Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huusitko kivusta synnytyksessä?
09.07.2014 |
Odotan esikoistani ja raskaus on vasta ihan alussa, mutta mietin ja kuvittelen jo nyt synnytystä. Minulla ei ole siitä muuta käsitystä kuin leffojen ja sarjojen synnytyskohtaukset, joissa kiljutaan ja karjutaan hengen hädässä. Onko se ihan oikeasti sellaista? Onko kipu jossain vaiheessa oikeasti niin kovaa, että on ihan pakko huutaa kivusta? Kummassa vaiheessa kipu on kovempaa, avautumisessa vai ponnistuksessa? Minulla ei ole ketään läheistä, jolla olisi kokemusta synnytyksestä (äiti ja anoppi ovat kuolleet eikä kavereilla ole vielä lapsia), joten kuulisin mielelläni tosielämän kokemuksia.
Kommentit (99)
Mölööhän ne eläimetkin, kun poikivat. Miksi luonto ihmisen kohdalla haluaisi toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huusin sisätutkimusten aikana. Muuten en. En tiedä, miksi ne just teki niin tajuttoman kipeää.
Huusin ja lujaa kolmessa synnytyksessä. Muuten olen hiljainen ja hillitty, mutta ponnistusvaiheessa karjuin, ja se todellakin antoi voimaa. Ponnistukset oli nopeita.
En huutanut. Kipeäähän se synnyttäminen tekee, mutta eiköhän tuo ole hyvin yksilöllistä, kuinka kukakin sen kipunsa näyttää.
Silloin vielä tuskat on ihan siedettävät, kun pystyy huutamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutaa voi kivusta, mutta sanoisin, että ainakin ponnistusvaiheessa huutaminen vie voiman ponnistukselta!
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 17:33"]
ponnistusvaiheessa huusin, mutta huuto(sellainen matala, alkukantainen) tuli jostain pallean ja vatsan seudulta.Siitä sai voimaa.
[/quote]
Niin ja avautumisvaiheessa ikäänkuin lauloin, sellaista ulinaa pidin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata käyttää energiaa huutamiseen. Minä hymysin, hyrisin ja mörisin kätilön neuvojen mukaan. Aiemmin kotona, kun synnytys oli lähtenyt käyntiin, ulisin, kiljuin ja vinguin, mutta sellaiset korkeat äänet eivät rentouta, kuten matalat. Oli onni, että sain sitten sairaalassa tuon äänenkäyttöön perehtyneen kätilön! Minulla kovimmat kivut olivat avautumisen loppuvaiheessa.
Ehkä vähän huusin, mutta enemmän vaikersin ja ulisin. Kyllähän se sattuu. Mutta ponnistuksessa huuto voi viedä kaikki voimat, kannattaa pitää suu kiinni niin saa voiman ponnistukseen.
Kyllä siellä saa huutaa tai olla huutamatta. Turha tästäkin on nyt tehdä joku juttu, että hyvä synnyttäjä olisi hiljainen. Kaikilla on omat tapansa suhtautua kipuun, joku vetäytyy hiljaa kuoreensa, toinen käyttää ääntään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvinnut huutaa koska sain sektion. Ei mukavuussyistä. Meni hienosti kaikenkaikkiaan.
No toisilta se huutamisen pidättäminen vasta energiaa viekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se vaihtelee, ihmiset & synnytykset ovat niin erilaisia! itse karjuin & murisin kuin "manaajassa". huusin myös välillä "en jaksa en jaksa en jaksa!!!" mistä sain sitten voimaa jaksaa.. mutta mitään traumoja ei jäänyt, omalla kohdallani kipu ainakin unohtui kun vauvan sai syliin! <3
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 17:23"]
Olen synnyttänyt viisi lasta, enkä ole huutanut. Ähissyt olen.
[/quote]
Et vain halua muistaa että huusit niin että kuului käytävälle asti:D Kyllä kipu on välillä niin kovaa että aikuinen nainen huutaa suora huutoa ja minusta on todella kummallista jos kätilö sanoo että huutaminen ei kannata kun se vie voimia aivan kuin voisit sille jotain että suhun sattuu. Mutta ei sitä kannata etukäteen miettiä sillä eivät kaikki synnytykset yhtä kivuliaita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekassa huusin. Kivunlievitys kun meni niin pieleen. Toisessa en, kun kivunlievitys meni tosi hyvin nappiin.
No mutä ihmettä näiden vastausten kanssa!? Eihän sitä ole 'oikea' nainen saati äiti, jos synnytyksessä tarvitsee huutaa tai käyttää kivunlievitystä. Sehän on niin luonnollinen tapahtuma. Oikea nainen ja äiti nauttii joka hetkestä.
En, mutta naapurihuoneessa siitäkin edestä. Kuulin tarkoilla korvillani kun käytävällä kätilöt puhuivat, että kakkosessa (minä olin salissa nro 2) on niin rauhallinen nainen, ettei sen olemassaoloakaan meinaa muistaa.
Eipä tullut mieleenkään huutaa - naapurisalissa toinen synnyttäjä huusi, että seinät pullisteli. Oli itse asiassa kauhean kuuloista, eikä tuskin auttanut mitään siinä kohtaa...
Avautumisvaiheen kivuissa ynisin. Ponnistaessa yritin aluksi huutaa, mutta lääkäri käski lopettaa koska se vei voimaa ponnistuksesta. Mies vähän loukkaantui puolestani lääkärin töksäyttävää tyyliä, mutta itse olin tyytyväinen neuvosta. Lapsi oli ulkona muutamassa minuutissa.
En huutanut yhdessäkään kolmesta. Kivunlievityksenä lopuissa hetken ilokaasu. Olin kuunnellut raskausaikana todella laimeaa rentoutusCD:tä niin usein, että se meni jonnekin takaraivoon ja synnytyksissä ikäänkuin käperryin sinne korvien väliin rentoutumiseen keskittyen ja annoin luonnon ( kropan) hoitaa hommansa omatoimisesti. Ja luulen että myös sillä on tekemistä huutamattomuuden kanssa, etten muutenkaan elämässä elämöi vaan pari isompaakin shokkia olen mennyt kommenteilla tyyliin aha. Mutta huom, ulkoinen tyyneys ei kerro miten paljon sattui tai mitä mielessä pyöri.
Alue: Aihe vapaa
Kuka miinustelee ihmisten kokemuksia. En voi ymmärtää.