Lue keskustelun säännöt.
Miten introvertit kestää pienen lapsen hoitoa?
06.07.2021 |
Onko kokemuksia? Ainakin pienen lapsen kanssahan pitää olla kellon ympäri, miten intorverttinä moista jaksaa, kun tarvitsisi latailla yksin akkuja ilman kenenkään läsnäoloa? Ja kun lapsen läsnäolo ei ole edes rentouttavaa, vaan pitää olla jatkuvasti läsnä ja hereillä, valmiina toimimaan. Ja tietysti on se kumppanikin, mutta mielestäni sen varaan ei voi laskea, että toinen hoitaa aina kun itseä ei huvita. Sitä paitsi ero tai leskeys voi kolahtaa kohdalle koska vaan.
Kommentit (89)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienen lapsen läsnäolo on aitoa. Ihan jotain muuta kuin sosiaalinen peli, josta kuormitun. Sain kolme vilkasta lasta, enkä kyllä ole heitä kokenut siinä mielessä kuormittavina kuin työpaikan, ystävien tai kissanristäisten sosiaalista maailmaa ja sen päälle liimattuja rooleja
Toki muuten vanhemmuus on välillä vienyt mehut, siitä on pitänyt yökukkumiset, yksinhuoltajuus ja lasten runsaat harrastukset sekä teinihullutukset huolta, mutta en ole kuormitunut lapsieni persoonasta ja kuulumisista.
Siinähän tuo menee päivä kerrallaan
Vierailija kirjoitti:
Ei introverttiys tarkoita mitään vammaisuutta. Mikä ihmeen kysymys tämäkin on?
Ei vammaisuutta mutta ongelmia! Ainakin mitä täällä introvertit ovat kirjoittaneet itsestään. Eivät kestä arkea, eivät kestä äiti-lapsi-juttuja, eivät kestä sitä, mitä päiväkotiin vienti vaatii, eivät kestä musiikkileikkiryhmiä, eivät kestä naapureita, eivät kestä vanhempiaan, kaupan kassoja, appivanhempiaan. . . ihmetteletkö että teistä puhutaan????
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Siksi jätin lapset hankkimatta.
Sama. En kestä edes lemmikkejä, joten minulla ei niitä ole. Mielelläni käyn hoivaamassa, paijaamassa ja leikittämässä muiden lemmikkejä ja lapsia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut muiden vastauksia. Vastaan omasta puolestani, olen siis introvertti, jolla kaksi nyt jo aikuista lasta:
Omien lasten kanssa olemista ei voi mitenkään verrata muiden sosiaalisten tilanteiden kanssa keskenään. Nimenomaan ne sosiaaliset roolit ja kokemus siitä, että noissa tilanteissa tulisi olla pirteä ja sosiaalinen, kuormittavavat. Omien lasten kanssa tätä kokemusta ei ole. Eli saa olla täysin oma itsensä ja välillä jopa mölö. Eli hyvin jaksaa tai ainakin itse jaksoin.
Kasvatin lapsesta sellaisen jota siedän enemmän kuin tavallisesti ihmisiä.
Oon mm. opettanut lapsen puuhaamaan omiaan rauhallisesti, jolloin oon voinut vieressä neuloa rauhassa. Ja jos ääntä lähtee liikaa, niin oon opettanut olemaan hiljempaa tai kuunnellut kuulokkeilla jotain omia juttuja.
Vauvavuosi on hyvin rajallinen aika, jolloin suurimmaksi osaksi lapsi nukkuu ja hormonit auttaa jakamaan kantaa itkuista lasta pari tuntia kantorepussa. Usein kuuntelin kuulokkeissa jotain omia juttuja, jolloin pääsin osittain irti nykyhetkestä.
En tykkää seurustella määräänsä enempää muiden, kuin perheeni kanssa. Mutta oman perheen perustaminen oli primitiivinen halu, joka on kantanut ja auttanut itseäni kehittymään ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajoittain on todella vaikeaa. En voi minkään sille että kuormitun toisista ihmisistä ja tarvitsen yksinoloa. Kovin on syyllinen olo näistä tuntemuksista.
Mies ei ymmärrä oman ajan tarvetta ja nihkeästi sitä tarjoaa. Jos otan itse tulee sanomista.
Lapsi valvoo myöhään iltaisin eikä nuku enää päiväunia niin omaa aikaa ei ole oikeastaan yhtään. Tietenkin hän kasvaa koko ajan ja jossain kohtaa sitten omaakin aikaa on enemmän.
Enemmän olisin huolissani extroverttien lapsenhoidosta.