Lue keskustelun säännöt.
Elääkö täällä joku hyvää elämää täysin miehensä kustantamana?
04.07.2021 |
Aloitan keskustelun koska päätin äskettäin suhteen, jossa minun olisi ollut mahdollista elää mukavasti tekemättä töitä. Koska en ole ihan nuori ja hyväuskoinen vaan jo keski-ikäinen sekä hiukan kyynistynyt, pidin aika isona riskinä omasta (hyvästä) urastani sekä ansiotasostani luopumista ja ensisijaisesti sitä, ettei kukaan ikinä voi ennustaa parisuhteen jatkuvuutta.
Meillä tilanne oli se, että mies olisi voinut ruveta viettämään vapaaherran elämää ilman elintasosta tinkimisen tarvetta. Riitaa tuli jatkuvasti siitä, että yritin säilyttää otteeni työelämään särmänä ja työntekoni oli tietysti pois yhteisestä ajasta. Jäin kuitenkin miettimään sitä, millaista olisi ollut luopua työnteosta ja joutua sen myötä tilanteeseen, jossa olisin ollut miehestäni täysin riippuvainen.
Onko siis jollain kokemusta siitä, voiko tasa-arvoinen parisuhde toimia tilanteessa, jossa toinen vastaa kaikista elämisen kuluista ja toinen osallistuu auttamalla ainoastaan kodinhoitoon liittyvällä työpanoksella?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä pääse samoihin bruttotuloihin kuin mieheni yli 4.000€/ kk, joten meillä mies maksaa elämisen ns laskut.
Maksan kuitenkin koko ajan omistani ruokaostoksia, taloustavaroita ym. Maksan myös oman puhelinlaskun.
Tuo ei ole vielä tulo, jolla kahta aikuista elätettäisiin helposti. Ei hyvä palkka ollenkaan ja en ikinä edes kuvittelisi, että tuolla tulotasoilla oleva elättäisi puolisoaan.
Saat olla todella onnellinen, elättämisesi on mieheltäsi iso uhraus ja ymmärrän sen, mikäli terveydelliset yms. syyt estävät sinulta työnteon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi mietityttämään se, oliko toive työnteon lopettamisesta lopulta vain hyväntahtoisuuden verhoon piilotettua vallanhalua. Viitteitä tähän oli ja kohtuuttomalta tuntui myös syyllistäminen siitä, että työntekoni oli pois yhteisestä ajasta. Yleensä hyvään ansiotasoon ei riitä 20 viikkotyötuntia.
Jos urani olisi ollut varastotyöntekijänä tms. max 3000€/kk tienaavana, olisin voinut riskin jopa ottaa. Koen, että olisi laittanut pantiksi loppuelämäni hyvinvoinnin mikäli olisin luottanut mieheen sokeasti. Olisin halunnut luottaa mutta minusta on kohtuutonta odottaa kenenkään ottavan elämässään näin isoa riskiä.
Ap
Teillä on selvästi hyvin erilaiset tavoitteet elämässä. Itse olet työmuurahainen ja mies nähtävästi ei. Olen samaa mieltä siitä, että 20h/viikossa on ihan hyvä työmäärä. Siinä ei rasitu ja ehtii hyvin tehdä paljon muutakin, mutta on toisaalta säännöllisesti jotain muutakin tekemistä kuin hifistellä viinejä ja viskejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä elääkö mun sukulaiseni hyvää elämää, mutta kahden eri serkun vaimot eivät koskaan ole tehneet mitään. Vaimot ovat olleet luontaisesti laiskoja, ja työelämä ei heitä ole koskaan kiinnostanut. Toinen näistä naisista on jo eläkkeellä, ja luulen että eläke on todella pieni.
Serkkuni ovat kyllä tehneet töitä koko ikänsä. Jotenkin pistää vihaksi tuollainen vetelehtiminen mitä nämä kaksi naista harrastavat.
Mitö se sinulta on pois?
Sitä ärsyttää, koska haluaisi itsekin vetelehtiä muttei kehtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi mietityttämään se, oliko toive työnteon lopettamisesta lopulta vain hyväntahtoisuuden verhoon piilotettua vallanhalua. Viitteitä tähän oli ja kohtuuttomalta tuntui myös syyllistäminen siitä, että työntekoni oli pois yhteisestä ajasta. Yleensä hyvään ansiotasoon ei riitä 20 viikkotyötuntia.
