Lue keskustelun säännöt.
Elääkö täällä joku hyvää elämää täysin miehensä kustantamana?
04.07.2021 |
Aloitan keskustelun koska päätin äskettäin suhteen, jossa minun olisi ollut mahdollista elää mukavasti tekemättä töitä. Koska en ole ihan nuori ja hyväuskoinen vaan jo keski-ikäinen sekä hiukan kyynistynyt, pidin aika isona riskinä omasta (hyvästä) urastani sekä ansiotasostani luopumista ja ensisijaisesti sitä, ettei kukaan ikinä voi ennustaa parisuhteen jatkuvuutta.
Meillä tilanne oli se, että mies olisi voinut ruveta viettämään vapaaherran elämää ilman elintasosta tinkimisen tarvetta. Riitaa tuli jatkuvasti siitä, että yritin säilyttää otteeni työelämään särmänä ja työntekoni oli tietysti pois yhteisestä ajasta. Jäin kuitenkin miettimään sitä, millaista olisi ollut luopua työnteosta ja joutua sen myötä tilanteeseen, jossa olisin ollut miehestäni täysin riippuvainen.
Onko siis jollain kokemusta siitä, voiko tasa-arvoinen parisuhde toimia tilanteessa, jossa toinen vastaa kaikista elämisen kuluista ja toinen osallistuu auttamalla ainoastaan kodinhoitoon liittyvällä työpanoksella?
Kommentit (80)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on reissutyössä (pois kotoa 6-8 viikkoa ja vastaavasti sitten lomalla 6-8 viikkoa), ihan hyvällä palkalla. Minä olen pääosin kotona, käyn keikkatyössä silloin tällöin, mutta käytännössä eletään miehen tuloilla. Naimisissa ollaan, ei avioehtoa, omaisuutta on jonkin verran. Meillä on neljä lasta, joista pienimmät alle kouluikäisiä. Käyn lyhyitä keikkoja töissä, koska haluan pitää jotain tuntumaa työelämään, mies ei ole koskaan vaatinut mua töihin. Ennen lapsia olin kyllä täysiaikaisesti töissä. En tiedä, mitä sitten kun lapset lentävät pesästä, mutta en usko että ikinä palaan töihin täyttä työaikaa tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn kyllä osa-aikaisesti töissä, mutta palkkani jää täysin omaksi taskurahakseni. Niillä sitten käyn esim kampaajalla ja sijoitan.. näin on hyvä.
Itsellä vähän sama tilanne. Oma palkka menee yhteiselle tilille, mutta mies ei useimmiten käytä sitä. Minä sitten sijoittelen sieltä aina joskus osakkeisiin. Aika vaatimattomat menot muuten itselläni. Jotenkin hassua, että miehen rahat on meidän rahoja, mutta minun rahat on minun rahoja :) Jostain syystä miehen on vaikea niitä käyttää en tiedä miksi :) minusta se on herttaista. Täällä puhutaan aina niin kipakkaan sävyyn rahoista ja niiden tasan jakamisesta ja loisimisesta ja milloin mistäkin. Avioliitossa kuitenkin emotionaalinen riippuvuus on mielestäni paljon suurempi juttu, kuin taloudellinen. Haluan itse luottaa mieheeni raha-asioissa ja sen suhteen, että hänelle tärkeintä on minun (ja meidän koko perheemme) turvaaminen. Luulen, että kaikki eivät uskalla mennä edes avioliitossa niin läheiseen suhteeseen. Jos raha-asiat pidetään erillään, siinä on ikään kuin plan-B olemassa. En usko, että se on kauhean hedelmällinen ajattelutapa avioliitossa.
Minusta aika hienoa, että aloittajan mies oli tarjonnut hänelle tällaista mahdollisuutta. Olisin itse ollut aika imarreltu. Vaikea kuitenkin uskoa, että mies kieltäisi vaimoa käymässä töissä, jos tämä sitä haluaa. Yleensä miehet haluavat mahdollistaa vaimojensa tärkeät jutut. Ehkä hän vaistosi, että kyseessä oli juuri jonkinlainen varasuunnitelma, eikä ap luottanut taloudellisesti mieheensä, hmm...
Tasa-arvoinen parisuhde ei kai yleensä ole rahasta kiinni, ap. Sinä asetit pärjäämisen takaamisen parisuhteen edelle. Nyt olet vapaa tekemään työtä; ehkä löydät kumppanin, joka ei tarvitse sinua niin usein.
Kun ikää kuitenkin tulee, naiselle, kannattaa sitäkin vaihtoehtoa miettiä, että ottaa riskin olla perheensä elättämä.
Tätini laittoi aikoinaan tuhansia euroja kuukaudessa säästötiliin, miehensä palkasta. Miehensä luuli, että rahat menivät ulkonäön ylläpitämiseen, mutta osa meni just sen takaamiseen, jos tulee jotain akuuttia.
