Miten introvertit kestää pienen lapsen hoitoa?

Vierailija kirjoitti:

Introvertti-isänä voin vahvistaa, että kyllähän se oma lapsi on ihan eri asia kuin muiden lapset. Niin se vain menee. 

ja minä, introvertti-äitinä sanon, että niin kauan kun lapsi on lapsi, häntä kyllä jaksaa. Täysi-ikäinen, omilleen muuttanut ja vahvasti itsenäistynyt ekstrovertti tytär käy rasittavaksi, jos on liian monta päivää yhtäjaksoisesti meillä kylässä. Kiva kun tulee, mutta ...

Itselläni tämä introverttiys tulee esille myös silloin, kun olen tekemisissä sosiaalisten lemmikkien, kuten koirien ja kissojen kanssa.

Itse kaipaan omaa aikaa ja yksinolo lataa akkujani, muuten väsyn, tämä on ollut iso kompastuskivi parisuhteissa. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Oma lapseni ei minua kuitenkaan väsytä. Ei ole väsyttänyt kuuteen vuoteen. Yksin lapsen kanssa kotona olo lataa myös hieman muista sosiaalisista kontakteista eikä polta loppuun. Sen sijaan tarvitsen (ja vaadin) puolisoltani tilaa ja etäisyyttä säännöllisesti.

Tämän ketjun perusteella tulee käsitys, että introvertti tarkoittaisi samaa kuin itsekeskeinen ihminen

Ihan ok meni siihen asti kun muutettiin toiselle paikkakunnalle ja kaikki jäi minun hoidettavakseni (omat työt, lapsi, koira, kotityöt) ja minulle puhkesi paha paniikkihäiriö eikä mies auttanut tai tukenut yhtään. Tuosta on nyt kohta 5v ja erosimme exän kanssa vajaat 4v sitten. Edelleen olen jatkuvasti pahalla tuulella kun sosiaalinen kuormitus on lapsiviikoilla niin suurta, varsinkin kun lapsi on koko ajan jotain vailla, mikään tekemäni ei riitä hänelle ja kaikesta saa koko ajan tapella. Lapsi (9v) on onneksi vuoroviikoin isällään, niin saan joka toinen viikko latailla akkuja joko yksin tai introvertin poikaystäväni kanssa.

Olen samanlainen kuin ne "Kuka pelkää noitia?"-elokuvien (1990, 2020 perustuvat Roald Dahlin kirjaan) noidat eli en voi sietää lapsia. Introvertti olen ja siksi  haluan pysyä lapsettomana yksineläjänä.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella tulee käsitys, että introvertti tarkoittaisi samaa kuin itsekeskeinen ihminen

Ei ole itsekeskeistä ajatella syntymättömän/adoptoimattoman lapsen parasta hyväksymällä sen tosiasian, ettei pysty tarjoamaan lapselle riittävästi hoivaa yms. Siksi on kaikkien osapuolien kannalta, että jos ei halua lapsia, niin ei niitä sitten muodon vuoksi kannata hankkia.

-0/5

Köllötellään vierestäin ja naureskellaan😎🤭😁

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen kuin ne "Kuka pelkää noitia?"-elokuvien (1990, 2020 perustuvat Roald Dahlin kirjaan) noidat eli en voi sietää lapsia. Introvertti olen ja siksi  haluan pysyä lapsettomana yksineläjänä.

Propsit siitä sitten.

En jaksanut lukea ketjua. Aina yhtä paskaa olettaa, että introvertti tarkoitta samaa kuin sosiaalisesti kyvytön. Lisäksi aina yhtä paskaa olettaa, että lapsesta huolehtii vain sen äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella tulee käsitys, että introvertti tarkoittaisi samaa kuin itsekeskeinen ihminen

Tässä ketjussa nyt on kovin rajallinen käsitys introverttiydestä. Itse olen introvertti ja työssä, jossa 90% ajasta on sosiaalista kanssakäymistä. Minulla on myös 3 lasta. Ei mitään ongelmaa. Omaa aikaa saan esimerkiksi työmatkoilla yksin autossa istuessani. Se riittää minulle. Toki osa introverteistä on myös sosiaalisesti rajoittuneita eikä näin ollen kykene lapsiperhearkeen. Mutta introvertti ei automaattisesti tarkoita samaa kuin erakko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella tulee käsitys, että introvertti tarkoittaisi samaa kuin itsekeskeinen ihminen

Tässä ketjussa nyt on kovin rajallinen käsitys introverttiydestä. Itse olen introvertti ja työssä, jossa 90% ajasta on sosiaalista kanssakäymistä. Minulla on myös 3 lasta. Ei mitään ongelmaa. Omaa aikaa saan esimerkiksi työmatkoilla yksin autossa istuessani. Se riittää minulle. Toki osa introverteistä on myös sosiaalisesti rajoittuneita eikä näin ollen kykene lapsiperhearkeen. Mutta introvertti ei automaattisesti tarkoita samaa kuin erakko. 

Introverttiyden tasojakin on erilaisia, samoin kuin vaikka liikunnallisuuden tasoja (miten paljon haluaa liikkua ja nauttii siitä), taiteellisuuden tasoja, älykkyyden tasoja, sosiaalisuuden tasoja jne.