Jos urani olisi ollut varastotyöntekijänä tms. max 3000€/kk tienaavana, olisin voinut riskin jopa ottaa. Koen, että olisi laittanut pantiksi loppuelämäni hyvinvoinnin mikäli olisin luottanut mieheen sokeasti. Olisin halunnut luottaa mutta minusta on kohtuutonta odottaa kenenkään ottavan elämässään näin isoa riskiä.
Ap
Teillä on selvästi hyvin erilaiset tavoitteet elämässä. Itse olet työmuurahainen ja mies nähtävästi ei. Olen samaa mieltä siitä, että 20h/viikossa on ihan hyvä työmäärä. Siinä ei rasitu ja ehtii hyvin tehdä paljon muutakin, mutta on toisaalta säännöllisesti jotain muutakin tekemistä kuin hifistellä viinejä ja viskejä.
Millaista panosta (miehen puolelta) vastaan luopuisit vuositulosta n. 100 000 € ja ryhtyisit maistelemaan viinejä ja hoitamaan puutarhaa? Pahin pelkoni on se, etten enää 40+ iässä saisi kirittyä takaisin työelmään. Eiköhän osa-aikainen työ ole mahdollista lopulta vain hyvin harvalle hyvätuloiselle (lääkärit joskaan heidänkään ammattitaitonsa ei kehity harvakseltaan vaatimattomampia töitä tehtäessä).
Ap
Ollaan keski-ikäinen pariskunta ja itse jäin työelämästä pois pari vuotta sitten vaimon pyynnöstä. Meillä on iso omakotitalo ja muutama sijoitusasunto pk-seudulla, sekä muuta sijoitusvarallisuutta. Kaikki on vaimon nimissä (en lähde avaamaan sen enempää). Molempien vanhemmat elävät ja asuvat omillaan, mutta vaativat päivittäisiä käyntejä mm. ruoka, lääkkeet, pesut, siivoukset jne. Hoidan siis oman kotimme lisäksi molempien vanhempien kotia ja käytännön asioita.
Vaimo sanoi, että hän huolehtii siitä, että taloutemme ja minun henkilökohtainen talous kestää. Minulla on henkilökohtainen tili, johon hän siirtää säännöllisesti käyttövaroja, saldo tällä hetkellä yli 20.000 euroa. Lisäksi hän otti minulle eläkevakuutuksen, jolle tallettaa rahastoihin 800 e/kk. Oma eläkekertymäni työuralta näyttää tällä hetkellä n. 3.100 e/kk, mutta sehän ei enää kasva, koska jäin vapaaehtoisesti pois työelämästä.
Uskon, että pärjään ihan hyvin nyt ja tulevaisuudessa, vaikka vaimon siivellä tässä nyt elellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan keski-ikäinen pariskunta ja itse jäin työelämästä pois pari vuotta sitten vaimon pyynnöstä. Meillä on iso omakotitalo ja muutama sijoitusasunto pk-seudulla, sekä muuta sijoitusvarallisuutta. Kaikki on vaimon nimissä (en lähde avaamaan sen enempää). Molempien vanhemmat elävät ja asuvat omillaan, mutta vaativat päivittäisiä käyntejä mm. ruoka, lääkkeet, pesut, siivoukset jne. Hoidan siis oman kotimme lisäksi molempien vanhempien kotia ja käytännön asioita.
Vaimo sanoi, että hän huolehtii siitä, että taloutemme ja minun henkilökohtainen talous kestää. Minulla on henkilökohtainen tili, johon hän siirtää säännöllisesti käyttövaroja, saldo tällä hetkellä yli 20.000 euroa. Lisäksi hän otti minulle eläkevakuutuksen, jolle tallettaa rahastoihin 800 e/kk. Oma eläkekertymäni työuralta näyttää tällä hetkellä n. 3.100 e/kk, mutta sehän ei enää kasva, koska jäin vapaaehtoisesti pois työelämästä.
Uskon, että pärjään ihan hyvin nyt ja tulevaisuudessa, vaikka vaimon siivellä tässä nyt elellään.
Sellainen tarina tänään.
Kuulostaa ihanalta tilanteelta. Oisin ottanut tarjouksen vastaan ja tehnyt esim 10h viikossa töitä (omalla alalla mahdollista, teen käännöksiä ja tulkkauksia) laittaen sen rahan säästöön. Muuten sit vaan eläis ja rakastais ja laskuista ei huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi ois unelma, mutta ei kukaan minusta välitä niin paljoa.