Tai helposti se on epätasa-arvoista, jos siitä kokee vähänkin kompleksia, että perheen elättäminen on vain yhden vastuulla. Silloin täytyy vain muistaa tehdä työtä perheensä eteen muilla tavoin, ja huolehtia omanarvontunnostaan jollakin tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se toinenkaan arvosta, jos podet jatkuvaa alemmuutta. Miehet yleensä odottaa naisiltaan ihan eri asioita, kuin rahaa, mutta jos naisella on kompleksi, hän voi ajatella että vain raha tekee hänet arvokkaaksi.
Minä olen kotirouvana, eikä mieheni edes tienaa kummoisesti. Hän kokee, että hänen vastuunsa miehenä on elättää perheensä, eikä minun tarvitse tehdä päivääkään töitä, jossen itse halua. Suht tyytyväisenä olen kotona ollut, minua ei haittaa siivoaminen ja introverttina en kaipaa myöskään työkuvioihin. Minua ei myöskään pelota tuleva pieni eläkkeeni tai ns. tyhjän päälle jääminen, koska olen aiemminkin elänyt pikkurahoilla ja tiedän mitä se on. Meillä on pitkä liitto takana ja kaksi lasta, molemmat koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai että ikääntynyt mies ja lapseton!
Kyllä ne miehen sisarukset kynivät sen puhtaaksi!
Voi olla jo paperit tehtynä.
Leski perii kaiken ja rakastan miestäni todella paljon, toivottavasti hän elää kauemmin kuin minä, en halua jäädä yksin.
Mistä saisin sisältöä elämääni ja arkeeni? Olisiko meillä loma-asuntoja, matkustelisimmeko, olisiko meillä vaikka purjevene jolla seilaisimme muutaman kuukauden vuodesta? Voisinko omaksi ilokseni pyörittää jotain pienimuotoista yritystoimintaa tai hakeutua kotimaiseen tai ulkomaiseen yiopistoon jatko-opintoihin?
Olisiko minulla eläketurva ja mistä ja minkå verran tulisivat/olisivat kuukausittaiset omat tuloni, ne jotka saisin käyttää täysin vapaasti (esim omiin matkoihin ilman puolisoa)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähemmällä pääset kun unohdat koko ikääntyneen rähjäsi.
Vapaus ei kaupan.
Eikä rakkaus mitään kauppatavaraa.
En jätä. Olemme olleet 20 v naimisissa. Rakkaus ei tosiaan ole kauppatavaraa, olen naimisissa suuren rakkauteni kanssa. Tämä on toinen liittoni, joten vertailupohjaa on. Uhraan työurani muuttamalla ulkomaille, mutta uhraus on melko pieni, ainakin rahallisesti.
Naapurin ämmä lokkeilee miehensä rahoilla, ei ole mitään yritystä koskaan edes yrittää työllistyä.
Surullinen tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehen tuloilla olemme hankkineet kohtuullisen omaisuuden, jonka omistamme puoliksi. Olemme yhdessä päättäneet raha-asioista eli säästämisestä, sijoittamisesta, kuluttamisesta jne. Suuret linjat päätetään yhdessä, mutta pienet rahan käytöt kumpikin päättää tahollaan.
Rahat on yhteiset, mutta puolison tienaamat. Eläkettä ei kerry, mutta voihan sitä vanhana omaisuutta myydä, kun ei enää jaksa ylläpitää taloja ja mökkejä siellä täällä. Ja pääomatuloja tietysti sijoituksista. Ei siihen työeläkkeeseen tartte vain turvautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen pariskunta tekee itselleen sopivat päätökset työssäkäynnistä ja raha-asioista, eikä se muille kuulu.
Ainoastaan haluaisin muistuttaa eräästä asiasta: jos elät puolisosi elättämänä, niin miten aiot pärjätä taloudellisesti jos tuleekin ero? Eli millä elätät itsesi.
Ole selvillä tästä ja tee järjestelyjä siltä varalta, että joudutkin jätetyksi tai lähdet itse.
Monelle on tullut yllätyksenä puolison erohalut, vaikka on ollut täysin varma, että liitto kestää.
Siinä tilanteessa shokin ollessa päällä on vaikea ryhtyä järjestämään elämäänsä.
Pidä siis huolta oikeuksistasi esim. yhteiseen omaisuuteen. Selvittäkää taloudelliset asiat jo silloin kun vielä on rauha maassa.
Toivon kuitenkin kaikille kestäviä liittoja, ei se ero aina tule.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen pariskunta tekee itselleen sopivat päätökset työssäkäynnistä ja raha-asioista, eikä se muille kuulu.
Ainoastaan haluaisin muistuttaa eräästä asiasta: jos elät puolisosi elättämänä, niin miten aiot pärjätä taloudellisesti jos tuleekin ero? Eli millä elätät itsesi.