Itse olen niin kovasti introvertti, että olen tietoisesti jättänyt lapset tekemättä ja olen elänyt sinkkuna kohta 20 vuotta. Minulle sosiaalisen työn ja 3 lapsen kanssa ei riittäisi autossa vietetty 15-60min lataamaan niin minkäänlaisia akkuja, vaan tarvitsisin vähintään kuukauden erakoitumisen jonnekin jokaisen kuukauden jälkeen. Arvattavasti työskentelen etänä jo 10. vuotta. Töissä ja koulussa, muiden seurassa ollessa, joudun nukkumaan päivittäin 2-4h ja viikonloppuisin pääasiassa kellon ympäri, että jaksan taas seuraavan viikon sosiaalisen kuormituksen.

Minulla on yksi rakas perheenjäsen, jonka kanssa jaksan olla sosiaalinen ja tekemisissä noin 3kk, jonka jälkeen tarvitsen sen kuukauden yksin. Olen saanut pari hermoromahdusta ihan vain siitä, etten päässyt lataamaan akkuja tarpeeksi nopeasti ja pitkään sosialisoimisen jälkeen, jota jatkui liian kauan minun sietokyvylle.

Introverttiystäväni taas tarvitsee viikoittain jotain hetkellistä sosialisointia, oli se sitten kahvittelu, harrastus tai työpäivä. Hänelle riittää, että hän saa latautua viikonlopun ja illat/yöt yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella tulee käsitys, että introvertti tarkoittaisi samaa kuin itsekeskeinen ihminen

Ei ole itsekeskeistä ajatella syntymättömän/adoptoimattoman lapsen parasta hyväksymällä sen tosiasian, ettei pysty tarjoamaan lapselle riittävästi hoivaa yms. Siksi on kaikkien osapuolien kannalta, että jos ei halua lapsia, niin ei niitä sitten muodon vuoksi kannata hankkia.

Introvertteys/ekstrovertteys ja lapsia haluava/vela eivät automaattisesti liity toisiinsa. Introvertitkin voivat haluta lapsia, kuten minä. Minulla on kolme ja nautin heistä.

Olen yh, introvertti ja kaksi lasta. Oon jaksanut niin, että käytän tukiverkostoa (isovanhemmat). Tosin vaikka isovanhemmat hoitavat maksuja mielellään niin ei oikein kehtaa kovin usein apuja pyydellä. Ekat 2v. kummankin lapsen kanssa oli tosi raskasta, sit alkoi helpottamaan. Lapset leikkivät välillä keskenään, toki myös tappelevat ja muutenkin osaavat aika paljon asioita jo itsenäisesti. Pääsen välillä saunaan yksin kun katselevat telkkaria ja se on luksusta. Ei tää silti vieläkään aina helppoa ole. Yritän ajatella niin, että kerkeen vielä olemaan ihan riittämiin yksin. Mitään parisuhdetta todellakaan vois ajatella tähän. Onneksi ei tarvitse.

N34 kirjoitti:

Ihan ok meni siihen asti kun muutettiin toiselle paikkakunnalle ja kaikki jäi minun hoidettavakseni (omat työt, lapsi, koira, kotityöt) ja minulle puhkesi paha paniikkihäiriö eikä mies auttanut tai tukenut yhtään. Tuosta on nyt kohta 5v ja erosimme exän kanssa vajaat 4v sitten. Edelleen olen jatkuvasti pahalla tuulella kun sosiaalinen kuormitus on lapsiviikoilla niin suurta, varsinkin kun lapsi on koko ajan jotain vailla, mikään tekemäni ei riitä hänelle ja kaikesta saa koko ajan tapella. Lapsi (9v) on onneksi vuoroviikoin isällään, niin saan joka toinen viikko latailla akkuja joko yksin tai introvertin poikaystäväni kanssa.

Pahoillani tästä. Kukaan ei tajua paniikkihäiriöstä ennen kuin on itse sen kokenut.

Muistutan, että suurin osa introverteistä on ambiverttejä.

Siis ihan kaikki jotka hankkivat lapsia joutuvat huolehtimaan hänestä, on sitten millainen ihminen tahansa. Ei introverttiys siihen mitenkään liity. Jos ihmisellä on todella suuri halu olla yksin, miksi sitten hankkii lapsia? Lapset vaativat paljon ihmiseltä ja kaikille ei lapset sovi. 

Oliko siinä Pieni talo preerialla perheessä ainakin äiti introvertti? Muuta korpeen.

Vierailija kirjoitti:

Muistutan, että suurin osa introverteistä on ambiverttejä.

Mikähän sinä olet määrittelemään kenenkään muun puolesta mitään?

Kai nyt pienen lapsen kanssa on toisenlaista kuin aikuisen kanssa. On introverteillä koiriakin, jotka myös tarvitsevat paljon seuraa ja yhteistä tekemistä.

Kolme lasta.

Ihana mies, joka tykkää touhuta ja mennä ihmisten ilmoille lasten kanssa. En kestäisi, jos en saisi olla säännöllisin väliajoin yksin.

Lasten tultua oli pakko vaihtaa työpaikkaa, en jaksa ihmisiä sekä kotona että töissä. Muutenkin olen vetäytynyt paljon kotiin.

Kun saan olla välillä yksin, jaksan hyvin. Nyt onneksi jo nuorinkin lapsi vähän isompi.