En lähtisi myöhemmällä iällä tuollaiseen.
Mielestäni tuollainen toimii vain, jos pariskunta on tosi nuori yhteen mennessään, ja rakentavat elämänsä yhdessä (vaikka rahat tulisivatkin miehen kautta).
Tiedän moniakin varakkaita pariskuntia, jotka ovat olleet alle parikymppisestä yhdessä ja mies vastaa rahan tuomisesta talouteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän niin hyvää kuin skitsofreenikko a vain voi elää. Olen ihan tyytyväinen elämääni. Mies kylläkin joutuu tekemään paljon töitä elättääkseen perheemme.
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi mietityttämään se, oliko toive työnteon lopettamisesta lopulta vain hyväntahtoisuuden verhoon piilotettua vallanhalua. Viitteitä tähän oli ja kohtuuttomalta tuntui myös syyllistäminen siitä, että työntekoni oli pois yhteisestä ajasta. Yleensä hyvään ansiotasoon ei riitä 20 viikkotyötuntia.
Jos urani olisi ollut varastotyöntekijänä tms. max 3000€/kk tienaavana, olisin voinut riskin jopa ottaa. Koen, että olisi laittanut pantiksi loppuelämäni hyvinvoinnin mikäli olisin luottanut mieheen sokeasti. Olisin halunnut luottaa mutta minusta on kohtuutonta odottaa kenenkään ottavan elämässään näin isoa riskiä.
Ap
Pelkkää alistamistahan tuo on. Mikään ei estä elättämästä sinua vaikka töissä kävisitkin. Hän vain haluaa sinut täysin itsensä armoille. Mikään ajankäyttö ei voi olla syy. Ei hänkään kotona kaiketi ole 24/7. Sitten jos suhde kariutuu niin eläisit lopun ikääsi köyhyysrajalla koska töitä ei tipu kotirouville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ikinä pääse samoihin bruttotuloihin kuin mieheni yli 4.000€/ kk, joten meillä mies maksaa elämisen ns laskut.
Maksan kuitenkin koko ajan omistani ruokaostoksia, taloustavaroita ym. Maksan myös oman puhelinlaskun.Tuo ei ole vielä tulo, jolla kahta aikuista elätettäisiin helposti. Ei hyvä palkka ollenkaan ja en ikinä edes kuvittelisi, että tuolla tulotasoilla oleva elättäisi puolisoaan.
Saat olla todella onnellinen, elättämisesi on mieheltäsi iso uhraus ja ymmärrän sen, mikäli terveydelliset yms. syyt estävät sinulta työnteon.Ap
Eihän siinä sanottukaan että 4000e elättäisi 2 ihmistä kokonaan, mutta se enemmän tienaava maksaa enemmän ja elättää siis OSITTAIN.
Sama tilanne meilläkin. Miehen brutto joku 6000e, itsellä max 2000e. Ihan selvää on, ettei mulla ole "varaa" meidän elintasoon, joten puoliso "elättää" osittain. Ja erittäin leveästi näilläkin varoilla elää, siis saa kaiken mitä ikinä keksii haluta, on omistuksia, säästöjä ja rahaa riittää myös muille (pientä rahallista tukea lähipiirille).
Ja jos oisin apn tilanteessa niin en varmaan tekis mitään muutoksia työhöni, jos itse olen siihen tyytyväinen ja suhdekin on tuore.
Minä elän hyvää elämää herra Kelan kustantamana. Ei olla naimisissa, mutta soittelee parin kuukauden välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi myöhemmällä iällä tuollaiseen.
Mielestäni tuollainen toimii vain, jos pariskunta on tosi nuori yhteen mennessään, ja rakentavat elämänsä yhdessä (vaikka rahat tulisivatkin miehen kautta).
Tiedän moniakin varakkaita pariskuntia, jotka ovat olleet alle parikymppisestä yhdessä ja mies vastaa rahan tuomisesta talouteen.
Tämä oli mielessäni myös. Mulla on takana pitkä avioliitto miehen kanssa ja jos hän ehdottaisi jotakin tuollaista, niin voisin jopa harkita. Mutta en missään nimessä tuoreessa suhteessa! Kuulostaa vaan jollain tavalla vallan käyttämiseltä ja sinun olisi hirveän vaikea palata enää työelämään, jos ero tulisi ja olisit elätettävä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihanalta tilanteelta. Oisin ottanut tarjouksen vastaan ja tehnyt esim 10h viikossa töitä (omalla alalla mahdollista, teen käännöksiä ja tulkkauksia) laittaen sen rahan säästöön. Muuten sit vaan eläis ja rakastais ja laskuista ei huolta.
