna voi olla molemmat oikein tai väärin.
Kannattaa laihduttaa. Naamasi perusteella syöt paljon makkaraa ja huuhdot sen kaljalla alas. Asutko Jyväskylässä, näytät siltä.
Vierailija kirjoitti:
SK kirjoitti:
Miten älyllinen tyhmyys eroaa pelkästä tyhmyydestä?
Ja ainakin klassisessa logiikassa on usein oletus siitä, että väittämät voivat olla joko tosia tai epätosia, mutta eivät molempia yhtäaikaisesti. Eli siis jos minä sanon, että ulkona sataa, ja joku toinen sanoo, että ulkona ei sada, täytyy toisen meistä olla väärässä ja toisen oikeassa, jos käytämme sateen ja ulkomaailman käsitteitä samassa merkityksessä. Vastakkaiset väittämät eivät siis klassisesti ajateltuna voi olla molemmat oikein tai väärin.Kannattaa laihduttaa. Naamasi perusteella syöt paljon makkaraa ja huuhdot sen kaljalla alas. Asutko Jyväskylässä, näytät siltä.
Ups, mä katoin vahingossa peiliin ja kuvailin itseni.
Vierailija kirjoitti:
Avoin suvaitsemattomuus siinä mielessä että kohtelee ihmistä huonosti ulkonäön, taustan tai olemuksen perusteella ihan sen takia että niputtaa kaikki yhteen lokeroon.
En minäkään mikään maailmaa syleilevä ole ja osa nykyajan kotkotuksista menee ohi hilseen, mutta ihan kohteliaasti ja ystävällisesti käyttäydyn kaikkien ihmisten kanssa. Toki periaatteella, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Tähän liittyen: typerä luulee että monikultturismin (siis ideologian) ja pidäkkeettömän maahantulon (siis politiikan) kritisointi tarkoittaa että kritisoija vihaa jokaista eri taustasta tulevaa yksilöä ja toivoo heidän kohdalleen esim. väkivaltaa ja muuta pahaa.
Katsokaa niilo22:en videoita niin näette tyhmyyden perikuvan.
Vierailija kirjoitti:
Tulee myöhässä joka paikkaan.
Tyhmillä on usein elämänhallinta hukassa, mutta ei tätä voi yleistää.
Älykäskin voi olla hajamielinen, unohtaa tapaamisia, unohtua ajatuksiinsa jne.
Se, että kirjoittaa "älyllisesti tyhmän ihmisen tunnusmerkkejä".
Mihin muuhun sitä tyhmyydella viitattaisiin, kuin älykkyyteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuu ilmastonmuutoksesta normaalina ja ei ihmisen aiheuttamana asiana, haluaa tehdä tänne lisää kärsijöitä kun ei kykene ajattelemaan itseään pidemmälle.[/quot
Viisastelee idioottimaisuuksilla, joita on kuullut vertaisiltaan. Ei osaa perehtyä asioihin pintaa syvemmälle ja ei myönnä olevansa väärässä.
Kuten just itse teit?
Yksikään oikeasti älykäs ihminen ei puhu "tunneälystä".
Älykkyyttä ei voi oppia, eikä sitä voi valitettavasti edes kehittää. Sitä voi vain pudottaa (esimerkiksi vääränlaisella ruokavaliolla lapsuudessa). Sosiaalisia taitoja taas voidaan aina kehittää, samoin tunteiden hallintaa, havainnointia ja toisten huomioon ottamista. Vain tyhmä ihminen voi sekoittaa nämä asiat keskenään.
Jos nimi on Allu ja se kirjoittaa tänne tai suoli24 :lle.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään oikeasti älykäs ihminen ei puhu "tunneälystä".
Älykkyyttä ei voi oppia, eikä sitä voi valitettavasti edes kehittää. Sitä voi vain pudottaa (esimerkiksi vääränlaisella ruokavaliolla lapsuudessa). Sosiaalisia taitoja taas voidaan aina kehittää, samoin tunteiden hallintaa, havainnointia ja toisten huomioon ottamista. Vain tyhmä ihminen voi sekoittaa nämä asiat keskenään.
Tunneäly on lohdutusta naisille: saavat olla jossain "älykkäitä". Muutenkin nykyään ei saa puhua älyllisistä eroavaisuuksista rotujen ja sukupuolten välillä. Pojissa ja miehissä on myös ääripäät, älyllisesti heikkolahjaiset ja nerot, huonosti menestyvät ja menestyksekkäät. Naiset ovat taas keskitasoisia.
Näin poliittisen korrektiuden aikakautena heikkolahjaisuus on tänä päivänä laaja-alaiset oppimisvaikeudet siinä missä lihava on painorajoitteinen tai h##ra on seksityöntekijä. Samalla me kuitenkin kiellämme tällä hienotunteisuudella eroavaisuudet ihmisten välillä, ja leikitään kaikkien olevan samanlaisia ja yhtä älykkäitä ja lahjakkaita. Jopa ammattilaisillekin aihe on tabu ja erityisesti opettajille voi olla vaikeaa päätellä, että mistä sanankäänteestä hän voi päätellä oppilaan pulmien todellisen syyn, jotta tietää että vaatiako oppilaalta enemmän vai vähemmän. Asiat ei tietysti asianomaisillekaan aukea, vaan voidaan jopa sokeasti uskoa lapsen olevan vain lukihäiriöinen, vaikka kyseessä on oikeasti laaja-alaiset oppimisvaikeudet.
Näköala on hyvin yksinkertaiinen. Lyhyitämustavalkoisia fraaaseja mutta toki myös loogiset epäkohdat liittyy autistisuuuteen siinä että havaitsee ne helposti sen sijaan että loiisi pitkiä itsestään selviä selityksiä asioillle.
Vierailija kirjoitti:
Näköala on hyvin yksinkertaiinen. Lyhyitämustavalkoisia fraaaseja mutta toki myös loogiset epäkohdat liittyy autistisuuuteen siinä että havaitsee ne helposti sen sijaan että loiisi pitkiä itsestään selviä selityksiä asioillle.
Eli mitä poiimit tästä tajuntaaasi on "havaiinto", "epäloogisuuus" ja "helposti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköala on hyvin yksinkertaiinen. Lyhyitämustavalkoisia fraaaseja mutta toki myös loogiset epäkohdat liittyy autistisuuuteen siinä että havaitsee ne helposti sen sijaan että loiisi pitkiä itsestään selviä selityksiä asioillle.
Eli mitä poiimit tästä tajuntaaasi on "havaiinto", "epäloogisuuus" ja "helposti".
"miksi", "koska" "sellkeä", "nopea" adjaektiivit ja verrbit.
Se, että käyttää ilmaisua "älyllisesti tyhmä". Onko muita tapoja olla tyhmä kuin älyllisesti?
Kysyy uudestaan mitä toinen sanoi ja puhuu melkein aina vaan itsestään. Mun toinen isosisko on vähän tällainen.
M28