Ole selvillä tästä ja tee järjestelyjä siltä varalta, että joudutkin jätetyksi tai lähdet itse.Monelle on tullut yllätyksenä puolison erohalut, vaikka on ollut täysin varma, että liitto kestää.
Siinä tilanteessa shokin ollessa päällä on vaikea ryhtyä järjestämään elämäänsä.
Pidä siis huolta oikeuksistasi esim. yhteiseen omaisuuteen. Selvittäkää taloudelliset asiat jo silloin kun vielä on rauha maassa.Toivon kuitenkin kaikille kestäviä liittoja, ei se ero aina tule.
Liitto kestää minkä kestää, meillä jo 35 vuotta. Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo eteen. Itselläni tulee olemaan pieni eläke, ja kyllä sillä ja säästöillä jotenkin pysyy leivän syrjässä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Naapurin ämmä lokkeilee miehensä rahoilla, ei ole mitään yritystä koskaan edes yrittää työllistyä.
Surullinen tapaus.
Mistä tiedät, vaikka se ämmä olisi työkyvyttömyyseläkkeellä?
No täällä yksi. Suhde ei ollut mikään tuore vaan yhdessä oltiin oltu jo 15 vuotta kun jäin pois työelämästä jota olen aina vihannut. Mies tekee töitä, minä hoidan kotia ja matkustelen - siis ennen koronaa ja toivottavasti taas joskus kun korona saadaan aisoihin.
Ei minua pelota jäädä miehen elätettäväksi. Meillä on kaikki omaisuus yhteistä ja kummallakin on sijoituksia, joita säästellään eläkepäiviä varten. Jos mies yhtäkkiä saa mielenhäiriön ja häipyy, en siis todellakaan jää puille paljaille. Täysin persaukisen tällaiseen tuskin kannattaa ryhtyä, selusta on kummankin aina varmistettava, mutta muuten en näe siinä ongelmaa.
Olisi myös ihan OK että mies jäisi kotiin, jos tykkää hoitaa kotia ja nainen on se uraohjus. Mikäpä olisi naisenkin tulla puhtaaseen kotiin jossa on herkullinen ateria odottamassa ja jääkaappi täytetty päivän aikana. Vaatteet puhtaana kaapissa ja lattiat imuroitu ja pesty. Illat ja viikonloput voi viettää yhdessä tai erikseen harrastaen kotitöistä riitelemisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin ämmä lokkeilee miehensä rahoilla, ei ole mitään yritystä koskaan edes yrittää työllistyä.
Surullinen tapaus.Mistä tiedät, vaikka se ämmä olisi työkyvyttömyyseläkkeellä?
Kyllä naapuri tietää paremmin kuin naapuri itse 😄
Vierailija kirjoitti:
No täällä yksi. Suhde ei ollut mikään tuore vaan yhdessä oltiin oltu jo 15 vuotta kun jäin pois työelämästä jota olen aina vihannut. Mies tekee töitä, minä hoidan kotia ja matkustelen - siis ennen koronaa ja toivottavasti taas joskus kun korona saadaan aisoihin.
Ei minua pelota jäädä miehen elätettäväksi. Meillä on kaikki omaisuus yhteistä ja kummallakin on sijoituksia, joita säästellään eläkepäiviä varten. Jos mies yhtäkkiä saa mielenhäiriön ja häipyy, en siis todellakaan jää puille paljaille. Täysin persaukisen tällaiseen tuskin kannattaa ryhtyä, selusta on kummankin aina varmistettava, mutta muuten en näe siinä ongelmaa.
Olisi myös ihan OK että mies jäisi kotiin, jos tykkää hoitaa kotia ja nainen on se uraohjus. Mikäpä olisi naisenkin tulla puhtaaseen kotiin jossa on herkullinen ateria odottamassa ja jääkaappi täytetty päivän aikana. Vaatteet puhtaana kaapissa ja lattiat imuroitu ja pesty. Illat ja viikonloput voi viettää yhdessä tai erikseen harrastaen kotitöistä riitelemisen sijaan.
Saatko siis nautintoa kodinhoidosta? Minulle se olisi vihoviimeinen vaihtoehto. Inhoan kotitöitä.
Onnekseni kohtasin miehen, joka ei inhoa. Jaamme asumiskulut puoliksi, hän tekee enemmän kotitöitä ja minä kompensoin osuuteni maksamalla siivoojalle 1 x kk.
Kyllä olen elänyt. Tosin sopimuksemme kuului se, että vastasin yhteiseen lastemme hoidosts (nuorin on nyt lukiolainen) ja mies keskittyi uransa. Avioehtoa ei ole. Miehen palkkatulot ja bonukset jaamme siten, että yksi kolmasosa menee yhteiselle tilille ja vastaavat summat molempien omille tileille. Nykyään mulla onkin jo varsin hyvät omat pääomatulot.
Tähän ratkaisuun päädyimme, koska mies halusi uran ja ison perheen.