Minkä ikäinen olet? Paljollako säästämisellä ajattelit turvata loppuelämäsi eron tullessa? Ymmärräthän, että 10h/töitä viikossa ei eläkettä paljoa kartuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi mietityttämään se, oliko toive työnteon lopettamisesta lopulta vain hyväntahtoisuuden verhoon piilotettua vallanhalua. Viitteitä tähän oli ja kohtuuttomalta tuntui myös syyllistäminen siitä, että työntekoni oli pois yhteisestä ajasta. Yleensä hyvään ansiotasoon ei riitä 20 viikkotyötuntia.
Jos urani olisi ollut varastotyöntekijänä tms. max 3000€/kk tienaavana, olisin voinut riskin jopa ottaa. Koen, että olisi laittanut pantiksi loppuelämäni hyvinvoinnin mikäli olisin luottanut mieheen sokeasti. Olisin halunnut luottaa mutta minusta on kohtuutonta odottaa kenenkään ottavan elämässään näin isoa riskiä.
Ap
Teillä on selvästi hyvin erilaiset tavoitteet elämässä. Itse olet työmuurahainen ja mies nähtävästi ei. Olen samaa mieltä siitä, että 20h/viikossa on ihan hyvä työmäärä. Siinä ei rasitu ja ehtii hyvin tehdä paljon muutakin, mutta on toisaalta säännöllisesti jotain muutakin tekemistä kuin hifistellä viinejä ja viskejä.
Millaista panosta (miehen puolelta) vastaan luopuisit vuositulosta n. 100 000 € ja ryhtyisit maistelemaan viinejä ja hoitamaan puutarhaa? Pahin pelkoni on se, etten enää 40+ iässä saisi kirittyä takaisin työelmään. Eiköhän osa-aikainen työ ole mahdollista lopulta vain hyvin harvalle hyvätuloiselle (lääkärit joskaan heidänkään ammattitaitonsa ei kehity harvakseltaan vaatimattomampia töitä tehtäessä).
Ap
No huh. En ole ikinä saanut sadan tonnin vuosituloja. En luopuisi sellaisesta työstä missään tapauksessa, ellei tulisi burn-outia tai vakavaa sairautta. Ei elämää voi elää jonkun parisuhteen varassa! Ainoastaan jos mies on valmis jakamaan kaiken 50/50 erotilanteessa ja ottaa sinulle myös eläkevakuutuksen, niin sitten. Ehkä. Työ on aika iso osa identiteettiä, työkaverit ja sosiaaliset suhteet tärkeitä myös.
Itse olen nyt sellaisessa tilanteessa, että jättäydyn pois pienipalkkaisesta osa-aikatyöstäni, että voimme viettää yhteistä aikaa miehen jäädessä eläkkeelle. Meillä on iso ikäero. Muutamme ulkomaille. Mutta olemme olleet yhdessä 20 v, meillä ei ole avioehtoa ja omaisuus on miehen. Hänellä ei ole lapsia.
Silti kävisin mielelläni töissä, että olisi omaa taskurahaa edes.
Olen lasten kanssa kotona ja mies hoitaa elämisen kulut. Kun lapset lähtevät eskariin, olisi tavoitteena tehdä juuri jotain 10-20h työviikkoa, alalla jota rakastan mutta jolla ei rikastu. Koen olevani onnekas kun saan tehdä itselleni juuri oikeaa työtä, ilman paineita taloudellisesta puolesta. Meillä kaikki on yhteistä.
En kyllä miehen kehotuksesta tekisi yhtään mitään. Jos itse haluat pitää työsi niin sitten pidät, ei se hänen asiansa ole. Tuollaisiin heppoisiin lupauksiin, että kyllä mä sut elätän ilman avioliittoa tai mitään kirjallista sopimusta on ihan yhtä tyhjän kanssa. Niihin ei ikinä kannata luottaa. Mies voi vaikka seuraavana päivänä sanoa ettei mistään sellaisesta ole sovittu, että hän elättää tai sitten alkaa kontrollointi ja kyttääminen ja saat viikkorahaa ehkä.
Minä elän miehen ns. rahoilla, en halua tehdä töitä. Ollaan kyllä naimisissa että sikäli yhteiset rahatja omaisuus. Välillä teen jonkun projektin jos kiinnostaa eli hetkellisesti olen töissä, mutta en rahan takia. Meillä rahaa on, eikä kumpikaan taida tietää paljonko sitä todellisuudessa on. Ei ehditä käyttää rahaa sitä mukaa kun sitä tulee. Kun tilille alkaa kertyä ns. liikaa niin ostetaan uusia sijoitusasuntoja tms. niiden hoitamiseen ja vuokrahommiin menee mulla useampi tunti viikossa, että kai sekin työstä käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jäi mietityttämään se, oliko toive työnteon lopettamisesta lopulta vain hyväntahtoisuuden verhoon piilotettua vallanhalua. Viitteitä tähän oli ja kohtuuttomalta tuntui myös syyllistäminen siitä, että työntekoni oli pois yhteisestä ajasta. Yleensä hyvään ansiotasoon ei riitä 20 viikkotyötuntia.
Jos urani olisi ollut varastotyöntekijänä tms. max 3000€/kk tienaavana, olisin voinut riskin jopa ottaa. Koen, että olisi laittanut pantiksi loppuelämäni hyvinvoinnin mikäli olisin luottanut mieheen sokeasti. Olisin halunnut luottaa mutta minusta on kohtuutonta odottaa kenenkään ottavan elämässään näin isoa riskiä.
Ap
Teillä on selvästi hyvin erilaiset tavoitteet elämässä. Itse olet työmuurahainen ja mies nähtävästi ei. Olen samaa mieltä siitä, että 20h/viikossa on ihan hyvä työmäärä. Siinä ei rasitu ja ehtii hyvin tehdä paljon muutakin, mutta on toisaalta säännöllisesti jotain muutakin tekemistä kuin hifistellä viinejä ja viskejä.
Millaista panosta (miehen puolelta) vastaan luopuisit vuositulosta n. 100 000 € ja ryhtyisit maistelemaan viinejä ja hoitamaan puutarhaa? Pahin pelkoni on se, etten enää 40+ iässä saisi kirittyä takaisin työelmään. Eiköhän osa-aikainen työ ole mahdollista lopulta vain hyvin harvalle hyvätuloiselle (lääkärit joskaan heidänkään ammattitaitonsa ei kehity harvakseltaan vaatimattomampia töitä tehtäessä).
Ap
No huh. En ole ikinä saanut sadan tonnin vuosituloja. En luopuisi sellaisesta työstä missään tapauksessa, ellei tulisi burn-outia tai vakavaa sairautta. Ei elämää voi elää jonkun parisuhteen varassa! Ainoastaan jos mies on valmis jakamaan kaiken 50/50 erotilanteessa ja ottaa sinulle myös eläkevakuutuksen, niin sitten. Ehkä. Työ on aika iso osa identiteettiä, työkaverit ja sosiaaliset suhteet tärkeitä myös.
Itse olen nyt sellaisessa tilanteessa, että jättäydyn pois pienipalkkaisesta osa-aikatyöstäni, että voimme viettää yhteistä aikaa miehen jäädessä eläkkeelle. Meillä on iso ikäero. Muutamme ulkomaille. Mutta olemme olleet yhdessä 20 v, meillä ei ole avioehtoa ja omaisuus on miehen. Hänellä ei ole lapsia.
Silti kävisin mielelläni töissä, että olisi omaa taskurahaa edes.
Niin lisäyksenä tähän vielä, että nyt tulen elämään miehen ja tämän avioliiton varassa. Minulla olisi ollut työuraa jäljellä vielä 15-20 vuotta. Mutta erotilanteessakaan en jää tyhjän päälle. Lähden siitä, että eroa ei tule, koska meillä on pitkä, hyvä liitto ja mies on ikääntynyt. Hän on toipunut vakavasta sairaudesta ja haluaa vielä matkustella ja elää täysillä, koska kokee saaneensa "jatkoaikaa". En raaski kieltää hänen unelmiaan oman työpaikkani takia, kun se ei ole minulle mikään kutsumusammatti muutenkaan.
Tässä maassa on niin paljon työttömiä, että jokainen joka jää vapaaehtoisesti miehensä elätettäväksi tekee palveluksen jollekin köyhemmälle, jonka on pakko käydä töissä.